Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Loppuunpalamisen kokeneet - kysymys teille
13.12.2016 |
Minulla oli burn out joitakin vuosia sitten. En ole kuntoutunut vieläkään. Minulla on edelleen aika vaikea masennus, mutta toipumaan päin uskaltaisin ajatella olevani.
Onko teille tuttua sellaiset pienet romahtamiset? Välillä tuntuu että nyt alkaa hellittää. Elämä tuntuu tasaiselta ja jotain saa vähän aikaakin. Tätä jatkuu viikon pari. Sitten vaan yht'äkkiä väsähtää. Ei enää jaksakaan. Vähän kuin patterit vaan yllättäen loppuisivat. Tuo romahdus tulee aina jostain ihan yllättäen, mitään "ennakkomerkkejä" en ole huomannut.
Tuntuu tosi raskaalta kun toivo alkaa vähän heräämään, että ehkä täältä vielä noustaan (olen ollut poissa työelämästä vuosia) normaaliin elämään. Sitten taas vedetään matto jalkojen alta. En jaksais tätäi.
Kommentit (5)
On tuttua. Mieliala vaikuttaa paljon siihen, miten paljon jaksaa. Minullakin on masennus ja ahdistushäiriö. Kuitenkin kokonaisuutta ajatellen olen menossa parempaan päin. Väsähtämiset jäävät kestoltaan lyhyemmiksi ja itsekin uskallan pitää napakammin puoliani levon suhteen, koska burnis vaanii taustalla. Pelkään aika paljon uutta romahdusta. Teen vain osa-aikatyötä, koska muuhun en ainakaan vielä pysty.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aaltoillen eteenpäin. Minulla täysi romahdus nelisen vuotta sitten ja edelleen notkahduksia silloin tällöin. Kiireen ja paineensietokyky ei varmaan koskaan täysin ennallaan mutta silti olen nyt onnellisempi kuin ennen kokemusta - romahduksen oli pakko tapahtua jotta opin hellittämään. Buroutin kautta oppii armollisemmaksi itseään kohtaan ja muitakin. Kyllä se siitä, vähitellen.
Minulla oli burn out neljä vuotta sitten ja paha depressio,söin masennuslääkkeitä vuoden ja kävin 2v psykoterapian,toivuin täysin,muutin elämäni kiireettömäksi ja stressittömäksi heti burnotin jälkeen,olen kiitollinen siitä,parasta mitä on tapahtunut sillä myös vastoinkäymisillä on tarkoitus,nykyään nautin perheestäni,hyvästä ruuasta,hiljaisuudesta,meditoinnista luonnosta,koirista,anna itsellesi aikaa toipua rauhassa,tsemppiä!
Komppaan kaikkia edellisiä, stressinsietokyky ei varmaan palaudu koskaan ennalleen.
Mutta, onnekseni on sanottava että romahduksen jälkeen tein ihan hirveästi töitä itseni kanssa ja olen nykyään todella paljon positiivisempi ja armollinen itselleni. Jos väsyttää, lepään. Itseasiassa unen tarpeeni on nykyään isompi, hyvin levänneenä jaksan mainiosti.
Aiemmin elämä oli pätkäunta ja jatkuvaa painetta suuntaan ja toiseen. Stressitilassa vuosikaudet kun menee ja paahtaa... Eikä se lopu kuin romahdukseen.
Todella tärkeää on löytää itselleen asioita joista tulee aidosti hyvä mieli ja olo. Se auttaa jaksamaan myös niinä vaikeampina aikoina. Niinä aikoina pitää pakottaa itsensä ihan niitä lempiasioitakin tekemään mutta jälkeenpäin on pelkästään voittajafiilis kun kehtasi.
Alue: Aihe vapaa
Olen huomannut, että stressin, paineen ja kiiree sietokyky ei ole läheskään samalla tasolla kuin aiemmin. Pitkästä sairaslomasta on jo viitisen vuotta, joten luulen, että tämä asia täytyy vain hyväksyä.