Onko outoa,kun lapsi ei näytä tunteitaan?

Epäkannustava kasvatus? Epäilys psykopaattisuuteen tai mahdollisesti jopa sosiopaattisuuteen?

Onko traumatisoitunut lapsena? Johtaa nimittäin tosi helposti sosiopaattisuuteen? Itsellä on sosiopaatti lapsi joka tuli sosiopaatiksi kun ex-aviomieheni raiskasi hänet lukuisia kertoja hänen ollessa 4 vuotias.

Ei mitään tuollaista. Oletan vain johtuvan siitä, että sellaista ei ole koskaan hyväksytty.

Minun kotini/lapsuus oli sellainen jossa valittamisesta ja tunteiden näyttämisestä pidettiin jotenkin naurettavana ja pyydettiin lopettamaan. Aikuisena olen tunnevammainen ja katson etten ole oikeutettu tunteisiin. Olo on joskus hieman arvoton tai sellainen irrelevantti mutta toisten tunteita tarkkailen kyllä. Lienee sanomattakin selvää, ettei ole mukavaa.

Huono homma , eivät tunne oloaan turvalliseksi. Esim. Adoptiolapsilla tyypillinen välttelevä kiintymyssuhde. Koulupsykologi voisi ehkä auttaa alkuun tämän purkamisessa?

Meillä kotona, jos pienenä itkin tai kiukuttelin, käskettiin reipastua, ottaa itseä niskasta kiinni, lakata poraamasta yms. Jossain kohtaa lakkasin itkemästä vanhempien nähden, itkin sit yksin ollessani tai vessassa lukkojen takana ja sanoin olevani kakalla, jos koputeltiin, että mikä kestää. Teininä aloin viillellä itseäni, kun se kai oli auttavinaan siihen sisäiseen pahan oloon, jota ei saanut päästää näkyville. Niitä haavojakaan en kyllä uskaltanut tehdä kuin olkavarsiin kevyesti, ettei kukaan huomaa. Oireilin myös syömättömyydellä. Koulussa en syönyt ikinä juuri mitään.

Samoin, paitsi että viiltelin vähän näkyviinkin paikkoihin ihan kunnolla. Kukaan ei huomannut tai "huomannut". Jälkeenpäin tajuan olleeni masentunut jo tosi pienenä. Kukaan ei nähnyt, vaikka äitini on alan ammattilainen.

Jostainhan ne sen mallin ovat omaksuneet. Mitenkäs perheen aikuiset, osoittavatko he tunteita miten avoimesti?

Meillä kotona tunteet eivät olleet sallittuja, piti olla vahva ja tyytyä siihen, mitä on. Ei ollut helppoa lapsena, mutta ei ole ollut helppoa myöskään aikuisena.

Meillä ei lapsuudenperheessä ollut tunteidennäyttäminen sallittua. Vähän sai olla ärtynyt (hyvin vähän eikä vanhemmille) ja iloinen, mutta ns. "sopivasti", ei liikaa. Nuo olikin sitten ainoat. Mitään pettymystä, surua, huolestumista, ahdistusta, kiintymystä tai riehakkaita tunteita ei saanut näyttää, ei myöskään vihaa. Itkeä ei saanut. Vastaansanominen oli myös big no no, vanhempien kohdalta tullut henkinen pahoinpitely piti myös sietää sanomatta mitään vastaan.

Jos kohtaisin tuollaisia ap:n kuvailemia lapsia, olettaisin, että heillä on ihan yhtä paska lapsuus kuin mitä minulla oli.

Vierailija kirjoitti:

Epäkannustava kasvatus? Epäilys psykopaattisuuteen tai mahdollisesti jopa sosiopaattisuuteen?

Etkö typerys lukenut, että he ovat iloisia, eli eivät siis ole tunteettomia? Heti pitää vaan idioottina ruveta arvuuttelemaan psykopatioita ja sosiopatioita. Olet ympäristöllesi kyllä vaarallinen, koska olet noin tyhmä ja vastuuton.

pykopaatti