Työelämä ahdistaa, mutta pakko se on jaksaa

Minulla on todettu keskivaikea masennus sekä ahdistuneisuushäiriö (en ole koskaan saanut kunnollista diagnoosia mutta olen aika varma että minulla on estynyt persoonallisuushäiriö, kuvaa minua ja tuntemuksiani täysin). Lääkityksenä on cibralex ja opamox. Olen nyt ollut töissä n. 10kk. Työt ahdistavat joka ikinen päivä. Perjantaina töitten jälkeen on ehkä helpoin olla, mutta muutoin onkin sitten ahdistunut olo. Olen nyt melkein koko työn ajan syönyt päivittäin Opamoxia aamulla 1,5kpl 15 mg ja päivällä yksi 15 mg lisää. Näin olen pystynyt menemään töihin ja jopa olemaan siellä. Viikonloppuisin pyrin olemaan kokonaan ilman ja sunnuntaina aina kierin ahdistuksessa. Näen lähes joka yö painajaisia töistä ja herään miettimään niitä. Useimmiten aamuyö alkaa sillä että kierin ahdistuneenä sängyssä miettien päivän työtehtäviä ja miten olen mokannut. Töistä tullessa en jaksa tehdä yhtään mitään muuta kuin katsoa telkkaria tai netistä sarjoja. Viikonlopulle jääkin sitten aina raivattavaksi viikon tiskit, pyykit ym. Ruokaa teen joskus jos jaksan. Mitään en harrasta sillä en jaksa. Olen tässä viimeiset puolivuotta miettinyt että kävelisin töistä kotiin mutta en jaksa, joten tulen bussilla.

Olen käynyt aikoinani 2 vuotta psykoterapiassa ja toiset 2 vuotta kunnan mielenterveyshoitajan juttusilla. Olen opiskellut kolmea eri alaa joista kahdesta valmistunut. Olen aiemmin yrittänyt useaan otteeseen mennä töihin mutta olen lopettanut parin viikon sisällä kun ahdistus on mennyt niin pahaksi. Lisäksi olen ollut hyvin ahdistunut siitä ettei musta ole mihinkään. Kerran eräs entinen kaverini minulle tästä mainitsi että ei tommonen peli vetele että opiskellaan vaan mutta töihin ei mennä. Tästä lauseesta seurasi se että olin 24/7 ahdistunut, laihduin parissa kuukaudessa lähes 20kg jne. Mun ahdistus on verrattavissa paniikkikohtaukseen joka ei mene ohi. En saa hetkeä rauhaa ajatuksiltani, mitään en pysty syömään, oksennan useamman kerran päivässä jne, siis oireet ovat nämä ilman rauhoittavia. Terapiassa mulle sanottiin jos yritän rauhoittavien avulla ja nyt olen yrittänyt, silti ahdistaa, mutta olo ei mene ihan noin pahaksi, siis tätä elämää sietää opamoxien kanssa juuri ja juuri, en edes pysty harkitsemaan lääkkeen lopettamista.

Mietin vain kuinka kauan kamelin selkä kestää. Tiedän että olen koukussa rauhoittaviin mutta ahdistus syntyy työhön liittyvistä ajatuksista. Ennen kuin alkaa ahdistaa mun päähän tulee AINA työt mieleen. Opamoxin lopettamista en tässä vaiheessa voi todellakaan edes harkita. Annostusta Opamoxeihin en voi nostaa koska en saa lääkettä enempää, joten pakko säännöstellä jotta jokaiselle aamulle riittää tuo 1,5x15mg. Näillä määrin pysyn järjissäni en ole tokkurainen tai muuta. Mutta jos menen siinä paniikkiahdistuksessa töihin niin sitten huomataan ihan varmaan että tolla ei ole kaikki ihan reilassa. Mulla on valokuvia itsestäni tuolta ajalta kun kaverini antoi tämän kommentin ja olin koko ajan paniikinomaisessa ahdistustilassa. Naamastani ja varsinkin silmistä näkee ettei nyt ole asiat ihan kohdillaan.

Mä en voi lopettaa töitä, en hakea sairaslomaa, enkä mitään muutakaan, se ei ole vaihtoehto. Häpeä omasta epäonnistumisesta tappaisi minut aivan varmasti, se oli jo viimeksi niin lähellä. Eli nyt vedetään ns. väkisin.
Tämän kaiken lisäksi mietin päivittäin että bussi jossa istun ajaisi sillalta alas, miten saisin jalkani/käteni katkaistua että saisin 6vk sairauslomaa ym.