En uskalla erota vaimostani

Kyllä avoin keskustelu on paras aloitus. Ei todellakaan kannata salasuhdetta aloittaa. Jos liitto on tullut tiensä päähän,niin kyllä se ero ensin on paras ratkaisu. Jos alat touhuilemaan vaimon seläntakana, niin luultavasti asia tulee jossain vaiheessa ilmi ja sen jälkeen erosta voi tulla todella riitaisa. Se rikkoo lapsiasi enemmän.

Miksi mies tämmöisessä kurjassa tilanteessa ei ota vastuuta omasta onnestaan? Sysää sen lapsille muistettavaksi isänä jolla ei ollut munaa ajatella omaa onnea ja ajatteli alapäällään(salasuhdeteoria) ? Nyt järki käteen ja vastuu omasta elämästä. Lapset arvostaa sua enemmän jos olet onnellinen, vaati se sitten eroa lapsista tai ei. Mitä luulet aistiiko lapsesi huonon ilmapiirin kotona, ja opetat heille että tämmöisessä liitossa haluan teidänkin aikuisena elävän, miltä se sinusta silloin tuntuu!

Ei muuta kun  keskustelua. Sanot vaimolle niin kuin asiat ovat: Sinua ärsyttää vaimon naamakin, ei seksiä, ei läheisyyttä. Sanot että haluat erota. Vaimo voi olla samaa mieltä, mutta ei ole saanut sanottua. Vaimoakin nyppii teikäläinen, ei se muuten seksittä olisi. Teillä on varmaan paljonkin pielessä keskinäisissä jutuissa. Kumpikaan ei saa sanottua mikä vaivaa.  Lapset kärsii tuollaisessa kodissa. Annatte heille väärän mallin parisuhteesta.

Eron ajatus ahdistaa juuri lasten takia. Olen itse kokenut lapsena vanhempien eron ja ei se helppoa ollut. Mietinkin vaan että miksi erehdyin naimisiin ja tekemään lapsia ihmisen kanssa joka ei sitten rakastanutkaan minua kuten minä häntä.

Kun ei saa vastakaikua enää niin ahdistaa päivä päivältä enemmän. Koetan piilottaa suruni lapsilta, mutta hekin välillä aina kyselee että mikä isillä on ootko kipeä. Ahdistus pääsee välillä aina pintaan...

Vierailija kirjoitti:

Pitkä liitto takana, lapsia. Ulospäin näyttää että asiat hyvin.

Mutta se normi tarina sitten, ei seksiä tai läheisyyttä. Toisen naama ärsyttää. Eikä vaimolla halua muuttaa mitään että asia korjaantuisi. Minä olen yrittänyt ja yrittänyt.

Paska elämää kituuttamalla. Mistä voimaa erota? Salasuhde? Lapset ainoa syy miksi en lähde.

Joo, kannattaa aina syyttää muita siitä että oma elämä on ihan paskaa. Sehän on muiden tehtävä tehdä sinusta onnellinen. Peilin ääressä ei kannata aikaa viettää, koska sieltähän tuijottelee takaisin itse täydellisyys jonka elämän asenne huokuu silkkaa riemua.

Tulostat eropaperin, teet sen tuplana, lähetät käräjille ja vaimo saa tiedon postitse. Mutta ei hätää, vaimohan lukee ajatuksiasi, joten hän on täysin kartalla jo eron suhteen, eli mitä enää odotat. Tuolla jossain on se prinsessa joka on syntynyt tekemään sinut ja vain sinut onnelliseksi.

Et uskalla? Pelkäätkö mitä vaimo tekee? Vai, että menetät ilmaisen kotiapulaisen? Lasten takia nimenomaan täytyy erota. paskaliitto on paskaliitto, ei sitä lasten takia kannata pitää pystyssä. Lapset kärsii. Joko menette parisuhde neuvontaan, jos haluatte liiton pelastaa, tai eroatte. Pakko siitä on puhua, ei ne asiat itsestään selviä. Ota onnesi omiin käsiisi, äläkä sysää vastuuta muille. Turha vinkua 20 vuoden päästä, että vaimo pilasi elämäsi, kun et saanut erottua. Vieraissa hyppiminen on raukkamaista. Lapset varsinkin arvostaa isää joka kohtelee heidän äitiään noin "kauniisti".

Rohkeutta, hitto vie.

Olet aikuinen mies. Jos olet armeijan käynyt, sinun pitäisi uskaltaa käydä vihollista vastaan rynkky kädessä, eikä pelätä käydä myöskään vaimoa vastaan avioeropaperi kädessä.

Älä anna itsesi enää olla toisen lytättävänä, vaan ota elämäsi omaan hallintaasi.

Lapset sopeutuvat, tässä maassa on kasvanut ja kasvatettu satojatuhansia avioerolapsia eikä heistä ole sen kummemmin tullut esim. sillan alla majailevia narkkeja kuin ydinperheissä kasvaneista.

Älä turhaan enää kituuta, älä yritä. Yrityksesi eivät ole onnistuneet. Ota onnellisuutesi omiin käsiisi ja aloita uusi elämä.

Vierailija kirjoitti:

Eron ajatus ahdistaa juuri lasten takia. Olen itse kokenut lapsena vanhempien eron ja ei se helppoa ollut. Mietinkin vaan että miksi erehdyin naimisiin ja tekemään lapsia ihmisen kanssa joka ei sitten rakastanutkaan minua kuten minä häntä.

Kun ei saa vastakaikua enää niin ahdistaa päivä päivältä enemmän. Koetan piilottaa suruni lapsilta, mutta hekin välillä aina kyselee että mikä isillä on ootko kipeä. Ahdistus pääsee välillä aina pintaan...

Nyt isi ja sen vaimo ammatti-ihmisen pakeille. Lapset kärsii ja tuskin vaimosikaan nauttii tuollaisesta suhteesta. Sinä kärsit, lapset kärsii, vaimo kärsii. Kannattaako tuota jatkaa?

Millä tavoin sinä olet yrittänyt? Kerropa rehellisesti muutama asia. Millä tavoin vaimo taas hoitaa perhettä ja kotia? Kerro siitäkin rehellisiä esimerkkejä. Mitä hyvää vaimossa on? Mitä hyvää hän voisi nähdä sinussa?

Mutta jos sinulla ei ole munaa yrittääkään tehdä muuta kuin pitää saavutetuista eduista kiinni ja jatkaa loisimista perheessä, niin se on sitten sinun valintasi. Luulen, että vaimosi on ainakin yhtä kyllästynyt katsomaan sinun pärstääsi ja kyvyttömyyttäsi muuttaa mitään ja sen takia läheisyys on loppunutkin. Vaimollasi tuskin on vaikeuksia pärjätä eron jälkeen lasten kanssa, mutta sinulla niitä ongelmia tulee olemaan.

Myöhemmin kaduttaa rankasti, jos et tee asialle mitään. Jos tekeminen johtaa eroon, sitten pitää sopeutua. Eniten kaduttaa passiivisuus.

Vierailija kirjoitti:

Eron ajatus ahdistaa juuri lasten takia. Olen itse kokenut lapsena vanhempien eron ja ei se helppoa ollut. Mietinkin vaan että miksi erehdyin naimisiin ja tekemään lapsia ihmisen kanssa joka ei sitten rakastanutkaan minua kuten minä häntä.

Kun ei saa vastakaikua enää niin ahdistaa päivä päivältä enemmän. Koetan piilottaa suruni lapsilta, mutta hekin välillä aina kyselee että mikä isillä on ootko kipeä. Ahdistus pääsee välillä aina pintaan...

On kyllä kummallista ettei vaimo syty hiljaa nurkassa itkeskelevästä ahdistuneesta miehestä. Puhuahan ei kannata.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eron ajatus ahdistaa juuri lasten takia. Olen itse kokenut lapsena vanhempien eron ja ei se helppoa ollut. Mietinkin vaan että miksi erehdyin naimisiin ja tekemään lapsia ihmisen kanssa joka ei sitten rakastanutkaan minua kuten minä häntä.

Kun ei saa vastakaikua enää niin ahdistaa päivä päivältä enemmän. Koetan piilottaa suruni lapsilta, mutta hekin välillä aina kyselee että mikä isillä on ootko kipeä. Ahdistus pääsee välillä aina pintaan...

On kyllä kummallista ettei vaimo syty hiljaa nurkassa itkeskelevästä ahdistuneesta miehestä. Puhuahan ei kannata.

Puhuttu on mutta vaimo ei puhu takaisin. Siksi raskasta kun ei vain saa selvää että mikä tässä voi tehdä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eron ajatus ahdistaa juuri lasten takia. Olen itse kokenut lapsena vanhempien eron ja ei se helppoa ollut. Mietinkin vaan että miksi erehdyin naimisiin ja tekemään lapsia ihmisen kanssa joka ei sitten rakastanutkaan minua kuten minä häntä.

Kun ei saa vastakaikua enää niin ahdistaa päivä päivältä enemmän. Koetan piilottaa suruni lapsilta, mutta hekin välillä aina kyselee että mikä isillä on ootko kipeä. Ahdistus pääsee välillä aina pintaan...

On kyllä kummallista ettei vaimo syty hiljaa nurkassa itkeskelevästä ahdistuneesta miehestä. Puhuahan ei kannata.

Puhuttu on mutta vaimo ei puhu takaisin. Siksi raskasta kun ei vain saa selvää että mikä tässä voi tehdä.

Siitä se lähtee. Aloitat keskustelun: vaimo rakas, olet varmaan itsekin huomannut ettei meillä ole enää parisuhdetta, tästä puuttuu läheisyys kokonaan. Olen yrittänyt (esimerkit tiskiin), haluan eron en vain itseni, mutta myös sinun ja lasten hyvinvoinnin vuoksi. Näin ei voida enää jatkaa.... jne.

Eli eron myyntipuhe, myyt idean vaimolle niin erosta ei tule ruma. Et puhu vain omista tarpeista, vaan myös vaimon tarpeista. Onnelliset vanhemmat = onnelliset lapset, sama se onko vanhemmat yhdessä.

Jep, nyt on tartuttava asiaan ja tehtävä jotain. Sekä sinulla että vaimolla menee vuosia hukkaan. Lapsillakin vaihtoehdot ovat joko kaksi tyytyväistä vanhempaa eri osoitteissa, tai sitten kaksi ahdistunutta vanhempaa samassa, kireässä huushollissa, jossa seinät kaatuvat päälle.