Olen järkyttävän uupunut ja niin yksin tämän kanssa!
Meillä on kolme pitkäaikaissairasta lasta, kahdella siihen liittyy käytöshäiriöitä. Olen omaishoitajana ja taloutemme on tiukalla. Tiukka taloustilanne on yleensä ok, mutta näin joulun alla erityisesti se harmittaa. Olin kyllä säästänyt jouluksi, mutta pari yllättävää menoa vei kaikki säästöni ja vähän ylikin.
Myös mieheni henkinen toimintakyky on alentunut, kykenee kyllä onneksi fyysiseen työhön.
Omasta hyvinvoinnistani huolehtiminen on tuntunut toissijaiselta ja nyt se kostautuu täydellisenä uupumisena. Olen hakenut apua, perhetyö käy auttamassa, lisäksi aloitin mielialalääkityksen ja käynnit psykologilla.
Silti koen olevani yksin. Kaipaisin jonkun läheisen tukea, sen sijaan, että itse olisin se joka pitää kaiken pystyssä. Voisinpa jättää tämän kaiken pariksi viikoksi ja unohtaa kaiken vastuun hetkeksi. Voisin vain nukkua ja nukkua.
Kommentit (21)
Miksi kolme lasta jos ei ole rahaa eikä voimia?
Ihan ekana tulee mieleen, että oletko kertonut yhdellekään läheisellesi että olet täysin uuvuksissa ja kaipaat heidän tukeaan? Liian usein sitä oletetaan että "kyllä ne tietää", mutta mistä hemmetistä sitä tietäisi jos ei avoimesti kerro ja pyydä apua.
Hakekaa tukiperhettä lapsille.
Omasta hyvinvoinnista huolehtiminen on kaikkein tärkeintä jotta jaksaa huolehtia muistakin.
Vierailija kirjoitti:
Miksi kolme lasta jos ei ole rahaa eikä voimia?
Sinä olet niin tyhmä. Älä ikinä lisäänny.
Ei rahaa, ei voimia, ei töitä. Miksi siis lapsia tuohon?
Hakekaa tuettua lomaa, saatte ainakin ruuat ja siivouksen valmiina. Usein erilaisille erityistarpeisille on lomia joissa on huomioitu rajoitteet/tarpeet. Minkäikäiset lapset teillä on?
Se on jo askel parempaan kun olette hakeneet apua. Se ei vain tehoa hetkessä jos olet ihan loppuunpalanut, joten yritä rauhottua ja anna tilanteen tasaantua. Sen jälkeen ajatuskin kulkee kirkkaammin ja voitte suunnitella jatkoja paremmin.
Mieheni kyllä on töissä, itse en voi mennä lasten sairauksien vuoksi töihin.
Lapset ovat 9, 5 ja 3 vuotiaat, mutta hoidollisuutensa vuoksi vaativat huomattavasti enemmän kuin ikätoverinsa.
Läheiseni tietävät väsymyksestäni, jopa voivottelevat sitä kuinka väsyneeltä näytän ja kuinka tarvitsisin lomaa ja omaa aikaa. Olen myös sanonut suoraan olevani täysin lopussa.
Tukiperheisiin on jonot, eikä mieheni suostu sellaiseen laittamaan. Lähipiirissä sattunut lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö on murentanut miehen luottamuksen ulkopuolisiin.
Tuettua lomaa olenkin hakenut hiihtolomaksi, en ole vielä saanut päätöstä.
Ap
Onneksi jätin lapset hankkimatta.
Eikös tuollaisille perheille olekin niitä " lomia" ja leirejä. Kelasta voisi kysellä. Ja kerro läheisille ja pyydä rohkeasti apua.
Joskus tää elämä on sellaista helvetin taistelua. Ymmärrän sua niin hyvin. Tuntuu kuin olisi umpikujassa. Meilläkin mennään hampaat irvessä taas.. Toivotaan että joskus taas helpottaa. Koita sinä olla minua rohkeampi, ja hakea apua. Minä koitan vain pärjätä ja tokkopa siitä mitään kruunua viimesellä tuomiolla saa...;)
Tsemppiä! Vähän vastaavassa tilanteessa itsekin joten osaan hyvin samaistua. Helposti käy niin, että kaikki vastuu kaatuu yhden ihmisen niskaan ja vaikka kuinka hakisikin apua, ei sitä tuollaiseen pitkäkestoiseen tilanteeseen oikeasti juurikaan saa. Itse vain ajattelen että tämä elämänvaihe nyt vain on tällainen ja yritän uskoa, että joskus helpottaa. Joka tapauksessa yritä ottaa aikaa myös itsellesi ja koita saada miehesi ymmärtämään, että tarvitset muitakin aikuisia tueksi lasten kanssa, etenkin jos miehestäsi ei ole apua.
Ja kaikille "mitä teit lapsia jos et jaksa"-jeesustelijoille tiedoksi, että tuohon tilanteeseen voi päätyä ihan tavallinen keskiluokkainen perhe täysin ilman omaa syytään. Lasten sairaudet eivät tule aina ilmi pikkulapsiaikana, työssäkäyvä voi sairastua ja taloudellinen tilanne kääntyy useamman tällaisen vastoinkäymisen myötä aika äkkiä heikoksi.
Vierailija kirjoitti:
Tsemppiä! Vähän vastaavassa tilanteessa itsekin joten osaan hyvin samaistua. Helposti käy niin, että kaikki vastuu kaatuu yhden ihmisen niskaan ja vaikka kuinka hakisikin apua, ei sitä tuollaiseen pitkäkestoiseen tilanteeseen oikeasti juurikaan saa. Itse vain ajattelen että tämä elämänvaihe nyt vain on tällainen ja yritän uskoa, että joskus helpottaa. Joka tapauksessa yritä ottaa aikaa myös itsellesi ja koita saada miehesi ymmärtämään, että tarvitset muitakin aikuisia tueksi lasten kanssa, etenkin jos miehestäsi ei ole apua.
Ja kaikille "mitä teit lapsia jos et jaksa"-jeesustelijoille tiedoksi, että tuohon tilanteeseen voi päätyä ihan tavallinen keskiluokkainen perhe täysin ilman omaa syytään. Lasten sairaudet eivät tule aina ilmi pikkulapsiaikana, työssäkäyvä voi sairastua ja taloudellinen tilanne kääntyy useamman tällaisen vastoinkäymisen myötä aika äkkiä heikoksi.
Ei voi.
No jos läheiset tietävät eivätkä silti tarjoa apua, niin kysy suoraan. Voi hyvin olla, etteivät kehtaa tarjota kun ajattelevat jos loukkaannut sellaisesta.
Joten pyydä ihan suoraan. Kerro, mikä tilanne on ja että oikeasti nyt tarvitset apua. Ja pyydä sitä. Selväsanaisesti.
Vierailija kirjoitti:
No jos läheiset tietävät eivätkä silti tarjoa apua, niin kysy suoraan. Voi hyvin olla, etteivät kehtaa tarjota kun ajattelevat jos loukkaannut sellaisesta.
Joten pyydä ihan suoraan. Kerro, mikä tilanne on ja että oikeasti nyt tarvitset apua. Ja pyydä sitä. Selväsanaisesti.
Tätä minäkin yritin aiemmin sanoa, pitää sanoa suoraan eikä vaan voivotella väsymystä. Kaikki ollaan välillä väsyneitä omiin elämäntilanteisiimme ilman että tarvitaan apua.
Ja silloin kun tarvitaan, pitää se pyytää. Ei vaan olettaa että toinen tietää vaikka ei mitään sanoiskaan.
Jos mies hermoilee hyväksikäyttömahdollisuudesta, se on asia joka hänen täytyy käsitellä päässään. Vaihtoehdot ovat ne, että nyt turvataan toisten apuun jonkin verran, tai jatkossa vielä paljon enemmän.
Kunnes hän saa päänsä järjestettyä asian suhteen, voitte toimia niin, että joku tulee auttamaan ensin miehen ollessa paikalla, ja sinä taas lepäät muualla. Saat jotain lievitystä.
Voi tietysti olla, että romahdat täysin heti kun siihen on varaa, joten kunnollisia suunnitelmia täytyy nyt tehdä, miten toimitaan. Jotta kuormaasi voidaan purkaa nopeastikin, jos hitaasti ei riitä. Jonkun muun pitäisi puhua miehen kanssa, jos hänelle on tosi vaikeaa ajatella tilannetta järjellä.
Olen oman lapseni uhri yhyy nyyh kyynel. Tahtomattani synnytin 3 lasta ja he riistävät minut nyt loppuun. Olen uhri auttakaa apua! Tarvitsen tukea ja lomaa ja rahaa ja apua, apua ,apua!
Välillä mietin itsekseni, onko tosiaan niin, että jotkut ihmiset ovat oikeasti noin hemmetin tyhmiä. Sama asia kuin ampuisi itseään jalkaan kertatoisensa jälkeen ja sitten menisi valittamaan kuinka uupunut olo onkaan kun ei koe muuta kuin vastoinkäymisisä elämässä.
Menkää nyt hyvät ihmiset itseenne ja kantakaa se vastuu, minkä olette lapsia tekemällä halunneet kannettavaksenne. Ei ole kenenkään muun kuin teidän itsenne syy jos lasten, myös sairaiden sellaisten hoitaminen käy ylitsepääsemättömäksi.
Jotkut ihmiset hoitavat vaikeasti vammautuneita lapsiaan yötäpäivää koko lopun ikäänsä mukisematta ja valittamatta, koska ovat itse lapsia halunneet ja tuntevat syvää rakkautta ja vastuuntuntoa lapsiinsa. Jotkut taas rupeavat heti kitisemään ja valittamaan kun lasten hoitaminen on vähänkin rankempaa eikä omaa-aikaa saakkaan yhtä helposti kuin lapsettomat tai terveiden lasten vanhemmat.
Sitä olisi varmaan sen ensimmäisen vammaisen kakaran tai viimeistään toisen saatuaan kannattanut miettiä tekeekö niitä vielä lisää.
Mitä sä luulet että tällä palstalla voidaan tehdä sun auttamiseksi? Jos olet kaikkesi jo koittanut, eikä mistään enää apua löydy, pitää varmaan teidän antaa ne lapset johonkin huostaan. Jos ei jaksa eikä kykene, niin silloin haetaan joku joka kykenee, eikö niin? Vai pitäisikö yhteiskunnan maksaa teille joku kotiapulainen hoitamaan?
Miksi lapsia on tehty noin kolme, jos jo kahdesta ensimmäisestä näkee että olivat viallisia? Ei varmaan kaikille ole nämä viat tulleet tässä tänä vuonna?
Tukiperhe?