Miksi äitini suhtautuu minuun näin? Onko muilla tällaista?

Äitisi vaikuttaa tunnekylmältä. Millainen lapsuudenkoti hänellä oli?

Itse on narsistiperheestä, joten jollain tapaa samanlaisia kokemuksia.

Ei kyllä ole normaalia käytöstä. Ajattele, että sinussa ei ole mitään vikaa, vaan vika on äidissäsi. Surullista:(

Samantyyppistä löytyy isovanhemman ja oman vanhempani väliltä, sairastahan tuo on. Eli ei missään nimessä ole normaalia eikä sinussa ole mitään vikaa. Äitisi on jostain syystä katkera sinulle ja se on hyvin väärin lasta kohtaan. sinulle voisi tehdä hyvää pitää taukoa koko ihmisestä. Ethän itsekään voisi ikinä toimia noin omaa lastasi kohtaan.

Minun äitini on ollut samanlainen, mutta pykälää pahempi. Hän on vahtinut, kontrolloinut, vähätellyt ja lytännyt ja syyllistänyt. 

Mikä ikävintä, hän on alkanut tehdä sitä lapsenlapsilleenkin. En aio sallia sitä. 

Otappa reilusti etäisyyttä Äitiisi.

Äidit haluaa olla rauhassa, varsinkin aikuisilta lapsiltaan.

Voi olla ,että käytös muuttuu sen jälkeen normaalimmaksi.

Äitisi on syntynyt sotien aikaan ja on sen ajan ihminen. Silloin ei ollut tapana kehua, ettei vain ylpisty. Ylpeys oli yksi pahimmista asioista siihen aikaan eikä ylpeää ihmistä arvostettu. Voit toki ottaa asian äitisi kanssa puheeksi, että sinua äidin asenne loukkaa. Äitisi ei todennäköisesti ole tehnyt sitä ilkeyttään vaan on toiminut, kuten on itse on oikeaksi nähnyt. Jos sinua vielä nelikymppisenä vaivaa äidin asenne kovasti, voisit myös hakeutua johinkin ammattilaiselle juttelemaan. Nelikymppisenä olis pitänyt jo päästä vanhemmistaan "yli". Toivoo toinen samanlaisen äidin kasvattama nelikymppinen.

Minun äidissä aika paljon samaa. Jostain uudesta vaatteesta, vaikkapa lapsieni, hän sanoo esim. Onpas erikoinen liehuke. Kerroin laittaneeni ulos valoja, hän sanoi että tekee levottoman näköiseksi pihan ja tähän aikaan vuodesta luonto on pääosassa (Etelä-Suomen kaamos...?) Jos hän on meillä syömässä ja tarjoan lähes mitä tahansa muuta kuin keitettyä perunaa ja kastiketta, tuomio on että "maistuu erikoiselle". Hän ei juo alkoholia, ja jos juomme lasillisen viiniä ruuan kanssa se on ihan kamala synti ja "aina pitää viinapullot olla esillä".

Muistelen, että meillä on aina menty sen mukaan, että äidillä on hyvä fiilis. Me lapset olemme joutuneet aina tekemään kaikkemme, että hänellä olisi mukavaa. Juhlapyhät on aistittu tunnelmia, mistä päin tuulee, koska hän saattaa suuttua ihan pikku jutusta tai jos sellaista ei löydy, ilman syytä. Häntä pitää sitten kovasti hyvitellä ja pyydellä anteeksi.

En millään haluaisi vanhan ihmisen kanssa riidellä, mutta ei myöskään haluaisi enää sitä jatkuvaa lyttäämistä ja tunnelman pilaamista.

Jonkinlainen psykopaattihan tuo on.

Kyllä siellä sotien aikana syntyneissä on ihan hyviäkin tavallisia vanhempia, jotka eivät pilkkaa vielä lasten aikuistuttuakin heitä. Ei todella mene minkään kasvatustavan piikkiin, että lyttää raskaana olevaa lastaan kun tämä näyttää ultrakuvia.

Tuollainen pilkkaaminen ja piilovittuilu on idioottimaista ja ilkeää käytöstä keneltä tahansa. Miksi välität siitä? Jätä idiootti omaan arvoonsa ja happanemaan omaan pahaan oloonsa. Ei tuollaisten ilkeiden ihmisten suuntaan kannata edes katsoa. Yksikin ilkeä kommentti ja käännät selkäsi etkä ota enää yhteyttä.

Tässä sulle 111 sivua vertaistukea:

http://www.vauva.fi/keskustelu/4217894/ketju/70_luvulla_syntyneiden_aid…

Vierailija kirjoitti:

Minun äidissä aika paljon samaa. Jostain uudesta vaatteesta, vaikkapa lapsieni, hän sanoo esim. Onpas erikoinen liehuke. Kerroin laittaneeni ulos valoja, hän sanoi että tekee levottoman näköiseksi pihan ja tähän aikaan vuodesta luonto on pääosassa (Etelä-Suomen kaamos...?) Jos hän on meillä syömässä ja tarjoan lähes mitä tahansa muuta kuin keitettyä perunaa ja kastiketta, tuomio on että "maistuu erikoiselle". Hän ei juo alkoholia, ja jos juomme lasillisen viiniä ruuan kanssa se on ihan kamala synti ja "aina pitää viinapullot olla esillä".

Muistelen, että meillä on aina menty sen mukaan, että äidillä on hyvä fiilis. Me lapset olemme joutuneet aina tekemään kaikkemme, että hänellä olisi mukavaa. Juhlapyhät on aistittu tunnelmia, mistä päin tuulee, koska hän saattaa suuttua ihan pikku jutusta tai jos sellaista ei löydy, ilman syytä. Häntä pitää sitten kovasti hyvitellä ja pyydellä anteeksi.

En millään haluaisi vanhan ihmisen kanssa riidellä, mutta ei myöskään haluaisi enää sitä jatkuvaa lyttäämistä ja tunnelman pilaamista.

Olen todella pahoillani puolestanne, että joudutte kestämään tuollaista epäkohtelaista idioottia. Sinullekin voisi tehdä hyvää pistää äiti hetkeksi jäähylle miettimään tekosiaan. Vanhemmuus on suuri kunnia tehtävä, ei mikään synnytyksessä saatava tyranninvirka, jonka ympärillä kaikki hipsuttelee varpaillaan. Sanot äidille, että "kuule äiti, sinä olet epäkohtelias vieras, joka loukkaa minua ja perhettäni hyvin usein. Voisit opetella vähän käytöstapoja ja palataan vaikka vuoden päästä asiaan."

Vierailija kirjoitti:

Minun äidissä aika paljon samaa. Jostain uudesta vaatteesta, vaikkapa lapsieni, hän sanoo esim. Onpas erikoinen liehuke. Kerroin laittaneeni ulos valoja, hän sanoi että tekee levottoman näköiseksi pihan ja tähän aikaan vuodesta luonto on pääosassa (Etelä-Suomen kaamos...?) Jos hän on meillä syömässä ja tarjoan lähes mitä tahansa muuta kuin keitettyä perunaa ja kastiketta, tuomio on että "maistuu erikoiselle". Hän ei juo alkoholia, ja jos juomme lasillisen viiniä ruuan kanssa se on ihan kamala synti ja "aina pitää viinapullot olla esillä".

Muistelen, että meillä on aina menty sen mukaan, että äidillä on hyvä fiilis. Me lapset olemme joutuneet aina tekemään kaikkemme, että hänellä olisi mukavaa. Juhlapyhät on aistittu tunnelmia, mistä päin tuulee, koska hän saattaa suuttua ihan pikku jutusta tai jos sellaista ei löydy, ilman syytä. Häntä pitää sitten kovasti hyvitellä ja pyydellä anteeksi.

En millään haluaisi vanhan ihmisen kanssa riidellä, mutta ei myöskään haluaisi enää sitä jatkuvaa lyttäämistä ja tunnelman pilaamista.

Joo... viina on helevetistä ja pahan alku & juuri, mutta kanferitippoja voi kyllä ottaa lääkkeeksi vaikka kuinka. Oli kerran pakko sanoa, että nehän ovat vahvaa viinaa.  

Minun äitini oli nähnyt minut ja erään opiskelukaverin kaupungilla, me ei huomattu häntä. Haukkui jopa sen itselleen ventovieraam opiskelukaverin ulkonäön, "ei noin lihavien kanssa saisi liikkua"...

Narsistinen persoonallisuushäiriö. Kannattaa ottaa etäisyyttä äitiisi.

Mitenkään vähättelemättä kokemustasi, kerron että sillä toisella osapuolella voi olla ihan erilainen kokemus. Oma tyttäreni on 25 ja hän tässä taannoin avautui kuinka häntä ei lapsena kehuttu, eikä kuulemma vieläkään. Itse olin aivan puulla päähän lyöty, sillä kiitän aina kaikista lahjoista, avusta jne. Kehun hänen kotiaan, lasten kauniita vaatteita ja kohteliasta käytöstä, tyttären avuliasta luonnetta, ruokaa, rutistan ihan vain koska hän on ihana itsensä... lapsena häntä kannustettiin kaikessa mihin ryhtyi, kehuttiin niin suorituksista kuin ihan vaan siitä, että on rakas. En ymmärrä kuinka paljon enemmän vielä pitäisi kehua. No kuitenkin hän oli sitten kokenut, ettei kiitos ja kehuminen tulleet aidosti sydämestä.

Mutta niin me vaan koemme asiat eri tavalla. Luultavasti äitisikin ajattelee olevansa kannustava tms, tai toki voi olla vaan tunnekylmäkin. Kannattaa puhua.

Sota on niin karua aikaa, että moni perhe on kärsinyt valtavasti. Myös rintamalta palanneilla on sanoinkuvaamaton sisäinen kipu ja taakka kannettavanaan loppuelämän ulkoisten vammojen lisäksi. Ei ole ihme, että lasten kasvatus ei ole kaikissa perheissä ollut onnellista ja hyvää aikaa.

Jos tässä kuvaillut äidit tai isät eivät ole lapsuudessaan saaneet vanhemmiltaan mitään kunnioitusta tai rohkaisua, ei heille ole silloin kehittynyt taitoa antaa sellaista hyvää eteenpäin.

Vierailija kirjoitti:

Mitenkään vähättelemättä kokemustasi, kerron että sillä toisella osapuolella voi olla ihan erilainen kokemus. Oma tyttäreni on 25 ja hän tässä taannoin avautui kuinka häntä ei lapsena kehuttu, eikä kuulemma vieläkään. Itse olin aivan puulla päähän lyöty, sillä kiitän aina kaikista lahjoista, avusta jne. Kehun hänen kotiaan, lasten kauniita vaatteita ja kohteliasta käytöstä, tyttären avuliasta luonnetta, ruokaa, rutistan ihan vain koska hän on ihana itsensä... lapsena häntä kannustettiin kaikessa mihin ryhtyi, kehuttiin niin suorituksista kuin ihan vaan siitä, että on rakas. En ymmärrä kuinka paljon enemmän vielä pitäisi kehua. No kuitenkin hän oli sitten kokenut, ettei kiitos ja kehuminen tulleet aidosti sydämestä.

Mutta niin me vaan koemme asiat eri tavalla. Luultavasti äitisikin ajattelee olevansa kannustava tms, tai toki voi olla vaan tunnekylmäkin. Kannattaa puhua.

No noista ap:n mainitsemista esimerkistä, suorista lainauksista, ei nyt hyvällä tahdollakaan saa väännettyä erilaista näkökulmaa. Ap:n äidillä on aivan selvästi tarkoitus, että mitään henkistä hyvää ei anneta tyttärelle. Tiedän tuon ihmistyypin, se on narsisti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitenkään vähättelemättä kokemustasi, kerron että sillä toisella osapuolella voi olla ihan erilainen kokemus. Oma tyttäreni on 25 ja hän tässä taannoin avautui kuinka häntä ei lapsena kehuttu, eikä kuulemma vieläkään. Itse olin aivan puulla päähän lyöty, sillä kiitän aina kaikista lahjoista, avusta jne. Kehun hänen kotiaan, lasten kauniita vaatteita ja kohteliasta käytöstä, tyttären avuliasta luonnetta, ruokaa, rutistan ihan vain koska hän on ihana itsensä... lapsena häntä kannustettiin kaikessa mihin ryhtyi, kehuttiin niin suorituksista kuin ihan vaan siitä, että on rakas. En ymmärrä kuinka paljon enemmän vielä pitäisi kehua. No kuitenkin hän oli sitten kokenut, ettei kiitos ja kehuminen tulleet aidosti sydämestä.

Mutta niin me vaan koemme asiat eri tavalla. Luultavasti äitisikin ajattelee olevansa kannustava tms, tai toki voi olla vaan tunnekylmäkin. Kannattaa puhua.

No noista ap:n mainitsemista esimerkistä, suorista lainauksista, ei nyt hyvällä tahdollakaan saa väännettyä erilaista näkökulmaa. Ap:n äidillä on aivan selvästi tarkoitus, että mitään henkistä hyvää ei anneta tyttärelle. Tiedän tuon ihmistyypin, se on narsisti.

Niin. Sitten on toki tämä sukupolvi, joiden mielestä suurin palvelus lapselle on, ettei ylpistä häntä. Koska nöyryys on suurimpia hyveitä.

Vierailija kirjoitti:

Mitenkään vähättelemättä kokemustasi, kerron että sillä toisella osapuolella voi olla ihan erilainen kokemus. Oma tyttäreni on 25 ja hän tässä taannoin avautui kuinka häntä ei lapsena kehuttu, eikä kuulemma vieläkään. Itse olin aivan puulla päähän lyöty, sillä kiitän aina kaikista lahjoista, avusta jne. Kehun hänen kotiaan, lasten kauniita vaatteita ja kohteliasta käytöstä, tyttären avuliasta luonnetta, ruokaa, rutistan ihan vain koska hän on ihana itsensä... lapsena häntä kannustettiin kaikessa mihin ryhtyi, kehuttiin niin suorituksista kuin ihan vaan siitä, että on rakas. En ymmärrä kuinka paljon enemmän vielä pitäisi kehua. No kuitenkin hän oli sitten kokenut, ettei kiitos ja kehuminen tulleet aidosti sydämestä.

Mutta niin me vaan koemme asiat eri tavalla. Luultavasti äitisikin ajattelee olevansa kannustava tms, tai toki voi olla vaan tunnekylmäkin. Kannattaa puhua.

Niin minäkin yritän ajatella, ettei äitini oikeasti tarkoita pahaa. Lisäksi haluan, että hän on onnellinen enkä halua loukata häntä takaisinpäin. Tunnen kuitenkin itseni ihan kelvottomaksi roskaksi, sillä koen epäonnistuvani kaikessa ja olevani tunteineni ja kokemuksineni ihan nolo ja turha. Äitini ei muuten ikinä halannut minua tai käyttänyt sanaa "rakas".

T: ap