Miten vaikuttaa yhteiskuntaan tämä valtava avioeromäärä ja eroperheiden lapsimäärä?

Kyllä tämä suuntaus tuo ilman muuta yhteiskuntaan huomattavasti pahoinvointia ja lisää julkisia kuluja.

Jos ihmiset päivittävät jatkuvasti parisuhdetilanteensa ja hakevat aina optimaalisen puolison, niitä huonoja jää paljon jäljelle ja jäävöt helposti yhteiskunnan elätettäväksi.

(Vaikka masentunut tai skitsofreenikko olisi vielä pärjännyt siinä puolison pitäessä hänestä huolta, mutta jos tulee ero, joutuu laitosjaksoille.)

Varmaankin positiivisesti kun avioliitossa ei tarvitse pysyä pakolla.

Tai sitten seuraava sukupolvi sitoutuu aidosti nähtyään sen ero- ja uusperhekaaoksen.

Tavallaan nykyään on se ajatus, että oma puoliso ei ole yhtä kiinteä osa perhettä kuin lapsetkin. Tietysti on tilanteita, joissa ero on paras vaihtoehto, mutta pääasiassa sen ei pitäisi olla ratkaisu.

Vierailija kirjoitti:

Tai sitten seuraava sukupolvi sitoutuu aidosti nähtyään sen ero- ja uusperhekaaoksen.

Olisikin näin. Itse en ehkä ymmärtäisi miten paljon parempi asia ehjä perhe on enkä uskoisi avioliiton pysyvyyteen samalla tavalla, ellen olisi nähnyt mallia mieheni perheestä.

Yhteiskunnan taholta pitäisi jotenkin vaikuttaa siihen, että avioliitot kestäisivät paremmin. En tiedä miten.

Lisään vielä, että myös isovanhempien eroaminen vaikuttaa jälkipolviin. Ei ole ehjää mummolaa, joka tukee lapsiaan lastenkasvatuksessa. Se mummon uusi mies ei ehkä halua sinne kotiinsa vaimonsa lapsenlapsia hoitoon yms.

Mikäs hihhuliavaus ja peukutusten manipulointi ekoissa viesteissä on päällä?

Ihmisten lisääntynyt itsekkyys on kaiken taustalla. Aiemmin myös uskonnollisuus ja yhteiskunnan uskonnollinen normi (tarvittaessa paheksunta) piti ihmiset ruodussa.

Vierailija kirjoitti:

(Vaikka masentunut tai skitsofreenikko olisi vielä pärjännyt siinä puolison pitäessä hänestä huolta, mutta jos tulee ero, joutuu laitosjaksoille.)

Itse pidän ihmiselämää niin ainutlaatuisena ja arvokkaana, etten ikimaailmassa haluaisi pakottaa ketään huolenpitäjäksi skitsofreenikolle laitosjaksojen välttämisen vuoksi. Noin voi sanoa vain sellainen ihminen, joka ei oikeasti ole elänyt psyykkisesti vaikeasti sairaan ihmisen kanssa. Sellaisesta eroaminen on useimmiten palvelus itselle, mahdollisista lapsista puhumattakaan. 

Vierailija kirjoitti:

Ihmisten lisääntynyt itsekkyys on kaiken taustalla. Aiemmin myös uskonnollisuus ja yhteiskunnan uskonnollinen normi (tarvittaessa paheksunta) piti ihmiset ruodussa.

Uskonnollinen normi aiheutti myös paljon pahaa. Paheksunta ja halveksunta teki helvettiä esimerkiksi aviottomien lasten ja aviottomia lapsia saaneiden naisten elämästä. Kannattaa tutustua vaikkapa lestadiolaisuudesta eronneiden kokemuksiin, hyvä kirja tähän tarkoitukseen on Johanna Hurtigin Taivaan taimet. 

Lasten kannalta on erityisen tärkeää, että vanhempiensa liitto kestää. Vanhempien ero on lapsille aina suuri tragedia.

Minusta myös avioliiton solmittuaan pitäisi voida luottaa siihen, että suhde kestää myötä- ja vastamäet.

Onhan se oleellisen tärkeää, että puoliso on turvana muun maailman murjoessa ja tähän voi luottaa niin kauan kuin elon päiviä yhdessä riittää.

Joissain tapauksissa ero on välttämätön, mutta suurin osa eroista on täysin turhia. Välttämättömiä syitä voisi olla: mies sekoaa ja alkaa pahoinpidellä, puoliso on pettäjä, puoliso alkaa käyttää päihteitä siinä määrin, että on täysin sekopää.

Vierailija kirjoitti:

Ihmisten lisääntynyt itsekkyys on kaiken taustalla. Aiemmin myös uskonnollisuus ja yhteiskunnan uskonnollinen normi (tarvittaessa paheksunta) piti ihmiset ruodussa.

Vai että piti ruodussa, yhteiskunnan asiahan se avioliitto onkin...

Omaishoitajuus skitsofreenikolle tai dementikolle on kyllä jotain niin uuvuttavaa, sitovaa ja oman elämän halvaannuttavaa, että en toivoisi edes vihamiehelle. Ei ole hyvivointiyhteiskunnan tehtävä säästää laitoshoidossa siinä kohtaa ja maksaa sitten burn outin/masennuksen hoito hoitajalle.

Terkuin skitso faija ja dementoitunut mutsi.

Minusta siinä aiempien aikojen paheksunnassa oli paljon positiivista vaikutusta.

Kun avoliitossa elämistä ja aviottomia lapsia saaneita paheksuttiin, ihmiset sitoutuivat avioliittoihinsa ja välttelivät tekemästä aviottomia lapsia.

Tietty se oli kurjaa niille harvoille aviottomilla lapsille, mutta nykytilanteesta kärsii useampi lapsi.

Kamalan itsekkäitä on ihmisistä tullut. Ero on valtava tragedia lapsille.

Alkuvaiheen dementikkoa ja lääkkeillä melko hyvinhoitunutta skitsofreenikkoa hoitaa usein puoliso. Mutta tietty vain pitkän taipaleen yhdessä talsinut puoliso. Jos noilla ei olisi tukena puolisoa, joutuisivat yhteiskunnan hoitoon paljon aiemnin/enemmän.

Totuus on, että omaishoitajat hoitavat vielä nykyään valtavan määrän dementikkoja puolisoitaan. Mutta nämä ovat niitä vanhan kunnon ajan liittoja vielä.

Vierailija kirjoitti:

Alkuvaiheen dementikkoa ja lääkkeillä melko hyvinhoitunutta skitsofreenikkoa hoitaa usein puoliso. Mutta tietty vain pitkän taipaleen yhdessä talsinut puoliso. Jos noilla ei olisi tukena puolisoa, joutuisivat yhteiskunnan hoitoon paljon aiemnin/enemmän.

Totuus on, että omaishoitajat hoitavat vielä nykyään valtavan määrän dementikkoja puolisoitaan. Mutta nämä ovat niitä vanhan kunnon ajan liittoja vielä.

Dementian aiheuttamat ongelmat yhteiskunnassa pitäisi mielestäni ratkaista muuten kuin paheksumalla avioeroja.

Vierailija kirjoitti:

Minusta siinä aiempien aikojen paheksunnassa oli paljon positiivista vaikutusta.

Kun avoliitossa elämistä ja aviottomia lapsia saaneita paheksuttiin, ihmiset sitoutuivat avioliittoihinsa ja välttelivät tekemästä aviottomia lapsia.

Tietty se oli kurjaa niille harvoille aviottomilla lapsille, mutta nykytilanteesta kärsii useampi lapsi.

Luuletko, että ne paskat liitot, joista nykyään erottaisiin, olivat useinkaan sellaisia, joissa on hyvä lapsen(kaan) olla ja elää? Että niissä ei ollut esim. väkivaltaa ja henkisesti kylmää ilmapiiriä? Toki uskon, että avioliiton säilymisen puolesta voi tehdä paljon, mutta senkin tiedän, että avioliitossa pysyminen ei aina tarkoita sitä, että olisi tehty paljon vaan tilanteeseen on vain tyydytty. Se tyytyminen näkyy lapsillekin mm. rakkaudettoman liiton mallin antamisena ja riitaisana ilmapiirinä. 

Nykylapset eivät myöskään laajasti ajatellen kärsi juuri mistään sen enempää kuin aiemmat sukupolvet. Lasten hyvinvointi on laajassa mittakaavassa aina vaan parantunut, lapset syntyvät halutumpina, heihin sijoitetaan enemmän aikaa ja varoja, heidän terveydestään huolehditaan paremmin ja niin edelleen. 

Onko erojen ainoa ongelma tosiaan dementikkojen ja skitsofreenikoiden omaishoitajien puute. Huonohko mielikuvitus meillä näin la-iltana.

Minua huolestuttaa asenne, jossa erimieliset ihmiset, tai ihmiset, joista ei ole itselle hyötyä tai joista on taakkaa, leikataan irti omasta elämästä.

Asenteesta on tullut hyväksytty.

Asenne johtaa eroihin puolisosta, mutta myös sukulaisista.