Miten vaikuttaa yhteiskuntaan tämä valtava avioeromäärä ja eroperheiden lapsimäärä?

Mistä hiidestä revitte nuo oletukset, että suurin osa eroista on turhia? Hyi hitto, mitä syyllistäjiä tämä palsta on pullollaan. Kukaan ei tiedä, mitä toisten seinien sisällä tapahtuu. Luulette, että tiedätte, kun näette pelkän ulkokultaisuuden. Ette oikeastaan tiedä edes ystävienne parisuhdeasioita. Vaikka niin kuvittelette.

Myötä- ja vastoinkäymisissä. Kaiken se kärsii..

Kärsikää itse, jos haluatte. Minun elämä oli siihen liian lyhyt. Ja elän lasten kanssa uusperheessä, lapsetkin ovat onnellisia. Ja tämän uusperhe-elämän keskeisiä ihmisiä. Tousin kuin isälleen..

Vierailija kirjoitti:

Mistä hiidestä revitte nuo oletukset, että suurin osa eroista on turhia? Hyi hitto, mitä syyllistäjiä tämä palsta on pullollaan. Kukaan ei tiedä, mitä toisten seinien sisällä tapahtuu. Luulette, että tiedätte, kun näette pelkän ulkokultaisuuden. Ette oikeastaan tiedä edes ystävienne parisuhdeasioita. Vaikka niin kuvittelette.

Myötä- ja vastoinkäymisissä. Kaiken se kärsii..

Kärsikää itse, jos haluatte. Minun elämä oli siihen liian lyhyt. Ja elän lasten kanssa uusperheessä, lapsetkin ovat onnellisia. Ja tämän uusperhe-elämän keskeisiä ihmisiä. Tousin kuin isälleen..

No kyllä vaan on suurin osa turhia. Niin oli meidänkin ero. Ja uusperhe jota ex virittelee, lapset inhoaa uutta puolisoa ja menee sinne vaan jos saa sieltä jotain tavaraa itselleen. Pelletouhua ja pahenee vaan.

Itse olen ydinperheestä,sellainen haave jäi itsellenikin,tosin aikuistuttuani sanoin äidilleni että ero olisi suojannut minut ja veljeni isän alkoholismilta.itse olen ollut 25v mieheni kanssa ja kertan mietin ja ehdotin miehelle eroa,hän käytti hyvin julmaa henkistä väkivaltaa,hän hakeutui hoitoon.me selvisimme siitä yhdessä,edelleenkin olen kiitollinen ydinperheestämme,mutta jos liitossani olisi henkistä,fyysistä väkivaltaa tai alkoholismia olisin valmis eroon.kaikki läheisemme on uusioperheellisiä,he ovat onnistuneet kaikki,ei ole sinun ja minun lapsia vaan he puhuvat meidän lapsista.omat lapseni ovat kaikki vakisuhteessa ja esikoisesta tulee isä ensi kesänä.kukaan ei voi tuomita toisten eroja,kukaan ei voi tietää minkälaista elämää oikeasti on,heillä joilla on ongelmia on taitavia niitä salaamaan,kun mieheni käytti henkistä väkivaltaa kukaan ei olisi uskonut sitä,minä hoidin lapset ja tasapainoitin arjen,ulospäin olimme todella onnellisia,kunnes romahdin henkisesti enkä välittänyt pitää kulisseja pystyssä.

Kai jokainen on viimekädessä vastuussa itsestään ja hyvinvoinnistaan ja varsinkin lasten hyvinvoinnista. Ero on toisinaan kelpo ratkaisu itseään kunnioittavalle ihmiselle. 

Mitä tapahtuu jos jää polkemaan suonsilmään? Kannattaisiko kuitenkin vääntäytyä pois sieltä?

Vierailija kirjoitti:

Minua huolestuttaa asenne, jossa erimieliset ihmiset, tai ihmiset, joista ei ole itselle hyötyä tai joista on taakkaa, leikataan irti omasta elämästä.

Riippuu toki "taakkaihmisestä" ja siitä miksi on taakka, mutta ihan ammatikseni suosittelen ihmisiä luopumaan "taakoista" elämässään. Joten joo kyllä, minusta on ihan tervettä ottaa etäisyyttä tai jopa leikata irti omasta elämästä alkoholisoitunut isä joka on lapsenlapsilleen pelottava ilmestys tai anoppi, joka tekee kaikkensa murskatakseen itsetuntosi. 

2000-luvun ihmisen elämän parhaita puolia on se, että harvoja asioita on pakko tehdä. Elämästään saa tehdä itsensä näköisen ja itselleen hyvän. 

Vierailija kirjoitti:

Lasten kannalta on erityisen tärkeää, että vanhempiensa liitto kestää. Vanhempien ero on lapsille aina suuri tragedia.

Minusta myös avioliiton solmittuaan pitäisi voida luottaa siihen, että suhde kestää myötä- ja vastamäet.

Onhan se oleellisen tärkeää, että puoliso on turvana muun maailman murjoessa ja tähän voi luottaa niin kauan kuin elon päiviä yhdessä riittää.

Joissain tapauksissa ero on välttämätön, mutta suurin osa eroista on täysin turhia. Välttämättömiä syitä voisi olla: mies sekoaa ja alkaa pahoinpidellä, puoliso on pettäjä, puoliso alkaa käyttää päihteitä siinä määrin, että on täysin sekopää.

Puoliso pihtaa, tai on muuten täysin välinpitämätön.

Olen hyvin huolissani nykyisistä avioeroluvuista.

Omat vanhempani erosivat, kun olin aivan pieni. Tiedän siis omasta kokemuksesta, että se ei ole pikku juttu tai vain aikuisten asia, vaikka monet niin väittävät. Avioerossa myös lapsi kärsii. Aina. Tämän vuoksi mielipiteeni avioeroista on hyvin jyrkkä. En hyväksy. Avioliitto on elinikäinen liitto. Täytyy miettiä ennen avioliittoa, tahtooko todella rakentaa elämänsä sen ihmisen kanssa, ja ovatko molemmat varmasti sitoutuneita ja valmiita panostamaan suhteeseen.

Erikseen ovat ne tilanteet, joissa puolisosta tulee esim. väkivaltainen tai päihteiden suurkuluttaja tms. Silloin on paras lähteä lätkimään.

On parempi, myös lasten kannalta, jos ihmiset eivät kidu huonoissa liitoissa. Hyvä, että erotaan. Eronneet yleensä löytävät kyllä paremman vaihtoehdon.

Vierailija kirjoitti:

Minua huolestuttaa asenne, jossa erimieliset ihmiset, tai ihmiset, joista ei ole itselle hyötyä tai joista on taakkaa, leikataan irti omasta elämästä.

Asenteesta on tullut hyväksytty.

Asenne johtaa eroihin puolisosta, mutta myös sukulaisista.

Avioliitto ei ole yhteiskunta tai edes instituutio joka takaisi että yksilö ei syrjäydy yhteiskunnasta. Erilaisuutta yhteiskunnallisella tasolla minusta tulee sietää siten että kukaan ei syrjäydy sairautensa, avioeronsa tai sen takia että vanhemmat ovat eronneet.

Mitä taas lasten hyvin vointiin tulee sitäkään ei takaa se että vanhemmat jatkat avioliittoa oman hyvinvointinsa kustannuksella.

Minä puolestani toivoin ja rukoilin koko teini-ikäni ja osan lapsuuttani, että vanhempani eroaisivat, koska viha, pahoinvointi, kauna loi koko kotiin painostavan tunnelman. Nämä, joiden vanhemmat ovat eronneet, näkevät ehkä menneisyyden turhankin ruusuisena. Luulen, että olisin itse ollut paljon onnellisempi jos vanhempani olisivat eronneet. Kaiken lisäksi pääsyyt yhdessä roikkumiseen olivat luultavasti taloudelliset.

Pysyvät parisuhteet ovat historiaa, yksinhuoltajat nykyaikaa. Seuraavalla sukupolvella ei ole edes esimerkkiä sitoutumisesta. Miksi kestää huonoa päivää kun voi erota?

Muistan lapsuudesta monta pariskuntaa joista vieraskin lapsi aisti ahdistuneisuuden. Erot olivat harvinaisia mutta kulisseja pidettiin pystyssä hinnalla millä hyvänsä. Nykyään tunnen paljon myös uusperheitä ja niissä on usein silmiinpistävää aikuisten rakkaus toisiaan kohtaan. Kaikki eivät osaa nuorena valita oikein, mutta pidemmällä elämänkokemuksella onnistuu jo paremmin. En vähättele eron vaikutuksia lapsiin, mutten myöskään ymmärrä, miksi se olisi joku loppuelämän trauma. Kunhan lapsi ei joudu vanhempien riitojen välikappaleeksi, uskon että tärkeintä on kasvaa ympäristössä jossa aikuiset rakastavat ja kunnioittavat toisiaan.

Vierailija kirjoitti:

Ihmisten lisääntynyt itsekkyys on kaiken taustalla. Aiemmin myös uskonnollisuus ja yhteiskunnan uskonnollinen normi (tarvittaessa paheksunta) piti ihmiset ruodussa.

On ihan hyvä että että nykyisin saa ajatella omilla aivoilla eikä  tarvitse kärsiä huonossa liitossa siksi että pelkää mitä naapurit ajattelevat.

Minusta on kauheaa, kun nyt on jo lapsia, joilla ei ole lähisuvussaan yhtään kestävän parisuhteen mallia. Siis vanhemmat ja isovanhemmat eronneita ja puolisukulaisia siellä ja täällä. Miten osaavat itse millään rakentaa pysyvää parisuhdetta.

Sitten on olemassa suureneva määrä teinejä, joista omat vanhemmat tekevät lastensuojeluilmoituksen, kun häiritsevät uusperheen pikkulapsivaihetta. Kaponoivat erotuskassa. Teinit ovat täysin henkisesti hylättyjä ja tiellä, kun vanhemmat tekevät uutta pesää uusien puolisoidensa kanssa.

Aiemmin ei erottu, vaikka mikä olisi. Nainen varsinkin saattoi "uhrautua" perheen takia. Näitä katkeria naisia on nyt vanhainkodeissa. Erota ei voinut, vaikka mies ryyppäsi ja kävi vieraissa. Eipä siinäkään lapset saaneet mitään hyvää mallia perhe-elämästä. Ehkä elämäänsä tyytyväinen aikuinen on kuitenkin parempi malli.

Sitä paitsi, en usko, että monikaan eroaa kevyin perustein.Kyllä ne ovat poikkeuksia. Monille ero on todella raskas kokemus. Mutta onhan ero parempi kuin olla liitossa, jossa ei ole rakkautta tai on väkivaltaa, pettämistä tms.

Usko, että eroihin on ihan päteviä syitä, mutta lähipiirin erossa olen huomannut, että aika helposti luovutetaan. Oma tunne on tärkeintä, muusta ei väliä. Sellainen aito välittäminen puuttuu ja tavallaan myös ymmärrys siitä että elämässä on erilaisia vaiheita. Erityisesti lojaalisuudella ei nykymaailmassa tunnu olevan mitään arvoa.

Oma mieheni on ollut rinnallani huonoina aikoinani. Kun olin esim. työttömänä ja tosi rikki kun määräaikaisuuttani ei jatkettu, hän hyväksyi ja tuki. Samoin myös monissa muissa vaikeissa jutuissa on ollut hyvä huomata, että hän on siinä eikä lähde mihinkään. Samoin hyviä asioita hän on iloinnut kanssani. Arvostan tätä hänessä niin paljon, että on itsestään selvää, että kestän hänen kanssaan myös suhteemme huonommat ajat.

Hänessä on paljon vikoja ja en koe häntä kohtaan mitään huumaava rakkauden tunnetta. Arvostusta kuitenkin. Ja miksi hänen pitäisi olla täydellinen kun en sitä itsekkään ole?

Vierailija kirjoitti:

Minua huolestuttaa asenne, jossa erimieliset ihmiset, tai ihmiset, joista ei ole itselle hyötyä tai joista on taakkaa, leikataan irti omasta elämästä.

Asenteesta on tullut hyväksytty.

Asenne johtaa eroihin puolisosta, mutta myös sukulaisista.

Kerro miksi pitäisi sietää hyväksikäyttäjiä tai väärintekijöitä vaikka olisi niille sukua? Ei sukulaisuus velvoita olemaan kynnysmatto eikä ihmisen tarvitse katsella ikäviä ihmisiä. Minä en kaipaa marttyyrin kruunua, haluan elää hyvää elämää. Välillä se vaatii irtiottoa.

Sinänsä minulle on ihan sama vaikka joku eroaisi sata kertaa. Mutta on alkanut ärsyttämään se asenne, miten nykyään yllättävän monesti vihjataan että pitkään yhdessä olleet parit olisi aina yhdessä vaan "tottumuksesta", tai kun ne on niin rassukoita että ne "pelkää olla yksin", niillä on vain "kulissiliitto" yms. 

Tälläkin palstalla tulee aika ajoin vastaan aloitus, missä kysytään että rakastatteko te pitkään yhdessä olleet OIKEASTI toisianne? 

Höpöhöpö taas mitä mutinaa. Vai että moraali on kadonnut, kyse on vapaamielisyyden kasvusta ja kirkon auktoriteetin vähenemisestä. Jokainen sukupolvi muuten kuvittelee seuraavien olevan pilalla, joten sekin kitinä on aika huvittavaa. Jokainen sukupolvi muokkautuu silloisen ajan ja asenteen mukaan, eli kehittyy siihen suuntaan, mihin on tarve.

Kirkollisten oppien heikkeneminen taas on mielestäni hyvä, sillä ihmisten tulisikin irrottautua moisesta instituutista. Ilman uskontoakin voi olla kiltti ja hyväntahtoinen, ei se vaadi helvettipelottelua taakseen.

Mitä taas tulee jupinaasi avioliitoista, eivät kaikki liitotkaan ole olleet mitään onnellisia. Ajan ilmapiiri vain oli se, että pakko kestää kun naimisiin oli menty, ja monihan syöksyi naimisiin todella nuorena, koska avioliiton ulkopuolinen seksi ei ollut hyväksyttävää. Avioeroakaan ei suvaittu, ei se ole Marjatan moraalia, jos hän ei uskalla erota juoposta miehestään, koska koko yhteisö katsoisi vinoon ja pitäisi häntä ihmishirviönä moisen vuoksi.

Moraali ei ole kadonnut, se vain eroaa ehkä sinun sukupolvesi käsityksistä. Jokainen sukupolvi muuten pitää omaa sukupolveaan ainutlaatuisimpana, ja sanoo seuraavien olevan pilalla. Ajat muuttuvat Eskoseni, eikä se aina tarkoita kaiken menemistä huonompaan suuntaan.

N23

Vierailija kirjoitti:

Jos ihmiset päivittävät jatkuvasti parisuhdetilanteensa ja hakevat aina optimaalisen puolison, niitä huonoja jää paljon jäljelle ja jäävöt helposti yhteiskunnan elätettäväksi.

(Vaikka masentunut tai skitsofreenikko olisi vielä pärjännyt siinä puolison pitäessä hänestä huolta, mutta jos tulee ero, joutuu laitosjaksoille.)

Kiva kun puhut masennuksesta ja skitsofreniasta samassa lauseessa. Tiedätkö miten moni suomalainen sairastaa masennusta ja syö lääkkeitä siihen? Todellakaan masennus ei yleensä ole syy erolle, sillä masennus on ohimenevää.