Lue keskustelun säännöt.
Asberger mieheni ajaa mut välillä hulluuden partaalle.
Sus
02.12.2016 |
Mä oon nyt aika hukassa että mitä teen. Rakastan puolisoani paljon, meillä on todella syvällinen yhteys ja asiat muuten kunnossa, mutta toisinaan sen oikukas käytös ja mielipiteet on niin radikaaleja ja hirveitä et en toisinaan tiiä miten kestän enää. Niitä hyviä puolia on kuitenkin tosi paljon, mut toisaalta en tiedä ovatko ne huonot puolet sitten kuitenkin liikaa..
Ylimielisyys, jatkuva päteminen ja ilmeinen empatian puute (ihmisiä kohtaan) niistä pahimmat. Ja ne tietyt todella loppuun mietityt mielipiteet, ideat ja agendat, joista osa mun moraalien mukaan on niin väärin kuin olla ja voi. Kaikkeen löytyy aina selitys.
Välillä tapahtuu sellasia ylilyöntejä, että se aivan yllättäin tekee tai sanoo jotain täysin järjetöntä ja todella loukkaavaa, että muille tulee todella paska fiilis pitkäksi aikaa. Jotain sellaista, mitä kukaan normaali henkilö joka kunnioittaa perheenjäseniään, koskaan tekisi tai sanoisi. Sitten se käyttäytyy vähän ajan päästä kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan ja oikeuttaa tekonsa joka kerta jollain selityksellä siitä että miksi se teki tai sanoi niin. Eikä yleensä koe että tarvitsisi anteeksi pyytää edes.
On muuten erinomainen puhumaan ja selittämään miksi se teki tai sanoi jotain joten aika usein sitten ymmärränkin miksi se käyttäytyy noin, vaikka en sitä hyväksyisikään. Mut perheenjäsenilleen se on aivan kauhean ilkeä ja ei yhtään hillitse itseään. Omalle äidilleenkin huutaa ja raivoaa ihan hulluna välillä ihan ilman mitään syytä. Tai siis ainahan sillä on syy omasta mielestään. Eihän nyt tolleen voi käyttäytyä, edes senkään nojalla että sanoo ettei mitenkään kykene hillitsemään tunteitaan, koska asperger tuntee todella voimakkaasti.
Mä en tunne ketään muuta jolla olis asperger tai ketään joka sellaisen kanssa olisi suhteessa ollut ja oon nyt aika hukassa tässä tilanteessa, kun kukaan ei ymmärrä mun puolisoa eikä tätä meidän suhdetta. Enkä oikein itsekään tiedä onko tässä pidemmän päälle mitään järkeä. Pelkään etten voi saada tämän ihmisen kanssa kaikkea sitä mitä tarvitsen ja koen ansaitsevani. Pelkään myös ettei hänestä olisi hyväksi vanhemmaksi.
Löytyyköhän täältä palstalta muita jotka ovat/ovat olleet suhteessa asperger henkilön kanssa?
Kommentit (23)
Lähipiirissäni on muutama asperger, he ovat huonoina hetkinä usein juuri tuollaisia kuten kuvailit. Ihmettelen suuresti, että miten alunperin päädyit suhteeseen hänen kanssaan? Olen ystävällisellä tavalla utelias.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Missä iässä tehty dg? Lapsuudessa/nuoruudessa vai aikuisena yksityiseltä?
No mitäs ne miehesi hyvät puolet sitten ovat? Mahtaa olla todellinen supermies sängyssä tai jotain jos jaksat katsella noinkin paskaa käytöstä.
- kusipää muita ihmisiä kohtaan
- epäempaattinen
- ylimielinen
- arvonsa ovat sinun arvojasi vastaan
- ei pyydä anteeksi
- et hyväksy hänen tekojaan
- harkitset jo eroa/mietit onko suhteessa järkeä
Mietis nyt itsekin. Erityisesti sitä, millainen miehesi voisi olla mahdollisia lapsianne kohtaan: mitä jos lapsi kiukuttelee, itkee yöllä tai vaikka sotkee/rikkoo jotain, olisiko lopputuloksena raivopäistä huutamista tai jopa väkivaltaa?
Aspergerdiagnoosi ei ole mikään "vapaudu vankilasta" -kortti, joka oikeuttaisi käyttäytymään kuin idiootti sika. Kahdella lähisukulaisellani on asperger ja he ovat kohteliaita ja hyväkäytöksisiä.
Mielestäni HYVÄN parisuhteen ehdottomana edellytyksenä on, että molemmat osapuolet ovat iloisia ja onnellisia sekä viihtyvät suhteessa. Omassa parisuhteessani meidän kumppanusten elämänarvot ja asenteet ovat yhtäläiset, helpottaa elämää huomattavasti kun ei tarvitse vaivata päätään erimielisyyksillä. En vaihtaisi enää takaisin entiseen suhteeseeni, jossa monet mielipiteemme erosivat kuin yö ja päivä ja jouduin laillasi miettimään että millainen mahtaa suhteemme tulevaisuus olla. No huonostihan sille kävi, erosimme ja nykyään kaduttaa kuinka tuhlasin ko. suhteeseen kolme vuotta.
Ennustan, etä suhteenne on tuomittu epäonnistumaan. Jos on noin suuria näkemyseroja ja pahaa mieltä kumppanin käytöksestä, ei ole mitään järkeä jatkaa väkisin itku kurkussa. Sinäkin varmasti löytäisit oikeasti ihanan miehen, joka arvostaa sinua ja jonka kanssa sinun ei tarvitsisi käydä (päivittäistä?) kamppailua siitä, mikä on oikein ja mikä väärin.
P.S. Minulle tuli erittäin paha mieli anoppisi puolesta. En usko hänen ansaitsevan tuollaista täydellistä arvostuksen puutetta.
Kenen keksintöä on se, että miehelläsi on aspergerin oireyhtymä? Sinun, miehesi, vai jonkun asiantuntijan? Joka tapauksessa on surullista, miten nykyään saa elää kuin pellossa ja kiusata toisia mielinmäärin, eikä vastuuta ei ole mistään, vain diagnooseja.
Tällä palstalla on valitettavasti hyvin vaikea keskustella aspergerista, koska keskustelu muuttuu usein vitsiksi. Kannattanee googlettaa joitakin vanhoja keskusteluja "asperger puoliso / poikaystävä / mies" jne., olen ne joskus lukenut läpi.
Olen parisuhteessa aspergerin kanssa, mutta miehelläsi se kyllä ilmenee ihan täysin eri tavalla. Kai se on ihmisestä kiinni. Minun kumppanini on pikemminkin äärimmäisen oikeudenmukainen, pikemminkin minä olen se pahis hänen mielestään. Hänellä on vaikeuksia kodin ulkopuolella, esim. eksyy helposti, ei osaa small talkia ja häneen on vaikea saada kontaktia, jopa minun. Mutta kahdestaan hän on kuin kuka tahansa. Konfliktit saavat hänet voimaan pahoin, joten joistakin asioista on vaikea keskustella.
Minä en ehkä suosittelisi vanhemmuutta aspergereille. He voivat varmasti antaa lapsilleen paljon ainutlaatuisia asioita, mutta sellainen peruskiinnostus lapsen elämään ja arjen hallinta ei ole ehkä ihan parhaalla mahdollisella tolalla. Miksi asperger haluaisi elää lapsiarkea kun heidän elämässään on paljon päänsisäisiä asioita meneillään? Siinä saattaa toinen joutua "henkiseksi yksinhuoltajaksi". Saa olla eri mieltä. Kuuntele itseäsi. Asperger ei koskaan poistu ihmisestä, älä ota parantajan roolia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miehelläni on asperger ja on ehdottomasti ihanin, sekä rehellisin ihminen jonka tunnen. Välillä sanoo jotain outoa, mutta ei koskaan turhaan loukkaavia asioita.
Kaikki diagnoosin saaneet ovat yhtä lailla eri persoonia, kuin muutkin ihmiset.
Kuulostaa kuin olisit suhteessa poikani kanssa. Hän on pahimmillaan juuri sellainen, kuin kuvailit. Parhaimmillaan taas älykäs, innokas, keskustelutaitoinen (harjoitellut vuosia), ja ilmeettömyydestään huolimatta komea. Tyttöystävät eivät vain jaksa häntä kovin kauan, enkä ihmettele. Uskoisin, että suhde tulee olemaan vaikea, jos jatkat, ja vaatii sinulta paljon henkisesti. Mies ei tule arvostamaan tekemääsi työtä suhteen eteen, vaan ottaa kaiken itsestäänselvyytenä. En missään nimessä suosittele hankkimaan lapsia aspergerin kanssa. En edes jaksa kertoa elämästäni poikani isän kanssa. Niin aspergerhan periytyy... Jaksatko istua jatkuvasti jossain palaverissa ja sietää ventovieraita ihmisiä arvioimassa vanhemmuutta. Sitä se erityisvanhemmuus on. Voimia sinulle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa kuin olisit suhteessa poikani kanssa. Hän on pahimmillaan juuri sellainen, kuin kuvailit. Parhaimmillaan taas älykäs, innokas, keskustelutaitoinen (harjoitellut vuosia), ja ilmeettömyydestään huolimatta komea. Tyttöystävät eivät vain jaksa häntä kovin kauan, enkä ihmettele. Uskoisin, että suhde tulee olemaan vaikea, jos jatkat, ja vaatii sinulta paljon henkisesti. Mies ei tule arvostamaan tekemääsi työtä suhteen eteen, vaan ottaa kaiken itsestäänselvyytenä. En missään nimessä suosittele hankkimaan lapsia aspergerin kanssa. En edes jaksa kertoa elämästäni poikani isän kanssa. Niin aspergerhan periytyy... Jaksatko istua jatkuvasti jossain palaverissa ja sietää ventovieraita ihmisiä arvioimassa vanhemmuutta. Sitä se erityisvanhemmuus on. Voimia sinulle.
Oletko linjoilla ja haluatko kertoa lisää? Meillä on assipoika aivan murrosiän kynnyksellä ja kiinnostaisi tietää, millaisia asioita nuoruusikä tuo. -3-
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa kuin olisit suhteessa poikani kanssa. Hän on pahimmillaan juuri sellainen, kuin kuvailit. Parhaimmillaan taas älykäs, innokas, keskustelutaitoinen (harjoitellut vuosia), ja ilmeettömyydestään huolimatta komea. Tyttöystävät eivät vain jaksa häntä kovin kauan, enkä ihmettele. Uskoisin, että suhde tulee olemaan vaikea, jos jatkat, ja vaatii sinulta paljon henkisesti. Mies ei tule arvostamaan tekemääsi työtä suhteen eteen, vaan ottaa kaiken itsestäänselvyytenä. En missään nimessä suosittele hankkimaan lapsia aspergerin kanssa. En edes jaksa kertoa elämästäni poikani isän kanssa. Niin aspergerhan periytyy... Jaksatko istua jatkuvasti jossain palaverissa ja sietää ventovieraita ihmisiä arvioimassa vanhemmuutta. Sitä se erityisvanhemmuus on. Voimia sinulle.
Oletko linjoilla ja haluatko kertoa lisää? Meillä on assipoika aivan murrosiän kynnyksellä ja kiinnostaisi tietää, millaisia asioita nuoruusikä tuo. -3-
Täällä ollaan.
En oikein tiedä mitä kertoisin. Pojallani on taipumusta kehittää asioista riippuvuuksia. Pienenä niitä oli esim. pokemontarrojen keräily, erilaisten hahmojen keräily, tietyt kirjasarjat ym. Myöhemmin kehittyi peliriippuvuus. Poika vastusti voimakkaasti rajoittamista, ja ei kyennyt itse rajoittamaan peliaikaa.
Jossakin vaihteessa tuli myös päihteet kuvioon. Aloittaessaan ei osannut lopettaa, ja joi itsensä tajuttomaksi. Nykyään juo vähemmän. Kaverit ovat entisiä koulukavereita. Poika siis oli asperger-luokalla, joten kavereillakin on asperger.
Tyttöystäviä on ollut paljon, pojasta kun ei näy päällepäin erilaisuus. Hän osaa lyhyitä aikoja kerrallaan olla täydellinen poikaystävä.
Välimme eivät ole erityisen lämpimät, mutta tulemme toimeen kun näemme. Unohdin mainita, että pojallani oli tic oireita lapsena, mutta murrosiässä ne hävisivät.
Voin vastailla kyllä jos tulee jotain mieleen. Asperger lapset tosin ovat kaikki erilaisia, joten mikään ei välttämättä päde jonkun muun kohdalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa kuin olisit suhteessa poikani kanssa. Hän on pahimmillaan juuri sellainen, kuin kuvailit. Parhaimmillaan taas älykäs, innokas, keskustelutaitoinen (harjoitellut vuosia), ja ilmeettömyydestään huolimatta komea. Tyttöystävät eivät vain jaksa häntä kovin kauan, enkä ihmettele. Uskoisin, että suhde tulee olemaan vaikea, jos jatkat, ja vaatii sinulta paljon henkisesti. Mies ei tule arvostamaan tekemääsi työtä suhteen eteen, vaan ottaa kaiken itsestäänselvyytenä. En missään nimessä suosittele hankkimaan lapsia aspergerin kanssa. En edes jaksa kertoa elämästäni poikani isän kanssa. Niin aspergerhan periytyy... Jaksatko istua jatkuvasti jossain palaverissa ja sietää ventovieraita ihmisiä arvioimassa vanhemmuutta. Sitä se erityisvanhemmuus on. Voimia sinulle.
Oletko linjoilla ja haluatko kertoa lisää? Meillä on assipoika aivan murrosiän kynnyksellä ja kiinnostaisi tietää, millaisia asioita nuoruusikä tuo. -3-
Täällä ollaan.
En oikein tiedä mitä kertoisin. Pojallani on taipumusta kehittää asioista riippuvuuksia. Pienenä niitä oli esim. pokemontarrojen keräily, erilaisten hahmojen keräily, tietyt kirjasarjat ym. Myöhemmin kehittyi peliriippuvuus. Poika vastusti voimakkaasti rajoittamista, ja ei kyennyt itse rajoittamaan peliaikaa.
Jossakin vaihteessa tuli myös päihteet kuvioon. Aloittaessaan ei osannut lopettaa, ja joi itsensä tajuttomaksi. Nykyään juo vähemmän. Kaverit ovat entisiä koulukavereita. Poika siis oli asperger-luokalla, joten kavereillakin on asperger.
Tyttöystäviä on ollut paljon, pojasta kun ei näy päällepäin erilaisuus. Hän osaa lyhyitä aikoja kerrallaan olla täydellinen poikaystävä.
Välimme eivät ole erityisen lämpimät, mutta tulemme toimeen kun näemme. Unohdin mainita, että pojallani oli tic oireita lapsena, mutta murrosiässä ne hävisivät.
Voin vastailla kyllä jos tulee jotain mieleen. Asperger lapset tosin ovat kaikki erilaisia, joten mikään ei välttämättä päde jonkun muun kohdalla.
Onhan tuo totta,että yksilöitä ovat. Meillä on loivasta päästä ja "puhdas" asperger ja pärjäillään normaaliluokalla. Yläasteelle mentäessä koulu kuitenkin vaihtuu ja matka pitenee, siihen mennessä pitäisi kehittää taidot liikkua itsenäisesti julkisilla. Tähän mennessä uusia taitoja on tullut juuri ja juuri ajoissa. Kuitenkin jännittää tuo muutos. Oliko teillä asperger-luokka jo ala-asteella vai vasta myöhemmin? Tavallaan pienryhmä voisi olla mukavakin ja hyvällä tuurilla voisi löytyä samoista asioista kiinnostuneita kavereita, mutten ole varma, onko lähimmillä yläasteilla sellaisia. Nykyisellä luokalla on aika eri jutut muilla pojilla, eikä kavereita tahdo löytyä.
Miten tuo käytännössä näkyy, että varttuneella assilla (miehellä) uusissa seurustelusuhteissa alussa menee tosi hyvin? Olen lukenut aiheesta, mutten hahmota, mitä se noin olennaisesti on. En oikein osaa kuvitella. Assit kyllä tuppaavat olemaan symmetrisiä ja ihan hauskannäköisiä.
-3-
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sus kirjoitti:
Mä oon nyt aika hukassa että mitä teen. Rakastan puolisoani paljon, meillä on todella syvällinen yhteys ja asiat muuten kunnossa, mutta toisinaan sen oikukas käytös ja mielipiteet on niin radikaaleja ja hirveitä et en toisinaan tiiä miten kestän enää. Niitä hyviä puolia on kuitenkin tosi paljon, mut toisaalta en tiedä ovatko ne huonot puolet sitten kuitenkin liikaa..
Ylimielisyys, jatkuva päteminen ja ilmeinen empatian puute (ihmisiä kohtaan) niistä pahimmat. Ja ne tietyt todella loppuun mietityt mielipiteet, ideat ja agendat, joista osa mun moraalien mukaan on niin väärin kuin olla ja voi. Kaikkeen löytyy aina selitys.
Välillä tapahtuu sellasia ylilyöntejä, että se aivan yllättäin tekee tai sanoo jotain täysin järjetöntä ja todella loukkaavaa, että muille tulee todella paska fiilis pitkäksi aikaa. Jotain sellaista, mitä kukaan normaali henkilö joka kunnioittaa perheenjäseniään, koskaan tekisi tai sanoisi. Sitten se käyttäytyy vähän ajan päästä kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan ja oikeuttaa tekonsa joka kerta jollain selityksellä siitä että miksi se teki tai sanoi niin. Eikä yleensä koe että tarvitsisi anteeksi pyytää edes.
On muuten erinomainen puhumaan ja selittämään miksi se teki tai sanoi jotain joten aika usein sitten ymmärränkin miksi se käyttäytyy noin, vaikka en sitä hyväksyisikään. Mut perheenjäsenilleen se on aivan kauhean ilkeä ja ei yhtään hillitse itseään. Omalle äidilleenkin huutaa ja raivoaa ihan hulluna välillä ihan ilman mitään syytä. Tai siis ainahan sillä on syy omasta mielestään. Eihän nyt tolleen voi käyttäytyä, edes senkään nojalla että sanoo ettei mitenkään kykene hillitsemään tunteitaan, koska asperger tuntee todella voimakkaasti.
Mä en tunne ketään muuta jolla olis asperger tai ketään joka sellaisen kanssa olisi suhteessa ollut ja oon nyt aika hukassa tässä tilanteessa, kun kukaan ei ymmärrä mun puolisoa eikä tätä meidän suhdetta. Enkä oikein itsekään tiedä onko tässä pidemmän päälle mitään järkeä. Pelkään etten voi saada tämän ihmisen kanssa kaikkea sitä mitä tarvitsen ja koen ansaitsevani. Pelkään myös ettei hänestä olisi hyväksi vanhemmaksi.
Löytyyköhän täältä palstalta muita jotka ovat/ovat olleet suhteessa asperger henkilön kanssa?
Tuntuu vähän pahalta lukea tätä aloitusta. Onnistuit kuvailemaan aika hyvin minun käytökseni. En mitenkään tietoisesti pyri olemaan kusipää tai satuttamaan muita ihmisiä, mutta siltä se kai ulospäin vaikuttaa. Tästä huolimatta olen ollut avovaimoni kanssa yhdessä viisi vuotta. Kai se jotain minussa näkee. Itse en kyllä huuda ihmisille. Tuo pätemisen tarve kyllä on voimakas ja sitä on vaikea hillitä ja monesti tajuan vasta jälkikäteen "taas tein sen". En vain jostain syystä osaa antaa asian olla jos tiedän olevani oikeassa ja toisen olevan väärässä.
Hei, en huomannut yhtä asiaa aloituksessa, nuo huutoraivarit nimittäin. Asperger ei ole tekosyy saada hillittömiä raivareita, ensin on suljettava pois ADHD, joka on melko tavallinen liitännäinen autismin kirjon häiriöissä ja lisäksi on suljettava pois persoonallisuushäiriöt, vasta sitten voidaan etsiä selitystä aspergen syndroomasta. Ap, mihesi ei saa selitellä raivareitaan nykyisellä diagnoosillaan ja kieltäytyä tekemästä mitään vihaongelmalleen.
-3-
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mieheni on todella ihana, huomaavainen ja oikeudenmukainen minua ja niitä harvoja ihmisiä kohtaan, joista hän oikeasti pitää. Hän tekee paljon asioita eteeni ja olen varmasti kaikista paras ihminen hänen maailmassaan. Minua hän ei tarkoituksella kohtele huonosti, mutta välillä hän ei kykene ymmärtämään että tekee jotain väärin, joka on ihan tavallistakin parisuhteissa.. Mutta nää jutut tuntuu niin ihmeellisiltä usein. Hän pyytää kyllä multa anteeksi ja sovimme erimielisyytemme yleensä välittömästi mutta vängätään samoista asioista tosi usein.
Arkemme on yleisesti mukavaa ja viihdymme toistemme seurassa, tunnen kyllä usein olevani onnellinenkin mutta sitten on näitä päiviä kun mietin kokoajan että jotain todella oleellista puuttuu.. Sit tunnen itteni ihan hirveeksi kun haluan vain toisinaan paeta. Ei se ilkeyttään tai tahalleen mulle paskaa oloa, mä kestän mun mielestä ihan älyttömän paljon jo mutta toi vihaisuus on oikeasti vakava ongelma. Pitäiskö mun vaatia sitä hakeutumaan johonkin..?
Nuorempana aspergeria on tutkittu todennäköisin syin mutta ei ole olemassa mitään virallista diagnoosia mutta tää on ihan selvä tapaus ilmankin, paljon psykologiaakin lukeneena.
ap
Ihastuin miehessäni hänen tapaan kertoa asioita. Eniten siihen että hän on älykäs, hauska ja omalaatuinen. Meillä on todella paljon yhteisiä mielenkiinnonkohteita ja yhteisiä harrastuksia joihin minäkin olen oppinut suhtautumaan samalla intohimolla kuin mieheni. Hän on niin aikaansaava ja luova. Vaikutti liiankin täydelliseltä ollakseen totta. Siks tää tuntuukin ihan hirveeltä kun en enään vaan tiedä mitä teen jos se ei aio muuttaa tapojaan.
ap
Mulla on noita kuvailemiasi piirteitä. Olenkohan asperger... Se kyllä selittäisi miksi monet pitää mua outona :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa kuin olisit suhteessa poikani kanssa. Hän on pahimmillaan juuri sellainen, kuin kuvailit. Parhaimmillaan taas älykäs, innokas, keskustelutaitoinen (harjoitellut vuosia), ja ilmeettömyydestään huolimatta komea. Tyttöystävät eivät vain jaksa häntä kovin kauan, enkä ihmettele. Uskoisin, että suhde tulee olemaan vaikea, jos jatkat, ja vaatii sinulta paljon henkisesti. Mies ei tule arvostamaan tekemääsi työtä suhteen eteen, vaan ottaa kaiken itsestäänselvyytenä. En missään nimessä suosittele hankkimaan lapsia aspergerin kanssa. En edes jaksa kertoa elämästäni poikani isän kanssa. Niin aspergerhan periytyy... Jaksatko istua jatkuvasti jossain palaverissa ja sietää ventovieraita ihmisiä arvioimassa vanhemmuutta. Sitä se erityisvanhemmuus on. Voimia sinulle.
Oletko linjoilla ja haluatko kertoa lisää? Meillä on assipoika aivan murrosiän kynnyksellä ja kiinnostaisi tietää, millaisia asioita nuoruusikä tuo. -3-
Täällä ollaan.
En oikein tiedä mitä kertoisin. Pojallani on taipumusta kehittää asioista riippuvuuksia. Pienenä niitä oli esim. pokemontarrojen keräily, erilaisten hahmojen keräily, tietyt kirjasarjat ym. Myöhemmin kehittyi peliriippuvuus. Poika vastusti voimakkaasti rajoittamista, ja ei kyennyt itse rajoittamaan peliaikaa.
Jossakin vaihteessa tuli myös päihteet kuvioon. Aloittaessaan ei osannut lopettaa, ja joi itsensä tajuttomaksi. Nykyään juo vähemmän. Kaverit ovat entisiä koulukavereita. Poika siis oli asperger-luokalla, joten kavereillakin on asperger.
Tyttöystäviä on ollut paljon, pojasta kun ei näy päällepäin erilaisuus. Hän osaa lyhyitä aikoja kerrallaan olla täydellinen poikaystävä.
Välimme eivät ole erityisen lämpimät, mutta tulemme toimeen kun näemme. Unohdin mainita, että pojallani oli tic oireita lapsena, mutta murrosiässä ne hävisivät.
Voin vastailla kyllä jos tulee jotain mieleen. Asperger lapset tosin ovat kaikki erilaisia, joten mikään ei välttämättä päde jonkun muun kohdalla.
Onhan tuo totta,että yksilöitä ovat. Meillä on loivasta päästä ja "puhdas" asperger ja pärjäillään normaaliluokalla. Yläasteelle mentäessä koulu kuitenkin vaihtuu ja matka pitenee, siihen mennessä pitäisi kehittää taidot liikkua itsenäisesti julkisilla. Tähän mennessä uusia taitoja on tullut juuri ja juuri ajoissa. Kuitenkin jännittää tuo muutos. Oliko teillä asperger-luokka jo ala-asteella vai vasta myöhemmin? Tavallaan pienryhmä voisi olla mukavakin ja hyvällä tuurilla voisi löytyä samoista asioista kiinnostuneita kavereita, mutten ole varma, onko lähimmillä yläasteilla sellaisia. Nykyisellä luokalla on aika eri jutut muilla pojilla, eikä kavereita tahdo löytyä.
Miten tuo käytännössä näkyy, että varttuneella assilla (miehellä) uusissa seurustelusuhteissa alussa menee tosi hyvin? Olen lukenut aiheesta, mutten hahmota, mitä se noin olennaisesti on. En oikein osaa kuvitella. Assit kyllä tuppaavat olemaan symmetrisiä ja ihan hauskannäköisiä.
-3-
Poikani aloitti koulunsa pienryhmässä. Hänellä on aina ollut käytösoireita, ja se katsottiin parhaimmaksi vaihtoehdoksi. Asperger-luokalle hän siirtyi viidennellä, ja Samoihin aikoihin sai diagnoosin.
Sitä ennen ongelma oli koulun mielestä äiti, joka ei osannut kasvattaa.
Pojallani ei ollut kavereita ennen asperger-luokkaa (joka siis oli eri koulussa). Oli kiusaamista, jota ei haluttu ratkaista, koska poikani oli koulun mielestä itse niin ärsyttävä. Tavaroita hävisi, ja keräily-juttuja varastettiin. Olen kyllä onnellinen, että poika pääsi pois sieltä lähikoulusta.
Pojalla menee jonkun aikaa hyvin suhteissa. Hän on tosiaan komea. Pitkä, tumma ja voimakaspiirteinen. Hän on myös älykäs ja osaa keskustella asiasta, kuin asiasta. Hän ei yritä olla hauska, eikä pelleile.
Pitemmän päälle tulee sitten esiin huonommat puolet, eli välinpitämättömyys, vastuuttomuus, ja jumittuminen kiinnostuksenkohteisiin.
Poikani on aivan yhtä tyytyväinen ilman tyttöystävää, kuin tyttöystävän kanssa. Sitten on tietenkin ne kiinnostuksenkohteet, joista hän luennoi pitkään, ja puhutaan hieman erikoisemmista jutuista, jotka eivät kiinnosta juuri ketään muuta.
Anteeksi, kun kirjoitin vasta nyt, koska minulla oli illalla töitä, enkä päässyt tabletille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa kuin olisit suhteessa poikani kanssa. Hän on pahimmillaan juuri sellainen, kuin kuvailit. Parhaimmillaan taas älykäs, innokas, keskustelutaitoinen (harjoitellut vuosia), ja ilmeettömyydestään huolimatta komea. Tyttöystävät eivät vain jaksa häntä kovin kauan, enkä ihmettele. Uskoisin, että suhde tulee olemaan vaikea, jos jatkat, ja vaatii sinulta paljon henkisesti. Mies ei tule arvostamaan tekemääsi työtä suhteen eteen, vaan ottaa kaiken itsestäänselvyytenä. En missään nimessä suosittele hankkimaan lapsia aspergerin kanssa. En edes jaksa kertoa elämästäni poikani isän kanssa. Niin aspergerhan periytyy... Jaksatko istua jatkuvasti jossain palaverissa ja sietää ventovieraita ihmisiä arvioimassa vanhemmuutta. Sitä se erityisvanhemmuus on. Voimia sinulle.
Oletko linjoilla ja haluatko kertoa lisää? Meillä on assipoika aivan murrosiän kynnyksellä ja kiinnostaisi tietää, millaisia asioita nuoruusikä tuo. -3-
Täällä ollaan.
En oikein tiedä mitä kertoisin. Pojallani on taipumusta kehittää asioista riippuvuuksia. Pienenä niitä oli esim. pokemontarrojen keräily, erilaisten hahmojen keräily, tietyt kirjasarjat ym. Myöhemmin kehittyi peliriippuvuus. Poika vastusti voimakkaasti rajoittamista, ja ei kyennyt itse rajoittamaan peliaikaa.
Jossakin vaihteessa tuli myös päihteet kuvioon. Aloittaessaan ei osannut lopettaa, ja joi itsensä tajuttomaksi. Nykyään juo vähemmän. Kaverit ovat entisiä koulukavereita. Poika siis oli asperger-luokalla, joten kavereillakin on asperger.
Tyttöystäviä on ollut paljon, pojasta kun ei näy päällepäin erilaisuus. Hän osaa lyhyitä aikoja kerrallaan olla täydellinen poikaystävä.
Välimme eivät ole erityisen lämpimät, mutta tulemme toimeen kun näemme. Unohdin mainita, että pojallani oli tic oireita lapsena, mutta murrosiässä ne hävisivät.
Voin vastailla kyllä jos tulee jotain mieleen. Asperger lapset tosin ovat kaikki erilaisia, joten mikään ei välttämättä päde jonkun muun kohdalla.
Onhan tuo totta,että yksilöitä ovat. Meillä on loivasta päästä ja "puhdas" asperger ja pärjäillään normaaliluokalla. Yläasteelle mentäessä koulu kuitenkin vaihtuu ja matka pitenee, siihen mennessä pitäisi kehittää taidot liikkua itsenäisesti julkisilla. Tähän mennessä uusia taitoja on tullut juuri ja juuri ajoissa. Kuitenkin jännittää tuo muutos. Oliko teillä asperger-luokka jo ala-asteella vai vasta myöhemmin? Tavallaan pienryhmä voisi olla mukavakin ja hyvällä tuurilla voisi löytyä samoista asioista kiinnostuneita kavereita, mutten ole varma, onko lähimmillä yläasteilla sellaisia. Nykyisellä luokalla on aika eri jutut muilla pojilla, eikä kavereita tahdo löytyä.
Miten tuo käytännössä näkyy, että varttuneella assilla (miehellä) uusissa seurustelusuhteissa alussa menee tosi hyvin? Olen lukenut aiheesta, mutten hahmota, mitä se noin olennaisesti on. En oikein osaa kuvitella. Assit kyllä tuppaavat olemaan symmetrisiä ja ihan hauskannäköisiä.
-3-
Poikani aloitti koulunsa pienryhmässä. Hänellä on aina ollut käytösoireita, ja se katsottiin parhaimmaksi vaihtoehdoksi. Asperger-luokalle hän siirtyi viidennellä, ja Samoihin aikoihin sai diagnoosin.
Sitä ennen ongelma oli koulun mielestä äiti, joka ei osannut kasvattaa.
Pojallani ei ollut kavereita ennen asperger-luokkaa (joka siis oli eri koulussa). Oli kiusaamista, jota ei haluttu ratkaista, koska poikani oli koulun mielestä itse niin ärsyttävä. Tavaroita hävisi, ja keräily-juttuja varastettiin. Olen kyllä onnellinen, että poika pääsi pois sieltä lähikoulusta.
Pojalla menee jonkun aikaa hyvin suhteissa. Hän on tosiaan komea. Pitkä, tumma ja voimakaspiirteinen. Hän on myös älykäs ja osaa keskustella asiasta, kuin asiasta. Hän ei yritä olla hauska, eikä pelleile.
Pitemmän päälle tulee sitten esiin huonommat puolet, eli välinpitämättömyys, vastuuttomuus, ja jumittuminen kiinnostuksenkohteisiin.
Poikani on aivan yhtä tyytyväinen ilman tyttöystävää, kuin tyttöystävän kanssa. Sitten on tietenkin ne kiinnostuksenkohteet, joista hän luennoi pitkään, ja puhutaan hieman erikoisemmista jutuista, jotka eivät kiinnosta juuri ketään muuta.
Anteeksi, kun kirjoitin vasta nyt, koska minulla oli illalla töitä, enkä päässyt tabletille.
Ei yhtään haittaa kiitos, kun vastasit! Nyt tajusin tuon seurustelujutun. Miellyttävä ulkonäkö, keskustelutaito, poikamaisten källien puuttuminen ja ei-epätoivoinen käytös voivat olla justiin siinä varhaisaikuisuudessa tosiaan aika kysyttyjä juttuja. Mutta heti pinnan alla tietysti on se ihminen, jota kiinnostaa tasan vaan ne omat jutut, jotka ei välttämättä ole yhtään samoja kuin sillä tyttökaverilla. Myös asialliset hommat voi jäädä hoitamatta. Nuorille on olemassa jotain vertaistukiryhmiä ihmissuhdeasioita varten, mutta sekin tietysti edellyttää, että ihmistä itseään kiinnostaa.
Meillä ei ole lähikoulussa asseille omaa luokkaa, mutta luokassa saa työrauhan ja poika antaa moitteettomasti muille työrauhan. Ne ongelmat on toiminnanohjauksessa ja kaverisuhteissa, joita siis ei oikein ole. Onneksi ei juurikaan kiusata ja ne vähäisetkin on selvitetty (kop kop kop). Vaikka tuossa luokassa pystyy olemaankin, harmittaa se kaverien puute tässä tilanteessa. Olisi mukava löytää pojalle kaveriksi samoista asioista kiinnostuneita lapsia, vaikka toisia asseja. Ehkä voisi kokeilla kysellä vertaisryhmistä.
Kiitos vielä kerran!
Vierailija kirjoitti:
No mitäs ne miehesi hyvät puolet sitten ovat? Mahtaa olla todellinen supermies sängyssä tai jotain jos jaksat katsella noinkin paskaa käytöstä.
- kusipää muita ihmisiä kohtaan
- epäempaattinen
- ylimielinen
- arvonsa ovat sinun arvojasi vastaan
- ei pyydä anteeksi
- et hyväksy hänen tekojaan
- harkitset jo eroa/mietit onko suhteessa järkeä
Mietis nyt itsekin. Erityisesti sitä, millainen miehesi voisi olla mahdollisia lapsianne kohtaan: mitä jos lapsi kiukuttelee, itkee yöllä tai vaikka sotkee/rikkoo jotain, olisiko lopputuloksena raivopäistä huutamista tai jopa väkivaltaa?
Aspergerdiagnoosi ei ole mikään "vapaudu vankilasta" -kortti, joka oikeuttaisi käyttäytymään kuin idiootti sika. Kahdella lähisukulaisellani on asperger ja he ovat kohteliaita ja hyväkäytöksisiä.
Mielestäni HYVÄN parisuhteen ehdottomana edellytyksenä on, että molemmat osapuolet ovat iloisia ja onnellisia sekä viihtyvät suhteessa. Omassa parisuhteessani meidän kumppanusten elämänarvot ja asenteet ovat yhtäläiset, helpottaa elämää huomattavasti kun ei tarvitse vaivata päätään erimielisyyksillä. En vaihtaisi enää takaisin entiseen suhteeseeni, jossa monet mielipiteemme erosivat kuin yö ja päivä ja jouduin laillasi miettimään että millainen mahtaa suhteemme tulevaisuus olla. No huonostihan sille kävi, erosimme ja nykyään kaduttaa kuinka tuhlasin ko. suhteeseen kolme vuotta.
Ennustan, etä suhteenne on tuomittu epäonnistumaan. Jos on noin suuria näkemyseroja ja pahaa mieltä kumppanin käytöksestä, ei ole mitään järkeä jatkaa väkisin itku kurkussa. Sinäkin varmasti löytäisit oikeasti ihanan miehen, joka arvostaa sinua ja jonka kanssa sinun ei tarvitsisi käydä (päivittäistä?) kamppailua siitä, mikä on oikein ja mikä väärin.
P.S. Minulle tuli erittäin paha mieli anoppisi puolesta. En usko hänen ansaitsevan tuollaista täydellistä arvostuksen puutetta.
10 pisteen viesti. Minäkin tiedän pari aspergeria. Kyllä autisteissakin on hyvin ja huonosti kasvatettuja ihmisiä kuten muissakin. Anteeksi pyytäminen esimerkiksi ei ole mitään sellaista mihin autisti olisi muita yhtään estyneempi, päinvastoin aspergerilta voisi minusta odottaa varsin hyvää pohdintaa juuri jäljestäpäin. Ap:n mies vaan käyttää sitä pohdintakykyään ilmeisesti oman näkökulmansa laajentamiseen eikä toisten kenkiin asettumiseen kuten minun tuntemani assit tekevät, vaikka se vaatiikin heiltä vaivannäköä. On helppoa olla epäempaattinen jos empatia ei toimi automaattivaihteella mutta ihminen valitsee itse kuka hän haluaa olla. Kuulostaa myös että ap:n mies käyttää autistikorttia siihen ettei jäljestäkään tarvi pyytää anteeksi mikä on täysin ala-arvoista koska autismi ei liity siihen yhtään mitenkään. Tai no, toki on olemassa mahdollisuus että mies on kokenut että toiset ihmiset eivät ikinä tule vastaan missään ja hänen on aina pakko joustaa ja on lyönyt jarrut pohjaan eikä jousta enää missään, mutta silti tuo on pohjimmiltaan omia huonoja valintoja jos se toistuu ihan joka asiassa ja "oikeuttaa" sen mielestä toisten loukkaamisenkin....
Epäilen et mun mies on asperger. Ei se mua loukkaa tahalleen ym. mut ne sen fiksaatiot mikä millonkin kiinnostaa osaa ärsyttää kun se ei koskaan ole niistä hiljaa. Selittää siis samaa asia vaikka koko päivän. Aamulla kuuntelin muutaman tunnin figuista. Nykyään menee toisesta korvasta ulos.
Mies epäilee myös itse aspergeria ja meni lääkärille. Lääkäri töksäytti, että ei voi olla koska puhut eli olet tarpeeksi sosiaalinen, ei tutkita. Että tiedä sitten.
Mutta voimia sinulle, varmasti on rankkaa. Varsinkin nuo kärkäät mielipiteet ja päteminen. Osaako miehesi pyytää anteeksi vaikka ei tunne siihen olevan tarvetta?