Asberger mieheni ajaa mut välillä hulluuden partaalle.
Mä oon nyt aika hukassa että mitä teen. Rakastan puolisoani paljon, meillä on todella syvällinen yhteys ja asiat muuten kunnossa, mutta toisinaan sen oikukas käytös ja mielipiteet on niin radikaaleja ja hirveitä et en toisinaan tiiä miten kestän enää. Niitä hyviä puolia on kuitenkin tosi paljon, mut toisaalta en tiedä ovatko ne huonot puolet sitten kuitenkin liikaa..
Ylimielisyys, jatkuva päteminen ja ilmeinen empatian puute (ihmisiä kohtaan) niistä pahimmat. Ja ne tietyt todella loppuun mietityt mielipiteet, ideat ja agendat, joista osa mun moraalien mukaan on niin väärin kuin olla ja voi. Kaikkeen löytyy aina selitys.
Välillä tapahtuu sellasia ylilyöntejä, että se aivan yllättäin tekee tai sanoo jotain täysin järjetöntä ja todella loukkaavaa, että muille tulee todella paska fiilis pitkäksi aikaa. Jotain sellaista, mitä kukaan normaali henkilö joka kunnioittaa perheenjäseniään, koskaan tekisi tai sanoisi. Sitten se käyttäytyy vähän ajan päästä kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan ja oikeuttaa tekonsa joka kerta jollain selityksellä siitä että miksi se teki tai sanoi niin. Eikä yleensä koe että tarvitsisi anteeksi pyytää edes.
On muuten erinomainen puhumaan ja selittämään miksi se teki tai sanoi jotain joten aika usein sitten ymmärränkin miksi se käyttäytyy noin, vaikka en sitä hyväksyisikään. Mut perheenjäsenilleen se on aivan kauhean ilkeä ja ei yhtään hillitse itseään. Omalle äidilleenkin huutaa ja raivoaa ihan hulluna välillä ihan ilman mitään syytä. Tai siis ainahan sillä on syy omasta mielestään. Eihän nyt tolleen voi käyttäytyä, edes senkään nojalla että sanoo ettei mitenkään kykene hillitsemään tunteitaan, koska asperger tuntee todella voimakkaasti.
Mä en tunne ketään muuta jolla olis asperger tai ketään joka sellaisen kanssa olisi suhteessa ollut ja oon nyt aika hukassa tässä tilanteessa, kun kukaan ei ymmärrä mun puolisoa eikä tätä meidän suhdetta. Enkä oikein itsekään tiedä onko tässä pidemmän päälle mitään järkeä. Pelkään etten voi saada tämän ihmisen kanssa kaikkea sitä mitä tarvitsen ja koen ansaitsevani. Pelkään myös ettei hänestä olisi hyväksi vanhemmaksi.
Löytyyköhän täältä palstalta muita jotka ovat/ovat olleet suhteessa asperger henkilön kanssa?
Kommentit (23)
Vierailija kirjoitti:
Tällä palstalla on valitettavasti hyvin vaikea keskustella aspergerista, koska keskustelu muuttuu usein vitsiksi. Kannattanee googlettaa joitakin vanhoja keskusteluja "asperger puoliso / poikaystävä / mies" jne., olen ne joskus lukenut läpi.
Olen parisuhteessa aspergerin kanssa, mutta miehelläsi se kyllä ilmenee ihan täysin eri tavalla. Kai se on ihmisestä kiinni. Minun kumppanini on pikemminkin äärimmäisen oikeudenmukainen, pikemminkin minä olen se pahis hänen mielestään. Hänellä on vaikeuksia kodin ulkopuolella, esim. eksyy helposti, ei osaa small talkia ja häneen on vaikea saada kontaktia, jopa minun. Mutta kahdestaan hän on kuin kuka tahansa. Konfliktit saavat hänet voimaan pahoin, joten joistakin asioista on vaikea keskustella.
Minä en ehkä suosittelisi vanhemmuutta aspergereille. He voivat varmasti antaa lapsilleen paljon ainutlaatuisia asioita, mutta sellainen peruskiinnostus lapsen elämään ja arjen hallinta ei ole ehkä ihan parhaalla mahdollisella tolalla. Miksi asperger haluaisi elää lapsiarkea kun heidän elämässään on paljon päänsisäisiä asioita meneillään? Siinä saattaa toinen joutua "henkiseksi yksinhuoltajaksi". Saa olla eri mieltä. Kuuntele itseäsi. Asperger ei koskaan poistu ihmisestä, älä ota parantajan roolia.
Niinpä. Itselläni on poika, jolle lapsena luettiin lastenlääkärin diagnoosina lievä asperger. Oireita olivat; ei kestä kuunnella korkeita ääniä, sosiaalisten taitojen vajavuutta, eristäytymistä ikäisistään ja vaikeiden asioiden tai ongelmien huonoa sietokykyä. Sellaisia oireita, jotka iän myötä sekoittuvat ns normaalissa väestössä lähes huomaamattomiksi. Eli, eivät ole silmiinpistäviä ominaisuuksia.
Joku täällä kirjoitti, että miksi olet valinnut ko. miehen. Aika tylyä kommentointia. Aivan kuin asperger olisi jokin tarttuva tauti. Ei pidä kuunnella ihmisiä, jotka eivät tiedä ko. syndroomasta mitään.
Aspergerin syndrooma on vain diagnoosi joistain poikkeavista oireista. Oireista, jotka iän myötä hälvenevät ja joiden kanssa voi hyvin elää ihan normaalia elämää. Lisäksi asperger ilmenee eri ihmisillä eri tavoin, riippuen perimästä. Toiset ovat ekstrovertimpiä ja toiset introvertimpiä.
Oma poikani, nyt jo aikuinen nuorimies, on erittäin sympaattinen ja aito ihminen. Välittävä, tunnollinen ja työssään kehuttu. Koulukiusattu oli lapsuudessaan ja silloinen koulu ei ymmärtänyt puuttua kiusaamiseen lainkaan. Poika kesti sisulla oppivelvollisuus vuodet ja luki ammattiin. Nyt ei käytöksestään huomaa mitään erityistä, kuin ehkä sen, että on erittäin kohtelias nuorimies palveluammatissaan.
Avioliitossa on varmasti kyse molemmista osapuolista silloin kun riidellään. On helppo syyttää toista ja varsinkin jos toisella on jokin keskushermoston viallisuus. Ei se ketään pelasta voittajaksi, mutta siihen on toisen helppo tarttua kiinni, kun oikein kenkä puristaa. Tarvisi miettiä omaa käytöstään ja omaa sietämisen rajaa ja kertoa siitä avoimesti. Kaikkea ei tarvitse sietää eikä hyväksyä. Mutta muistaa se, ettei auvoista ja riidatonta liittoa ole olemassakaan ja aina toista ei tarvitsekaan sietää. Se vaan kuuluu normaaliin elämään. Mutta vaatii avointa vuorovaikutusta.
Ei tuo kuulosta ollenkaan Aspergerilta - sellaisia tunnen pari. Ne ei ole ilkeitä eikä aggressivisia vaan ennemmin omalaatuisia, jäykkiä katsomuksissaan, omiin juttuihinsa uppoutuneita ja välillä koomisia.
Tuo sinun kuvaamasi sopii mielestäni narsistiseen persoonallisuushäiriöön. Niillä syy kaikkeen on aina muissa, eivät kadu tai pyydä anteeksi, raivoavat, syyttelevät ja käyttävät hyväksi ja ovat ilkeitä, manipuloivat etc..
Täällä vauvassa on hyvä ketju "Narsistien huvittavimmat tempaukset" - katsopa jos sieltä löytyy samanlaista niin ollaan jäljillä.
EN nyt suoraan tämän ketjun aloittajan juttuun puutu, enemmänkin oikeastaan kerron omasta kokemuksestani:
On helppo sanoa jotakuta aspergeriksi, jos tämä käyttäytyy niin ettei ihan ymmärrä miksi. Lääketieteestä lainattu termi, jota käytetään ihan miten sattuu ja ilman mitään aitoa diagnoosia. Ja jos tarkastelette asperger-kriteerejä, niin huomaatte, että tuskin koskaan ne täyttyvät niiden kohdalla, joita puoliso nimittää "aspergeriksi". Lisäksi autismikirjo on laaja, rajoiltaan epämääräinen, eikä ollenkaan yksikäsitteinen.
"Idioottikin" ja "imbesilli" on muuten nekin lainattu lääketieteestä.
Hra Asperger itse oli lääkäri, joka luokitteli lapsia natseille jatkokäsittelyä varten.