En halua seurustella, koska elämä on vain sen yhden ihmisen mukaista

Minä näen, että elämä on kahden iihmisen muodostaman yhteisen näkemyksen tulosta. Ei hänen yksinään.

Sama. En ole mukautuvainen ja valmis tekemään kompromisseja, joten en taida olla parisuhteeseen sopiva. Haluan elää oman haluni mukaisesti ja olla se määräävä tekijä miltä asioiden kuuluu näyttää ja tuntua. Toisen kanssa joutuu väistämättäkin taipumaan asioihin, joita ei oikeastaan haluaisi ja voi oikeastaan aina sanoa, että jossain voisi olla vielä se sopivampi kumppani. Siihen sopivimpaan törmääminen on vain pirun mahdotonta, joten loogisinta on olla itsekseen.

Kodin pitää olla niin tilava, että molemmilla osapuolilla on mahdollisuus omaan elämään yhteisessä kodissa. Kaikki ahtaassa kaksioissa eläneet tuttuni ovat eronneet. Enkä yhtään ihmettele. Asunnot ovat tosin niin kalliita, että taidan asua vuokralla yksiössä loppuun asti.

En halua enää asua kenenkään kanssa. Yksi pitkä avioliitto ollut, tilaakin oli lähes 200 neliötä, joten ei ollut eron syynä liiallinen ahtaus.  Voisin seurustella ja näkeminen riittäisi pari kertaa kk. Tuskin on miestä, jolle tällainen suhde riittää.

Vierailija kirjoitti:

En halua enää asua kenenkään kanssa. Yksi pitkä avioliitto ollut, tilaakin oli lähes 200 neliötä, joten ei ollut eron syynä liiallinen ahtaus.  Voisin seurustella ja näkeminen riittäisi pari kertaa kk. Tuskin on miestä, jolle tällainen suhde riittää.

Joidenkin on parempi olla yksin. Aika monien oikeastaan. 200 neliötä ei tainnut olla tarpeeksi, että olisi voinut välttää perheenjäsenten näkemistä useita viikkoja.

Mä en ihan ymmärrä. Tottakai elämästä tulee sen toisenkin näköistä, jos toista rakastaa, se on vain hyvä asia. Me ollaan oltu yhdessä 20 vuotta, molemmilla on omaa aikaa, harrastuksia, ystäviä, omat urat. Ja yhteisiä yhtä lailla. En keksi, miten toisen olemassaolo tekee asiasta huonon? Kumpikaan ei määrää toista, molemmat viihdytään yksin ja yhdessä. Ja ollaan asuttu ihan yksiössäkin, nyt kolmiossa. :)

Meillä on molemmilla meidän itsemme näköinen elämä, mutta yhdessä. Mun näköiseen elämään sopii loistavasti kumppani jonka kanssa puhua tai olla hiljaa ja katsella takkatulta, nauttia toisistamme ja perheestämme, joka auttaa tarvittaessa, kunnioittaa minua minuna itsenäni ja antaa tilaa myös omille jutuilleni. Ja sama toisinpäin, olen saanut tämän toisen ihmisen elämääni, voin ilahduttaa häntä jne...

Win-win sanon minä.

Parisuhteitakin on erilaisia. Toiset haluavat elää symbioosissa samanlaisissa tuulipuvuissa ja toiset elävät onnellisina kuin kämppikset saman katon alla. Pääasia on, että molemmat ovat tilanteeseen tyytyväisiä. Ja jos se entistä parempi löytyy nurkan takaa niin ei kun vaihtamaan. Joku syyhän siihen on, että suhteessa ollessaan ihastuu ulkopuoliseen. Ei se maailmanloppu ole.