Listeriasta
Olen ollut melko tarkka siitä mitä olen raskauden aikana syönyt, ja esimerkiksi kaikki kasvikset olen syönyt vain kotona että tiedän niiden olevan hyvin puhdistettuja ja tuoreita. Tässä on sitten joutunut saikulle (rv 35 meneillään) ja kauppaan ei ihan joka välissä lyllertämään pääse ja tilasin sitten kotipizzasta kotzonen jossa tosiaan on runsaasti salaattia välissä. Sen syömisestä sitten seuraavan päivän ilta-yö meni pöntöllä tuskissaan istuessa ja toisesta päästä meinas tulla ulos ihan yhtä lailla ja olo on vieläkin tosi ällöttävän oksettava ja vatsa on kipeä (nyt siis tuosta pizzan syömisestä kaksi päivää) ja kuumottelen ihan tosisaan että oon napannut nyt sitten jonkun listerian ja että jospa tuota salaattia ei ollut hyvin pesty jne jne, tähän mennessä olen tilannut ainoastaan uunin kautta tulevaa pöperöä enkä mitään "tuoreita"... Kun tosiaan sairaslomalla olen enkä ole käynyt missään mahapöpöä nappaamassa, että joko oon sitten siltä pizzakuskilta kuin ihmeen kaupalla saanut jonkun vatsataudin tai sitten vika oli pizzassa. Alkaisko listeriassa oireet noin äkkiä? Lueskelin, että itämisaika on noin 1vrk-useita viikkoja... Kuinka vaarallinen listeria ylipäätänsä on, jos sen näin loppuraskaudessa saisi?
Kommentit (6)
Vierailija kirjoitti:
Mitä muita täytteitä oli kuin sitä salaattia?
Ei mitään muuta tuoretta, kaikki muu tuli uunin kautta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä muita täytteitä oli kuin sitä salaattia?
Ei mitään muuta tuoretta, kaikki muu tuli uunin kautta.
Se ja sama, mutta mitä muuta oli kuin salaattia? Kyllä jokin muu voi vaikuttaa kuin se salaatti.
Miksi tilasit kotzonen, etkö muka tiennyt että siinä on salaattia? Käy lääkärissä, vaadi näytteet, ilmoita epäilystä Kotipizzaan jne. Täällä itkeminen ei pelasta sikiötäsi

Ihan samat perustäytteet mitä otan aina normipizzaan, pariloitua kanaa ja valkosipulia plus perus juusto ja tomaattikastike. Tuossa lisänä vaan pelkkä salaatti, kun tuoreita vihanneksia kehotettiin vielä lisäämään viime neuvolakäynnillä..
Vierailija kirjoitti:
Miksi tilasit kotzonen, etkö muka tiennyt että siinä on salaattia? Käy lääkärissä, vaadi näytteet, ilmoita epäilystä Kotipizzaan jne. Täällä itkeminen ei pelasta sikiötäsi
Anteeks nyt vaan mutta raskausaikana pitäisi syödä todella runsaasti kasviksia myöskin tuoreena, että ihan siinä mielessä söin. :-) Ja kyllä, olen huomenna menossa aamusta lääkäriin, tulin tänne vain kyselemään jos joku tietäisi asiasta jotain. Lievästi sanottuna kuulostat itse hysteeriseltä. :D Enpä nyt heti ensimmäisenä ole menossa vouhkaamaan listeriasyytöksiä pizzeriaan kun mahan voi vetää sekaisin ihan pelkkä raskauskin ja oikeastaan mikä tahansa..
Mitä muita täytteitä oli kuin sitä salaattia?