Lue keskustelun säännöt.
Miksi lapsiperhe-elämään ei saisi muka pettyä?
22.11.2016 |
Tuossa toisessa ketjussa syyllistettiin miehiä siitä, että he ovat pettyneet siihen, millaiseksi elämä muodostui lasten hankinnan jälkeen ja miten etenkin parisuhde kärsii. Minä mietin lähinnä, miksi lapsiperhe-elämään ei saisi pettyä siinä missä muihinkin elämänvalintoihin.
Ihmiset pettyvät jatkuvasti koulutusalan, ammatin, työpaikan, asuinpaikan, puolison, ystävien ja tatuointikuvien valintaan. Miksi päätös lisääntymisestä olisi jotenkin erityisasemassa? Ei jälkikasvun siittäminen elämästä sen parempaa tee, jos vanhemmuus ei ole siellä oman prioriteettilistan kärjessä. Siinä voi valita väärin siinä missä muissakin asioissa.
Pettymys on tunne, jonka jokainen meistä joutuu kohtaamaan. Silloin täytyy vain hyväksyä: "Nyt elämäni meni näin", ja toimia siinä tilanteessa parhaansa mukaan.
Kommentit (19)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sen pettymyksen näyttäminen lapsille, jotka ovat syyttömiä syntymäänsä, ja lasten toiselle vanhemmalle kiukuttelu ja arkielämän vastuista luistaminen on niitä, mitkä tuossa kuviossa häiritsee.
Saa pettyä mutta niitä lapsia ei voi palauttaakaan, joten se on voivoi. Kannattaa miettiä ennenkuin tuikkii kullillaan.
Saa pettyä ja saa lähteä.Ketään ei voi pitää väkisin.Ihminen on itse vastuussa vallinnoistaan niiden tuomasta onnellisuudesta.Ja sitten vanhuudessa summaa kannattiko.
Eksäkin pettyi kovin, kun vuorokaudestani ei yhtäkkiä löytynytkään ylimääräisiä tunteja hänen tyydyttämiseensä, kun lasten myötä työmäärä kasvoi. Omista lepoajoistaan kun ei liiennyt mitään yhteisiin hommiin. Voi pettynyttä miesparkaa, nyt omlla hoitovuoroillaan tekee kaiken ihan itse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joo, kaikkea voi katua ja kaikkeen voi pettyä, ei siinä mitään, lapsetkin voi antaa pois. Jotenkin se tietysti kuulostaa ikävältä että pettyy ihmisiin jotka on itse tehnyt, niihin joilla on puolet geeneista sulta, ja sä olet ne itse kasvattanut.
Perhe-elämää yleensä pystyy kyllä muokkaamaan, ei kaikki perheet ole ja elä samalla tavalla, ei kukaan pakota elämään jonkun muotin mukaan, kunhan kakarat tulee hoidettua niin että saavat katon pään päälle, puhtaat hyvät vaatteet, vähän leluja ym. ja ruokaa, ja tietysti käyvät koulussa.
Yhtä lailla suurin osa pystyy muuttamaan muitakin asioita joihin on pettynyt, puolisoa, työpaikkaa, alaa... jopa tatuoinnin saa kai nykyään halutessaan pois, pakko ei ole tässä elämässä kuin kuolla.
Vierailija kirjoitti:
Joo, kaikkea voi katua ja kaikkeen voi pettyä, ei siinä mitään, lapsetkin voi antaa pois. Jotenkin se tietysti kuulostaa ikävältä että pettyy ihmisiin jotka on itse tehnyt, niihin joilla on puolet geeneista sulta, ja sä olet ne itse kasvattanut.
Perhe-elämää yleensä pystyy kyllä muokkaamaan, ei kaikki perheet ole ja elä samalla tavalla, ei kukaan pakota elämään jonkun muotin mukaan, kunhan kakarat tulee hoidettua niin että saavat katon pään päälle, puhtaat hyvät vaatteet, vähän leluja ym. ja ruokaa, ja tietysti käyvät koulussa.
Vanhemman tärkein tehtävä on lapsen emotionaalisiin tarpeisiin vastaaminen. -ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kannattaa pitää ehkäisystä huolta. Minut on pelastanut vain hullun tuuri.
Saahan sitä pettyä, mutta jos kaikki on tullut suurena yllätyksenä ja kamalana pettymyksenä niin saatan vähän ihmetellä mitä ne oli kuvitelleet?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä olen todella pettynyt. Lapseni ovat nyt 12v ja 10v. Tää on suoraan sanottuna ihan perseestä. Kaikki illat menee lasten läksyihin, harrastuksiin, menoihin ja kotitöihin plus ruoanlaittoon. Kuvittelin että kun vain saan lapset tsempattua kouluikäisiksi niin helpottaa. Ei todellakaan helpota! Samanlaisia läheisriippuvaisia iilimatoja nuo on, vessaankin tulevat perässä. Koulun wilma-viestitulva syyllistää koko ajan, tee sitä, tee tätä, hanki sitä ja rahoita tuota. Hitto soikoon mihin kaikkeen meidän vanhempien pitäisi taipua. Koko ajan lapset kimputtaa äiti, äiti, äiti, äitiiiii.
Mulla ei oo ollut mitään elämää viimeiseen 12 vuoteen! Senkus haukutte paskaksi mutta haaveilen jo päivästä jolloin muuttavat pois. En koe saaneeni tästä oikein mitään. Paitsi levinneen pimpsan ja peffan, imetyksistä kuivahtaneet rinnat roikkuu navassa, arvet ei todellakaan katoa minnekään ja silmäpussit jäi vauvavuosilta näköjään lopullisiksi. Olen ruma. Pääsispä edes jumppaan tai lenkille yksin silloin tällöin. Pelkään koko ajan että mies jättää nuoremman vuoksi kun en jaksa mitään ylimääräistä. En muista koska oli viimeksi seksiä.
11 mikä sua vaivaa!
Sulla on jo isot lapset ja silti aikaa ei jää yhtään itselle. Eikö miehesi tee mitään kotihommia tai osallistu lastensa elämään?
Laita ukko ja lapset osallistumaan ja naps sulla on omaa aikaa jos vain tajuat sitä ottaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos lapset ovat jo 10v. ja 12v eikä pääse edes yksin lenkille niin onko ne lapsoset jotenkin vammaisia ja tarvitsevat 24/7 hoitoa?
Vierailija kirjoitti:
Mä olen todella pettynyt. Lapseni ovat nyt 12v ja 10v. Tää on suoraan sanottuna ihan perseestä. Kaikki illat menee lasten läksyihin, harrastuksiin, menoihin ja kotitöihin plus ruoanlaittoon. Kuvittelin että kun vain saan lapset tsempattua kouluikäisiksi niin helpottaa. Ei todellakaan helpota! Samanlaisia läheisriippuvaisia iilimatoja nuo on, vessaankin tulevat perässä. Koulun wilma-viestitulva syyllistää koko ajan, tee sitä, tee tätä, hanki sitä ja rahoita tuota. Hitto soikoon mihin kaikkeen meidän vanhempien pitäisi taipua. Koko ajan lapset kimputtaa äiti, äiti, äiti, äitiiiii.
Mulla ei oo ollut mitään elämää viimeiseen 12 vuoteen! Senkus haukutte paskaksi mutta haaveilen jo päivästä jolloin muuttavat pois. En koe saaneeni tästä oikein mitään. Paitsi levinneen pimpsan ja peffan, imetyksistä kuivahtaneet rinnat roikkuu navassa, arvet ei todellakaan katoa minnekään ja silmäpussit jäi vauvavuosilta näköjään lopullisiksi. Olen ruma. Pääsispä edes jumppaan tai lenkille yksin silloin tällöin. Pelkään koko ajan että mies jättää nuoremman vuoksi kun en jaksa mitään ylimääräistä. En muista koska oli viimeksi seksiä.
Arvostan erittäin paljon että joku sanoo tän ääneen sen "kyllä siihen tottuu ja ihastuu"-puheen sijaan.
-myötätuntoinrn vela
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Just tänään ajattelin, että jos olisin etukäteen tiennyt, minkälainen reissu tulee, en välttämättä olisi hankkinut lasta ollenkaan. Mulla on (onneksi vain) yksi teini, jota rakastan yli kaiken, mutta tuntuu siltä, että äidin huoli ei lopu koskaan.
Vierailija kirjoitti:
Jos lapset ovat jo 10v. ja 12v eikä pääse edes yksin lenkille niin onko ne lapsoset jotenkin vammaisia ja tarvitsevat 24/7 hoitoa?
Kiitos kysymästä, toinen on. Tähänkään en osannut varautua. Kuvitteln että normaalipainoiselle, liikunnalliselle ja terveelle 25+ naiselle joka syö tasan suositusten mukaan ei voi syntyä vammaista lasta. Luin kaikki mahdolliset tutkimukset, päädyin olemaan täysin ilman kosmetiikkaa ja kemikaaleja (myös hiusvärit ja jopa deodorantti!) raskausajat yms. Kummankaan suvussa ei mitään vastaavaa. Olen niin tehnyt kaikkeni. Toki lapsiani rakastan mutta väsymys kuvaa parhaiten viimeistä 12 vuotta. Ja ihana murkkuikä vielä "kokematta"! Jotenkin tosi riittämätön olo koko ajan.
Mieheni tekee kyllä kotitöitä, paljonkin jos on vapaalla. Hänellä vaan työajat on mitä on, lisäksi hänellä on yksi harrastus jonka hänelle toki suon todella raskaan työn vastapainoksi. Kyllä me kumpikin ollaan täysin yhtä väsyneitä tähän touhuun. Ei tässä kuviossa kukaan vapaamatkusta. Te ette vaan usko miten nopsaan 12-vuotiaan huone muuttuu kaatopaikaksi kun siellä pari kaveria hetken pyörähtää. Teen lumitöitä lumimyrskyssä.
-se väsynyt ja pettynyt
Aika paljon vaikuttaa myös se, onko mitään tukiverkkoja. Meillä lapset ei ole kelvanneet kertaakaan minnekään yökylään. Olisi ihanaa olla miehen kanssa joskus vaikka viikko ilman lapsia. Kyllä tää 12 vuotta 24/7 hoitoa on melkoinen kokemus. Nykyajan isovanhemmilla on omat juttunsa ja he on varmasti monella muullakin ihan eri puolella Suomea. Hyvähän se niiden on syyllistää joilla kullanmurut on joka viikonloppu mummolassa. En ikinä olisi voinut kuvitella ettei isovanhemmille tule mitään tunteita omia ainoita lapsenlapsia kohtaan.
-se väsynyt taas
Vierailija kirjoitti:
Just tänään ajattelin, että jos olisin etukäteen tiennyt, minkälainen reissu tulee, en välttämättä olisi hankkinut lasta ollenkaan. Mulla on (onneksi vain) yksi teini, jota rakastan yli kaiken, mutta tuntuu siltä, että äidin huoli ei lopu koskaan.
Meilläkin vain yksi ja hänen kouluhuoliaan puidessa oon monesti miettinyt, että miten useempilapsiset perheet jaksaa sitä jatkuvaa kouluhärdelliä. Kahden tai useamman lapsen läksyt, harrastukset, huolet, kiukuttelut ymymym..... kun yhdessäkin on jo tekemistä. 🙄
Koska äitimyytin mukaan äitiys täydellistää naisen, ja lasten hankinta on aina ihanaa ja lisää onnellisuutta, sanoivat tutkimukset mitä tahansa.