Luulin, että ikäkriisit on legendaa, mutta tää kolmenkympin kriisi on hurja. Mites muilla?

Täällä avian sama kolmenkympin kriisi menossa! Tuntuu etten ole saanut mitään aikaiseksi elämässäni, se masentaa..

Elämä voi parantua nelikymppiseksi, kunhan pääsee kriiseistä yli

Keksitty juttu

Mulla on kolmenkympin kriisi vaikka olen 25. On ollut jo pari vuotta. Harmittelen sitä, että kohta oon jo vanha mummo ja mitään en saanu aikaiseksi :'(

Mulla oli ihan sanat fiilikset pari vuotta sitten. Olin kuvitellut että kolme kympin ikään mennessä mulla olisi yliopistotutkinto, vakityö, avioliitto, omistusasunto ja pari lasta..

No eipä ollut mitään noista.

Mutta kriisi teki hyvää. Laitoin asioihin vauhtia. Nyt olen naimisissa pitkäaikaisen kumppanini kanssa, ensimmäinen lapsi tulossa, ajatus ihan uuden opiskelustakin mielessä jne. Eli mulla kriiseily selvensi ajatuksia siitä mitä haluan ja mitä todellakaan en halua tulevaisuudelta. Ja myöhäistä ei ole asioita toteuttaa kun nyt aloittaa.

Eli rohkeasti vain miettimään sitä tulevaisuutta ja ratkaisuja tekemään!

Vierailija kirjoitti:

Keksitty juttu

Heh. Olispa vaan. Oikeasti tämä on mulla siinä pisteessä, että parhaalta vaihtoehdolta tuntuu syrjäytyä. Ei musta ole rekan alle hyppäämään.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Elämä ihan hukassa. Paljon pettymystä omaan itseen ja elämään. Herääminen siihen, että olen ollut olemassa jo 30 vuotta, enkä ole saanut mitään aikaan eikä minusta tullutkaan mitään. Ajatus siitä, että tällaista tympeetäkö tää elämä on ja pitäisi kestää vielä 50 vuotta. Maailma on paska paikka, eikä millään ole oikeasti mitään väliä.

Ehkä jotenkin tähän pisteeseen asti ajattelin koko ajan tulevaa ja toivoin aina seuraavsn vuoden olevan parempi kuin edellinen. Nyt mä tajuan olevani jo aikuinen, enkä usko enää kehittyväni paremmaksi. En olis ikinä uskonut, että ikäkriisi halvaannuttaa näin pahasti.

Mites te muut olette ikäkriiseilleet ja päässeet kriiseistä yli?

No ole onnellinen, että tajusit tämän vasta 30 vuotiaana, minulla sama tuli yli kymmenen vuotta aiemmin.

Vierailija kirjoitti:

Mulla oli ihan sanat fiilikset pari vuotta sitten. Olin kuvitellut että kolme kympin ikään mennessä mulla olisi yliopistotutkinto, vakityö, avioliitto, omistusasunto ja pari lasta..

No eipä ollut mitään noista.

Mutta kriisi teki hyvää. Laitoin asioihin vauhtia. Nyt olen naimisissa pitkäaikaisen kumppanini kanssa, ensimmäinen lapsi tulossa, ajatus ihan uuden opiskelustakin mielessä jne. Eli mulla kriiseily selvensi ajatuksia siitä mitä haluan ja mitä todellakaan en halua tulevaisuudelta. Ja myöhäistä ei ole asioita toteuttaa kun nyt aloittaa.

Eli rohkeasti vain miettimään sitä tulevaisuutta ja ratkaisuja tekemään!

Tiedän, että minunkin pitäisi kääntää joku vipu päässä eri asentoon. Mutta en vaan pysty. Pelkkää sumua näkyvissä.

Monessa asiassa on nyt vähän luovuttamisen makua. Jos olen esim. yrittänyt teini-iästä lähtien hioa luonteeni särmiär, ja yhä vaan ne ovat siellä, en tiedä onko enää toivoa saada niitä pois.

Irtisanotuksi joutuminen selvästi sysäsi minua kriisissä syvemmälle. Niin hyödytön olo työttömänä, eikä juuri toiveita uudesta työstä.

Mä niin toivon, että parin vuoden päästä mäkin voisin todeta saaneeni tästä uutta järjestystä.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla oli ihan sanat fiilikset pari vuotta sitten. Olin kuvitellut että kolme kympin ikään mennessä mulla olisi yliopistotutkinto, vakityö, avioliitto, omistusasunto ja pari lasta..

No eipä ollut mitään noista.

Mutta kriisi teki hyvää. Laitoin asioihin vauhtia. Nyt olen naimisissa pitkäaikaisen kumppanini kanssa, ensimmäinen lapsi tulossa, ajatus ihan uuden opiskelustakin mielessä jne. Eli mulla kriiseily selvensi ajatuksia siitä mitä haluan ja mitä todellakaan en halua tulevaisuudelta. Ja myöhäistä ei ole asioita toteuttaa kun nyt aloittaa.

Eli rohkeasti vain miettimään sitä tulevaisuutta ja ratkaisuja tekemään!

Tiedän, että minunkin pitäisi kääntää joku vipu päässä eri asentoon. Mutta en vaan pysty. Pelkkää sumua näkyvissä.

Monessa asiassa on nyt vähän luovuttamisen makua. Jos olen esim. yrittänyt teini-iästä lähtien hioa luonteeni särmiär, ja yhä vaan ne ovat siellä, en tiedä onko enää toivoa saada niitä pois.

Irtisanotuksi joutuminen selvästi sysäsi minua kriisissä syvemmälle. Niin hyödytön olo työttömänä, eikä juuri toiveita uudesta työstä.

Mä niin toivon, että parin vuoden päästä mäkin voisin todeta saaneeni tästä uutta järjestystä.

Ap

Mene vaikka mäkkiin töihin.

Minulla oli kriisi, kun lähestyin 25 ikävuotta. Nyt ei tunnu enää missään, sillä olen oppinut nauttimaan elämästäni sellaisena kuin se on. Aion panostaa haaveisiini iästäni huolimatta. Niin kauan kun olen terve ja pärjään, en aio kuluttaa enää aikaani sen murehtimiseen, mitä en vielä ole saavuttanut tai tehnyt elämässäni. Tsemppiä sinulle.

Ei ole ollut mitään ikäkriisejä.

3kymppisenä oli elämän parasta aikaa perhe-elämässä kun lapset oli pieniä.

4kymppiä oli ihan kiva täyttää kun tuntui että nyt saa jo vähän armahtaa itsensä ja on sinut itsensä ja maailman kanssa.

5kymppiä tulee täyteen parin vuoden päästä niin ehkä sitten tuntuu vanhalta tai sitten ei jos vaan on yhä terveys tallella.

Parisuhde kariutui, luottamus elämään ja omiin kykyihin romahti, katkeruus valtasi mielen, masennuin ja ahdistuin, työkykyni alentui ja elämänilo katosi.

Vierailija kirjoitti:

Minulla oli kriisi, kun lähestyin 25 ikävuotta. Nyt ei tunnu enää missään, sillä olen oppinut nauttimaan elämästäni sellaisena kuin se on. Aion panostaa haaveisiini iästäni huolimatta. Niin kauan kun olen terve ja pärjään, en aio kuluttaa enää aikaani sen murehtimiseen, mitä en vielä ole saavuttanut tai tehnyt elämässäni. Tsemppiä sinulle.

Kiitos tsempeistä. Kun mainitsit tuon terveyden, niin on pakko sanoa, että sekin puoli selvästi liittyy kriisiin: sellaista pientä vaivaa kropassa on, mitä ei voi saada pois. Joitakin vaivoja on sellaisia, joista saan kiittää raskauksia ja huonoja geenejä. Kroppakin raihnaistuu päivä päivältä.

Sikäli typerää tällaisiakin märehtiä, kun kyse ei itselläni ole mistään vakavasta, kuten syövästä. Silti, homeinen sielu romussa kropassa ei nostata fiiliksiä korkealle. Mutta juuri siihen pitäisi saada muutos, ettei keskittyisi ajatuksissaan negatiiviseen.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Parisuhde kariutui, luottamus elämään ja omiin kykyihin romahti, katkeruus valtasi mielen, masennuin ja ahdistuin, työkykyni alentui ja elämänilo katosi.

Pahoin pelkään, että minunkin polkuni on tämä. Kuinka pitkäaikainen tilanne tämä on ollut sinulle?

Ap