On olemassa ihmisiä, jotka kokevat kaiken kiusaamiseksi

On olemassa ihmisiä, joilla on niin heikko itsetunto, että sanoitpa mitä vain, niin he tahtovat kääntää sen niin päin, että HEISTÄ EI NYT PIDETÄ. Ehkä he kokevatkin kaiken kiusaamisena? Olivat he miten menestyneitä tahansa jossakin asiassa, niin silti he eivät usko itseensä ihmisinä, vaan vaativat koko ajan toisilta vakuutteluja, ollakseen olemassa.

Vierailija kirjoitti:

On olemassa ihmisiä, joilla on niin heikko itsetunto, että sanoitpa mitä vain, niin he tahtovat kääntää sen niin päin, että HEISTÄ EI NYT PIDETÄ. Ehkä he kokevatkin kaiken kiusaamisena? Olivat he miten menestyneitä tahansa jossakin asiassa, niin silti he eivät usko itseensä ihmisinä, vaan vaativat koko ajan toisilta vakuutteluja, ollakseen olemassa.

Eivät he TAHDO. Mutta kun itsetunto on lytyssä, kaikki vaan tuntuu siltä.

Lytyssä olevan itsetunnon takana on usein pitkäaikaista kiusaamista. Valitettava tosiasia on, että kiusaaminen muuttaa ihmistä, vie itsetunnon ja tekee epäluuloiseksi muita kohtaan. Joidenkin selviytymiskeino on sitten vetäytyä, toisten taas "puolustaa oikeuksiaan" ylikorostetusti. Ne selviävät parhaiten normaaleiksi, joilla on ympärillään oikeasti rakastavia ja tukevia läheisiä, mutta kaikilla ei ole.

Tämä on (valitettavasti) totta. Ja tosi surullista.

Lapsellani on kaveri, joka on juurikin tuollainen kaikesta kiusaantuva. Todella rasittava lapsi, käy koko ajan raportoimassa mitä muut ovat tehneet tai sanoneet.

Nykyään on niin trendikästä olla kiusattu ja/tai uhri... ja itsessä ei tietenkään ikinä ole mitään vikaa!

Näitä ihmisiä ihan oikeasti on. Olin vuosia sitten töissä jossa työkaveri koki kaiken ohjeistamisen työpaikkakiusaamisena. Kun itse aamuvuorolaisena sait jonkin uuden ohjeistuksen/käytännön ja kerroit siitä sitten tälle iltavuorossa olevalle työkaverille niin hän nosti hirveän äläkän kiusaamisesta ja veti mukaan paikalliset pomot ja heidän pomonsa ja asiaa selviteltiin seuraavaan ohjeistukseen/käytännön muuttumiseen asti.

Ehkä ovat vain ihmisiä joilla on suuri tarve olla osa yhteisöä, pelko siitä että on jostain ulkona. Miksi ajatella lähtökohtaisesti ilkeästi, en ymmärrä

Vierailija kirjoitti:

Ehkä ovat vain ihmisiä joilla on suuri tarve olla osa yhteisöä, pelko siitä että on jostain ulkona. Miksi ajatella lähtökohtaisesti ilkeästi, en ymmärrä

Jos on suuri tarve olla osa yhteisöä, silloin luulisi haluavan käyttäytyä yhteisön odotusten mukaan eikä etsiä suurennuslasin kanssa yhteisön muiden jäsenten käytökseksestä mitä tahansa merkkiä, jonka voisi tulkita kiusaamiseksi. 

Eräs opiskelijoiden kanssa toimiva psykologi tuttava kerran sanoi että ihmiset jotka ovat kokeneet oikeaa kiusaamista eivät juuri puhu siitä, että teoriasi on väärä. Tottakai kiusaamista kokevat saattavat olla epävarmoja itsestään ja kokevat kaikkien arvostelevan itseään, mutta tuollaista käytöstä rankan kiusaamistaustan omaava tuskin pitää yllä. Tää on taas vaan parjausketju niille jotka saa hyvänolon tunnetta siitä että haukkuu heikompia.

Kyllä näitä on. Osalle ihmisistä tilanteiden ja toisten ihmisten tulkinta on vaikeaa. Sen huomaa koulussakin opettajana, että jotkut lapset tulkitsevat kaiken kiusaamisena. Siis ihan viattomat tilanteet, jotka muut ohittavat ja unohtavat olankohautuksella, muuttuvat näiden päässä joka kerta henkilökohtaisiksi loukkauksiksi ja sitä myöten kiusaamiseksi. Ottavat itseensä liian herkästi ja ovat jatkuvasti valppaina havainnoimassa mitä muut teki ja kantelemassa myöskin asioista aktiivisesti.

- satunnaiset riidat esim. siitä mitä pihalla leikitään -> vanhempi soittaa, että lapsi kertoi ettei muut ota välkällä leikkiin ja lapsi kertoo näin käyneen ennenkin ja mitä koulu tekee tämän kiusaamisen kitkemiseksi (=lapsi on suutuspäissään mököttänyt ja vetäytynyt itse syrjään kun muut halusivatkin leikkiä välillä välkällä hippaa eikä aina polttopalloa, oppilas X ei kestä pettymystä ja kokee tulleensa äärimmäisen kiusatuksi)

- toinen oppilas etuilee ruokajonossa -> oppilas x itkee täyttä kurkkua, että AIIIINA häntä etuillaan ja koti soittaa taas, että miten tämä kiusaaminen voidaan sallia (= toinen oppilas käyttäytyi huonosti etuillessaan, mutta se ei liity mitenkään kiusaamiseen tai etuiltuun oppilaaseen. Kaikki lapset ja monet aikuisetkin koittavat etuilla jonossa, ei sillä ole merkitystä kuka edessä seisoo. Tämä kiusattu kuitenkin on sitä mieltä, että muut etuilevat aina häntä, oli näin tapahtunut kerran tai 100 kertaa ja unohtaa itse syyllistyvänsä ihan samaan toimintaan harvase päivä.)

- joku tiputtaa ahtaissa pulpetin väleissä kulkiessaan vahingossa oppilaan teroittimen -> kiusaamista ja taas vanhempi soittaa, että eikö siellä tunneilla edes oppilaan tavarat saa olla rauhassa ja tehtäviäkään tehdä ilman kiusaamista. Niin. Luokissa on ahdasta ja kova tungos, tavaroita nyt tippuu tuon tuosta kun lapset koittavat kulkea väistellen reppuja, jumppapussukoita, toisen käytävällä retkottavaa jalkaa jne.

Jotkut lapset ja aikuiset vain tulkitsevat aivan kaiken aina kiusaamiseksi ja ovat ihan ylivirittyneitä tulkitsemaan ympäristöään. Tämä voi joissain tapauksissa jo alkaa itse ruokkia kiusaamista. Muilla menee hermot kun yhden kanssa pitää koko ajan olla ylivarovainen tai saa hankaluuksia jälkikäteen. On helpompaa olla muiden kanssa -> ajan myötä tämä yksi neuroottinen jää yksin.

Tosi hankalia on koulussakin selvittää ja puuttua näihin loukkaamatta oppilasta! Kun tekisi mieli sanoa, että nyt vähän ryhtiä ja älä joka asiasta viitsi kitistä niin ei muillakaan menisi sinuun hermot. Usein näillä on ihan samanlaiset vanhemmat, huolesta soikeana asiasta kuin asiasta ja ovat hanakasti koko ajan kyselemässä lapselta mite tänään meni ja kiusattiinko taas, joten sitäkään kautta ei muuta kuin tilannetta pahenneta.

Mielensäpahoittajia iso osa kiusatuista vain on. Jokainen kokee teininä ja esiteini-iässä epämukavia tilanteita, toisten sanomisia jäädään miettimään ja analysoimaan omassa päässä jne. Mitä se tuolla tarkoitti? Sanoi kerran läskiksi, eli olen nyt kiusattu ja minua haukutaan läskiksi. Olen siis KAIKKIEN mielestä läski ja ruma. Ja tottakai ne toisten vitsinäkin tai muuten lauotut heitot jäävät mieliin kummittelemaan. En usko, että tässä maassa on yhtäkään aikuista, jota ei joku ole kiusannut koulussa.

Mutta jos samat ihmiset ovat kiusattuja läpi päiväkodin, koulun, lukion/amiksen ja siitä edelleen opiskeluaikana ja vielä työpaikoillakin, niin jotain on pielessä ihmisessä. Ja pielessä olemisella tarkoitan, että joko oma käytös on epäsopivaa/ikävää/rasittavaa/outoa jne.muiden mielestä ja saa muut välttelemään tai ihminen itse koko ajan lietsoo itseään näkemään kiusaamista kaikkialla ja jää liikaa märehtimään toisten eleitä, ilmeitä, äänensävyjä jne. Minäkin uskon siihen, että moni kiusattu ylireagoi ja kokee kiusaamisena ihan mitättömät asiat tai sellaiset tilanteet, missä kukaan ei todellakaan tarkoituksellisesti kiusannut tai koko tilannetta edes tajunnut tai huomannut syntyneen. Jos kovin herkästi kaiken normaalissakin arjessa kokee kiusaamisena niin ei muut sille mitään voi.

Tuo on kyllä huonoa vuorovaikutusta ja jos se on toistuvaa, niin kyllä sen lieväksi kiusaamiseksi kyllä lasketaan.

Jos kaikki muut pyydetään kahville ja yhdeltä ei kysytä, niin onhan se syrjimistä. 

Jos et tervehdi työkaveriasi, ja tämä tapahtuu toistuvasti, niin olet huonokäytöksinen ja toisella on kyllä oikeus pahastua siitä.

Jos kerrot työpaikan asiat kaikille muille ja jätät yhden ulkopuolelle toistuvasti, on sekin kiusaamista.

Nuo on oikeastaan aivan samat tekniikat, mitä lapset käyttävät koulukiusaamisessa, sovelletaan hieman eri tavoin mutta perusperiaate on sama.

Ap, jos itse toimit kuvailemallasi tavalla, niin pitäisikö  sinun hieman tsempata sosiaalisissa taidoissa siellä työpaikalla?

Itse olen herkkä ja mennyt ehkä vainoharhasenki puolelle viime vuosina mut taustalla on oikeaa kiusaamista. Perus koulussa nimiteltii rumaks noita-akaks,   läskiksi, joskus rupuseks pulkannaruksi (joo, ihmiset ei osannu vissii päättää et oonko ny liia laiha vaa liian läski), mut laitettii vahtii tyttöjen pukkarin ovea koska jos olin siinä, pojat ei tahtonu tulla ku oon nii ällö. Tytöt esitti aika vahvasti et ois mun kavereita mut liittyi aika-ajoin näihi kiusaamisiin. Eteenkin kun he tulivat meille käymään niin alkoivat siskojeni kanssa pilkkaamaan kaikkea mitä olin koskana tehnyt tai sanonut, niinku tuo pukkarihommanki kans tytöt oli asialla.

On muutaki mut ku tämähän ei ollut asian pointti vaan se että myönnän menneeni aikuisiällä vainoharhaseks ja luulen et jopa tuntemattomat ihmiset kattoo mua pahasti ja vihaa mun sydämensä pohjasta. Asialle en voi mitään mutta mua ahdistaa tolkuttomusti olla ihmisten kanssa tekemisissä.

Itseäni on kiusattu enkä todellakaan nää syytä että joku kiusaa minua jos ei kutsu minua jonnekkin,tule juttelemaan yms. Joskus on harmittanut jos ystävät esim lähteneet ilman minua jonnekkin mutta yleensä nielen pettymyksen ja ajattelen että kaikelle on syynsä. Jos taas minua ruvetaan haukkumaan ja selän takana puhumaan pahaa niin silloin koen että se on kiusaamista.

Vierailija kirjoitti:

Itse olen herkkä ja mennyt ehkä vainoharhasenki puolelle viime vuosina mut taustalla on oikeaa kiusaamista. Perus koulussa nimiteltii rumaks noita-akaks,   läskiksi, joskus rupuseks pulkannaruksi (joo, ihmiset ei osannu vissii päättää et oonko ny liia laiha vaa liian läski), mut laitettii vahtii tyttöjen pukkarin ovea koska jos olin siinä, pojat ei tahtonu tulla ku oon nii ällö. Tytöt esitti aika vahvasti et ois mun kavereita mut liittyi aika-ajoin näihi kiusaamisiin. Eteenkin kun he tulivat meille käymään niin alkoivat siskojeni kanssa pilkkaamaan kaikkea mitä olin koskana tehnyt tai sanonut, niinku tuo pukkarihommanki kans tytöt oli asialla.

On muutaki mut ku tämähän ei ollut asian pointti vaan se että myönnän menneeni aikuisiällä vainoharhaseks ja luulen et jopa tuntemattomat ihmiset kattoo mua pahasti ja vihaa mun sydämensä pohjasta. Asialle en voi mitään mutta mua ahdistaa tolkuttomusti olla ihmisten kanssa tekemisissä.

Ikäviä kokemuksia sinulla, pahoittelut niistä. Mutta älä silti syytä kiusaajiksi muita ihmisiä nyt aikuisiällä jos kerran itsekin toteat, että olet asian suhteen vainoharhainen. Muut ei sille mitään voi ja on rasittavaa joutua olemaan joidenkin ihmisten läsnäollessä ylivarovainen ja koko ajan joutua miettimään sanomisiaan ettei yksi loukkaannu tai koe tulevansa kiusatuksi.

Mun paras esimerkki: A ja B keskustelee kahviautomaatilla, ja A toteaa "sekin on sellainen tientukko", ohi kävelevä C olettaa automaattisesti että puhe on hänestä ja kantelee henkilöstöosastolle kiusaamisesta. Luonnollisesti sen jälkeen, kun on ollut 4 viikon stressiperäisen reaktion takia saikulla. Pikkusen oli pokassa pitelemistä kun sain tuon valituksen pöydälleni. 

Vierailija kirjoitti:

Tuo on kyllä huonoa vuorovaikutusta ja jos se on toistuvaa, niin kyllä sen lieväksi kiusaamiseksi kyllä lasketaan.

Jos kaikki muut pyydetään kahville ja yhdeltä ei kysytä, niin onhan se syrjimistä. 

Jos et tervehdi työkaveriasi, ja tämä tapahtuu toistuvasti, niin olet huonokäytöksinen ja toisella on kyllä oikeus pahastua siitä.

Jos kerrot työpaikan asiat kaikille muille ja jätät yhden ulkopuolelle toistuvasti, on sekin kiusaamista.

Nuo on oikeastaan aivan samat tekniikat, mitä lapset käyttävät koulukiusaamisessa, sovelletaan hieman eri tavoin mutta perusperiaate on sama.

Ap, jos itse toimit kuvailemallasi tavalla, niin pitäisikö  sinun hieman tsempata sosiaalisissa taidoissa siellä työpaikalla?

Usein kuitenkin on kyse siitä, ettei niitä muitakaan ole erikseen pyydetty kahville vaan he tulevat perässä, kun muutkin menevät. Vain se yksi pitäisi erikseen pyytää mukaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo on kyllä huonoa vuorovaikutusta ja jos se on toistuvaa, niin kyllä sen lieväksi kiusaamiseksi kyllä lasketaan.

Jos kaikki muut pyydetään kahville ja yhdeltä ei kysytä, niin onhan se syrjimistä. 

Jos et tervehdi työkaveriasi, ja tämä tapahtuu toistuvasti, niin olet huonokäytöksinen ja toisella on kyllä oikeus pahastua siitä.

Jos kerrot työpaikan asiat kaikille muille ja jätät yhden ulkopuolelle toistuvasti, on sekin kiusaamista.

Nuo on oikeastaan aivan samat tekniikat, mitä lapset käyttävät koulukiusaamisessa, sovelletaan hieman eri tavoin mutta perusperiaate on sama.

Ap, jos itse toimit kuvailemallasi tavalla, niin pitäisikö  sinun hieman tsempata sosiaalisissa taidoissa siellä työpaikalla?

Usein kuitenkin on kyse siitä, ettei niitä muitakaan ole erikseen pyydetty kahville vaan he tulevat perässä, kun muutkin menevät. Vain se yksi pitäisi erikseen pyytää mukaan. 

TÄMÄ. Nämä kiusaamista kaikkialla näkevät ja kokevat ovat usein juuri niitä, joita pitäisi aina vetää perässään. Muuten syrjii. Siis ei miellä ainakaan työpaikan kahvihuoneessa tai ruokalassa kukaan pyydä muita istumaan samaan pöytäseurueeseen. Joku istahtaa, pikku hiljaa väkeä valuu paikalle ja hakeutuvat seuraan. "Kiusattu" olettaa aina tarvitsevansa jonkin ihme kutsun liittyä seuraan, muuten lymyää taustalla ja kokee jäävänsä yksin ja syrjityksi. Sama homma esim. työpaikkajumpan kanssa. Ei sinne erikseen ketään pyydetä, kuulostellaan korkeintaan yleisellä kysymyksellä kahvittelun loamssa onko väkeä menossa ja kiva jos on. Jos ei, niin menen yksin. "Kiusattu" ei viitsi tulla kun ei häntä pyydetty. Mitä??

Jos ei pysty itse minkäänlaiseen oma-aloitteisuuteen ihmissuhteissa niin ei se vain oikeasti ole enää aikuisiässä muiden vika! Sen ymmärrän,että peruskoulussa ja päiväkodissa vielä koitetaan opettaa sosiaalisia taitoja ja tapoja toimia toisten kanssa. Mutta ei kukaan aikuinen enää jaksa olla aina yhtä vetämässä mukaan jos toinen ei tee mitään aloitetta itse, vähän vastuuta pitäisi itsekin ottaa omasta viihtymisestään. Vapaa-aikaa töissä muiden kanssa kuulumisten vaihtoon ja töiden jälkeen vapaa-aikaa ylipäätään on niin vähän, että kyllä minä ainakin haluan sen itsekkäästi käyttää sellaisten ihmisten kanssa, jotka eivät aiheuta lisäkuormitusta ja ylimääräistä päänvaivaa jatkuvasti.

Kyse on vähän samasta kuin homesairaus. Kun kerran olet sairastunut homeesta, niin olet koko elämän sille yliherkkä. Kuten liimattu kohta, se ei kestä lähellekään niin hyvin. Näin myös koulukiusatun arvet. Kiusaamisesta jää elinikäiset traumat, sosiaalinen ujous & arkuus ja pieni kiusanteko eskaloituu omassa mielessä paljon isommaksi. Ei se ole kiusatun ihmisen vika, koska hänet on rikottu kiusaajien toimesta ja täydellinen paraneminen pitkäaikaisesta kiusaamisesta on mahdotonta.

Vierailija kirjoitti:

Kyse on vähän samasta kuin homesairaus. Kun kerran olet sairastunut homeesta, niin olet koko elämän sille yliherkkä. Kuten liimattu kohta, se ei kestä lähellekään niin hyvin. Näin myös koulukiusatun arvet. Kiusaamisesta jää elinikäiset traumat, sosiaalinen ujous & arkuus ja pieni kiusanteko eskaloituu omassa mielessä paljon isommaksi. Ei se ole kiusatun ihmisen vika, koska hänet on rikottu kiusaajien toimesta ja täydellinen paraneminen pitkäaikaisesta kiusaamisesta on mahdotonta.

Mutta vielä vähemmän se on muiden ihmisten vika siellä työpaikoilla ja jatkokoulutuspaikoissa. Turha alkaa heitä syyttelemään ja syyllistämään jos itsellä on traumoja. Pidemmän päälle ei kukaan jaksa sitä ainaista varpaillaanoloa yhden seurassa ja lopputulemana tällainen neurootikko jää oikeasti ulkopuolelle.

On ikävää, että on tullut kiustuksi joskus, mutta siitä pitää oppia pääsemään yli tai sen kanssa täytyy oppia elämään. Muiden syyttely ei loppuelämää ajatellen auta yhtään. Vähän sama kuin sokeutuisi. Sen kanssa täytyy vain keksiä keinot selviytyä ja ei voi olettaa, että kaikkialla aina muut huomioivat joka tilanteessa tämän traumaattisen sokeutumisen. Kyllä muiden pitää voida edelleen keskustella esimerkiksi hassusta fb:ssa kiertävästä kuvasta, olkoonkin ettei yksi nyt sitä pysty näkemään. Ei ole kohteliasta jatkuvasti näin toimia, muttei myöskään voi kaikkea sosiaalista kanssakäymistä ympäristö räätälöidä sen mukaan ettei sanallakaan puhu mistään näkemistä vaativasta asiasta sokean läsnäollessa. Samaten ei voi loputtomiin aina olettaa, että yhtä kiusaamisesta traumatisoitunutta loputtomiin erikseen kutsutaan kahvipöytään ja käydään liki kädestä pitäen hakemassa mukaan keskusteluun, hienosäädetään äänenpainoja ettei vaaaaan toinen loukkaannu tai pahoita mieltään. Kyllä pääasiassa kiusatun on sopeuduttava yleisiin tapoihin, ei toisin päin.