Kukaan ei usko minua

En nyt oikein taida uskoa.

Kikatteletko tai vitsailetko vakavissa asioissa? Jätä toi työpaikalla

Täsmälleen sama tilanne täällä! :DD

Olen kuin sinä, paitsi että 28 ja brunette. Ihmisten on esim. todella vaikea uskoa, että tiedän vastauksen kysymykseen, johon he eivät. 

Kerran kysyin eräältä ystävältäni, miksi hän ei uskonut kertomaani. Vastaus: "Jos minä en tiedä sitä faktaa, et sinäkään voi tietää" xD

Luulen että se kyllä johtuu siitä että muut ihmiset näkevät minut näin: 

http://statici.behindthevoiceactors.com/behindthevoiceactors/_img/chars…

Äänitä joskus tilanteita salaa kännykällä ja kuuntele miltä kuulostat

Vierailija kirjoitti:

Neuvoa kysyn: miten pitäisi olla, että ihmiset ottaisivat sanani todesta, uskoisivat että minäkin tiedän jonkun satunnaisen faktan?

Eikö se tule esiin kun googlaavat että asia on juurikin kuten sanoit?

Jos puhut totta mikä siinä häiritsee että ihmiset tarkistavat asian?

Kuinka usein Sinä sitten olet todella oikeassa?  Teeppä pieni tutkimus ja tarkista omia väittämiäsi kirjoista ja kansista. Oletko muka aina 100 prosenttisesti oikeassa?

Mistähän epäilyt johtuvat? Tässäkin tapauksessa vastauksen näkee peilistä.

Läskeihin ei kannata koskaan luottaa.

En usko.

Sama. Lisäksi se että joka asiaan luullaan et ajan omaa etua tai puhun omasta kokemuksesta. Ihan kuin ei olisi yleistä tasoa, organisaation etua tai et voisi lukea jostain jotakin aiheeseen liittyvää.

Mulla sama juttu ja sen lisäksi mut keskeytetään jatkuvasti. Olen päättänyt että kun minut keskeytetään, en enää koita sanoa samaa asiaa uudestaan olisi se kuinka olennainen ja tärkeä. Ja jos joku kysyy askarruttavasta asiasta johon tiedän vastauksen, en kerro sitä. Jos olen muka aina väärässä nii miksi vaivautuisin sanomaan faktoja.

Onko sun työkaverit miehiä? Miehet harvemmin uskovat työpaikalla naisia, vaikak nainen olisi oikeassa.

Onko tämän asioiden tarkistelu pelkästään työpaikalla tapahtuvaa? Vai tapahtuuko muuaallakin, kaveripiireissä, perheessä jne? Jos tapahtuu systemaattisesti vain työpaikalla, voi olla ihan tahallista työpaikkakiusaamistakin / savustusta. Joku keksinyt että suhun ei voi luottaa tai puhut höpöjä ja juorua on uskottu.

Mulla on sama juttu. Olen luonteeltani arka ja varautunut, kuulemma herttainen kun tutustuu (herkkä ja syvällinen, ehkä vähän liian hyväuskoinen). Tosi usein mua epäillään, mun sanaa ei uskota, jopa pidetään valehtelijana ja p*skana ihmisenä (mun syytä kuitenkin kaikki on vaikka mulle ois tehty vääryyttä). Näitä useita "wtf-"hetkiä tulee paljon ihmisten kanssa jotka eivät millään usko mitään mitä sanon. :O Saattaa olla että sitten mua viime kädessä pidetään ihan p*skana ihmisenä ja että jotenkin koko asia on mun vika...

Ap, muuta tyyliä. Minua uskotaan vaikka väittäisin, että musta on valkoinen. Sanot varmalla tyylillä, kovennat ääntäsi. Ei missään eikä koskaan uskottavuusongelmia. Olen hyvä esiintymään, itsevarma oikeasti.

Vierailija kirjoitti:

Minulla on uskottavuusongelma. Kun sanon jotain asioita, faktoja, niin kukaan ei usko - vaan tarkistaa asian milloin googlesta, tai toiselta seurassa olevalta ihmiseltä. Työpaikalla näin käy aina. Sanottuani asian (pienenkin) kuulija kääntyy toisen puoleen, ja tarkistaa "onko näin".

Miksi näin on? Olen keski-ikäinen nainen. Korkeastikoulutettu. Blondi. Olen lyhyt varreltani. Melko nätti kasvoiltani. Puhun paljon. Puhenopeuteni on melkoinen. En malta aina kuunnella muita.

Tämä ilmiö on alkanut vaivata. Kirjaimellisesti kukaan ei usko minua, vaan tarkistaa aina asian. Kun sanon sulkeneeni oven lukkoon, käy joku silti tarkistamassa sen. Olipa kyseessä iso tai pieni asia, niin aina sama: kukaan ei usko sanojani. Minua ei oteta todesta. Neuvoa kysyn: miten pitäisi olla, että ihmiset ottaisivat sanani todesta, uskoisivat että minäkin tiedän jonkun satunnaisen faktan?

Kysyt, miksi näin on. Vastasit siihen itsekin: Olet blondi nainen. Olet lyhyt varreltasi, melko nättii. Puhut paljon, nopeasti, etkä malta kuunnella muita. Ihan vain tuo ulkoinen habituksesi ja käyttäytymisesi tekee sinusta epäpätevän ja epäuskottavan oloisen, vaikka et oikeasti sellainen olisikaan. 

Niin no mulla on toi sama, mut se koskee lähinnä kaikkea muuta. Mulle on sattunut elämässäni tosi paljon kaikkea ja oon niistä kertonut toisille. Parille väärälle ilmeisesti koska he nykyään väittävät että olen patologinen valehtelija yms. Ettei siis heidän mielestään yhdelle ja samalle ihmiselle voi kaikkea tuota sattua.

Nykyään ei uskalla kertoa omia haaveita ja suunnitelmia edes muille tai innostua mistään koska heti varmaan luullaan että oon patologinen valehtelija. Syytä tähän en tiedä. Valehdellut en oo mistään.

Kuulin siis nää väitteet vahingossa. Eipä ole kovinkaan mukavaa.

Vierailija kirjoitti:

Ap, muuta tyyliä. Minua uskotaan vaikka väittäisin, että musta on valkoinen. Sanot varmalla tyylillä, kovennat ääntäsi. Ei missään eikä koskaan uskottavuusongelmia. Olen hyvä esiintymään, itsevarma oikeasti.

Ei sinua tuolla tyylillä uskota. Kukaan ei vaan jaksa alkaa väittää tuollaisen idiootin kanssa

Sua pidetään tyhmänä ja sanaasi arvottomana. Todennäköisesti heikoin perustein, koska toi kuvailemasi olisi huonoa ja asiatonta kohtelua lastakin kohtaan. Mutta sanot ettet jaksa aina kuunnella muita, ja voi olla että olet mokaillut juttuja aiemmin, jättänyt vaikka niitä ovia auki. Sinuna koittaisin selvittää olenko itse ollut osallisena maineeni alulle laittamisessa, ja sitten tarkkailla, millä tavoin sallin itseäni kohdeltavan ylenkatseellisesti nyt. Sitten opettelisin uusia käyttäytymismalleja, ja vaihtaisin duunipaikkaa ja aloittaisin alusta.

Turhauttavaa mutta oikeassa olemisesta saa vain paskaa niskaan jos et ole auktoriteettihenkilö.

Minä ajattelisin vain, että se on hyvä että ihmiset ovat kriittisiä. Kyllä kaiken minun sanomani saa kyseenalaistaa ja faktat kannattaa tarkistaa. Minä en ole kaikessa oikeassa (kuten ei kukaan muukaan), joten on hyväkin että ihmiset varmistavat asiat. Luottamusta herättää ihminen, joka ei väitä olevansa erehtymätön