Lue keskustelun säännöt.
Kukaan ei usko minua
20.11.2016 |
Minulla on uskottavuusongelma. Kun sanon jotain asioita, faktoja, niin kukaan ei usko - vaan tarkistaa asian milloin googlesta, tai toiselta seurassa olevalta ihmiseltä. Työpaikalla näin käy aina. Sanottuani asian (pienenkin) kuulija kääntyy toisen puoleen, ja tarkistaa "onko näin".
Miksi näin on? Olen keski-ikäinen nainen. Korkeastikoulutettu. Blondi. Olen lyhyt varreltani. Melko nätti kasvoiltani. Puhun paljon. Puhenopeuteni on melkoinen. En malta aina kuunnella muita.
Tämä ilmiö on alkanut vaivata. Kirjaimellisesti kukaan ei usko minua, vaan tarkistaa aina asian. Kun sanon sulkeneeni oven lukkoon, käy joku silti tarkistamassa sen. Olipa kyseessä iso tai pieni asia, niin aina sama: kukaan ei usko sanojani. Minua ei oteta todesta. Neuvoa kysyn: miten pitäisi olla, että ihmiset ottaisivat sanani todesta, uskoisivat että minäkin tiedän jonkun satunnaisen faktan?
Kommentit (23)
En tiedä onko minua varsinaisesti oltu uskomatta, mutta on kyllä oltu ällistyneitä jos olen sattumoisin tiennyt jonkin asian. Esimerkiksi äskettäin työkaveri valitteli yhtä pientä fyysistä vaivaa ja koska olin itse kärsinyt samasta, neuvoin miten sen saa parantumaan. Työkaveri kokeili, vaiva parani ja hän julisti työpaikalla kuinka "Maija" oli neuvonut hänelle parannuskeinon. Siitä seurasi varsinainen ällistelykierros: "Miten Maija sen muka tiesi?!"
Enkä todellakaan keksinyt mitään parannuskeinoa syöpään, vaan kyse oli pelkästä lukkoon menevästä korvasta. 🙄
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä myös tuo ongelma ettei uskota. Aivan sama mitä sanoo tai kuinka ponnekkaasti (en ole mikään tossukka mutten päsmärikään).
Lähimmäiset ei usko, tai eivät reagoi. Jos esim. pyydän useasti läheisiä käymään lääkärissä, siihen ei reagoida ikinä mitenkään ja sitten kohta pitää olla viemässä päivystykseen kun tilanne paheni. Mies ei usko eikä tee mitään ennen kuin kauhean riidan jälkeen vaikka muuten ei riidellä. Lääkärit ei usko jos kerron jonkun sairauden oireista, esimies ei usko kertomaani, jotkut ystävät eivät toisinaan usko minulle tapahtuneita asioita jne. Kaikkialla jotenkin vähätellään. En ole keksinyt syytä.
Tuntuu kuin sanomisillani ei olisi mitään merkitystä kenellekään ja kaikesta joutuu aina jotenkin taistelemaan ja pinnistelemään että joku ottaisi todesta.
Sama. Pätee kaikilla elämän alueilla.
Yliopistollakin kuljin aina "vapaamatkustajana" ryhmätöissä, koska muut eivät luottaneet ideoihini tai tietooni. Sain kuitenkin yksin suoritettavista kursseista aina vähintään nelosen, yleensä vitosen.
Ihmiset ylipäätään yllättyvät kun kuulevat minun olevan tuplamaisteri, oletuksena on usein pelkkä peruskoulu.
Olen alkanut hiljattain hahmottamaan, että kyse on olemuksestani. Puhun paljon ja usein monille liian epäselvästi, saatan unohtaa asian kesken lauseen ja siirtyä seuraavaan aiheeseen, sekoitan sanoja ja saatan sanoa niitä huomaamattani väärin. Lisäksi olen ilmeikäs ja liikehdin paljon. Toisin sanoen minusta saa melko tyhmän kuvan.
Tiedostan, että uskottavuuteni lisääntyisi, jos kiinnittäisin enemmän huomiota elekieleeni, sekä puhetapaani ja mahdollisesti ulkonäkööni, mutta en jaksa nähdä vaivaa ja toisaalta myös kapinoin sitä vallitsevaa ajatusta vastaan, jossa ihmisen olemus (hillitty, arvokas, rauhallinen jne) merkitsee enemmän kuin puheen sisältö.