Lue keskustelun säännöt.
Minulla, äidillä, ei mitään yhteistä tekemistä tai puheenaihetta 8v pojan kanssa, surullista
14.11.2016 |
Huomaan, että olen erkaantunut 8v pojastani. Meillä ei ole yhtään mitään tekemistä tai puheenaihetta, mikä molempia kiinnostaisi. Olen sanonut suoraan, että en ole kiinnostunut pelejä ja Pokemonia koskevista ainaisista höpinöistä, ei kiinnosta sitten tippaakaan, enkä jaksa kuunnella niitä juttuja yhtään. Tänään ehdotin, josko tekisimme yhdessä joulukortteja, mutta poika ei halunnut tehdä. Tein sitten yksin ja poika vetelehti ympäri taloa, tekemättä käytännössä yhtään mitään, roikkui eri tuoleilla ja sohvilla, ym. Olen pyytänyt ulos pelaamaan jalkapalloa, ei kiinnosta. Pokemoneja vain pitäisi etsiä. Saa etsiä niitä tasan 2 tuntia viikossa, muuten ruikuttaa paljon että pitäisi pelata, mutta emme anna.
Kyllästyttää edes yrittää lähentää välejä. Vieraannumme koko ajan toisistamme. Mietin pitäisikö vaan antaa periksi ja antaa pojan vaan istua kaikki aika puhelintaan räpläten ja pelaten, eikä enää edes yrittää puhua tai tehdä mitään hänen kanssaan.
Ennen olimme hyvin läheisiä, siksi tuntui surulliselta tämä.
Kommentit (31)
Meillä on samanlaista pokemon jankkaamista. Ei kiinnosta pätkääkään ne höpinät, mutta joskus yritän edes teeskennellä kiinnostunutta. Kai tuo villitys nyt kestää aikansa. Yritä vai pyytää ja keksiä yhteistä tekemistä, kyllä se joskus voi innostuakin. Ja pieni se on vielä 8 vuotias, kaipaa äitiä kuitenkin. Mitäs me äidit muuta voidaan kuin jatkaa yrittämistä. Luovuttaa ei voi koskaan, kun kyseessä on lapsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla ei ole valitettavasti tuohon mitään erityisiä neuvoja, mutta ymmärrän tunteen. Joskus tuntuu omien vähän isompien lasten kanssa samalta kun yritän ehdotella tekemistä. Olisko jotain (ei tietokone-) pelejä, lautapelejä Cluedo tms? Yhdessä lukeminen, vaikka sarjakuvia?
Mieti asiaa poikasi näkökulmasta. Jos sinua ei kiinnosta poikasi kiinnostuksen kohteet, miksi hän oli kiinnostunut sinun asioistasi? Menkää vaikka joskus yhdessä etsimään niitä pokemoneja ja koeta jutella samalla muistakin asioista.
Mites uimahalli, kirjasto, leipominen, lautapelit? Mikroautoilu, kaupunkisota, konsertti?
Ei ole pojalle kovin reilua sanoa, ettei asiat, jotka ovat hänelle tärkeitä, eivät kiinnosta äitiä yhtään. Ne ovat pojan sisäistä maailmaa, johon olisi hyvä vanhempien tutustua, sillä äkkiä tilanne voikin olla se, ettei lapsi enää yritäkään kertoa omista jutuistaan, kun vanhempia ei kuitenkaan kiinnosta. Eli pelaamista ei tarvitse lisätä, mutta lapsen maailmaan tutustuminen ei varmasti mene hukkaan murrosikääkin ajatellen.
Käykää päivittäin kävelylenkillä yhdessä. Etsiköön samalla pokemoneja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mikä niissä pokemoneissa on niin kamalaa?
Minulla ja 10-vuotialla pojalla on tasan yksi yhteinen harrastus: katsellaan yhdessä Housea. Ei se silti haittaa kumpaakaan, ihan hyvät välit meillä on.
Aika kylmältä kuulostaa tuo tokaisusi, että et halua kuunnella pojan pelihöpinöitä. Luuletko että poika kertoo sinulle sitten kohta mitään muitakaan asioita?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä on samaa 9-vuotiaan kanssa. Tosin en ole vielä heittänyt kirvestä kaivoon ja onneksi mies jaksaa kuunnella pelihahmoista. Siis mistään muusta poika ei puhu, kuin Pokemon-hahmoista, joita keksii ja piirtää kokoajan itse (ja keksii niille kyllä hienoja, osuvia nimiä, kuten Starling joka evolvaa hahmoksi Starking ja on joku meritähti) mutta siis kun ei kiinnosta!!!!!
Puhe on vielä epäselvää, jää tankkaamaan, miettii kesken lausen, selittää keskellä lausetta jotain oheisjuttua ja ja... Siis todella työlästä kuunneltavaa.
Harmittaa, kun lasta ei kiinnosta elävästä elämästä oikein mikään. Te joiden lapsi puhuu vaikkapa jalkapallosta ette tiedä pelitylsyydestä mitään! Tai näin kuvittelen!
Ei pysty keskustelemaan noista peliasioista, saa kuunnella vain monologia. Jalkapallosta kuvittelen, että pystyisin.
Miksi et lähde poikasi mukaan etsimään pokemoneja? Omat lapset on liian pieniä sellaiseen, muttai miehen lasten kanssa on vedetty monet kivat kävelylenkit ja juttutuokiot samalla pokemoneja etsien.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olin reissussa tyttärieni kanssa 10, 12 ja 17..ja ajoimme jokaisen kyläpahasen läpi bongaillen Pokemoneja. Tyttärillä oli hauskaa ja minäkin sain sitten opetusta aiheesta ihan yllin kyllin..
Tulipahan puhuttua paljon muustakin.
Enkä menettänyt mitään, päinvastoin hyviä muistoja eläkepäiville.
Anteeksi suorasanaisuuteni, mutta kuulostaa huonolta äidiltä. Annat lapselle selvästi hyvin ääliön kuvan itsestäsi.
A) ei saa puhua kuin sinua kiinnostavista asioista
B) Sinä et tee pojan kanssa tämän mieleisiä asioita elleivät ne kiinnosta sinuakin (->Lapsi oppii ettei tarvitse tehdä toisten kanssa sitä mikä itseä ei kiinnosta)
Ei ne välit yhdessä yössä ole katkenneet, eli olet ollut ilkeä lapsellesi jo aika pitkän ajan...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Käykää päivittäin kävelylenkillä yhdessä. Etsiköön samalla pokemoneja.
Tätä ehdottaisin itsekin. Kyllä sun nyt pitää vähän yrittää tai tosiaan yhteys poikaan katoaa kokonaan. Mulla on kolme poikaa eikä autot, pyssyt ja Pokémonit tosiaankaan voisi vähempää kiinnostaa. Mutta minä olen ne ihan itse halunnut tähän maailmaan pukata niin minun pitää sitten kestää myös aika paljon epämukavuutta niiden takia.
Vierailija kirjoitti:
Anteeksi suorasanaisuuteni, mutta kuulostaa huonolta äidiltä. Annat lapselle selvästi hyvin ääliön kuvan itsestäsi.
A) ei saa puhua kuin sinua kiinnostavista asioista
B) Sinä et tee pojan kanssa tämän mieleisiä asioita elleivät ne kiinnosta sinuakin (->Lapsi oppii ettei tarvitse tehdä toisten kanssa sitä mikä itseä ei kiinnosta)
Ei ne välit yhdessä yössä ole katkenneet, eli olet ollut ilkeä lapsellesi jo aika pitkän ajan...
Vaikka sinua varmaan suututtaa pienten poikien puolesta, niin kohtasitko aloittajan rakentavasti itskään, että hän sai tuosta APUA? Miten sinut oikein on kasvatettukaan...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun ei pokemonit kiinnosta, niin ei. Tai muutkaan tietokonepelit. Jos kuulen sanankin niistä, tuntuu että saan raivarin. Jankuttaisi jostain "elävistä" asioista, normaalielämästä, eikä virtuaalihahmoista ja pelistä. Olisin valmis ottamaan selvää jääkiekosta, jalkapallosta, formuloista, ihan mistä vaan, kunhan ei pelaamisesta tai pokemonista. Jos olen kuullut saman jauhantaa nyt kolme kuukautta, päivittäin monta tuntia, en vaan kertakaikkiaan enää jaksa. Aluksi oli ihan hauskaa ja kävin pojan kanssa etsimässä pokemoneja, mutta kun ei jankkaa yhtään mitään muuta, niin olen pyytänyt olla mieluummin hiljaa. Joskus laitan kotona korvatulpat, etten kuule pokemonjuttuja, niin täynnä on mitta ko. aihetta.
AP
Meinaatko, että poika askartelee sun kanssa joulukortteja vielä isona poikanakin? Tulee mieleen, että oletkohan vähän takertuva äiti? Kiukuttelet, kun et voikaan enää hallita ja määrätä poikaasi. Ennen pitkää sinä et olekaan enää se poikasi elämän supertähti. Niin se vain menee ja meidän äitien pitää se hyväksyä. Mutta vielä nyt kun poika on 8 vuotias, sinä olet ykkösnainen hänelle. Koita nyt mennä mukaan myös hänelle tärkeisiin asipihin, kiinnostua. Osoita hänelle, että tulet vastaan, että pysyt mukana hänen elämässä, vaikka hän kasvaa ja muuttuu koko ajan.
Olen 25-vuotias ja oma äitini kuunteli pokemonhöpinöitäni.
Mietit, että pitäisikö antaa periksi ja antaa istua päivät pelaten, mutta ei tuota peliä pelatessa istuta vaan liikutaan ulkona.
Lapset tekevät irtiottoja vanhemmista. "Me" muuttuukin "minuksi" ja tässä tapauksessa "minä" tahtoo juosta pokemonien perässä kun taas toinen "minä" haluaa ettei juoksisi.
Jossain vaiheessa sitten juostaankin jo muitten asioitten perässä.
Pieni poika, suuri metsästäjä. Vain 2h peliaikaa viikossa... Eikä äitiä vois vähempää kiinnostaa.
Miksi häntä rangaistaan kasvamisesta?
Mä en anna poikani pelata Pokemon gota, en halua lapsen jäävän auton alle.
Pitää lapsenkin oppia kunnioittamaan toisia ihmisiä, ettei jankkaa samaa asiaa, jos toinen vaan ei jaksa kuunnella.
Minäkään en jaksa pokemon juttuja. Mietin, milloin vaihe menisi ohi, vai meneekö?
Onko kenelläkään alakoululaista, joka olisi ollut villinä pokemoniin, mutta innostus olisi alkanut hiipumaan?? Sitä odotellessa...
Hyi. Ei sinun kuulu sanella lapselle mistä et ole kiinnostunut ja mitä et halua kuunnella. Vaikka tylsistyttää, niin äidin pitäisi edes esittää kiinnostunutta. :<