Lue keskustelun säännöt.
Vanha ystävä katkaisi välit ilman mitään syytä?
14.11.2016 |
Onko teille koskaan käynyt tällaista? Minun vanha ystäväni päätti katkaista välit ilman mitään sen kummempaa syytä tai riitaa, olin itse luullut että meillä oli hyvät välit ja olimme läheisiä mutta ei vissiin sitten. Sanoi vain ympäripyöreästi että "meillä ei ole enää mitään yhteistä ja ollaan kasvettu erilleen", ja sitten se olikin vain adios. Osaako joku sanoa, mistä tällainen yleensä johtuu? Hämmästyttää ja harmittaa tilanne, olen parhaani mukaan yrittänyt olla hyvä ystävä hänelle ja tukea häntä vaikeina aikoina.
Kommentit (42)
Siis katkaisi vai ei katkaissut eli miksi otsikossa on kysymysmerkki?
Olen itse aikoinani katkaissut välini ystävään, jota en oikeastaan koskaan kokenut ystäväksi. Jostain syystä opiskeluaikoina hän alkoi hengailla seurassani ja avautui minulle omista asioistaan, soitteli pitkiä puheluita jotka itse koin kiusallisiksi, koska hän saattoi puhelun aikana pitää pitkiä hiljaisia pohtimistaukoja. Kaikki keskustelut liittyivät häneen ja olivat tasoa "onko joku mies kiinnostunut hänestä vai ei, kun sanoi niin tai näin". Tietysti osasyy oli sekin, etten itse halunnut olla yhtä avoin omista asioistani hänen suuntaansa. Minä en kyllä koskaan varsinaisesti lopettanut ystävyyssuhdettamme vaan lakkasin vain pitämästä yhteyttä ja palaamasta asioihin vaikka olin luvannut soittaa takaisin tms.
En tarkoita,että sinun tapauksessasi olisi kyse samasta asiasta, mutta kun kysyit kokemuksia niin tässä omani. Näin jälkeen päin pohdittuna minusta tuntuu, että hän ei oikeastaan olisi millään tavalla voinut muuttaa asiaa eli vaikka hän olisi käyttäytynyt toisin niin lopputulos olisi ollut sama, koska minä en yksinkertaisesti kokenut koskaan tarvetta olla läheinen ystävä juuri hänen kanssaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En itse ymmärrä sitoutumista ystäviin. Minulle he ovat kuitenkin ulkopuolisia ihmisiä.
Perhe edustaa minulle pysyvyyttä ja he ovat niitä, joihin satsaan ja jotka pidän elämässä mukana.
Kaverit ja ystävät vaihtuvat. En halua apua ystäviltä, jeesin itse jossain asioissa, esim vahtia tutun lapsia tai lainata kamoja, leipoa tms. Itse en halua apua pyytää enkä ottaa vastaan, koska jäisin kiitollisuuden velkaan. Se ahdistaisi.
Minulla on ympärilläni valtava määrä ihmisiä töiden ym puolesta ja olen huomannut, että kohtaan heissä vain hyvät puolet, kun ystävyys ei ole liian tiivistä. Aina kun ystävyys alkaa olla liian tiivistä, niin rajat hämärtyvät, tulee kaikenlaista typerää kismaa, ärsytystä, väärinymmärryksiä, mustasukkaisuutta ym. Sellaista en jaksa yhtään.
Joskus tukea saanut haluaa irrottautua menneisyydestä. Onhan se tyhmää, mutta ole ystävä ja salli se hänelle.
Vierailija kirjoitti:
En itse ymmärrä sitoutumista ystäviin. Minulle he ovat kuitenkin ulkopuolisia ihmisiä.
Perhe edustaa minulle pysyvyyttä ja he ovat niitä, joihin satsaan ja jotka pidän elämässä mukana.Kaverit ja ystävät vaihtuvat. En halua apua ystäviltä, jeesin itse jossain asioissa, esim vahtia tutun lapsia tai lainata kamoja, leipoa tms. Itse en halua apua pyytää enkä ottaa vastaan, koska jäisin kiitollisuuden velkaan. Se ahdistaisi.
Minulla on ympärilläni valtava määrä ihmisiä töiden ym puolesta ja olen huomannut, että kohtaan heissä vain hyvät puolet, kun ystävyys ei ole liian tiivistä. Aina kun ystävyys alkaa olla liian tiivistä, niin rajat hämärtyvät, tulee kaikenlaista typerää kismaa, ärsytystä, väärinymmärryksiä, mustasukkaisuutta ym. Sellaista en jaksa yhtään.
Juuri näin, olen kanssasi 100 % samaa mieltä. Ja mulla on vain huonoja kokemuksia kun ystävyyssuhteesta tulee liian tiivis. Se on juuri tuota kiitolllisuudenvelkaa ja jos en pysty tekemään vastapalvelusta, niin syyllistämistä siitä. Lisäksi mustasukkaisuutta, kismaa jne. Ehkä en sitten ole mitään ystävämatskua, mutta liian tiiviit ystävyyssuhteet, ei minulle kiitos.
Vierailija kirjoitti:
Joskus tukea saanut haluaa irrottautua menneisyydestä. Onhan se tyhmää, mutta ole ystävä ja salli se hänelle.
Ymmärrän, mutta sehän siinä harmittaakin etten ole enää hänelle ystävä. Hän ei halua sitä enää. Ja mietin, miksi juuri minä olen se josta hän halusi eroon. Sitähän se elämä tosin välillä on. Mutta koen, etten voi asialle mitään, eikä ketään voi pakottaa ystäväkseen. Ehkä meillä oli jotain sellaista joka vain hiipui pois ajan myötä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun "kaveri" kohtelu minua kuin kieltämättä.Nyt sitten ihmettelee kun en soittele.Hänen "bestiksensä" kanssa oli monia tilanteita,joissa minua kyykytettiin.Nyt bestis on raskaana ja "kaveri" on alkanut ahdistella taas minua.No thanks!
Vierailija kirjoitti:
En itse ymmärrä sitoutumista ystäviin. Minulle he ovat kuitenkin ulkopuolisia ihmisiä.
Perhe edustaa minulle pysyvyyttä ja he ovat niitä, joihin satsaan ja jotka pidän elämässä mukana.Kaverit ja ystävät vaihtuvat. En halua apua ystäviltä, jeesin itse jossain asioissa, esim vahtia tutun lapsia tai lainata kamoja, leipoa tms. Itse en halua apua pyytää enkä ottaa vastaan, koska jäisin kiitollisuuden velkaan. Se ahdistaisi.
Minulla on ympärilläni valtava määrä ihmisiä töiden ym puolesta ja olen huomannut, että kohtaan heissä vain hyvät puolet, kun ystävyys ei ole liian tiivistä. Aina kun ystävyys alkaa olla liian tiivistä, niin rajat hämärtyvät, tulee kaikenlaista typerää kismaa, ärsytystä, väärinymmärryksiä, mustasukkaisuutta ym. Sellaista en jaksa yhtään.
Niin, jotkut ovat tuollaisia, ja ehkä juuri se erottikin minut ja ystäväni. Minä tahdon sitoutua läheisiin ihmisiin (tai niihin joita pidän läheisenä) eikä tunne välttämättä ollut välillämme molemminpuolinen. Toisaalta alettuani seurustella asetin sen etusijalle ja annoin kavereiden jäädä kakkoseksi. Se saattoi olla virhe, mutta näin nuoreksi ihmiseksi minulla on ollut pitkä ja kestävä suhde jota haluan haalia. Mutta en minäkään halua sitoutua liian lujaa, niin että pitäisi jakaa kaikki keskenään ja nähdä jatkuvalla syötöllä. Ehkä minussa myös oli joku piirre joka alkoi ärsyttää ystävääni, sillä olen varmasti muuttunut vuosien saatossa niin kuin hänkin. Mutta ymmärrän täysin pointtisi, ja vastauksesi auttoi minua ymmärtämään asiaa tuoltakin kannalta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onhan toi ikävä tilanne. Mutta mielestäni kuitenkin suhteellisen fiksusti ilmaistu. Toki sellainem, että pamautetaan jokin "eron" syy ja sen jälkeen estetään kaikissa viestimissä on tökeröä mutta ilmeisesti hän kuitenkin antoi teille vielä mahdollisuuden puhua.
Anteeksi etukäteen tyly teksti, mutta ehkä syy on siinä, että ex-ystäväsi ei ole koskaan saanut ystävyydestäsi iloa, ts. olet ollut hänen mielestään aina aika rasittava. Ja nyt hän on päättänyt ettei tuhlaa enää aikaansa velvollisuusystävyyteen. Et välttämättä ole tehnyt mitään väärää, olet vain ehkä sen verran erilainen, ettei sun jutut kiinnosta, ja olet tylsä. Tai sitten vaadit liikaa huomiota ja yhteistä aikaa, ja kaverisi on enemmän introvertti itsekseen viihtyjä, ja läheisriippuvaisuutesi ahdistaa. Itsekin olen yhden tylsän serkkuni vieroittanut ja harkinnut myös yhden kaverin hylkäämistä, mutta onneksi hän muutti ulkomaille, niin ei tarvinnut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei se välttämättä johdu sinusta tai mistään piirteestäsi. Joskus ihmiset vain kasvavat erilleen. Minulle on käynyt näin muutamien ystävien kanssa, mutta kukaan ei tehnyt mitään suureleistä eroilmoitusta, vaan yhteydenpito vain jäi.
Ei välttämättä aina ne kouluaikaiset kaverit jää ikuisiksi ystäviksi. Ihmisillä on niin erilaisia elämiä, ja toisinaan vain tullaan jonkin tien päähän eikä enää näy syytä pitää yhteyttä, jos juuri mitään yhteistä ei enää ole tai asutaan tosi kaukana.
Ystäväsi voi kokea, että hän itse on kasvanut erilaiseksi vuosien saatossa. Ei sitä väkisinkään kannata yrittää pitää yllä, kun toinen on jo päätöksensä tehnyt.
Kyllä hän varmasti edelleen muistaa ystävyytenne ja arvostaa mennyttä, mutta hakee nyt sitten toista suuntaa elämälleen. Tee sinä samoin ja etsi uusi ystävä tai vietä aikaa jäljellä olevien kanssa. Hyvää jatkoa.
Ehkä ystäväsi ei kokenut suhdettanne enää vastavuoroiseksi. Harvoin kukaan kuitenkaan huvikseen läheisiä ystävyyssuhteita katkoo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kissanainen kirjoitti:
Anteeksi etukäteen tyly teksti, mutta ehkä syy on siinä, että ex-ystäväsi ei ole koskaan saanut ystävyydestäsi iloa, ts. olet ollut hänen mielestään aina aika rasittava. Ja nyt hän on päättänyt ettei tuhlaa enää aikaansa velvollisuusystävyyteen. Et välttämättä ole tehnyt mitään väärää, olet vain ehkä sen verran erilainen, ettei sun jutut kiinnosta, ja olet tylsä. Tai sitten vaadit liikaa huomiota ja yhteistä aikaa, ja kaverisi on enemmän introvertti itsekseen viihtyjä, ja läheisriippuvaisuutesi ahdistaa. Itsekin olen yhden tylsän serkkuni vieroittanut ja harkinnut myös yhden kaverin hylkäämistä, mutta onneksi hän muutti ulkomaille, niin ei tarvinnut.
Ei haittaa, olen kyllä itsekkin ajatellut tuotakin. Mutta tämä on ensimmäinen kerta elämässäni kun minulle käy noin, siksi en ole tottunut tällaiseen. Minulla on aina ollut hyvät välit ystäviini. Mutta jos olen liian tylsä hänelle, sehän ei oikeastaan ole minun vika. Jos en hänelle kelvannut, hän teki palveluksen meille molemmille. Meillä ei ole koskaan ollut mitään yhteistä, hän on sellainen joka keikkailee paljon ja tykkää jutella lähinnä artisteista. Minä taas en ole koskaan ollut mikään "fangirl" vaan olen tykännyt jutella kavereideni kanssa syvällisistä ja kaikista elämän asioista laidasta laitaan. Toivon toki, ettei tällaisia tilanteita tulisi enempää. En ole koskaan ollut riippuvainen hänestä, emmekä ole koskaan nähneet kovin usein, mutta silti uskoin kaikki 6 vuotta ystävyytemme olleen hyvä ja molemminpuolinen kokemus. Kiitos vastauksesta
Itse en voi ymmärtää ystäväsi käytöstä, mikäli olitte olleet hyviä ystäviä. Muuta en osaa sanoa, kuin että kyseinen ihminen ei ollut tosi ystävä ja että parempi, että sait tietää sen tässä vaiheessa. Itselleni on käynyt samoin, mutta yritin vielä pelastaa tilannetta esim. pyytää näkemään, juttelemaan asiasta, mutta ei niin ei. Ketään ei voi pakottaa olemaan ystävä. Ystävyys on ihmissuhde ja sen päättymistä saa surra, mutta jossain vaiheessa asia täytyy hyväksyä ja siitä päästä yli. Itse suren tätä asiaa vieläkin, vaikka siitä on jo pari vuotta. Enpä osaa antaa neuvoja :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen katkaissut välit moneenkin ihmiseen sen vuoksi, että olimme "kasvaneet erillemme". Vanhin kaverini, joka nimitti meitä bestiksiksi, löysi aikoinaan miehen ja muuttui ihanasta, lämpimästä ihmisestä miehensä tyyliseksi kylmäksi ja tuomitsevaksi Eliittihenkilöksi. Toinen kaveri teetti minulla paljon kaikenlaisia töitä sillä varjolla, että totta kai ystävät auttavat toisiaan (tässä tapauksessa apu meni kyllä vain yhteen suuntaan). Kolmas oli sitä mieltä, että olimme ylimmät ystävät, koska puhuimme puhelimessa monta kertaa viikossa tuntikausia; tilanne oli tutustumisestamme lähtien se, että hän soitteli minulle purkaakseen miesasioitaan ja sallittuja puheenaiheita olivat vain hänen miesasiansa.
En usko, että noista kolmesta yksikään on vieläkään ymmärtänyt sitä, miksi katosin heidän ystäväpiiristään. Oli ihan turhaa jäädä selittelemään yhtään pitempään.
Ystävyys solmitaan yleensä tiettyyn elämänvaiheeseen ja tilanteeseen. Sen motiivit ei auttamatta pidä läpi elämän ja erilleen kasvuun ei ole sen suurempaa syytä tarvita.
Vierailija kirjoitti:
En itse ymmärrä sitoutumista ystäviin. Minulle he ovat kuitenkin ulkopuolisia ihmisiä.
Perhe edustaa minulle pysyvyyttä ja he ovat niitä, joihin satsaan ja jotka pidän elämässä mukana.
Ja sitten puoliso pettää, jättää tai kuolee.
Vierailija kirjoitti:
Itse en voi ymmärtää ystäväsi käytöstä, mikäli olitte olleet hyviä ystäviä. Muuta en osaa sanoa, kuin että kyseinen ihminen ei ollut tosi ystävä ja että parempi, että sait tietää sen tässä vaiheessa. Itselleni on käynyt samoin, mutta yritin vielä pelastaa tilannetta esim. pyytää näkemään, juttelemaan asiasta, mutta ei niin ei. Ketään ei voi pakottaa olemaan ystävä. Ystävyys on ihmissuhde ja sen päättymistä saa surra, mutta jossain vaiheessa asia täytyy hyväksyä ja siitä päästä yli. Itse suren tätä asiaa vieläkin, vaikka siitä on jo pari vuotta. Enpä osaa antaa neuvoja :(
Kiitos paljon tsemppaavasta vastauksesta. Voin sanoa, että saan jokaisesta vastauksesta pientä iloa, kun tiedän etten ole asian kanssa yksin ja ihmiset täällä puhuvat asiasta kypsästi ja viisaasti. Minulle tämä tapahtui vasta eilen, mutta tiedän että kyllä tämä vielä tästä. Olen vasta 16-vuotias, joten tiedän että tässä vaiheessa (ja varmasti myöhemminkin) niitä kavereita/ystäviä tulee ja menee. Mutta on ihanaa huomata, että jotkut ovat pysyneet. Minä en yrittänyt enää pyytää tapaamaan tai puhumaan asiasta, kun tuli sellainen olo että hän on päätöksensä tehnyt. Toki yritin kysyä olenko tehnyt jotain väärin tai loukannut häntä, mutta kun vastaus oli edelleen ei, ajattelin ettei ole mitään mitä voisin tehdä. Jaksamista myös sinulle.
Oikeastiko joku tosiaan ilmoittaa kaverille, ettei halua enää olla tämän kaveri? Minkälainen ihminen näin tekee? Joku mieleterveyskuntoutujako?
Vierailija kirjoitti:
Oikeastiko joku tosiaan ilmoittaa kaverille, ettei halua enää olla tämän kaveri? Minkälainen ihminen näin tekee? Joku mieleterveyskuntoutujako?
Ihminen jolla on selkärankaa sanoa totuus ääneen.
up