Lue keskustelun säännöt.
Vanha ystävä katkaisi välit ilman mitään syytä?
14.11.2016 |
Onko teille koskaan käynyt tällaista? Minun vanha ystäväni päätti katkaista välit ilman mitään sen kummempaa syytä tai riitaa, olin itse luullut että meillä oli hyvät välit ja olimme läheisiä mutta ei vissiin sitten. Sanoi vain ympäripyöreästi että "meillä ei ole enää mitään yhteistä ja ollaan kasvettu erilleen", ja sitten se olikin vain adios. Osaako joku sanoa, mistä tällainen yleensä johtuu? Hämmästyttää ja harmittaa tilanne, olen parhaani mukaan yrittänyt olla hyvä ystävä hänelle ja tukea häntä vaikeina aikoina.
Kommentit (42)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oikeastiko joku tosiaan ilmoittaa kaverille, ettei halua enää olla tämän kaveri? Minkälainen ihminen näin tekee? Joku mieleterveyskuntoutujako?
Ihminen jolla on selkärankaa sanoa totuus ääneen.
Tavattoman moni roikottaa elämässään ihmisiä, joiden kanssa ei ole enään mitään yhteistä. Ja vain siksi, että ollaan joskus yläkoulu ikäisinä juotu pussikaljaa pusikoissa, vaikka ei voisi vähempää kiinnostaa ties kuinka monetta kertaa kerrata niitä samoja juttuja. Mutta heillä ei ole riittävästi munaa sanoutua irti vanhasta ystävyydestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ystävyys solmitaan yleensä tiettyyn elämänvaiheeseen ja tilanteeseen. Sen motiivit ei auttamatta pidä läpi elämän ja erilleen kasvuun ei ole sen suurempaa syytä tarvita.
Samaa mieltä
Olen kokenut vastaavaa. Ikävä tilanne.
Pakko kommentoida, että aivan älyttömän hienoa uskallusta nuorelta ihmiseltä kertoa, että ystävyys päättyy. Olisipa aikuisillakin yhtä paljon ryhtiä. Kivaahan se tietysti ei koskaan varmaan ole, että ystävä jättää. Parempi kuitenkin saada kuitti asialle varsinkin jos mitään riitaa ei ole, kuin jäädä miettimään että mitähän sille tapahtui, kuoliko se tai sairastuiko tms.
Ystävän täytyy olla samanlainen kuin itsekin on. Muuten ei tuu mitään. Näin se on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
itse lopetin yhteydenoton entiseen bestikseeni, koska havaitsin hänen kääytöksestään että hän oli jo vuosikausia sitten henkisesti lähtenyt ystävyydestämme. Juurikin tuo "eliittihenkilöksi" muuttuminen oli pahin loukkaus minua kohtaan. En kelvannut hänen eliitti juhliin, en mihinkään missä oli miehensä kavereita läsnä koska tän pimun piti pitää jotain kulissia itsestään yllä. Jätti minut kutsumatta omiin juhliinsa, eikä edes kertonut totuutta elämänsä suurista asioista, kun kysyin kuulumisia. Valehtelunsa sitten paljastui vuosia myöhemmin.Jotain joulukorttia edelleen lähetti joten kai minä olin tärkeä osa hänen "parempi ihminen" kulissin pystytystä. piti olla joku jonka päällä seistä jotta tunsi olevansa ylempänä. No se on nyt ohi.
Viimeistään tämä ketju kertoo, millaisia ihmisiä av:lla käy. Minulla on kavereita enemmänkin, mutta sitten on muutama ystävä joiden kanssa jaetaan periaatteessa kaikki, tsempataan, hyväksytään heidät sellaisina kuin on, parannetaan maailmaa, annetaan näkökulmia asioihin, kysytään neuvoa, jaetaan mielipiteitä, jaetaan ilot ja surut, pidetään hauskaa. He ovat valtava voimavara elämässä!
Tämä siis niille, jotka ihmettelevät, mihin ystäviä edes tarvii.
Ap:lle voisin vastata, ettei taida olla olla kovin hyvästä ystävästä, joten anna olla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En itse ymmärrä sitoutumista ystäviin. Minulle he ovat kuitenkin ulkopuolisia ihmisiä.
Perhe edustaa minulle pysyvyyttä ja he ovat niitä, joihin satsaan ja jotka pidän elämässä mukana.Ja sitten puoliso pettää, jättää tai kuolee.
Tämä, ja sitten ollaan totaalisen yksin.
Eiku niin, sitä varten on varmaan av?
Vierailija kirjoitti:
Ystävyys solmitaan yleensä tiettyyn elämänvaiheeseen ja tilanteeseen. Sen motiivit ei auttamatta pidä läpi elämän ja erilleen kasvuun ei ole sen suurempaa syytä tarvita.
Tämä totta. Ainoastaan ne syvimmät ystävyyssuhteet ovat itselläni kantaneet läpi elämän, kaikissa elämäntilanteissa, aina ulina, tukena ja turvana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oikeesti, minkälainen ihminen ihan ilmoittaa tuollain, että nyt ei enää olla kavereita. Sairasta.
Vierailija kirjoitti:
En itse ymmärrä sitoutumista ystäviin. Minulle he ovat kuitenkin ulkopuolisia ihmisiä.
Perhe edustaa minulle pysyvyyttä ja he ovat niitä, joihin satsaan ja jotka pidän elämässä mukana.Kaverit ja ystävät vaihtuvat. En halua apua ystäviltä, jeesin itse jossain asioissa, esim vahtia tutun lapsia tai lainata kamoja, leipoa tms. Itse en halua apua pyytää enkä ottaa vastaan, koska jäisin kiitollisuuden velkaan. Se ahdistaisi.
Minulla on ympärilläni valtava määrä ihmisiä töiden ym puolesta ja olen huomannut, että kohtaan heissä vain hyvät puolet, kun ystävyys ei ole liian tiivistä. Aina kun ystävyys alkaa olla liian tiivistä, niin rajat hämärtyvät, tulee kaikenlaista typerää kismaa, ärsytystä, väärinymmärryksiä, mustasukkaisuutta ym. Sellaista en jaksa yhtään.
Näin sanoo vain ihminen, joka ei ole kokenut aitoa, syvää ystävyyttä, joka kantaa läpi elämän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen kokenut tämän tilanteen kummaltakin kantilta. Tällä hetkellä minulla on yksi ystävä, jonka haluaisin "jättää". Tämä ystävä ei ole tehnyt minulle mitään pahaa, eikä käyttäydy mitenkään tökerösti tms. Koen vain, että meillä ei juurikaan ole enää yhteisiä mielenkiinnon kohteita, eikä mitään sellaista tekemistä, joka molempia miellyttäisi. Kuitenkin tuntuu tyhmältä katkaista välit tämän takia, joten ajattelin, että annan asialle vielä aikaa, ehkä vähän ajan päästä yhteiset jutut taas löytyvät. Mutta siis vakavasti mietin myös välien katkaisua, vaikka kaveri onkin erittäin pitkäaikainen ystävä ja tosiaan ei ole tehnyt mitään "väärää".
Toinen kaverini taas viilensi välejään huomattavasti minuun ja pahaltahan se tuntui. Syynä se, että oli löytänyt enemmän samanhenkisiä kavereita, joten hedän seuransa vain on hauskempaa ja luontevampaa. Itselle taas tämä etäisyyttä ottanut ystävä oli parhaista parhain, joten oli aika tuskallista huomata kuinka vietimme aikaa keskenämme aina vain vähemmän. Vieläkin tilanne tuntuu kurjalta. Näemme edelleen silloin tällöin, mutta mitenkään todella läheisiä emme enää ole. Tämä ei tietenkään ole sama asia kuin välien katkaisu, mutta oltiin aiemmin niin tiiviisti tekemisissä, että tuntuu melkeinpä siltä, että olisi menettänyt koko ystävän.
Joten aina ei kyseessä välttämättä ole se, että syy olisi joku dramaattinen. Ihmiset vain muuttuvat ja kasvaavat kliseiseisesti eri suuntiin. Koska aikaa on rajallisesti, niin sen tietysti mieluiten viettää niiden ihmisten kanssa, joiden seurassa viihtyy parhaiten. Älä siis ota ystäväsi päätöstä liian raskaasti, vaikka uskon, että nyt tuntuu pahalta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En itse ymmärrä sitoutumista ystäviin. Minulle he ovat kuitenkin ulkopuolisia ihmisiä.
Perhe edustaa minulle pysyvyyttä ja he ovat niitä, joihin satsaan ja jotka pidän elämässä mukana.Ja sitten puoliso pettää, jättää tai kuolee.
Tämä, ja sitten ollaan totaalisen yksin.
Eiku niin, sitä varten on varmaan av?
av ei pysty korvaamaan ystävää
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Samaa veikkaan kuin muut: ystäväsi ei ole enää viihtynyt seurassasi ja sai nyt aikaiseksi "erota" sinusta. Harmittaahan se varmasti, ketäpä ei, mutta voit löytää siitä myös hyviä puolia. Ystäväsi hoiti eron ilmeisesti aika siististi ja kiltisti. Olisihan hän voinut vain feidata sinut elämästään ilman mitään keskustelua tai kehittää riidan tyhjästä.
Olen joskus ollut se osapuoli joka on huomannut, että ystävä ei enää välittäisi seurastani, mutta ei vaan saa aikaan pistää välejä poikki. Kiva kahvitella ihmisen kanssa josta huomaa, että sitä ei vain nappaa. On armeliampaa lopettaa ystävyydet joissa ei ole tosissaan mukana kuin nähdä jotakuta säälistä tai tavan vuoksi vuosikaudet.
Vierailija kirjoitti:
En itse ymmärrä sitoutumista ystäviin. Minulle he ovat kuitenkin ulkopuolisia ihmisiä.
Perhe edustaa minulle pysyvyyttä ja he ovat niitä, joihin satsaan ja jotka pidän elämässä mukana.Kaverit ja ystävät vaihtuvat.
Tarkoitat ilmeisesti perheellä vain omia vanhempiasi ja sisaruksiasi. Mahdollinen puolisosi kun on myös vieras ihminen, joka voi vaihtua tai häipyä elämästäsi.
Vierailija kirjoitti:
Oikeesti, minkälainen ihminen ihan ilmoittaa tuollain, että nyt ei enää olla kavereita. Sairasta.
Aika monikin niin lasten hiekkalaatikolla kuin vanhemmalla iälläkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En itse ymmärrä sitoutumista ystäviin. Minulle he ovat kuitenkin ulkopuolisia ihmisiä.
Perhe edustaa minulle pysyvyyttä ja he ovat niitä, joihin satsaan ja jotka pidän elämässä mukana.Kaverit ja ystävät vaihtuvat. En halua apua ystäviltä, jeesin itse jossain asioissa, esim vahtia tutun lapsia tai lainata kamoja, leipoa tms. Itse en halua apua pyytää enkä ottaa vastaan, koska jäisin kiitollisuuden velkaan. Se ahdistaisi.
Minulla on ympärilläni valtava määrä ihmisiä töiden ym puolesta ja olen huomannut, että kohtaan heissä vain hyvät puolet, kun ystävyys ei ole liian tiivistä. Aina kun ystävyys alkaa olla liian tiivistä, niin rajat hämärtyvät, tulee kaikenlaista typerää kismaa, ärsytystä, väärinymmärryksiä, mustasukkaisuutta ym. Sellaista en jaksa yhtään.Juuri näin, olen kanssasi 100 % samaa mieltä. Ja mulla on vain huonoja kokemuksia kun ystävyyssuhteesta tulee liian tiivis. Se on juuri tuota kiitolllisuudenvelkaa ja jos en pysty tekemään vastapalvelusta, niin syyllistämistä siitä. Lisäksi mustasukkaisuutta, kismaa jne. Ehkä en sitten ole mitään ystävämatskua, mutta liian tiiviit ystävyyssuhteet, ei minulle kiitos.
Komppasit juuri itseäsi.
Mistäkö tiedän?
Sulla on harvinaisen typerä tapa kirjoitaa skisma ilman s-kirjainta. Teit saman virheen molemmissa kommenteissasi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse en voi ymmärtää ystäväsi käytöstä, mikäli olitte olleet hyviä ystäviä. Muuta en osaa sanoa, kuin että kyseinen ihminen ei ollut tosi ystävä ja että parempi, että sait tietää sen tässä vaiheessa. Itselleni on käynyt samoin, mutta yritin vielä pelastaa tilannetta esim. pyytää näkemään, juttelemaan asiasta, mutta ei niin ei. Ketään ei voi pakottaa olemaan ystävä. Ystävyys on ihmissuhde ja sen päättymistä saa surra, mutta jossain vaiheessa asia täytyy hyväksyä ja siitä päästä yli. Itse suren tätä asiaa vieläkin, vaikka siitä on jo pari vuotta. Enpä osaa antaa neuvoja :(
Kiitos paljon tsemppaavasta vastauksesta. Voin sanoa, että saan jokaisesta vastauksesta pientä iloa, kun tiedän etten ole asian kanssa yksin ja ihmiset täällä puhuvat asiasta kypsästi ja viisaasti. Minulle tämä tapahtui vasta eilen, mutta tiedän että kyllä tämä vielä tästä. Olen vasta 16-vuotias, joten tiedän että tässä vaiheessa (ja varmasti myöhemminkin) niitä kavereita/ystäviä tulee ja menee. Mutta on ihanaa huomata, että jotkut ovat pysyneet. Minä en yrittänyt enää pyytää tapaamaan tai puhumaan asiasta, kun tuli sellainen olo että hän on päätöksensä tehnyt. Toki yritin kysyä olenko tehnyt jotain väärin tai loukannut häntä, mutta kun vastaus oli edelleen ei, ajattelin ettei ole mitään mitä voisin tehdä. Jaksamista myös sinulle.
Et varmaankaan ole tehnyt sen kummempaa, hän vain ei ehkä viihtynytkään ihan niin hyvin seurassasi kuin luuli.
Oikeastaan ihan hyvä, että hän sanoi asian suoraan, eikä alkanut esim. vältellä sinua tai - tämä on se pahin vaihtoehto - sinnitellyt seurassasi vastoin tahtoaan ja purkanut ärtymystään sitten parjaamalla sinua selän takana.
Tuollainen irtisanoutuminen on siten oikeastaan ihan hyvä asia ja rehtiä.
Tietysti, jos hänellä oli sinusta jotakin negatiivista kokemusta, se olisi ollut hyvä kertoa. Mistä sitä ihmisten välillä aina tietää, joskus välit väljähtyvät ihan väärinymmärryksenkin takia - joku kertoo kaverille valheen, josta kaveri suuttuu, eikä vaivaudu tarkistamaan, mitä sinulla on sanottavaa, tämä näin esimerkkinä.
Jos kissan nostaa pöydälle, toisella on edes mahdollisuus korjata tapojaan tai oikaista tietoja.
Mutta nyt vaan tsemppiä. Sinussa tuskin on mitään vikaa, ja voit nyt hankkia uusia ystäviä, jotka viihtyvät kanssasi aidosti.
t. 50-vuotias äiti, jolla myös 16-vuotias tytär
Ystäväsi elämäntilanne on muuttunut ja hän tarvitsee tilaa. Kunnioita ystäväsi toiveita, jätä hänet rauhaan.
Olen myös itse toiminut näin. Kun on vaikeaa, en jaksa tehdä tiliä meidän elämästä, enkä kaikista ongelmista. Jaksaminen on rajallista. Haluan olla rauhassa, älkää tuppautuko yksityisalueelle jonne teitä ei kaivata. Kun kerran sanottu nätisti, arvostakaa sitä ja ottakaa etäisyyttä. Kiitos!
Me tutustuimme kun olin noin 9-10 vuotias. Olemme siis nähneet toistemme varttuvan ja kasvavan. Ehkä aika muutti meitä, emmekä enää löytäneet mitään yhteistä. Muistan että näimme enemmän kun olimme nuorempia, vuosien varrella näkeminen väheni mutta luulin silti väliemme pysyneen lämpiminä ja niinä hetkinä kun näimme minulla oli mukavaa hänen kanssaan. Toki harmittaa, ettei tunne ollut lopulta molemminpuolinen, mutten ole vihainen ystävälleni. Jos tämä oli hänen parhaakseen, hyväksyn sen. Surullinen kyllä olen, mutta ei ketään voi pakottaa jäämään elämään. Eniten minua ehkä harmittaa, että kaikki kävi niin nopeasti enkä oikein vieläkään ymmärrä mitä tapahtui.