Äitini harjoittama syyllistäminen on johtanut siihen että minulla on huono omatunto nukkumisesta

Kuulostaa äitisi suhtautuminen tutulta, meillä oli samantapaista, mutta tämä kuulostaa vielä pahemmalta. Voisitko päästä terapiaan?

Meillä oli samaa. Tsemppiä!

Meillä samanlaista kotona: yrittäjävanhemmat ja isä ei pitänyt lomien viettämistä tärkeänä, koska se on pois työajasta. Nyt selvästi vähän syyllistää, kun minulla tai sisaruksillamme on kesälomia ym. Pitää meitä laiskoina, kun olemme kesälomalla tai vaikka talvilomalla! Kyllähän lomansa ansainnut ihminen saa lomailla...!  Paras, kun ei mainostele lomiaan kovaan ääneen. Nukkumisen kanssa sama asia. Pitäisi herätä niin pirun aikaisin, jotta olisi täydellinen.

Meillä teki mies samaa, ainakin minun mielestäni. Nyt on lopettanut mutta edelleen koen huonoa omaatuntoa nukkumisesta. Itse se kyllä vetelee puoleen päivään, mutta minä en raaski. En tiedä onko homma vain mun pään sisällä..

Meilläkin sama. Pitäisi herätä viimeistään samaan aikaan kuin äiti tai muuten tekee väärin ja on laiska eikä ikinä tuolla asenteella pärjää työelämässä. Minullekin nukkuminen on ollut aina vaikeaa eikä tämä ajattelu ole sitä ainakaan helpottanut.

Mielessäsi näytät sille ilon pilaajalle keskaria, käännän kylkeä ja toteat tyytyväisenä että koitapas nyt haahka tulla estelemään, näin hyvin meni oppi perille.

Nyt ryhtiä. Puhelin äänettömälle.

Et ole enää kotona, elät omaa elämääsi kuten haluat.

Kasvapa aikuiseksi.

Meillä oli sama. Lapsena edes viikonloppuisin ei saanut nukkua pitkään. Heti tuli "koko päivänkö aiot nukkua" -kommentteja. Hyvin ahdistavaa. Kieltämättä syyllisyys pitkään nukkumisesta on jäänyt päälle, ja nykyisinkin nousen vapaapäivinäkin viimeistään klo 10.

Vierailija kirjoitti:

Nyt ryhtiä. Puhelin äänettömälle.

Et ole enää kotona, elät omaa elämääsi kuten haluat.

Kasvapa aikuiseksi.

Luepa aloitus ajatuksella, kokeile sitten uudestaan

Terapiassa tässä pitäisi kaikkien käydä, jos tuo äitien varsin yleisesti harrastama herättely olisi jollain tavalla vahingollista. Itse olisin varmaan laitoksessa. Minun äitini, jos kertasanominen ei riittänyt, karjaisi hereille sellaisella volyymillä, että rappaukset tipahteli. Syynä hänellä se, että kiipeäminen yläkertaan, moneen kertaan, kuorsaavaa vätystä herättelemään, on työlästä, kun muitakin kiireitä aamuisin on.

Suosittelen AP:lle, että yrität hakea muita syitä ahdistukselle. Ehkä nuo äitisi marttyyrin elkeet ovat syynä, mutta et kertonut niistä tarkemmin.

Vierailija kirjoitti:

Nyt ryhtiä. Puhelin äänettömälle.

Et ole enää kotona, elät omaa elämääsi kuten haluat.

Kasvapa aikuiseksi.

Ilmeisesti et ole lukutaitoinen. Tree-naa si-nä si-tä niin me muut kes-kus-tel-laan.

Kauheeta, meillä saa nukkua kun nukuttaa. Varsinkin omat lapset, koska tiedämme, että joskus elämässä tulee aikoja jolloin ei voi nukkua. Ja jos omat lapset olisivat kotoa jo muuttaneet, se olisi meille aivan sama miten nukkuvat.

Meillä kotona lapsena mihin tahansa omaan tekemiseen keskittyminen oli huono asia. Kaikista pahinta oli lukeminen, olisi pitänyt tehdä jotain oikeaa työtä, josta näkyy jälki. Kuten siivoaminen tai nurmikon leikkaaminen.

Näin jälkikäteen se on näkynyt vahvasti esim. opiskeluissa, olen jatkuvasti alitajuisesti varuillaan muiden takia. Syyllistyn lukemisesta, opiskelusta sekä omista tehtävistä, ja keskittyminen karkaa jatkuvasti siihen, mitä pitäisi "oikeasti" tehdä.

Vierailija kirjoitti:

Terapiassa tässä pitäisi kaikkien käydä, jos tuo äitien varsin yleisesti harrastama herättely olisi jollain tavalla vahingollista. Itse olisin varmaan laitoksessa. Minun äitini, jos kertasanominen ei riittänyt, karjaisi hereille sellaisella volyymillä, että rappaukset tipahteli. Syynä hänellä se, että kiipeäminen yläkertaan, moneen kertaan, kuorsaavaa vätystä herättelemään, on työlästä, kun muitakin kiireitä aamuisin on.

Suosittelen AP:lle, että yrität hakea muita syitä ahdistukselle. Ehkä nuo äitisi marttyyrin elkeet ovat syynä, mutta et kertonut niistä tarkemmin.

Jos ainoa syy herätä viikonloppuisin viimeistään yhdeksältä on äidin kontrollinhalu niin eikö se kerro ihan tarpeeksi? Miksi sinne ylös pitää rampata, antaa toisen tehdä asiat omaan rytmiinsä. Vaan eihän sellainen kontrollifriikille marttyyrille kelpaa. Hän raataa aamut kun muut nukkuvat.

Ymmärrän vanhempia osittain suhtautumisessa nukkumiseen.

Koska he ajattelevat nukkumisesta syvällisemmin eli ,että miten se vaikuttaa jaksamiseen ja seuraavan päivän askareisiin.

Eivät ajattele sitä,että nuoriso haluaisi elää leppoisasti omaa nuoruuttaan vailla mitään vastuuta kotitöistä jne.

Vanhemmat ajattelevat järkevästi ja nuorisio ei mieti kokonaisuutta perheessä koska ovat tottuneet ,että Äiti tekee kaiken. Ei ehkä185 tule mieleenkään miten Äiti ja Isä jaksavat.

Sama täällä. Sitä vaan pitää alkaa näkemään ja tiedostamaan uudessa valossa unen merkitys, tärkeys ja sen merkityksellisyys.

Hei! Suosittelen ehdottomasti terapiaa, jossa voitaisiin ratkoa noita uniongelmia. Onko äitisi muutenkin ollut todella dominoiva ja asioiden on aina pitänyt mennä hänen haluamallaan tavalla? :S Ehkä joku tunnepäiväkirjan kirjoittaminen voisi olla hyvä ja kirjoittaa kaikki tunteet&tarpeet joita sinulta on laiminlyöty (esim.tässä: oikeus päättää itse unirytmistään). Ne aiheuttavat helposti syvää katkeruutta, joka ratkomatta aiheuttaa sinulle pahoinvointia. Katkeruuden ja vihan voi purkaa esim. lyömällä tyynyjä ja huutamalla, pääasia että antaa kaiken vihan tulla ulos.

Itse samassa tilanteessa. Vastaan puhuminen ei auta, voin sanoa kokemuksesta.Yleensä se vain johtaa riitaan ja siihen että olet syypää ja kiittämätön, just marttyyri-moodiin, vaikka kuinka ystävällisesti koittais sanoa. Ehkä parempi keino voisi olla se, että kuuntelee äidin määräyksiä, mutta toimii kuitenkin toisin.

Etäisyyden otto vanhemmastasi auttaa ja itselle mielekkäiden asioiden tekeminen. Syyllisyyden tunteen astuessa valtaan on hyvä kartottaa mielessään, miksi tuntee syyllisyyttä ja onko siihen todella aihetta/palveleeko se ketään (esim.loukkaako se itseä/muita?). Tärkeätä on tuntea hyvin omat rajansa, oikeutensa ihmisenä ja pitää niistä kiinni. Esim.mitä sinua kohtaan suuntautuvaa käytöstä suvaitset ja mitä et, ja mitkä asiat ovat täysin sinun omiasi, joita muut eivät saa kontrolloida (huom.opetella sanomaan ''ei''tuntematta syyllisyyttä). Omat vahvuudet ja heikkoudet tietysti myös, ja itsearvostus. On tärkeää ymmärtää, että olet arvokas sellaisena kuin olet (et vain silloin kun toimit äitisi käskyjen mukaan) ja et ansaitse henkistä väkivaltaa.

Netistä löytyy paljon sivustoja, joissa käsitellään tällaisia aiheita: esim.''how to deal with controlling and manipulative mother'' ja ''how to not feel guilty''

Tsemppiä kovasti sinulle ja toivottavasti asiat ratkeavat! : )

Minulla sama. Ahdistaa päivällä nukkuminen, vaikka teen kolmivuorotyötä.

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän vanhempia osittain suhtautumisessa nukkumiseen.

Koska he ajattelevat nukkumisesta syvällisemmin eli ,että miten se vaikuttaa jaksamiseen ja seuraavan päivän askareisiin.

Eivät ajattele sitä,että nuoriso haluaisi elää leppoisasti omaa nuoruuttaan vailla mitään vastuuta kotitöistä jne.

Vanhemmat ajattelevat järkevästi ja nuorisio ei mieti kokonaisuutta perheessä koska ovat tottuneet ,että Äiti tekee kaiken. Ei ehkä185 tule mieleenkään miten Äiti ja Isä jaksavat.

Vitun syyllistäjä, oletko huomannut, miten inhottava ihminen olet? Minunkin nuoruuteni kului just tuollaisessa ihme epämääräisessä syyttelyswä ja MINUN vastuuttamisessa siitä, miten väsynyt kontrollifriikki-idioottipaska äitini oli. EI KUULE OLLUT MUN ONGELMA. Jokainen on vastuussa omasta jaksamisestaan itse. Hirveän vahingollista laittaa OMA JAKSAMATTOMUUS sellaisten syyksi, jotka ei voi sille mitään, ettet ole täydellinen. Koska sitähän se jaksaminen tuossakin kohtaan pelkästään on. Taivas ei tipu niskaan, jos lakkaat kontrolloimasta muitten elämää!!!!! Mutta ethän sä pysty, pikkusieluinen tasoltasi banaanikärpänen. Ja onko vähän jäänyt aggressioita tästä? On!!!

Mä luulen, että siihen aikaan, kun me oltiin pieniä, suurimmalla osalla oli tapana nousta aikaisin eikä lastenkaan annettu nukkua pitkään. Edelleen jos mun lapset on mun tai miehen vanhemmilla, ysiin saakka on se maksimi minkä antavat heidän nukkua. Ja sekin on tosi myöhään.

Mä sain lapset nuorena ja häpesin silmät päästäni, jos lapset sattuivat nukkumaan kahdeksaan - yhdeksään enkä mäkään herännyt aikaisemmin tai jos mies nousi hoitamaan lapsia ja antoi mun nukkua. Anoppi saattoi tulla vierailulle yhdeksältä lauantaina ja johan se nyt merkillistä oli, jos talon emäntä ja äiti nukkui vielä. Sitä ei siis sattunut usein, mutta niinä muutamana kerralla jäin kiinni ja sain kunnon morkkikset.

Sain sitten aivan hirveät uniongelmat vaivoikseni. En saanut väsymykseltäni unta ja aamulla oli herättävä kuudelta tai viimeistään seiskalta. Vuosia kesti tuota, kunnes sitten väsyin kokonaan eikä mistään meinannut tulla mitään. Kävin lääkärillä, joka on muuten anopin ikäinen ja hänen kanssaan juteltuani aloin nukkumaan! Parin kuukauden päästä annoin itselleni luvan nukkua viikonloppuisin niin pitkään kuin halusin. Pikkuhiljaa se alkoi onnistumaan ja hieman alle 40 vuotiaana ymmärsin, että rakastan nukkumista ja olen hirveän paljon parempi äiti, puoliso ja yleensäkin ihminen, kun saan tarpeeksi unta ja nykyään sanon ihan suoraan anopille ja äidilleni, että nukuin yhteentoista jne.

Kauan se vei aikaa, että sain itseni ymmärtämään ettei ihmisen hyvyys ole kiinni siitä herääkö hän aikasin vai ei, mutta suosittelen kaikkia nukkumaan vapaapäivinä pitkään ilman huonoa omaatuntoa.