Auttakaa, miten selviän erosta

...

sanospa joku jotain..

Tietty prosessi on käytävä läpi. Sure aktiivisesti. Kirjoita ylös fiiliksiä. Pahin on ohi muutamassa viikossa.

Siitä paras tapa edetä on pitää itsensä kiireisenä.

Olen huomannut että jotkut jäävät vellomaan menneeseen ja jossittelevat ikuisesti eivätkä pääse eteenpäin. Päätä ettet sinä tee niin. Se ei auta.

Nyt laastarisuhde nopeesti! Ja lapsia sen kanssa heti niin unohtuu entinen! Kyllä se uusi korvaa sen entisen!

Olen samassa tilanteessa suunnilleen :( Olen ehkä jossain shokkitilassa, kun ei edes itketä, vaikka tunnen kuinka keho tahtoisi reagoida kaikkeen tähän pahaan oloon, mutta järki tahtoisi pitää järkensä, if that makes any sense.. Niin en tiedä nyt sitten, en uskalla itkeä kun tuntuu että silloin on vielä pahempi olla, en osaa ajatella. Tiedä ap vain, että et ole yksin tämän asian kanssa. Jos tuntuu liian raskaalta, pyydä aikaa terapeutille, se ei ole häpeä. Puhu ystäville. Kaikesta selviää.

Puolessa vuodessa on akuutti kipu mennyt ohitse. Niin kornilta kuin se kuulostaakin, niin aika parantaa haavat. Puhu ihmisille, se helpottaa oikeasti ja huomaat yllätykseksesi että ihmiset puhuvat takaisin ja sellaiset joilla et koskaan uskonut olevan liitoissaan vaikeuksia, kertovat niistä. Huomaat, ettet ole yksin. Työssäkäynti auttaa, et voi aivan kaiken aikaa surra. Puolisosi vertaisia on tuolla muitakin.

Alkushokki on se pahin, mutta niin kliseeltä kuin se kuullostaa, niin aika auttaa ja pikku hiljaa saat koko asiaan etäisyyttä. Tietenkin tossa vaiheessa kun paniikki on päällä, sitä miettii niitä hyviä aikoja ja ei pysty ajattelemaan ettei elämään enää tule toista mahdollisuutta, mutta se voi hyvinkin olla niin että puolen vuoden päästä voit asiasta ajatella ihan toisin... ja olet tyytyväinen että erositte. Luopuminen on toisinaan rankkaa. Tsemppiä, itke, huuda ja raivoa, puhu puhu puhu.

Ja jos tuntuu ettet siellä töissä jaksa, niin kävele työpaikkalääkärille, puhu siellä ja hae vähän saikkua.

Itsellä oli eron jälkeen työpaikka, jossa oli oma huone. Luojan kiitos. Kyyneleet tuli milloin mistäkin syystä ja saatoin itkeä ihan rauhassa.

Tein kyllä hommani, mikä auttoi, siis työnteko. Mutta välillä se kaikki vaan tulvi yli.

Puolen vuoden päästä tosiaan alkoi olla jo erilainen olo. Lopulliseen ylipääsemiseen menee vuosia (riippuen tietenkin suhteesta) mutta se ei tarkoita, etteikö elämää voisi jatkaa vaikka eksä välillä kävisikin mielessä. Tärkeintä on, että siitä päästää irti eikä jää vatkaamaan asiaa.

Itselleni olisi ollut tärkeää saada anteeksipyyntö. No ei sitä ole kuulunut, enkä tule sitä varmaan koskaan saamaan. Mutta minä olen antanut hänelle anteeksi. Nykyään muistan jo niitä hyviäkin asioita, mitä meillä oli.

Ja arvostan nykyistä elämääni ja nykyistä miesystävääni enemmän.

Mulla on samanlainen tilanne, muutan pois kuun vaihteessa. Vaikeaa on, enkä tunne oikein saavani itsestäni mitään irti. Jos kaipaat vertaistukea niin laita minulle sähköpostia osoitteeseen panda.karhu@gmail.com. 

kiitos kommenteista.. helpottaa kuulla että joku muu kärsii samasta tilanteesta juuri nyt. Työnteko auttaa minuakin, vaikka välillä itkettää. Niin valtava suru. Pakko uskoa, että tulevaisuudessa mua odottaa sitten jotain parempaa, niin vaikeaa kuin sitä nyt onkaan uskoa. Kunhan saan muutettua, aion aloittaa uusia harrastuksia. Enkä tahdo laastarisuhdetta, oksettaa ajatus tällä hetkellä. -aloittaja

Vierailija kirjoitti:

Viime viikolla puoliso ilmoitti erosta. Vaikeuksia oli ollut mutta mulla oli vielä toivoa, hänellä ei.

...

OT, mutta eikö missään kohtaan tule mieleen henkisesti valmistautua eroon? Lähipiirissä on tullut muutama ero ja se on aina tullut täytenä yllätyksenä naiselle, vaikka miehestä on nähnyt jo kauan, että parisuhde on ihan hajalla. 

Jos tietäisin niin kertoisin. Siitä on nyt 1,5 vuotta kun eksä pakkasi kamat ja lapset autoon ja lähti. Eikä enää tullut takaisin. Eikä ole helpottanut. Olen kokeillut vaikka mitä, keskusteluapua, uusien ihmisten treffailua, kavereiden tapaamista, harrastusten aloittamista...silti tilanne on melkein yhtä tuskainen kuin eronkin hetkellä. Eksällä on jo uusi äijä ja oksettaa kun leikkivät yhdessä kotia rakastumisvaiheen ollessa vielä käynnissä.

Sitä vaan toivoo että aika tekisi tehtävänsä ja jotenkin laimentaisi tuskaa. Sanotaan että laastarisuhde auttaa, mutta alitajuisesti vertaan muita naisia aina eksään ja sitten muistot tulvahtaakin jo mieleen. Kertokaa nyt joku että pitkän liiton jälkeisestä erosta voi toipua ja löytää uuden puolison.

Se inhottaa, et suru kun helpottaa hetkeksi, tulee kauheita itseinhon tunteita ja itsesyytöksiä. Vaikka eron syyt eivät olleet minussa, vaan suhde ei toiminut puolison kanssa. Miksi ihminen syyttää itseään sitten, ja tulee näitä itseinhoja.. huh. -aloittaja

Vaikea sanoa, kun ei tiedä teidän vaikeuksista. Tiedän pareja, jotka on vielä tuossakin vaiheessa saaneet keskusteluyhteyden auki, ja voineet käydä rehellisesti läpi asiat jotka on johtaneet tuohon pisteeseen. Jotkut ovat siitä vielä pystyneet yrittämään uudelleen, mutta uusilla säännöillä ja puhtaalta pöydältä. Joskus se on mahdollista, mutta vain jos molemmat on rehellisiä toisilleen. Te ette ole tainneet puhua pitkään aikaan, jos tuo tuli sinulle yllätyksenä.

Pitkässä parisuhteessa rakkaus voi hiipua ja kadota, ja tulee loukattua toisiaan ja oltua inhottava. Jopa pettämistä tms. Jos pääsee sen yli, siihen mitä molemmat joskus tunsi, ja mitä kuitenkin arvostaa ja kunnioittaa toisessa, jotain voi vielä tehdä. Erityisesti pikkulapsielämään hukkuu se aikuisten välinen yhteys.

Minun mieheni oli se joka alkoi yrittää kun sanoin että haluan eron. Hän pelasti liittomme ja sai minut näkemään hänet taas toisin silmin.

Miehesi on ilmeisesti kokenut kovia, kokenut olleensa laiminlyöty ja ei rakastettu ja ei haluttu. Miten olette siihen päätyneet, vain te voitte tietää.

En tiedä. Kolme vuotta on erosta, ja olemme molemmat jatkaneet matkaa. Silti välillä ihmettelen, miten kaikki meni niin pieleen. Olimme alussa yhtä rakastuneita kuin kuka tahansa. Mietin mitä olisi pitänyt tehdä toisin yms. Kurjaa olla viisas jälkikäteen. Ei olisi pitänyt muuttaa maalle siihen remontoitavaan vanhaan taloon, kauas tutuista ja sukulaisista. Ei olisi oikeastaan pitänyt muuttaa omakotitaloon lainkaan. Miehen olisi pitänyt jo paljon aikaisemmin tunnustaa alkoholiongelmansa. Hänen olisi ehkä pitänyt vaihtaa työpaikkaa sieltä kauheasta paikasta. Minun olisi pitänyt enemmän puhua siitä mistä tuli paha olo. Sukulaisten olisi pitänyt enemmän tukea meitä tarjoamalla lastenhoitoapua, mutta he eivät koskaan pitäneet miehestäni.

Meidän olisi pitänyt olla me vastaan muu maailma, mutta me olimme sitten vain toisiamme vastaan. Olen vaan pahoillani että hoidin sen niin huonosti.

Itseinho ja syyllisyys on sitä masennusta. On hyvä käydä sitä itselleen läpi: oliko tämä pelkästään minun vika? Ei ollut. Yritinkö parhaani? Yritin, vaikka en osannut niin yritin silti.

Joskus vaan ei onnistu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Viime viikolla puoliso ilmoitti erosta. Vaikeuksia oli ollut mutta mulla oli vielä toivoa, hänellä ei.

...

OT, mutta eikö missään kohtaan tule mieleen henkisesti valmistautua eroon? Lähipiirissä on tullut muutama ero ja se on aina tullut täytenä yllätyksenä naiselle, vaikka miehestä on nähnyt jo kauan, että parisuhde on ihan hajalla. 

kiitos vaan empaattisuudesta..

puolison kanssa oli vasta yhdessä sovittu että asiat selvitetään ja yritetään.. eikä silti tällaiseen voi ikinä varautua. miten menettämiseen voi varautua etukäteen?  ootko valmistautunut läheistesi kuolemaankin jo etukäteen, ettet silloin tunne surua? todella paska kommentti. -aloittaja

Vierailija kirjoitti:

Vaikea sanoa, kun ei tiedä teidän vaikeuksista. Tiedän pareja, jotka on vielä tuossakin vaiheessa saaneet keskusteluyhteyden auki, ja voineet käydä rehellisesti läpi asiat jotka on johtaneet tuohon pisteeseen. Jotkut ovat siitä vielä pystyneet yrittämään uudelleen, mutta uusilla säännöillä ja puhtaalta pöydältä. Joskus se on mahdollista, mutta vain jos molemmat on rehellisiä toisilleen. Te ette ole tainneet puhua pitkään aikaan, jos tuo tuli sinulle yllätyksenä.

Pitkässä parisuhteessa rakkaus voi hiipua ja kadota, ja tulee loukattua toisiaan ja oltua inhottava. Jopa pettämistä tms. Jos pääsee sen yli, siihen mitä molemmat joskus tunsi, ja mitä kuitenkin arvostaa ja kunnioittaa toisessa, jotain voi vielä tehdä. Erityisesti pikkulapsielämään hukkuu se aikuisten välinen yhteys.

Minun mieheni oli se joka alkoi yrittää kun sanoin että haluan eron. Hän pelasti liittomme ja sai minut näkemään hänet taas toisin silmin.

Miehesi on ilmeisesti kokenut kovia, kokenut olleensa laiminlyöty ja ei rakastettu ja ei haluttu. Miten olette siihen päätyneet, vain te voitte tietää.

tulin tänne hakemaan vertaistukea ja apua tähän tuskaan, en kuuntelemaan tuntemattoman spekulaatiota eron syistä. Sitä en tajua miten moni täällä ajattelee, että jos eroa on pelännyt/ asiasta on puhuttu mutta aiottu vielä yrittää, että ero ei silti sattuisi? tietenkään se ei täysi yllätys ole enkä näin aloituksessa kirjoittanutkaan.. suru on valtava silti, tietenkin.

Vierailija kirjoitti:

Se inhottaa, et suru kun helpottaa hetkeksi, tulee kauheita itseinhon tunteita ja itsesyytöksiä. Vaikka eron syyt eivät olleet minussa, vaan suhde ei toiminut puolison kanssa. Miksi ihminen syyttää itseään sitten, ja tulee näitä itseinhoja.. huh. -aloittaja

Kuuluu asiaan, se on ihmisyyden hinta, että koneisto käy välillä tyhjääkin. Asiaa voi ajatella sen kautta, että kyllähän molemmat on asioita väärin tehneet, vaikka pohjimmainen syy olisikin joku suhdemekaniikan ylittämätön perusristiriita. Pitäähän niitä virheitä sitten ajoittain nöyrtyä tonkimaan niin että pyörryttää, jotta oikeasti voi oppia jotain sellaista, minkä arjessa vain torjuisi mielestä. Se kosminen häpeä ja syyllisyys kuitenkin on vain sitä tunnetason tuiverrusta. Niiden alla tapahtuu ihan järkevää korjaustyötä, jonka tieltä niitä vanhoja pintamateriaaleja pitää repiä irti ja heitellä syrjään. Sitten täytyy laittaa jarruja, jos ei päivään enää mahdu niitä hetkiä, jolloin näkee eteenkinpäin ja löytää toivonsyrjän, edes siksi minuutiksi, ennenkuin mieli taas karkaa syyllisyyden puolelle.

Kyllä se tuosta vielä hyväksi muuttuu. Osaat kuitenkin kirjoittaa ja kuvata tuntemuksiasi. Tilanne olisi kurjempi, jos et pääsisi käsiksi niihin, ja kokisit pelkkää eläimellistä ahdistusta ja sokeaa vihaa. Ja niistäkin kuitenkin pääsee yli. Puolisen vuotta oli itselläni kamalinta, kun erosin silloisesta rakastetusta yhä vielä rakastuneena, ja sitten jouduinkin näkemään hänen nurjan puolensa ja valheellisuudet ja huijaamisen ja oman herkkäuskoisuuteni ja tappamaan unelmani.

Tein palapeliä, jotta sain pakotettua pääni miettimään jotain muutakin. Välillä itkin häpeästä ja vihasta häntä ja itseäni kohtaan, sitten kokosin taas. Aloin koota samaa peliä aina uudelleen ja otin aikaa, taulukoin väliajatkin. Tein siitä urheilulajin, joka vaati täydellistä keskittymistä. Tunne-elämä teki työtään siinä ohessa, vaikka keskittymällä tietoisesti palojen etsimiseen ja katseen suuntaamiseen pystyin pitämään ajatukset kurissa, ja tiesin saavani sitä kautta hengähdystauon itsesyytöksistä. Tieto mahdollisuudesta säädellä kipua ja ottaa siitä taukoja piti minut koossa.

Voimia. Voisitko ottaa jonkun avuksi pakkaamaan?

Itse erosin noin vuosi sitten kahdeksan vuoden parisuhteesta. Tässä asioita, jotka jäivät itselläni mieleen.

Ensimmäiset viikot ovat vaikeimpia. Erityisen hankalaa oli se kun muutti uuteen asuntoon, koska tuntui, että nyt ei ole enää mitään tuttua. Olin myös työtön, joten ei ollut edes mitään arkea. Kavereitakin minulla on tällä paikkakunnalla hyvin vähän, eikä yhtään sellaista, jolle voisin puhua. Toisaalta en erityisemmin välittänytkään puhua. Perinteinen mies ehkä sen suhteen.

Mielestäni on paras käsitellä tunteita oikein kunnolla heti alkuun. Saa ja kannattaa rypeä ihan niin paljon kuin haluaa ja jaksaa. Rypee ihan kyllästymiseen asti. Kuuntelee kaikki yhteiset biisit ja katsoo vanhat lomakuvat ja miettii mikä suhteessa meni pieleen. Tärkeää on, että ei jää liikaa niiden hyvien muistojen vangiksi, vaan pyrkii muistamaan myös ne ikävät asiat. Käy eron läpi exän kanssa kasvotusten tai puhelimessa/viestittämällä.

Kun tämä vaihe on päättynyt, eikä sitä oikein enää jaksa ja siihen on kyllästynyt, niin silloin sulkee exän kokonaan pois elämästä ainakin hetkeksi. Kannattaa käydä esimerkiksi vanhempien luona ja olla sellaisten ihmisten kanssa, jotka ovat olleet elämässäsi ennen parisuhdetta. Käy sellaisissa paikoissa, jotka olivat sinulle tärkeitä lapsena. Tällöin muistat ajat, jotka olivat ennen parisuhdettanne. Tämä oli ainakin itselleni tärkeä asia, koska tuntui, että olin ollut suhteessa ikuisuuden. Oli siis olennaista muistaa, että minä olin onnellinen ennen suhdetta, joten tulen olemaan sitä myös suhteen jälkeen. Tajusin myös, että minulla on elämässäni edelleen merkityksellisiä asioita riippumatta siitä, että olenko enää suhteessa vai en. Tältä reissulta palattuani voin jo paljon paremmin.

Tässä vaiheessa kannattaa aloittaa se uusi elämä. Aloita uusia harrastuksia, tapaa uusia ihmisiä ja tee ihan mitä haluat. Tässä vaiheessa voi käyttää rahaakin vähän enemmän, koska pitää hemmotella itseään ja tehdä olostaan mahdollisimman mielekästä. Tämän ohella voit muistella myös exääsi, mutta pidä huoli siitä, että teet kuitenkin jatkuvasti jotain uutta ja alat luomaan uusia arkirutiineja ja tottumaan yksin elämiseen.

Tuon alun jälkeen homma alkaa tasaantumaan ja tuntumaan enemmän arkiselta. Tässä vaiheessa olet jo vahvasti voiton puolella, koska sinulla on jo uusi elämä ilman exää. Anna ajatusten tulla ja päästä ne myös menemään. Ajan myötä exä vain jää itsestään taka-alalle ajatuksissasi ja ainakin omalla kohdallani koko kahdeksan vuotta tuntuu jo aika epätodelliselta ajalta. Yksi iso möykky, josta muistan lähinnä parhaimpia asioita ja pystyn muistelemaan noita jo aika positiivisessa mielessä. Tiedostan syyt eroon ja tiedän, että meidän olisi ollut erittäin hankala luoda yhteistä tulevaisuutta niin, että molemmat olisivat olleet tyytyväisiä. Itseasiassa minun ei varmaan olisi ollut koskaan mahdollista olla täysin tyytyväinen tuohon suhteeseen. Jossain määrin kadun, että jatkoin suhdetta niin pitkään, mutta toisaalta suhteessa oli myös paljon hyvää. En kuitenkaan viitsi käyttää kovin paljon energiaa tuon pohtimiseen, koska sain siitä arvokkaita kokemuksia.