Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Onko haitallista jos osa elämästä on kuviteltua?
14.11.2016 |
Minulla on tapana kuvitella elämäni vaiheiksi, joihin kehittelen huipennuksia tosipohjaisuuden lisäksi asioilla jotka eivät liity elämääni, kuten jonkun tv-ohjelman hahmon poistuminen. Kehitän siitä itselleni oikeankaltaisen surun. Kyyneleitä voi tulla. Sen jälkeen päätän että alkaa uusi vaihe. Tämä kuvitteellinen puoli ei siis ainoastaan ole tekemässä näitä vaiheita, vaan aina vaiheiden saumakohtien tukena on myös tosielämän tapahtumia, vaikka joskus aika löyhästi. Kuvitteellinen puoli vaikuttaa kuitenkin myös muuhun elämääni, tietynlainen syy-seuraus-suhde hälvenee.
Arvelisin että noin 60% elämäni aikajanalla olevasta tavarasta on tätä fiktiotavaraa. Onko se paljon? Kuvittelen myös rakennettuun ympäristöön asioita joita ei ole, kuten että työmatkalla kävelen aurinkoisen Esplanadin halki vaikka kyseessä on kotikaupunkini loskainen puistonreuna.
Huomatkaa, että kuvitelmilla ja fiktiolla en tässä kohtaa tarkoita mitään sepitettyä tarinaa, en siis keksi mitään. Ne 60% tapahtuu oikeasti jossakin tai on muuten olemassa, mutta ei minulle. Otan ne elämääni kuitenkin vahvasti mukaan.
Onko tämä ihan mt-touhua?
Kommentit (16)
Ei niin kauan kun et hanki lapsia. Mäkin kuvittelin aiemmin elämäni paremmaksi kuin se onkaan ja lasten tulon myötä tajuan itsekin sen merkityksen naurettavuuden lapsille. Eli siis lapsia hankki hyvä esimerkki, lapsia sai joku joka ei harrasta mitään, ei jaksa keskittyä toisiin (lapsiin) siivoaa vain kun huvittaa eikä väliajoilla OLE kaunarikotia, vaikka miten "kuvittelisin". Se on vain oikeasti sotkuinen koti. Henkisestikin olen paljon tylsempi, kuin kuvittelinkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllähän toi vähän psykootiselta kuulostaa...
Tuossa mitassa kuin ap kuvailee, se on haitallista. Nimenomaan siksi, että kuvitelmat vaikuttavat oikeaan elämään ja niitä on noin 60% elämästä. Näin aapeen oikea elämä jää elämättä, eikä hän hallitse sitä vaan sitä ajaa joku epätosi, muille tapahtuva kuvitelma.
Kyllä minäkin kuvittelen paljon. Vietän iltaisin aikaa kuvittelemalla, millaisen kesämökin joskus rakennan ja miten siellä vietän aikaani. Kuvittelen vaihtoehtoversiita lukemistani kirjoista, omasta mielestäni parempia. Mutta ei näistä yli puolta elämästä i, eivätkä ne vaikuta todellisiin valintohini tai normaaliin arkitomintaani muuta kuin siinä määrin, että pyrin pitämään kiinni mahdollisuudesta saada pankista laina mökinrakennuskuluihin sit kun hommaan on myös aikaa.
Suurin osa ihmisistä kuvittelee jotain, osa ei tietysti huomaa, että heidän tulkintansa muiden ihmisten käytöksestä on kuvitelmaa. Mutta mitä enemmän kuvitelmaa on, sitä huonommin näillä ihmisillä elämässään yleensä menee. Juuri siksi, että silloin elämäänsä ei saa ikeasti haltuunsa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En mä nyt tiedä mitä haittaa siitä on että kuvittelee työmatkansa aurinkoiseksi. Haittaa olisi jos kuvittelisi kävelevänsä räntäsateessa kesäkuumalla. Ajatukset vaikuttavat mielialaan.
Jos kuvitelmat muuttuvat itsetuhoisiksi tai fantasioiksi muiden surmaamisesta, tarvitset apua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulla on tapana kuvitella elämäni vaiheiksi, joihin kehittelen huipennuksia tosipohjaisuuden lisäksi asioilla jotka eivät liity elämääni, kuten jonkun tv-ohjelman hahmon poistuminen. Kehitän siitä itselleni oikeankaltaisen surun. Kyyneleitä voi tulla. Sen jälkeen päätän että alkaa uusi vaihe. Tämä kuvitteellinen puoli ei siis ainoastaan ole tekemässä näitä vaiheita, vaan aina vaiheiden saumakohtien tukena on myös tosielämän tapahtumia, vaikka joskus aika löyhästi. Kuvitteellinen puoli vaikuttaa kuitenkin myös muuhun elämääni, tietynlainen syy-seuraus-suhde hälvenee.
Arvelisin että noin 60% elämäni aikajanalla olevasta tavarasta on tätä fiktiotavaraa. Onko se paljon? Kuvittelen myös rakennettuun ympäristöön asioita joita ei ole, kuten että työmatkalla kävelen aurinkoisen Esplanadin halki vaikka kyseessä on kotikaupunkini loskainen puistonreuna.
Huomatkaa, että kuvitelmilla ja fiktiolla en tässä kohtaa tarkoita mitään sepitettyä tarinaa, en siis keksi mitään. Ne 60% tapahtuu oikeasti jossakin tai on muuten olemassa, mutta ei minulle. Otan ne elämääni kuitenkin vahvasti mukaan.
Onko tämä ihan mt-touhua?
En tiedä, mutta minä olen joskus sepitellyt kaikkia tarinoita ja tapahtumia, eli keksinyt itselleni satuja mitä tapahtuu. No hupia vain ja nyt en ole jaksanut vuosiin kovinkaan usein tätä tehdä.
Mielestäni harmitonta hupia, vaikka eri asia onkin. Eroaako se sitten siitä, että laittaa fiktiiviset tapahtumat vaikka kirjaksi vai "elääkö" itse niitä tapahtumia.
Sinkkumies
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se voi estää sinua elämästä oikeaa elämää, aivosi on kuin puoliksi pois päältä etkä osaa tarttua hetkeen.
Alue: Aihe vapaa
Up