Miten te jaksatte kenen lapset herää aina 6 aikoihin.
Mä oon vaihteeksi taas niin loppu. Lapsi 4v on koko elämänsä herännyt 5-7 välillä. Nyt taas talviajan myötä aamut aikaistui ja herätään 5.30-6. Nukkumaanmenoaika on pysynyt samana eli n. klo 21. Mikään ei auta, nukkumaanmenoaikaa on vuosien varrella yritetty venyttää, mutta se tuottaa hedelmää vasta monen päivän kuluttua. Arkisin täytyy kuitenkin herätä aikaisin ja yksikin aikainen herääminen palauttaa taas tämän aikaisen rytmin.
Miten te muut jaksatte? Ja mitä teette aamuisin, kun pitää nousta kukonlaulun aikaan? Olisi niin ihanaa saada viikonloppuisin tai edes joskus harvoin nukkua pidempään, edes kahdeksaan. Vaan ei. :(
Vertaistukea kiitos, ei yhtään jaksa "hyviä" vinkkejä nyt
Kommentit (45)
Huonosti, vanhemmat vuorotellen... esikoinen 5v osaa jo puuhata herättyään hetken omiaan ilman meteliä, mutta tuo kohta 3v ei oikein, tai ainakin sitä pitää kuulostella.
Telkkaria ei katsota ilman valvontaa.
Vaikeaa tää onkin. Ärsyttää tällaiset kellojen siirtelytkin 😡
Laitan pojalle dvd:n pyörimään ja torkun samalla tai tabletin.
Ei tuo herääminen mikään ongelma ole pitää mennä vaan ajoissa nukkumaan ja töihin pitää kuitenkin herätä aikaisin.
t.m
Välillä aamut tuntuu kyllä tosi pitkiltä, mutta useimmiten ihan hyvin. Olen aiemmin ollut aamutorkku, mutta jotenkin tähän rytmiin on tottunut. Ulkoillaan yleensä aina aamupäivisin ja otan itsekin päiväunet lapsen kanssa.
Meillä siis yöunet on sen 21-5, eikä mikään auta. Jos vien unille vasta 22 niin saattaa herätä kiukkuisena jopa tavallista aiemmin. Hieman alle 2-vuotias täällä.
Voi ei, tsemppiä sulle. Jos se on jo neljä, kohta helpottaa.
Meillä lapset 2-7 tulee kanssa katsomaan telkkarista lastenohjelmia, pelaamaan, leikkimään tms. aamulla, jos mä en jaksa herätä. Ottavat banaanin tms. jos on nälkä.
Meillä on päinvastainen ongelma, kun lapset kyllä nukkuis pitkään, tai no pitkään, ysiin tms. mutta ne ei saa unta ennen kymmentä, yhtätoista illalla. Eli nukkuisivat siis 23-9, viikolla unet jää vähäisiksi, kun pitää nousta kouluun ja päiväkotiin.Mutta toi nuorin vetää päiväunet päiväkodissa ja pitää sitten riehunnallaan muita ylhäällä.
Ei varmaan sua helpota, mutta ehkä tuo näkökulmaa. Mä nimittäin välillä kadehdin niitä, joilla on oikeasti aikuisten omaa aikaa iltaisin. Meillä sitä ei ole ollut 7 vuoteen ja tuskin tulee vielä pariin vuoteen olemaan.
Lohduttaudu sillä, että kun se on 14, se kysyy joskus klo 14 mitä on aamupalaksi.
Meillä kans aamuvirkku neljävee, ei ole varmaan ikinä nukkunut pidempään kuin seitsemään, yleensä herä 5:45-6:15, ihan sama moneltako on mennyt nukkumaan.
Lapsi menee nukkumaan 19:30 ja mennään itsekin nukkumaan usein jo kymmeneltä että aamulla jaksaa nousta
Me myös vuorotellen miehen kanssa aamuheräämisiä viikko- viikko periaatteella. Se että joka toinen viikko saa nukkua miin pitkään kuin haluaa auttaa jaksamaan.
Tsemppiä!
Meillä on myös aamuvirkut ja kyllä kärsin siitä. Illalla ei malta mennä nukkumaan ja tulee tehtyä hommia seuraavaa päivää varten, esim. lounasta. Aamulla lapset nousevat ja yritämme kannustaa leikkeihin, kirjoja lukemaan tms. Välillä onnistuu. Tänään meni 40min. ennen kuin ensimmäinen sota alkoi. Dvd:ä olen harkinnut seuraavaksi kokeiltavan. Jos edes seiskaan viikonloppuna saisi itse torkkua. Vauvoina heräilivät 4-5 aikaan eli siihen edistystä on jo tapahtunut.
Yllättävän monet ihmiset heräävät tuohon aikaan mennäkseen töihin. Siitä selviää helposti menemällä nukkumaan ajoissa.
Vierailija kirjoitti:
Yllättävän monet ihmiset heräävät tuohon aikaan mennäkseen töihin. Siitä selviää helposti menemällä nukkumaan ajoissa.
Mulla on ongelma, että herään viikonloppuisinkin aikaisin, eikä lapsia enää ole. Ei oikein viitsi mitään tehdä. En uskalla mennä pimeällä yksin lenkille. Kotitöistä pitää valita ne vähä-äänisimmät, koska kerrostalossa haluan ajatella naapureita. Mulla on sunnuntaiaamut vähän tylsiä. No luen lehtiä, surffailen netissä, täytän ristikoita ja teen hiljaisia kotitöitä, eli tekemistä tavallaan on, mutta tylsää tekemistä. Joskus otan auton ja painun abc:lle aamupalalle, vaihtelua saadakseni. Jostain syystä en tykkää katsoa telkkaria aamuisin.
Miksi heräät 4-vuotiaan kanssa joka aamu?
Kyllä sen ikäinen pärjää mainiosti jo tunnin-pari aamulla itsekseen.
Banaani illalla valmiiksi keittiönpöydälle ja ehkä joku leipä jääkaappiin, mistä hän voi ottaa valmiin aamupalan itselleen.
Mulla on 6-vuotias, enkä ole koskaan hänen elämänsä aikana herännyt tasan silloin kun hänkin herää.
Myöskään omat vanhempani eivät heränneet kanssamme aamulla, kun olin sisarusteni kanssa lapsi.
Joku tuolla kommentoikin, että kun lapsi on 14, niin kyllä nukkuu. Välillä huomaan ajattelevani, kun teinimme nukkuvat, että menee elämä ohi..ja on kun laittaisi rahaa pankkiin. Huomaat vaan manaavasi, kun pitäisi olla johonkin lähdössä aikaisin aamulla, niin heitä ei saa kuin vinssillä ylös. Aikansa kutakin!
Meillä myös annoin lasten nousta itse katsomaan lastenohjelmia heti kun he kykenivät itse tvn käynnistämään.
Nousin itsekin 7-8 aikaan. Aamupuurot ja ulos jo ennen yhdeksää
Nykyään teinit nukkuu vaikka kuinka kauan. Mutta itse heräsin tänäänkin viideltä....
Ihan hyvin jaksaa. Menen aikaisin nukkumaan. Eilen ennen yhdeksää
Sama rytmi atkena
Hyvin jaksan. Herään arkisinkin klo 5 ja tänäänkin nousun n.5.40. Lapsi heräs about 6.30-7. Joskus kun meinaa punkea pystyy klo 5-6 aikaa. Viikonloppuna ja itseä väsyttää, sanon et on yö ja nyt nukutaan. Sit ehkä nukahtaa uudelleen. Joskus se saa leikkiä itsekseen jos haluan vielä nukkua. Ikää 6v.
Vierailija kirjoitti:
Miksi heräät 4-vuotiaan kanssa joka aamu?
Kyllä sen ikäinen pärjää mainiosti jo tunnin-pari aamulla itsekseen.
Banaani illalla valmiiksi keittiönpöydälle ja ehkä joku leipä jääkaappiin, mistä hän voi ottaa valmiin aamupalan itselleen.Mulla on 6-vuotias, enkä ole koskaan hänen elämänsä aikana herännyt tasan silloin kun hänkin herää.
Myöskään omat vanhempani eivät heränneet kanssamme aamulla, kun olin sisarusteni kanssa lapsi.
Omassa lapsuudessani lasten kanssa herättiin ja niin on myös meillä tehty. Kuullostaa karsealle tuo 4 v. yksinään etsimässä aamupalaa.
Tosi huonosti. Meillä 4v heräsi ekat 2 vuotta aina aamulla klo. 5-6. Nyt nukkuis jo pidempään, mutta tuo pienempi, nyt 1,5 v, on samaa kastia ja herää aamulla klo. 5-6. Isompi osaa jo katsella lastenohjelmia itsekseen, mutta pienemmän kanssa on pakko nousta ylös.
Etenkin nyt talvella on raskasta, koska on niin pimeää ja kylmää ulkona ekat 3 tuntia, eikä mitään kerhoja tms ole olemassa. Eli kykitään kotona. Sit pienempi haluaisi nukkua päiväunet jo 9-10 maissa, jolloin ei nuku enää 12-14 maissa niinkuin isompi. Ja sitten on illalla väsynyt mutta hankala saada toisille unille. Ja jos päästää nukkumaan jo aiemmin niin herää seuravaana aamuna jopa neljältä! Yleensä laitetaan lapset nukkumaan klo. 21 ja sekin on aina taistelun takana että sinne saakka jaksavat.
Kyllä minä työelämässä ollessakin heräsin viideltä, mutta silloin menit töihin ja pääsit aikaisin viettämään omaa aikaa, joten ei se tuntunut yhtään niin rasittavalta. Nyt minun päivät alkaa klo. 5, ne jatkuu ilman taukoja iltaan klo. 21 saakka ja yöllä on 3-5 herätystä.
Mennään aikaisemmin nukkumaan. Nykyään on harvemmin esim. tv-ohjelmia, jotka täytyy katsoa myöhään, kun melkein kaikki näkee vaikka aamukuudelta netistä.
Jos perheessä on kaksi aikuista, toinen nousee aikaisemmin lapsen seuraksi ja toinen jää nukkumaan.
Ei ole muuten mitenkään epätavallista, että töihinlähtijät heräävät ennen kuutta. Eikä tarvitse olla edes leipuri tai aamulehdenjakaja.
Oikein hyvin jaksan. Herään itse joka aamu klo 5. Kuuteen mennessä olen ruokkinut lampaat, kanat, kissat, koirat, keittänyt aamukahvit ja -puurot ja lukenut lehden, eka koneellinen pyykkiäkin saattaa olla jo pyörimässä.
Kyllä se helpottaa jossain vaiheessa.
Minulla on kaksi aamuvirkkua poikaa, ja varsinkin esikoinen heräsi todella aikaisin.
Olin yksinhuoltaja tuolloin(mies lähti kun odotin toista) eli yksin oli kaikki hoidettava.
Poika kun heräsi, niin keitin puuron ja kun oli sen syönyt niin lastenohjelmia vaan dvd-soittimesta. Itse nukuin vieressä sohvalla.
Nyt minulla on 12, 9 ja 6 vuotiaat lapset jotka osaa tehdä itse aamupalaa. Kuopus on onneksi perinyt isänsä unenlahjat ja vetelee joskus kahteentoistakin 😃
Esikoinenkin on alkanut nukkua pidempään ja saattaa joskus nukkua yhdeksään asti.
Rankkaa se oli kyllä. Olin joskus yh-vuosina niin väsynyt että nukahdin suihkun lattialle monta kertaa. Lapset kun tykkäsi leikkiä suihkussa niin lelut sinne aamulla ja minä sain siellä nukkua. Kuulostaapa kamalalta.. Mutta noistakin ajoista selvittiin 😊
Nyt makaan sängyssä peiton alla, yksi lapsista vieressä ja mies kuorsaa toisella puolella 😃 Kaksi muuta lasta katsoo telkkaa ja pelailee samalla.
En jaksakaan. Mutta lapset ovat sen verran omatoimisia, että kömpivät katsomaan itsekseen telkkaria, katsovat siis Junioria tms, kun pikkukakkonen ei ole vielä alkanut. Nyt on taas yksi kukonlaulun aikaan heräävä, joka ei pääse portaita vielä yksin alas, eli sängystä on noustava, kömmin sohvalle peiton kanssa ja torkuttelen siinä. Enkä pode huonoa omaatuntoa telkkarin katselusta, eilen ulkoiltiinkin lähemmäs 4 tuntia. Ja on ihanaa, kun tuota pientä koululaista ei tarvitse kiskoa väkisin sängystä ylös. Lapset herätessään myös aina virkeitä ja hyväntuulisia sen sijaan, että olisivat yhtä aamuäreitä kuin äitinsä. 😉