Ero

Jeesiä?

Täällä samanlainen tilanne. En ole onnellinen parisuhteeseeni, vaikka periaatteessa mitään syytä ei olisi erota. Seurustelua 2 vuotta takana, ei mitään yhteistä omaisuutta ja kummatkin asuvat erillään. Ero olisi helppo käytännönjärjestelyiden puitteissa, kun miehen tavaroita ei ole luonani lainkaan ja minun tavaroitani on hänenluonaan vain pieni pakettiautollinen. Jos uskaltaisin riuhtaista itseni irti tästä tilanteesta olisi homma hoidettu parissa tunnissa. Luulempa, että en pysty eroamaan koska en halua pahoittaa hänen mieltään, vaikka jokainen on itse vastuussa omasta onnellisuudestaan ja hyvinvoinnistaan.

Ennen nykyisen parisuhteen alkua tulin petetyksi ja luottamus miehiin ja parisuhteiden toimivuuteen romuttui täysin ja se taitaa kaivella vieläkin.

Nykyisen mieheni kanssa arvomaailma ja tulevaisuudenhaaveet eivät kohtaa. Miehelle riittää että on katto päänpäällä, minä haluan kodin jossa viihtyy. Jos haluan vaihtaa työpaikkaa niin opiskelen uuden alan ja toimin tavoitteellisesti haaveideni eteen. Jos mies haluaa uuden työpaikan, hän odottaa että joku tulee tarjoamaan sen hänelle.

Ajatellessani tulevaisuuttani en näe siellä nykyistä miestäni. En oikeastaan ketään miestä. Vain itseni. Ja minusta tuo tunne että en pelkää yksinolemista on lahja jota aion vaalia. Kunhan saan aikaiseksi erota.

Joo, eihän se helppoa ole, mutta jos noin tuntee, niin ei varmaan kannata jatkaa. Moni on tosin katkerasti katunut huomattuaan aikanaan, että ei se uusi mies/nainen ollutkaan sen kummempi, vaan jopa epämiellyttävämpi pettymys.

Paljon riippuu siitä, millainen kumppani on, eli onko ero rauhallinen ja kahden aikuisen asiallinen ero, vai millaisen hirmumyrskyn jätetty osapuoli saa aikaiseksi. Turvallisuustekijät houkuttavat jäämään entiseen. Mutta entäs rehellisyys sitä kumppania kohtaan? Sitä joka sinua niin kovasti saattaa rakastaa?

Aika kuluu, pitäiskö antaa molemmille uusi mahdollisuus?

Hyviä ajatuksia. Meilläkin hyvin erilaiset näkemykset tulevaisuudesta. Minä haluaisin lapsia, mies ei ole valmis. Minä haluaisin oman yhteisen kodin, mies ei halua muuttaa omastaan, enkä minä halua muuttaa sinne. Onko ketään vasta eronneita? Miten sen yksinäisyyden ja tyhjyyden kestää?

Tuo on kyllä harmi jos itsenäinen eläminen ja oma aika ajatellaan yksinäisyydeksi, ja että siinä olisi jotain kestämistä. Moni valitettavasti uskoo ja näkee sen olevan negatiivinen asia.

Se, että olet yksin ei tarkoita välttämättä että olisit yksinäinen, sinulla on läheiset ja toivottavasti ystäviäkin.

Tyhjyydentunteeseen pystyt itse vaikuttamaan. Jos olet päivän aikana 8h töissä sen jälkeen otat päiväunet, teet arkiaskareita, tapaat ystävän, käyt lenkillä tai salilla tms. ja illalla putskahdat sohvalle katsomaan telkkaria tai lukemaan kirjaa siihen asti kunnes on jo aika mennä makuulle.

Viikonloppuisin nukut pitkään tai alat jo aamulla toihuilemaan harrastusten parissa, teet hyvää ruokaa, käyt kavereiden kanssa viihteellä, urheilet, katselet leffoja, shoppailet kaupungilla tai netissä tai olet viikonlopun sukulaisen luona. Saako nuo elämän ja olon tuntumaan tyhjältä?

Kun olet saanut viimeisteltyä eropäätöksen ja saanut sen käytännössä toteutumaan, huokaiset vähän aikaa itseksesi ja otat tavoitteeksesi tehdä itse itsestäsi onnellisen. Sen jälkeen on mukava aloittaa uusi parisuhde jos sopivan tullessa kohdalle.

Kyllä sinä siihen pystyt, keräät voimia siihen päivään kun riuhtaiset itsesi tilanteesta irti. Sen jälkeen alkaa toipuminen joka helpottaa päiväpäivältä enemmän. Tsemppiä! :)

Kiitti 5, tosi kivasti vastattu 💗 Kunpa saisin voimia jostain tehdä lopullisen päätöksen. Haaveilen perheestä ja ihanasta parisuhteesta, mutta eihän se voi tulla kun roikun tässä. Järki ymmärtää, sydän ei vielä.

Pelkäät että kadut eropäätöstä. Tietysti se rupeaa kaduttamaan jos eron jälkeen alkaa muistelemaan ja miettimään parisuhteen onnistumisen ja onnellisuuden hetkiä. Syyt miksi on alkanut pohtimaan ja mietiskelemaan eroa jää tuossavaiheessa niiden ajatusten varjoon.

Oma näkemykseni on, että suhde olisi ajankohtaista päättää siinävaiheessa kun eroaikeita on alkanut pohtimaan. Mikä se sellainen parisuhde on jossa mietitään eroa ja haaveillaan elämästä mahdollisesti jonkun muun sopivamman ihmisen kanssa?

Tuhlaat nyt niitä voimavaroja jotka on tarkoitettu eroamiseen ja uuden elämän aloittamiseen tuohon hullunlaiseen ahdistukseen joka sinulla tällähetkellä on.

Pelottaako sinua miehen reaktio kun kerrot eropäätöksestä?

Olet (niinkuin 95% muutkin vastaavassa tilanteessa olevat) varmaan ajatellut tilanteen paskamyrskynä jossa huudetaan/itketään/raivotaan ja toinen poistuu tilanteesta ovet paukkuen terästäen elettään nimittelemällä ja syyttelemällä toisen alimman maanraon pohjamutiin.

Tilanne voi päättyä tuolla tavalla, mutta sen vuoksi ei keneltäkään henki lähde, se aiheuttaa tilapäistä voimakasta pahaa mieltä joka ei kestä loppuelämää.

Tilanne voi myös päättyä niin, että sinä ja mies saatte keskustelua rakentavasti perustellen ja kertoen tunteista ja ajatuksista joita tilanne on herättänyt. Olette surullisia koska asia piti päättää niin, mutta ette vihaa päättömästi toisianne, saatte mahdollisesti yhdessä hoidettua käytännönjärjestelyt pois alta ja toivotatte toisillenne kaikkea hyvää ja taakan tunne hartioilta on keventynyt.

Voimia ja tsemppiä!