Keittiöpsykologin huomioita anarkisteista

Olen juuri valmistunut keittiöpsykologiksi, sen kunniaksi voin julkaista pari huomiota lopputyöstäni, joka koski anarkisteja.

He tietävät yleisen mielipiteen anarkismista, jonka mukaan anrkistit ovat uhkaavia ja äärimmäisen radikaaleja. Julkisuudessa he kuitenkin esiintyvät korostetun hillitysti ja esittävät argumenttinsa kylmän rationaaliseen sävyyn. Heille tuottaa suurta tyydytystä rikkoa pinttyneitä ennakkoluuloja ja he esiintyvätkin vuoroin julkeina ja vuoroin nöyrinä. Anarkistit ajattelevat myös omaavansa salaista tietoa.

He kuvittelevat, että ovat oivaltaneet yhteiskunnasta jotain olennaista, joka on jäänyt muilta huomaamatta. Yksin he olisivat mielipiteineen pelon vallassa (ihmisen on vaikeaa olla eri mieltä muiden kanssa), mutta he saavat henkistä tukea toisiltaan ja niiltä muutamilta kuuluisilta kuolleilta anarkistiteoreetikoilta.

Kaikkein eniten anarkisti pelkää keskustelua siitä, miten yhteiskunta tulisi järjestää. He korostavat niissä tilanteissa olevansa yksin mielipiteineen, ja että toiset anarkistit ovat eri mieltä. Anarkistia ei haittaa, vaikkei tulisi elinaikanaan näkemään anarkistista vallankumousta. Hän tietää sisimmässään, että sellainen on mahdoton toteuttaa maailmanlaajuisesti. He ovatkin salaa romantikkoja ja muistelevat mielellään vanhoja vallankumouksia. He myös salaavat usein ihailunsa kuuluisia anarkistisia auktoriteetteja kohtaan.