Vaikeat isovanhemmat/ anoppi

Tuttua juttua. Selkeä ero perheisiin, me ratkaisimme asian muuttamalla törkeän kauas ja sanomalla selvällä suomen kielellä, että vauva on meidän, ei anopin.

Tsemppiä.. Tuollaiset uhrautuvat helposti.

Onko hänellä ystäviä? Harrastuksia? Käykö esim. Teatterissa, konserteissa, jumpassa? Tms. Kuulostaa vähän siltä että sinun perhe on hänen sisällöntuottaja

Kiitos. Yrittänyt olen sanoa, mies vaan liikaa pitää äitinsä puolia..

Itseasiassa en tiedä tarkemmin mikä elämän sisältö on, mutta todella tuntuu aikuiset lapset olevan ne joita haluaa vielä holhota ja nyt vielä lapsenlapsen kai kuvittelee kasvattavan.

Kokemusta on! Äiti poika suhteet tuntuvat joillakin olevan liian tiukalla. Itse tein anopille selväksi ettei tarvitse puuttua lastenlasten/ meidän perhe-elämään ja mies ymmärsi onneksi asian. Lapsenlapset eivät ole isovanhempien omaisuutta!

Hankkikaa lapset vasta, kun napanuora on oikeasti poikki. Ei sitten tarvitse miettiä sitä, kun mies onkin äitinsä puolella jossakin asiassa. Niin minä tein ja mies on minun puolellani ja tekee asiat äidilleen hyvin selväksi. Lisäksi muutimme kauas anopista. 

30-40 vuotiaalla luulis olevan jo katkenneen! :D

Toisaalta jos anoppi nauttisi omasta elämästä, matkustelisi ja viis veisaisi lapsenlapsesta, niin täällä itkettäisiin, että vanhempien parisuhde on paskana, kun anoppi ei auta.

Ensimmäisen lapsen saanut äiti ja ensimmäisen lapsenlapsen saanut mummu  ovat pommiyhdistelmä. Kumpikin on sekopää ja törmää otsaluu edellä vastapuoleen. Aika ja enemmät lapset hoitavat onneksi homman. Sitä odotellessa onkin sitten pahimmillaan koko lähisuvun elämä yhtä helevettiä.  

Vierailija kirjoitti:

Toisaalta jos anoppi nauttisi omasta elämästä, matkustelisi ja viis veisaisi lapsenlapsesta, niin täällä itkettäisiin, että vanhempien parisuhde on paskana, kun anoppi ei auta.

Eli yksi ääripää ei voi olla mätä, jos toinen on? Mietihän vielä. Miksiköhän niitä nimitetään ääripäiksi...

Joo ääripäät erikseen ja tässä taitaa kyse olla just siitä. Meillä anoppi oli tulossa koko ajan kylään tai siellä olis pitänyt käydä. Heti tuli huutoa jos ei sopinut. Meillä helpotti kun sovin miehen kanssa että kerran kuussa riittää ja siitä sitten olemme pitäneet kiinni. Lapset kun kasvaneet niin eipä ole enää samanlaista juoksua ollut muutenkaan.

Meillä anoppi alkoi ramppaamaan vähän ennen kuin esikoinen syntyi. Ihan joka ikinen päivä. Aina niin, ettei mies ollut kotona. Vauvan synnyttyä tahti kiihtyi, saattoi käydä kolmesti päivässä, miehen ollessa töissä. Anoppi siis asuu naapurissa. Kauan siinä kesti, että saatiin mitään järkeä vierailuihin. Anoppini on kärkäs arvostelemaan, kävelee kaikkien yli. Nykyään on onneksi loukkaantunut eikä käy ollenkaan. Lopullinen niitti oli, kun siirrettiin vara-avaimen paikkaa, eikä kerrottu uutta piilopaikkaa anopille. Kävi nimittäin "tarkistusreissuilla" kun oltiin pois.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toisaalta jos anoppi nauttisi omasta elämästä, matkustelisi ja viis veisaisi lapsenlapsesta, niin täällä itkettäisiin, että vanhempien parisuhde on paskana, kun anoppi ei auta.

Eli yksi ääripää ei voi olla mätä, jos toinen on? Mietihän vielä. Miksiköhän niitä nimitetään ääripäiksi...

Tai sitten pitäisi ymmärtää, että mikään ihmissuhde ei toimi niin, että toinen saa määrätä, miten toinen on! Jos miniä inttää, että anoppi on liian kiinnostunut vauvasta, mutta että anopin tulee kuitenkin hoitaa vauvaa silloin, kun miniälle sopii, niin kyseessä ei ole kovinkaan aikuinen ja terve ihmissuhde.

Vierailija kirjoitti:

Ensimmäisen lapsen saanut äiti ja ensimmäisen lapsenlapsen saanut mummu  ovat pommiyhdistelmä. Kumpikin on sekopää ja törmää otsaluu edellä vastapuoleen. Aika ja enemmät lapset hoitavat onneksi homman. Sitä odotellessa onkin sitten pahimmillaan koko lähisuvun elämä yhtä helevettiä.  

Meillä ei auttanut 4 vuotta ja toinen lapsi. Tuli vaan lisää ongelmia. Anoppi tosissaan oli sitä mieltä, että hän hakee esikoisen hoitoon joka päivä, kun enhän mä mitenkään voi pärjätä kahden pienen kanssa sitä aikaa kun mies on töissä. Lisäksi hän suosii esikoistamme, kuopus ei ole mitään hänen silmissään. Sen näkee esim. siitä, että tullessaan kylään etsii vain esikoisen seuraa, antaa arvokkaampia lahjoja jne. Jostain syystä ei tarvita "hoitoapua" anopilta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toisaalta jos anoppi nauttisi omasta elämästä, matkustelisi ja viis veisaisi lapsenlapsesta, niin täällä itkettäisiin, että vanhempien parisuhde on paskana, kun anoppi ei auta.

Eli yksi ääripää ei voi olla mätä, jos toinen on? Mietihän vielä. Miksiköhän niitä nimitetään ääripäiksi...

Tai sitten pitäisi ymmärtää, että mikään ihmissuhde ei toimi niin, että toinen saa määrätä, miten toinen on! Jos miniä inttää, että anoppi on liian kiinnostunut vauvasta, mutta että anopin tulee kuitenkin hoitaa vauvaa silloin, kun miniälle sopii, niin kyseessä ei ole kovinkaan aikuinen ja terve ihmissuhde.

Toimii kyllä. Sinä et hypi minun varpaillani etkä ota naamastani tukea, vaikka kurottelet omenaa puusta. Ja toisaalta, jos haluat olla kanssani tekemisissä, olet kanssani tekemisissä sellaisella tavalla, jolla on minullekin annettavaa. Jos se ei anna mitään sinulle, ei ole pakko olla tekemisissä kanssani. Nuorella äidillä on lastaan ja perhettään kohtaan ekstravelvollisuuksia pitää huolta, ettei hänen ylitseen hypitä nuolemaan lasta. Miksi? Koska jos hänet jyrätään perheessä, siitä seuraa suoraan ongelmia lapsille henkisen pahoinvoinnin kautta. Isovanhemman tehtävänä on opetella nöyrtymään sille, että ensiviulu siirtyy nuoremmille. Vaaniva vanhuuskin on sitten paljon kevyempi kestää.

Ja jatkeeksi: anopin ei tietenkään tarvitse olla käytettävissä aina kun miniälle sopii. Hän ei voi kuitenkaan olettaa, että vierailut ovat ok silloin, kun miniälle ei sovi. Jos on tottunut monen naisen tavoin sallimaan, että muut pyyhkivät jalkansa sinun oikeuksiisi, voit valita, laitatko seuraavan polven maksamaan siitä ja sorrat itse miniää vuorollasi, vai katkaisetko ketjun. Siihenkin voi varautua, että mielenosoituksellinen mullehan ei sitten kanssa sovi koskaan ei tule johtamaan haluamaasi reaktioon, vaan sinua pidetään vieläkin hankalampana.

Meillä anoppi on itseasiassa käyttäytynyt fiksusti, mutta oma äitini ja mieheni mummo puuttuvat kyllä joka asiaan. Miehen mummon mielestä vauvaa ei olisi saanut pitää sylissä muuten kuin imetettäessä, ja silloin kun vauva itkee. Tokaisi minulle, että lapsestani tulee mammanpoika, joka on aina syliä vailla. Muutenkin ne kasvatuskonstit on todella vanhanaikaisia ja mummo tuppaa syyllistämään minua kaikesta, kun aina teen kaiken väärin.

Äitini taas soittelee jatkuvasti neuvoakseen, vaikka neuvoja en ole pyytänyt. Jos asuisi yhtään lähempänä, niin varmaan kävisi täällä monta kertaa viikossa tarkistuskäynnillä, jossa katsoisi, että koti on siisti ja jääkaapissa on OIKEANLAISTA ruokaa ja hammastahnankin pitää lapsella olla tietynlaista ja jos olisi hänen mielestään väärää, niin alkaisi voivottelu "enkö minä juuri kertonut, että kannattaa vaihtaa tähän ja tähän tahnaan. Voi voi nyt sentään, jokohan sieltä ensimäiset reiät löytyvät tarkistuksessa. Olethan sinä varannut sen hammaslääkärin? Pitää olla ajoissa liikenteessä!"

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toisaalta jos anoppi nauttisi omasta elämästä, matkustelisi ja viis veisaisi lapsenlapsesta, niin täällä itkettäisiin, että vanhempien parisuhde on paskana, kun anoppi ei auta.

Eli yksi ääripää ei voi olla mätä, jos toinen on? Mietihän vielä. Miksiköhän niitä nimitetään ääripäiksi...

Tai sitten pitäisi ymmärtää, että mikään ihmissuhde ei toimi niin, että toinen saa määrätä, miten toinen on! Jos miniä inttää, että anoppi on liian kiinnostunut vauvasta, mutta että anopin tulee kuitenkin hoitaa vauvaa silloin, kun miniälle sopii, niin kyseessä ei ole kovinkaan aikuinen ja terve ihmissuhde.

Toimii kyllä. Sinä et hypi minun varpaillani etkä ota naamastani tukea, vaikka kurottelet omenaa puusta. Ja toisaalta, jos haluat olla kanssani tekemisissä, olet kanssani tekemisissä sellaisella tavalla, jolla on minullekin annettavaa. Jos se ei anna mitään sinulle, ei ole pakko olla tekemisissä kanssani. Nuorella äidillä on lastaan ja perhettään kohtaan ekstravelvollisuuksia pitää huolta, ettei hänen ylitseen hypitä nuolemaan lasta. Miksi? Koska jos hänet jyrätään perheessä, siitä seuraa suoraan ongelmia lapsille henkisen pahoinvoinnin kautta. Isovanhemman tehtävänä on opetella nöyrtymään sille, että ensiviulu siirtyy nuoremmille. Vaaniva vanhuuskin on sitten paljon kevyempi kestää.

Onneksi nykyajan isovanhemmat ovat tajunneet, että heillä ei ole mitään velvollisuuksia lastensa (yleensä poikiensa) parisuhteista. Koska miniällä on ensiviulu omassa perheessään, niin soitelkoot sitten sitä eikä puhelimella ole vaatimassa isovanhempia auttamaan, kun ei enää olekaan kivaa olla se perheen ainoa vastuunkantaja. Tuossa vaiheessa lapsen isä yleensä on jo tajunnut, että ylityöt ovat ainoa tapa säilyttää oma elämä (tutkimusten mukaan pienten lasten isät tekevät pisintä työpäivää), koska lapsen äiti päsmäröi kotona justiinana minkä ennättää. Jos maailma ja miehen suku ei hypi hänen vaatimustensa mukaan, niin sitten käännetään selkä ja ulvotaan kaikissa mahdollisissa perhekerhoissa ja avoimissa päiväkodeissa, että isovanhemmat ei välitä (kun ne ei ole tikkana tulossa piikomaan, kun minä sitä vaadin).

Isovanhemmuus ei tänä päivänä tuo mukanaan syytinkiin entisaikoina liittyneitä velvollisuuksia. Hyvä niin,. koska aika usein se pojan ensimmäisen perheen puoliso ei ole sama henkilö, jonka kanssa poika elää yhdessä siinä vaiheessa, kun isovanhemmat tarvitsevat apua. Ensimmäinen äksy vaimo on aikaa sitten lempattu pois muonavahvuudesta urputtamasta vaanivasta vanhuudesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ensimmäisen lapsen saanut äiti ja ensimmäisen lapsenlapsen saanut mummu  ovat pommiyhdistelmä. Kumpikin on sekopää ja törmää otsaluu edellä vastapuoleen. Aika ja enemmät lapset hoitavat onneksi homman. Sitä odotellessa onkin sitten pahimmillaan koko lähisuvun elämä yhtä helevettiä.  

Meillä ei auttanut 4 vuotta ja toinen lapsi. Tuli vaan lisää ongelmia. Anoppi tosissaan oli sitä mieltä, että hän hakee esikoisen hoitoon joka päivä, kun enhän mä mitenkään voi pärjätä kahden pienen kanssa sitä aikaa kun mies on töissä. Lisäksi hän suosii esikoistamme, kuopus ei ole mitään hänen silmissään. Sen näkee esim. siitä, että tullessaan kylään etsii vain esikoisen seuraa, antaa arvokkaampia lahjoja jne. Jostain syystä ei tarvita "hoitoapua" anopilta.

Teillä on ristinä tuo, että anoppi asuu vieressä. Muutama sata kilometriä välimatkaa rauhoittaa kummasti.

Sitten sais vielä miehen kanssa välit säilymään kun alkaa anopin kanssa tökkimään?! En ole pyydellyt hoitoapua koskaan. Enkä sitä oleta saavani. Kuvitellaan kuitenkin että avoimet ovet on aina anopille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ensimmäisen lapsen saanut äiti ja ensimmäisen lapsenlapsen saanut mummu  ovat pommiyhdistelmä. Kumpikin on sekopää ja törmää otsaluu edellä vastapuoleen. Aika ja enemmät lapset hoitavat onneksi homman. Sitä odotellessa onkin sitten pahimmillaan koko lähisuvun elämä yhtä helevettiä.  

Meillä ei auttanut 4 vuotta ja toinen lapsi. Tuli vaan lisää ongelmia. Anoppi tosissaan oli sitä mieltä, että hän hakee esikoisen hoitoon joka päivä, kun enhän mä mitenkään voi pärjätä kahden pienen kanssa sitä aikaa kun mies on töissä. Lisäksi hän suosii esikoistamme, kuopus ei ole mitään hänen silmissään. Sen näkee esim. siitä, että tullessaan kylään etsii vain esikoisen seuraa, antaa arvokkaampia lahjoja jne. Jostain syystä ei tarvita "hoitoapua" anopilta.

Teillä on ristinä tuo, että anoppi asuu vieressä. Muutama sata kilometriä välimatkaa rauhoittaa kummasti.

Oi kyllä. Mies vaan ei yhtään innostu muuttoajatuksesta suureksi harmikseni. Anopin kanssa varmaan tulisi paremmin toimeen, jos tarvis nähdä kolme kertaa vuodessa.