Lue keskustelun säännöt.
Tuntuuko muistakin siltä, että olette "huijanneet" itsenne opiskelut läpi ja nykyisiin töihinne?
23.10.2016 |
En ihan tajua, miten olen päässyt opinnoissani loppusuoralle, koska rehellisesti sanottuna substanssiosaamiseni on aika huonoa. Välillä joudun tsekkailemaan jotain ihan peruskurssienkin asioita, että tajuan mistä puhutaan. Naurettavinta on, että olen menestynyt pääaineessani melkeinpä huonoiten kaikista opinnoistani! Sivuaineista on tullut pääosin hyviä arvosanoja, mutta pääaineesta korkeintaan keskinkertaisia. Yhtään vitosta en ole koskaan pääaineestani saanut, nelosiakin ihan satunnaisesti.
Lohdullista on tosin se, että jo pidempään työelämässä olleet pääainettani opiskelleet ovat sanoneet, ettei opinnoilla ole melkeinpä mitään tekemistä oikeiden töiden kanssa. Tämän olen huomannut harjoittelupaikassani, jossa en ole tehnyt yhtään mitään niillä tiedoilla, mitä olen opinnoissa haalinut kasaan. Silti tulevat työhaastattelut yms. pelottavat, koska jos siellä sitten jotenkin innostutaankin opintotaustastani ja halutaan keskittyä sen käsittelyyn... Siinä jää sitten työpaikat saamatta.
Kommentit (14)
Tuollaista se on niiden hömppäaineiden tutkintojen kanssa...tosin sama koskee myös tekniikan alalla opiskelevia naisia (paljon ns. säälivalmistuneita).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No minusta ei todellakaan tunnu tuolta. Työtä saa tehdä älyttömästi, ja yliopistossa ainakaan minun linjallani ei niitä vitosia ja nelosia noin vain tipu. Kolmonen on hyvä ja se on oikeasti hyvä. Fakta on se, että kaikkea ei voi ekä oikeasti kuulukaan osata ulkoa, koska tietoa yksinkertaisesti on niin paljon, että se olisi mahdotonta. Voit työelämässä aina tarkistaa osan tarvittavista tiedoista.
Graduvaiheessa on aina tuollainen olo. Kyllä se siitä, ei työnantajat oleta, että kaiken osaa valmistuttuaan vaan töihin kyllä opetetaan. Asenne uuden oppimiseen tosin pitää olla kunnossa.
Mä olen insinööri. Olen saanut täysiäkin pisteitä kokeista tajuamatta asiasta paljon perusasioita kummempaa, olen vain lukenut ja harjoitellut. Kun laskut esim. fysiikassa olivat samanlaisia kuin esimerkit, nakkelin vain lukuja kaavoihin ja sain laskut oikein. En minä oikeasti tajunnut, mitä laskin. Töissäkin pärjään hyvin, kun on pomon tekemät kaavat ja onneksi olen taitava siinä, että katson mitä on ennen tehty tai sitten etsin netistä ratkaisuja. Olen jopa pomolle sanonut, etten aina tajua ja katson valmista, hän vain sanoo että niin hänkin aloitti, eikä sitä pyörää kannata uudelleen keksiä, käytä vain valmiita ratkaisuja, jos löydät.
Kyseessä on etenkin naisia vaivaava huijarisyndrooma eli impostor syndrome, kannattaa tutustua aiheeseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itselläni on ainakin näin. Valmistunut insinööriksi ammattikorkeakoulusta. Kaikilla opiskelukavereilla oli jo ennen kouluun lähtöä vuosien harrastuneisuus tekniikkaan ja itselläni ei mitään, eikä sitä tullut opiskelun aikanakaan. Opettajat pitivät monia asioita itsestään selvyyksinä, koska oikeastaan kaikki ne ymmärsivät ja asiat hypittiin yli. Opuksia on todella huonosti saatavilla tuollaisiin perustason käytännön juttuihin, enkä esimerkiks tiedä osien ja työkalujen yms. nimityksiä, joten hankala seurata opetusta.
Kaikki matematiikat ja teoriapainotteiset jutut läpäisin hyvin arvosanoin, mutta käytännön asioissa olin ihan pihalla. Kaverini, jotka eivät edes ole opiskelleet alaa tietävät alasta paljon enemmän kuin minä. Minä tiedän vain jotain nippelitietoa, jota tarvitaan projektien loppuvaiheessa, mutta itse siitä käytännön hommasta olen aika hyvin pihalla.
Harjoittelupaikatkin olivat surkeita, mutta onneksi niissä sentään jotain pääsin tekemään ja opin jotain.
Valmistuin työttömäksi ja työttömänä olen vieläkin. Haastatteluihin ja töihin meneminen pelottavaa ajatuksenakin, koska osaamiseni on niin vähäistä.
Nyt luenkin pääsykokeisiin ja lähden opiskelemaan ihan eri alaa. Tällä kerralla aion ottaa koulun tosissaan ja pyrkiä alusta asti miettimään mitä tarvitsen oikeasti työelämässä, enkä yritä mennä kursseista läpi rimaa hipoen, vaan oikeasti opiskelen ne asiat. En halua valmistua toista kertaa epävarmaan siitä mitä teen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuollaista se on niiden hömppäaineiden tutkintojen kanssa...tosin sama koskee myös tekniikan alalla opiskelevia naisia (paljon ns. säälivalmistuneita).
Helsingin yliopistossa suomen kieltä tutki henkilö joka ei edes osannut suomea kunnolla. Gradu oli niin surkea ja täynnä virheitä että sille vaadittiin hylkäystä mutta se oli jo ehditty hyväksyä. Gradu oli niin molo että se poistettiin tietokannasta kun se alkoi saada negatiivista julkisuutta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuollaista se on niiden hömppäaineiden tutkintojen kanssa...tosin sama koskee myös tekniikan alalla opiskelevia naisia (paljon ns. säälivalmistuneita).
Helsingin yliopistossa suomen kieltä tutki henkilö joka ei edes osannut suomea kunnolla. Gradu oli niin surkea ja täynnä virheitä että sille vaadittiin hylkäystä mutta se oli jo ehditty hyväksyä. Gradu oli niin molo että se poistettiin tietokannasta kun se alkoi saada negatiivista julkisuutta.
Mitähän oli kirjoittaessa mielessä? ;)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla, ja monella kaverilla eri aloilta on kokemus, että opinnot ei valmista oikein mihinkään. Siis vaikka olisi menestynyt ihan hyvinkin, niin työ se lopulta on, joka opettaa. Itse olen valmistunut yliopistosta ns. suoraan ammattiin (puheterapeutti) ja tuntuu, että ne luennot ja kurssit oli kyllä todella kaukana käytännön työstä. Parasta antia oli viimeisen vuoden kevät eli loppuharjoittelu.
Tuntuu. Oli kumma tunne kun sai todistuksen käteen että ei mun kuuluisi sitä saada. Työt aloitin heti valmistuttua ja odotin että kohta joku huomaa että en ole oikeasti valmistunut.. Että huijaan jotenkin. Vaikka en tietenkään huijannut, en ollut luntannut tai muutakaan vilpillistä tehnyt. Sama tunne oli opiskelujen vikoilla viikoilla: kohta ne huomaa että en minä ole viittä vaille valmistunut! Puoli vuotta meni valmistumisesta ja se tunne hävisi. Vaikee sanoa mistä johtui.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Huh, "kiva" kuulla, etten ole yksin ajatusteni kanssa! Välillä esim. ryhmätöitä tehdessä ja asioista keskustellessa tulee sellainen fiilis, että kyllähän mä tästä jotain tajuan, mutta esim. seminaarissa istuessa on aivan idioottimainen olo, kun en oikein osaa selittää vaikkapa tutkimusmetodeista mitään. Tuskin tulen tekemään niillä tutkimusmetodeilla mitään työelämässä, koska en tutkijaksi aio, mutta silti olisi kiva edes itsensä takia vaikuttaa opiskelupiireissä pätevältä... Ap
Noinhan se menee aika useinkin. Työelämässä vaaditut taidot on niin laajoja ja monesti niin erikoistuneitakin ettei sitä kaikkea voi koulussa oppia. Monesti nekin jotka valmistuttuaan kuvittelevat osaavansa kaiken, huomaavat sitten töissä ollessaan, että mitä kaikkea he eivät oikeasti osaakaan. Töissä sitä sitten oppii. Toki nyt hiukan alasta riippuen mutta aika monessa paikassa näin. Jonkin aikaa työtä tehtyään sitä sitten vain havahtuu ajatukseen, että mähän osaan jo vaikka mitä, enkä tarvitse apua enää läheskään niin paljon kuin alussa.
Täällä taas on opiskelija, joka on vetänyt melkein puhdasta viitosriviä, sivuaineissakin lähes sama menestys. Teen siis jotain oikein, en vaan tiedä mitä (yllätys, olen humanisti). Sama ongelma täälläkin substanssiosaamisen kanssa: jos joku kysyy, mitä teen valmistuttuani (tai nyt), en osaa vastata. Suuret tutkijanimet ovat hukassa eikä tällä alalla ole omaa, määrättyä metodologiaa, joten senkin joutuu lainaamaan toisilta. Tuntuupa vakuuttavalta näin gradua pukatessa, luojan kiitos työpaikka on jo :D