Kuinka hyvää käytöstä yläasteikäisiltä voi realistisesti odottaa?

Opena sanoisin, että opettaja selviää sellaisista käytösongelmista, joihin puuttumalla tilanne paranee. Sellaisista on vaikea selvitä, jotka jatkuvat tai pahenevat, vaikka niihin puututaan. Sen lisäksi väkivaltaiset tilanteet, jos oppilaat käyvät toisiinsa fyysisesti käsiksi. ovat vaikeita selvitä ja tarvitsee kutsua apua.

Realistisesti voi odottaa kohteliasta ja fiksua käytöstä, suurimmalta osalta. Ongelmia aiheuttavat ovat vähäinen osa yläasteikäisistä. Mutta äänekäs joukko, joiden riehuminen tarttuu fiksuihinkin.

Oman opettajakokemukseni mukaan kahdeksasluokkalaiset ovat ihan pääsääntöisesti hirviöitä. Sitten kesän aikana tapahtuu jokin ihmeparantuminen ja ysillä he ovatkin yhtäkkiä ihan fiksuja nuoria. Näin oli muuten meillä kotonakin. Tyttäreni oirehti teini-ikäänsä kasilla juurikin. Ja palautetta tuli. Ysillä sitten taas maistui koulutyö.

Joillakin ei ole auktoriteettia. Sama luokka / samat oppilaat voivat jonkun opettajan tunnilla olla ns. hyvin käyttäytyviä (ei välttämättä ns. "täydellisiä kullanmuruja" mutta kuitenkin suht fiksusti) ja toisen opettajan tunnilla taas riehutaan miten sattuu.

Itse olen ollut häirikköoppilas, oli vähän vaikea teiniaika, ja kettuillut opettajille PALJON. Mutta en kaikille, osa opettajista on sellaisia nyhveröitä että heille pystyy olemaan ilkeä, osalla taas on auktoriteetti, tippuu ns. heti maan pinnalle jos koittaa jotain tyhmää huudella/tehdä.

Ihan samaan tapaan kun joku ei vaan koskaan tule esim. hyväksi kampaajaksi tai insinööriksi, ei kaikista ole opettajaksi. Kurjaa on se, että opettajan virka on usein pitkäaikainen, eli jos viran joskus saa siinä voi olla eläkeikään saakka vaikka olisi ihan surkea työssään (en tarkoita nyt vain auktoriteettia, vaan voi olla myös huono opettamaan asioita). Vert. useimmissa muissa ammateissa epäpätevä ei saa enää asiakkaita, tai saa ennemmin tai myöhemmin potkut koska ei suoriudu työstään.

Yleensä opettajiksi hakeutuu ns. kilttejä kympin tyttöjä, joilla on ehkä vähän väärä kuva siitä mitä se opettajan arki on. Ajatellaan että kaikki oppilaat on niin kuin itse oli (kilttejä, ahkeria, tunnollisia) eikä osata laskeutua sen ns. häirikköoppilaan tasolle.

Pätevä opettaja saa jo ns. olemuksellaan/katsellaan häirikön hiljentymään, joo, ei ehkä koske oppilasta joka on ns. "oikeasti hullu", heitäkin varmasti on... Mutta suurin osa on vain ns. turhautuneita teinejä, joilla on rankka murkkuikä.

Itse menin lukioon ja jatkoin sen jälkeen opintoja (en tosin akateemiseksi) ja olen hyvässä työssä. Joskus mennyt hävettää, mutta toisaalta jos itsellä on paha olla, niin pakko se on johonkin purkaa. Teininä ei ole niin kehittynyt ajattelu että osaisi keksiä samoja tapoja mitä aikuisena, tosin ei koskaan tuon ajan jälkeen ole niin huono olo ollutkaan, ehkä hormonit heittelivät, vaihdevuosia odotellessa mitä silloin tapahtuu... ;)

Kasin sanotaan olevan se pahin. Kammovuosi.

Että en sitten tiedä miten järkevää on laittaa juuri heitä opettamaan lapseton lisensiaatti.

mielenkiintoisia vastauksia.

tein avauksen sen jälkeen kun olin katsonut tuon "opettaja sekoaa" -videon ja lukenut siihen liittyvää keskustelua. mielenkiintoista miten eri tavoin ihmiset siihen suhtautuu. olen sitä mieltä, että oppilaat käyttäytyi huonosti (ehkä erityisesti "ime munaa" -kommentti särähti korvaan ja tilanteen videointi ja pistäminen nettiin on todella törkeää), mutta ei kuitenkaan (videoinnin julkaisua lukuunottamatta) sillä tavalla luokattoman huonosti, että tuollainen käytös olisi mitenkään todella harvinaista yläasteikäisiltä. ei yläasteen opettajan työ voi varmaan koskaan olla sillä tavalla leppoisaa, että kaikki olisi hyväkäytöksisiä ja fiksuja.

Vierailija kirjoitti:

Oman opettajakokemukseni mukaan kahdeksasluokkalaiset ovat ihan pääsääntöisesti hirviöitä. Sitten kesän aikana tapahtuu jokin ihmeparantuminen ja ysillä he ovatkin yhtäkkiä ihan fiksuja nuoria. Näin oli muuten meillä kotonakin. Tyttäreni oirehti teini-ikäänsä kasilla juurikin. Ja palautetta tuli. Ysillä sitten taas maistui koulutyö.

Olisiko sen ihmeparantumisen takana ripari?

Realismia lienee se, että perheissä voi olla avioeroja, mielenterveysongelmia, alkoholismia, uraputkivanhemmuutta, ahtaita asuntoja, riitoja, puutteellisesti rajoja ja liian vähän rakkautta. Ihannemaailmassa mitään näistä ei ole. Kun lapsi ei elä ihannemaailmassa, se voi vaikuttaa jollain tavalla myös käytökseen, vaikka ihannemaailmassa niin ei saisikaan tapahtua. Teini ei saisi käyttäytyä huonosti. Meidän teinimme ei käyttäydykään huonosti, mutta me olemmekin ihanneperhe. Meidän teiniltämme voi realistisesti odottaa mallikelpoista käytöstä ihan joka tilanteessa. Muiden teineistä ja heidän käytöksestään en voi sanoa mitään. On niin monenlaisia realiteetteja, joissa nuoret nykyään elävät, että kaikenlaista käytöstä voi tulla vastaan.

mitä mieltä muut?