Miten saisin nämä kiistat loppumaan heti alkuunsa?

ongelmaan ratkaisua, vaikka muut näkee?

oliskohan teillä hyvä konsti, että kaikki yritetään selittää hyvissä ajoin etukäteen. Esim, olisiko tilanne ollut pullojen kanssa toisin, jos olisit jo illalla tai sitten heti lapsen herätessä sanonut, että nyt pullot on tossa ja ne viedään vasta illalla autoon. Siis ennen kun tyttö on ehitnyt niitä pidemmän aikaa katella ja tehdä omia suunnitelmia.



Ymmärrän kyllä että ongelma tässä mun ehdotuksessa on se, ettei voi tietää mitä hän millonkin suunnittelee. Kuulostaa siltä, että lapsellasi on hyvin tarkka tieto siitä, mitä hän haluaa tehdä ja MITEN se tehdään. Hän ehkä tykkää suunniltella, joten auttaisko, että mahdollisimaan moni asia suunnitellaan etukäteen.



Jos tiedän tilanteita, jossa aina tulee riitaa (esim tietyt leikit, tietyt muut tilanteet) niin ehkä auttais, että ne käydään ensin huolellisesti läpi.

tuohon vääntämiseen " kuka päättää/kuka määrää" .



Ehkä aika auttaa ja se, että joissakin tilanteissa, joissa asia voidaankin tehdä lapsesi toivomalla tavalla, voidaan tehdä kompromissi hänenkin suuntaansa. Ehkä hän elää sitä vaihetta, kun haluaisi olla iso ja päästä päättämään asioista, mutta kuitenkin se on toisaalta pelottavaa - ja sitten on turvallistakin päästä tähän vastakkaisasetelmaan, jossa vanhempi toistuvasti on se, joka määrää kaapin paikan.



Ehkä joskus voitte tehdä yhdessä turvallisia kompromisseja. Musta tuntuu, että lapsilla on välillä näitä kehityskausia, jolloin he " kaivavat nenästä verta" , eli käyttäytyvät ärsyttävästi. Ja sitten yhtäkkiä kaikki loksahtaa paikoilleen.

tuota tapahtuu silloin, kun on jotain muuta vialla. Eli väsyttää, nälätttää, on kurja olo fyysisesti tai on riidellyt jonkun kanssa tms. Sitten vain haetaan sellaisia juttuja, joista saa aiheen kiukkuun. Ja ne jutut voi olla tosi pieniä, ei niitä oikein saa ennalta ehkäistyä. Noihin taustalla oleviin juttuihin on tietysti mahdoton puuttua aina, mutta meillä auttaa, jos kiukuttelu sivuutetaan mahdollisimman vähin äänin (mutta ei anneta periksi) ja sitten vaikka halataan paha mieli pois. Ja tietysti hoidetaan nälkä tms. pois.



Mutta ajatus suunnittelusta ei ole huono. Samoin kannattaa antaa lapsen päteä mahdollisimman paljon kaikenlaisessa auttamisessa, silloin yksittäinen mönkään menevä juttu ei harmita niin paljon.

Meillä myös tyttö, juuri täyttänyt 5v. Ja hänen kohdallaan kyse ei ole mistään " kaudesta" vaan elämä on ollut tällaista jo siitä saakka, kun hän oli noin 18kk ikäinen ja alkoi selkeästi kommunikoimaan puhumalla.



Riidat tulevat yleensä aina (monesti monta kertaa päivässä) ihan vain siitä, että tyttö on etukäteen omassa päässään miettinyt suunnitelmat ja tekemiset valmiiksi. Useimmiten kuitenkaan suunnitelmat eivät menekään yksiin vanhempien ajatusten kanssa ja sitten väännetään... ja riitahan siitä monesti tulee. Ja kaikille viisaille tiedoksi, että kyse ei ole siitä, etti lapselle olisi pienestä saakka asetettu rajoja. Ja hän ei myöskään ole ainoa lapsemme, vaan toiseksi nuorin viidestä.



Meille vanhemmille Ross W Greene:n kirjoittama kirja " Tulistuva lapsi - Uusi lähestymistapa helposi turhautuvien ja joustamattomien lasten ymmärtämiseen ja kasvattamiseen" toi aika paljon helpotusta. Se auttoi meitä ymmärtämään, mistä asiassa on kysymys. Kirja antaa myös selkeitä ohjeita ja toimintamalleja siihen, kuinka näistä tilanteista selvitään " kunnialla" ilman, että kaikille tulee aina paha mieli. Ja tieto siitä, että emme ole yksin tämän asian kanssa...



Jaksamista toivotellen ;)

Varsinkin, kun olit jo selittänyt lapsellesi pussin kohtalon ja jos arvasit, että tilanne menee päälle, niin luja selvä EI siinä vaiheessa, kun lapsi koski pussiin.

Voi olla, että harhaan menee tämäkin, mutta kokeile.

olisi tuottanut raivarin eteisen puolella.. suosittelen kokeilemaan minäkin.

Tuossa tilanteessa oisin kieltänyt napakasti. Ei. Ei viedä. Mutta otapa reppu/ isin salkku/ uninalle ja viepä se reippaasti autoon.



Pääasia on sinullakin selkeesti kunnossa, eli vaikka tuli huutoa, niin pullopussia ei viety. Hyvä!

älä ainakaan itseäsi soimaa (kokeile toki muitakin keinoja).



Vaikutat hyvin järkevältä ihmiseltä, jolla on vanhemmuus hallussa.

Eli: " Pullopussia ei nyt viedä, mutta voisitko auttaa äitiä tämän sateenvarjon kantamisessa?"



Lisäksi olisin voinut vielä kehua, miten kiltisti lapsi ajatteli, kun halusi auttaa pussin kantamisessa ja miten fiksu hän olikaan kun huomasi sen. Usein se positiivisen kautta ohjailu tuottaa paremman tuloksen meidän tulsituvan pojan kanssa, mutta joskus tietenkin homma menee siitä huolimatta huudoksi...

mutta toki jos sitä pullopussia ei haluta viedä autoon haisemaan, se on riittävä syy. Mutta lapsen kieltäminen aina vain sen periaatteen takia, että " koska minä kiellän" , ei minun mielestäni ole OK.



Kun on syy olemassa " ei katsota videoita, koska nyt syödään/lähdetään/mennään nukkumaan" - silloin ei ole joustamista.



Mutta jos se on tyyliin " viedäänkö roskat nyt vai illalla" (en viittaa nyt ap tapaukseen vaan ylipäätään), voidaan ihan hyvin sanoa " hyvä on, viedään vain roskat" . Tai jotain.

tyttö on aina ollut tuollainen. Vauvana jo sai raivareita ja luultiin aina, että on sairas. Kun oppi puhumaan, sitten vasta tajuttiin mistä on kysymys. Lapsi on synnynnäinen johtaja, eli heti aamusta alkaa jakaa käskyjä perheenjäsenille ja toteuttaa omaa päivän suunnitelmaansa. Sen vuoksi kaikki asiat menee kiistaksi, jos en joissain asioissa jousta.



Sana EI on meillä hyvin tuttu, mutta sillä ei ole useinkaan vaikutusta, vaan tyttö on kädestä pitäen ohjattava ja lopulta väkisin raahattava/estettävä tms. Lapsi antaa ymmärtää, että on kuullut kiellon, mutta ei välitä siitä, koska hänellä on parempi idea.



Tuon pussin kanssa olisin voinut toimia toisin, kuten vaikka kertonut, että pussi on iltaa varten odottamassa eteisessä, että muistamme ottaa sen kauppaan mukaan. Mutta en valitettavasti muistanut, että mies pussin sinne nosti, ennen kuin tyttö oli jo sen löytänyt. Aivan hirveästi vaatisi ennakoimista ja etukäteissuunnittelua, että voisi tietää mihin vaatteeseen, roskaan, leluun tms tyttö milläkin kertaa takertuu.



Monesti tilanteissa on mausteena vielä, se että meillä on kaksi muutakin lasta, joten aina ei voisi yhden päähänpistojen mukaan mennä tai niitä estellen elää.



Tuo vaihtari on hyvä pitää mielessä ja joskus se toimii. Kehumista ja positiivisiin asioihin puuttumista ja niiden huomaamista varmasti saisin lisätä.



ap