Mitä tehdä teinin kanssa joka on vain kotona eikä tee mitään!!!!!!

Vierailija kirjoitti:

Kavereita ei oikeastaan ole. Tai no aloitti amiksen elokuussa ja sielä on kaksi kenen kanssa oleskelee koulussa, mutta ei näe heitä vapaa-ajalla.

Makaa vain kotona paskasen huoneen keskellä puhelin kädessä.

Ei edes viestittele kavereille vaan tekee netissä kaikenlaista. Lukee palstoja, katsoo videoita, etsii kiinnostuksen kohteisiinsa liittyviä sivuja.

Hänellä ei kuitenkaan ole harrastuksia tai mitään eikä häntä kiinosta mikään jota voisi hyödyntää harrastuksena.

Kyseessä siis 16v poika.

Olen oikeasti huolissaan, että tuhlaa elämäänsä tällaiseen. Ei vaikuta siis itsekkään tyytyväiseltä.

Ollaan käyty muistakin syistä nuoriso psykiatrialla jossa on ollut terapia käyntejä ja nyt on tulossa lokakuun lopussa noihin liittyvä lääkärin tapaaminen. Mutta noista käynneistä ei ole oikein mitään hyötyä.

Poika ei myöskään itse haluaisi apua vaan sanoo, että miksi kokoajan pitää kiusata tuollaisilla käynneillä.

Vaikka on selkeästi niiden tarpeessa ja sitä mieltä ovat lääkäritkin.

Eniten huolettaa tuo hukkaan kuluva nuoruus ja haluttaisiin me aikuisetkin joskus olla keskenään kotona ja omaa rauhaa. Mutta jos tässä olisi kyse meidän omasta rauhasta vain niin mikään ei estä sitten meitä lähtemästä ulos tms. Mutta eniten huolettaa tuo poika.

Poika ei tietääksemme polta eikä juo.

Mutta tuntuu, että jopa se tupakan polttaminenkin olisi "normaalimpaa" / "terveempää" tämän ikäiseltä kuin se, että ei tee mitään.

Mitä oikein pitäisi tehdä?????

Tämä on aika vaikea tilanne, kun teini ei itse halua apua, mutta me näämme ja lääkärit näkevät, että on sen tarpeessa eikä hän vaikuta tyytyväiseltä elämäänsä.

Ihan normaalilta teiniltä kyllä kuulostaa, Mihin hän lääkärin mielestä tarvitsee apua? saako vanhemmilta tarpeeksi aikaa ja huomiota?

Olin itse samanlainen teininä. En viihtynyt isoissa porukoissa eikä minulla ollut oikeastaan kavereita, olin enimmäkseen kotona.

Nyt opiskelen yliopistossa ja minulla on ystäviä, ei montaa mutta eipä tarvitse olla aina yksin. Äitiäni tämä yhä jaksaa ihmetyttää kun en kuulu mihinkään isompiin "porukoihin" tai ole ikinä seurustellut, mutta koen olevani liian ujo, ruma ja epäsuosittu sellaiseen. Enpä tiedä lohduttaako tämä purkaus sinua, mutta halusinpa vain avautua. Älä ainakaan kerro huolestasi pojallesi, luultavasti häntä vituttaa jo ilman syyllisyyttä siitä että mokaa äitinsäkin odotukset.

Miten teini on vain kotona, mutta kuitenkin oleskelee koulussa joidenkin kanssa? Ristiriitaista

Mistä olisi lapsi oppinut palstojen selailun? :D

Istuu huoneessaan puhelin kädessä? Aika surkeaa. Osta sille nyt edes tietokone.

Olin itse samanlainen teininä. En viihtynyt isoissa porukoissa eikä minulla ollut oikeastaan kavereita, olin enimmäkseen kotona.

Nyt olen kuudetta vuotta työttömänä ja en opiskele missään. Käyn säännöllisesti päihdepolilla päihteiden liikakäytön vuoksi ja parin viikon välein avohoidossa psykiatrian keskuksessa. En tahdo oikeastaan mitään ja elämä on tälleen ihan jees.

Olen suhtkoht humalassa.

Normiteini. Mihin sitä psykiatriaa tarvitaan?

Puhelin on siitä hyvä, että sitä on helpompaa operoida yhdellä kädellä kuin tietokonetta.

Ei minullakaan ollut 16-vuotiaana kavereita enkä käynyt ikinä missään muualla kuin koulussa. En harrastanut mitään muuta kuin lukemista ja kirjoittamista.

Ihan normaali ihminen mielestäni nyt olen. On aviomies, oma koti ja säännöllinen, vakituinen työ.

Ihan kuin olisin ite kirjoittanut.

Meillä jantteri pelaa, että siellä on sosiaalisia kontakteja. Nyt uuden koulun myötä on tullut uusia tuttavuuksia ja muutaman kerran heidän kanssaan on hengaillutkin.. Eilen kyselin, eikö teillä ole tällä viikolla mitään suunnitelmia. Kerto, että kuudeks kyselivät kylille, ehkä pitäs mennä... mutta ei se sit jaksanutkaan.

Noista uusista kamuistakin tuntuu hohto jo menneen.

Me vanhemmat kyllä "pakotetaan" se toisinaan leffaan/teatteriin/keikoille tai syysmetsälenkki on huomenna tiedossa. Lautapelejä pelaillaan. Sukuloimaan ei tarvitse pakottaa.

Jutellaan paljon kaikesta ja nauretaan. Kattellaan YouTube-videoita yhdessä. Nauretaan sydämen kyllyydestä. Vedet silmissä.

Kyllä siinä iloa on, mutta pitää kaivaa esiin. Toisinaan vaikuttaa niin eristyneeltä ja alakuloiselta.

Ehkä se murkkuikä on vasta tuolle tullut ja mun olisi siihen sopeuduttava.

Onko teillä itsellänne sosiaalista elämää jotta voisitte näyttää mallia?

Luulisin että teinin jo olemassa olevat vaikeudet häiritsevät hänen pärjäämistään. Teini tai ei, kyllä ihminen kaipaa aina jotain kunnon virikkeitä.

Teidän pitäisi osata potkia pyllylle silloin kun siihen on aihetta, ja tukea ja kannustaa silloin kun taas siihen on aihetta.

Onko poika sitten masentunut? Mitä tarkoitat noilla lääkärikäynneillä, syökö hän lääkkeitä? Itse en välttämättä syöttäisi 16- vuotiaalle masennuslääkkeitä, jos ongelma on "vain" kotona makoilu. Siis jos pystyy kuitenkin huolehtimaan koulunkäynnistä ja koulussa on kavereita.

Yrittäisin innostaa aloittamaan harrastuksen tms.

Pojallamme on diagnosoitu lievä asperger. Hänellä on myös ongelmia sosiaalisissa tilanteissa ja on ikäistää nuoremman tasolla.

Lisäksi hänellä on ahdistuneisuushäiriö jonka takia hänellä on pakon omaisia pelkoja liittyen omaan terveyteen.

Eikö tässä ole riittävästi?

Näiden takia käy. Ei ole masentunut eikä syö lääkkeitä.

Lääkärien mielestä on ihan tarpeellista käydä etenkin kun on näiden lisäksi vielä tuo passiivisuus.

- ap

Aika outoa. Meillä ei teinit pysy kotona ja me haluttaisiin heidän välillä olevan.

Ap:lla roolit ovat päin vastoin poika on kotona, mutta vanhemmat haluavat eroon.

Aika kova kohtalo. Ei kavereita eikä edes omat vanhemmat kaipaa.

Miksi hankitte lapsia/lapsen jos haluatte hänestä "eroon" vai oliko tuo lapsi vahinko? Tai älä edes rupea ap kertomaan. En halua kuulla enempää.

Toivoittavasti pojallanne alkaisi mennä hyvin ja löytäisi ihmisiä joiden keskellä on oikeasti haluttua seuraa .

Vierailija kirjoitti:

Aika outoa. Meillä ei teinit pysy kotona ja me haluttaisiin heidän välillä olevan.

Ap:lla roolit ovat päin vastoin poika on kotona, mutta vanhemmat haluavat eroon.

Aika kova kohtalo. Ei kavereita eikä edes omat vanhemmat kaipaa.

Miksi hankitte lapsia/lapsen jos haluatte hänestä "eroon" vai oliko tuo lapsi vahinko? Tai älä edes rupea ap kertomaan. En halua kuulla enempää.

Toivoittavasti pojallanne alkaisi mennä hyvin ja löytäisi ihmisiä joiden keskellä on oikeasti haluttua seuraa .

Niin tai ehkä tuo ap:n tunne on ihan normaali tuossa tilanteessa. Voisi sinuakin ruveta ahdistamaan jos teinisi makailisivat sotkun keskellä surkean näköisinä.

Mun tytär oli juuri tuollainen tuossa iässä, oli vain pari kaveria ja roikkui netissä, eikä paljon puhunut. Huone oli kuin pommin jäljiltä ja kotityöt oli kuin tervanjuontia. Koulu meni hyvin ja vieraiden seurassa oli kuitenkin sosiaalinen, mutta ei kotona.

Jotain tapahtui kun lähestyi 18v. nyt jopa juttelee ja nauretaan yhdessä. Ja huumoriakin löytyy. Tosin, nyt taas koulu ei mene yhtä hyvin kuin ennen. Nykyään on ihan eri tyttö, kuin pari vuotta sitten.