Miksi aikuiset ihmiset ovat niin epävarmoja itsestään? Miksi aivan luonnollista vanhenemista ei voi hyväksyä?
Ei ikäänsä pakonomaisesti kätkemään pyrkivä aikuinen anna itsestään nuorekasta kuvaa, vaan huonoitsetuntoisen ja säälittävän! Tämä nuoruuden palvonta on sairasta! Harmaat hiuksetkin tulivat muotiin vasta, kun nuoret ne toivat niin "radikaalina ja raikkaana tuulahduksena".
Nyt päät pystyyn, aikuiset ihmiset! Olkaa ylpeitä itsestänne ja myös vanhenemisestanne!
Ps. Jos ja kun olen elänyt riittävän pitkään, olen ihan rehellisesti vanha, en mikään seniori- tai "kolmasikäinen" tms. :D
Kommentit (7)
Miksi vanhenemisesta pitäisi olla ylpeä? Kehon toimintakyky heikenee, ja lopussa odottaa vääjäämätön kuolema. Kehotus ylpeyteen omasta vanhenemisesta tuntuu oudolta, kun jokainen jäisi fysiikaltaan nuoreksi aikuiseksi, jos se vain olisi mahdollista.
Ihmisiltä puuttuu realismi ja ei pystytä hyväksymään itseään sellaisena kuin on. Aina pitää olla/saada jotain enemmän. Ei keskitytä omaan elämään vaan kytätään toisia ja vertaillaan.
Kuolemanpelko on myös kova.
Itse olen "vasta" 47v. ja en ole vielä rupsahtanut vaikka näytän ihan oman ikäiseltäni. Asenne on kuitenkin kohdallaan.
Varmasti 6 tai 7kymppisenä harmittaakin rypyt ja muut roikot jos nyt niin vanhaksi edes saa elää.
Mutta pitää muistaa että niin kauan kun vanhenee niin on elossa :)
Olen itseasiassa osittain samaa mielta hanskan kanssa. Vanhenemiseen usein liittyy monia vaikeitakin asioita, kuten terveyden heikkeneminen, muistihairiot ja -sairaudet, hidastuminen (kognitiivinen ja fyysiset refleksit myos), puolison ja kavereiden sairaudet ja kuolemat, huoli siita kuka minusta huolehtii jos jaan yksin vanhenemaan... Elimistossa tapahtuu muutoksia, jotka tavallaan symbolisoivat oman vajavaisuuden kohtaamista (esim. naisten rajat lasten saamiseen) ja oman roolin muuttumista yhteiskunnassa. Elakeika alkaa kolkutella ovella ja tyonantajat eivat enaa halua/uskalla palkata vanhenevaa ihmista...
Parikymppisena oli viela sellainen maailmanvoittajafiilis ja jotenkin "kuolematon" olo... Nyt pitkalti yli kolmekymppisena alkaa jo hahmottaa elaman rajallisuuden. Toki vanhenemisessa voi olla paljon iloa ja itsense loytamista uudelleen, roolien uudelleen luomista yms., mutta ihan elaman kiertokulun kannaltakin vanheneminen ei aina ole kovinkaan helppo juttu. Vaikka ei kuolema pelottaisikaan, voi olla aikaa vaikeaa ajatella, miten muutaman vuosikymmenen/vuoden paasta minuakaan ei enaa ole ja muiden elama jatkuu entisellaan kunnes hekin kohtaavat sen valttamattoman.
3 jatkaa vielä...
Terveyden menettämistä pelkään. Niin kauan kuin terveys säilyy elämä on helppoa ja kivaa.
Vasta nyt sen kunnolla ymmärtää miten tärkeää on hyvä terveys...sitä kun ei saa rahallakaan muuta kuin tiettyyn pisteeseen asti.
Vanheneminen on siis ok jos säilyy suht terveenä. Ennen sitä piti perusterveyttä ihan itsestäänselvyytenä kun sellainen oli/on mutta eihän sitä kukaan tiedä mitä on tulossa...ei nuori eikä vanha.
En kuitenkaan ole mikään terveysintoilija sillä uskon että elämästä pitää myös nauttia ja pieniä paheita saa olla ettei jää elämä elämättä.
Muut ei hyväksy naisten vanhenemista , joka paikassa vinkkejä miten näyttää nuoremmalta,miten saa täydellisen ihon,ripset,huulet,hiukset,vartalon :(
hanska kirjoitti:
Miksi vanhenemisesta pitäisi olla ylpeä? Kehon toimintakyky heikenee, ja lopussa odottaa vääjäämätön kuolema. Kehotus ylpeyteen omasta vanhenemisesta tuntuu oudolta, kun jokainen jäisi fysiikaltaan nuoreksi aikuiseksi, jos se vain olisi mahdollista.
Eihän kuolevaisuudesta olla ylpeitä, vaan kyvystä sietää sitä pystypäin. Mutta kun nykymaailmassa ihmisen arvokkuus alkaa olla vakvasti riistetty luonnonvara, näin siinä käy. Koemme olevamme jatkuvasti luupin alla. Vähemmästäkin itsevarmuus karisee.
.