Lue keskustelun säännöt.
Onko lapsien hankkimisen katuminen tabu Suomessa?
28.09.2016 |
http://www.iltalehti.fi/perhe/2016092322361533_pr.shtml?_ga=1.142262516… Moni tuttuni on avautunut päihtyneenä miten paljon vihaa perhe-elämäänsä, vaikka someen tykittävätkin kuvia lapsista ja ihanasta arjestaan. Aiheesta ei yleisesti kauheasti puhuta, vaikka ilmiö on kiistaton ja ilmeisesti aika yleinenkin. Onko aihe peräti tabu? Harmittaako jopa niin paljon, ettei asiaa pysty itselleen/muille myöntämään? Lapsien kannalta hyvä, etteivät joudu kokemaan syyllisyyttä olemassa olostaan johon ovat syyttömiä. Näin anonyymillä palstalla asiasta ajattelin kysäistä. :)
Kommentit (6)
Surullista jos taipuu painostuksen alla hankkimaan lapsia.
Ja kyllä, lapsi hoksaa sen että äiti tai isä ei häntä ole halunnut.
Olen itse halunnut lapseni. Olen myös miettinyt väsyneenä että kuinka kauhealta tämä tuntuis jos ei olisi lapsia halunnut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kamalaa, jos ihminen ei tunne itseään niin hyvin, että tekee lapsia, joita katuu myöhemmin.
Minulle lapseni ovat parasta maailmassa, vaikka hyvin uraorientoitunut olen aiemmin ollutkin. En ole ikinä katunut sekuntiakaan.
Voisin helposti pahimmilla väsymyksillä joskus sanoakin jotain rumaa perhe-elämästä, silti voin rehellisesti sanoa, etten ole koskaan katunut päätöstäni hankkia perhettä jo nuorena. Neljäs tulossa ja elämä todella hymyilee (no joskus aamulla irvistää..😂)
En ole itse kuullut kenenkään sanovan tosissaan, että oikeasti katuisi lapsiaan, purkautumisia tietenkin väsyneinä aikoina ja olkapäätä tarjoten ymmärtänyt, ettei niistä mitään johtopäätöksiä tarvitse tehdä. Myöhemmin onkin muisteltu noita hetkiä ja yhdessä huokaillen mietitty, kuinka ihanaa onkin olla isä/äiti.
En siis väitä, että sellaista ihmistä ei olisi olemassa, mutta sain tästä jotenkin sellaisen kuvan, kuin tuo olisi yleistäkin. Sitä en oikein usko, vaan enemmänkin just sellaista hetken raivoa ja purkamista.
Tällä palstalla se ei ole ainakaan tabu, vaan lapsien katumisesta kertoville liioitelluille provoille satelee yläpeukkuja ja ympäripyöreitä, latteita iskulauseita tyyliin "maailma ylikansoittuu jo". Ei sillä, etteikö joku voisi oikeastikin lapsiaan katua, mutta keskustelu on hyvin pinnallista ja aidot kokemukset aiheesta loistavat poissaolollaan. 20-28-vuotiaiden vielä opiskelevien vela-naisten (palstan suurin käyttäjäryhmä) provoilevia kirjoituksia siitä, miten lapset tuhosivat heidän uransa ja parisuhteensa, kyllä riittää. Kypsiin, oivaltaviin kommentteihin, joista huokuisi monipuolinen ymmärrys siitä, mitä lapsiperhe-elämä on (iloineen ja suruineen), törmää harvemmin. Harvoin näkee myöskään kokemuksia esim. 18- ja 20-vuotiaiden lasten vanhemmilta, jotka katuisivat lapsiaan. Pikkulapsiarjesta saa tietysti mehukkaampaa draamaa provojensa aiheeksi.
Virhe on liian suuri ja peruuttamaton, että sitä pystyisi myöntää veikkaisin.