30-vuotiaana hyvästä miehestä eroaminen?

Uhkarohkea päätös erota? Ettäkö jäisit suhteeseen, koska pelkäät, ettet saa parempaa? Ei kuulosta hyvältä syyltä.

Mieti, mitä haluat elämältä, ja tee päätös sen mukaan, viekö suhde tämän miehen kanssa sinua lähemmäs vai kauemmas siitä.

Muuta ihmeessä ja pidätte kaukosuhdetta yllä toistaiseksi :) Jos nyt jäät siihen ha teet vielä lapsiakin niin ei mene monta vuotta että olet katkera miettien "mitä jos olisin lähtenyt".

Tee se, oikeasti!

Haluatte eri asioita, eri maassa, eikä mies ole edes sielunkumppanisi. Mitä vielä odotat?

Vaikea sanoa mitään kun se on sun päätös.

Et ole vielä vanha, eli vaihtoon vaan! Sinulla on monta vuotta aikaa löytää oikea kumppani.

Itse olen eronnut hyvästä miehestä ja löysin sen jälkeen sen elämäni rakkauden. Vaikka vanhassa suhteessakaan ei ollut mitään vikaa, on tämä suhde aivan toiselta planeetalta. Sinulla painaa vaakakupissa vielä unelma toisesta kotimaastakin, joten menoksi vaan!

Näissä asioissa, kuten kaikissa muissakin, kannattaa usein kuvitella itsensä siihen sen toisen asemaan.

Haluaisitko itse jatkaa suhdetta sellaisen ihmisen kanssa, joka haluaa aivan toisenlaisia asioita kuin sinä, eikä edes pidä sinua sielunkumppaninaan? Joka "pitää sinusta paljon?"

Haluaisitko, että joku olisi kanssasi, vaikka ajattelisi ettet olisi hänen sielunkumppaninsa mutta olet ihan kiva ja hyvä nainen?

Vierailija kirjoitti:

Haluaisitko, että joku olisi kanssasi, vaikka ajattelisi ettet olisi hänen sielunkumppaninsa mutta olet ihan kiva ja hyvä nainen?

Ollaan puhuttu avoimesti eroistamme, kyllä. Itse esimerkiksi olen aika menevä, mutta mies tykkää olla kotona.

Eikö sielunkumppanin löytäminen ole älyttömän vaikeaavtai jopa epätodennäköistä?

Kiitos kaikille jo nyt vastauksista. Tämä asia alkaa näyttää jotenkin selkeältä - mitä mä tässä edes mietin. Pelkään vain, että mitä jos haluankin jo pian asettua aloilleni enkä reissata loputtomiin.

Kolmekymppinen ei ole enää nuori ja pari vuotta menee nopeasti. Voi tulla kiire siinä unelmapuolison löytämisessä. Ei kannata uskoa aina näitä vaaleanpunaisia tarinoita sielunkumppanin löytymisestä eron jälkeen...tottakai ne jotka löysivät mainostavat että vaihtamalla paranee, mutta sitten on se toinen puolisko joka ei löytänyt uutta tai löysi huonomman tilalle. He nuolevat haavojaan hiljaisuudessa.

Sinun pitää itse miettiä, että haluatko yhteisen tulevaisuuden tämän miehen kanssa siellä missä mies asuu. Jos tämä tulevaisuudennäkymä ahdistaa tai tuntuu epämukavalta, niin teille molemmille on parempi kun eroatte nyt ennen lasten hankkimista.

Vierailija kirjoitti:

Kolmekymppinen ei ole enää nuori ja pari vuotta menee nopeasti. Voi tulla kiire siinä unelmapuolison löytämisessä. Ei kannata uskoa aina näitä vaaleanpunaisia tarinoita sielunkumppanin löytymisestä eron jälkeen...tottakai ne jotka löysivät mainostavat että vaihtamalla paranee, mutta sitten on se toinen puolisko joka ei löytänyt uutta tai löysi huonomman tilalle. He nuolevat haavojaan hiljaisuudessa.

 

Niin, no en mä ainakaan (toistaiseksi ole) löytänyt mitään sielunkumppania eron jälkeen. Toisaalta, mitä ap menettää, kun ei hänellä ole sitä nytkään? Ja toiseksi, minusta aika surullinen vaihtoehto haudata kaikkia nyt olemassa olevia unelmia (matkustelu, hyppy tuntemattomaan, seikkailu) vain tuo "kauhukuva" mielessään, ettei sitä sielunkumppania ole _senkään_ jälkeen, jos ei nytkään... Minusta nuo unelmat, itselleen eläminen kuulostaa paljon upeammalta! Toki ymmärrän, jos niitä lapsia tahtoo, mutta sekin on sitten myöhemmin, jos oikein ymmärsin. Kolmas pointti: jos sielunkumppanuutta ei ole nyt, niin lähtemällä tästä suhteesta saat ap ainakin mahdollisuuden löytää sielunkumppanin jostain toisesta ihmisestä, toisin kuin jäämällä tämän miehen luo.

Itse elän aivan hyvää elämää ilman sielunkumppania, tai muutakaan kumppania. Sanoisin, että tuollaisia toteuttamiskelpoisia unelmia minä kaipaan enemmän, ja varmasti rohkeutta toteuttaakin sellaisia...

Jätä se sika

Kyse on vain siitä, että voiko ap elää myös niin, jos se skenaario toteutuu, että sielunkumppania ei koskaan löydäkään. Jos voi, niin tietenkin kannattaa lähteä jahtaamaan unelmiaan.

Vierailija kirjoitti:

Uhkarohkea päätös erota? Ettäkö jäisit suhteeseen, koska pelkäät, ettet saa parempaa? Ei kuulosta hyvältä syyltä.

Mieti, mitä haluat elämältä, ja tee päätös sen mukaan, viekö suhde tämän miehen kanssa sinua lähemmäs vai kauemmas siitä.

Kuulostaa ihan hyvältä syyltä pelko, ettei löydä parempaa. Eiköhän kaikilla ole sama pelko jollain tasolla.

Jos näin miehen näkökulmasta miettii asioita, joita haluaa elämässään:

- Saada kauniin pornomallin näköinen, mukava, fiksu, sitoutumiskykyinen ja estoton nainen

- Saada unelmien työpaikka, jossa rikastuu miljonääriksi

- Saada muutama kuukausi vapaata vuodessa, jolloin voisi matkustella paljon

- Saada lapsia

Siinä muutama. Sitten kun aletaan miettimään, mitkä noista voisi toteutua, jos jätän nykyisen kumppanin, niin korkeintaan yksi kohta. Todennäköisesti ei sitäkään. Eli paraneeko se vaihtamalla, vai jopa huononee vaihtamalla? Siinäpä kysymys.

Ei ole täysi sielunkumppani ja mietit jo nyt eroa. No älä nyt ainakaan lapsia hänelle ala vääntää, jos et rakasta sitä ulkomaalaista miestäsi.

Mieti nyt eteenpäin: ero tulee ja missäs sitten maan lakien mukaan asutaan, taistellaan huoltajuudesta? Sinä haluatkin Suomeen mutta et saa viedä lapsia maasta?

Pakkaa vaan kamat ja lähde menemään. Järkevintä. Kyllä lapset ansaitsee rakastavan kodin, ja lasten kotoa lähdön jälkeenkin pitäisi olla jotain yhteistä, tai ero tulee jo lapsiaikana. Jos ei ole oikein samat synkkaukset ennen lapsia, niin miksi tehdä sen ihmisen kanssa lapsia, kun siinä on vielä tuo eri kulttuurikysymys ja asumismaakin mukana? Miksi tehdä asioista valmiiksi hankalia, jos sydän ei ole suhteessa kympillä mukana?

Sulla ei ole kympillä mukana, eli lähde menemään.

Vierailija kirjoitti:

Ei ole täysi sielunkumppani ja mietit jo nyt eroa. No älä nyt ainakaan lapsia hänelle ala vääntää, jos et rakasta sitä ulkomaalaista miestäsi.

Mieti nyt eteenpäin: ero tulee ja missäs sitten maan lakien mukaan asutaan, taistellaan huoltajuudesta? Sinä haluatkin Suomeen mutta et saa viedä lapsia maasta?

Pakkaa vaan kamat ja lähde menemään. Järkevintä. Kyllä lapset ansaitsee rakastavan kodin, ja lasten kotoa lähdön jälkeenkin pitäisi olla jotain yhteistä, tai ero tulee jo lapsiaikana. Jos ei ole oikein samat synkkaukset ennen lapsia, niin miksi tehdä sen ihmisen kanssa lapsia, kun siinä on vielä tuo eri kulttuurikysymys ja asumismaakin mukana? Miksi tehdä asioista valmiiksi hankalia, jos sydän ei ole suhteessa kympillä mukana?

Sulla ei ole kympillä mukana, eli lähde menemään.

Ei mun mielestä vielä vuoden seurustelun jälkeen voi väittää, että toista rakastaisi. Rakkaus kasvaa ajan kanssa. Meillä kuitenkin olisi hyvät lähtökohdat, koska tykkään toisesta, pidän häntä haluttavana ja kunnioitan häntä.

Mutta riittääkö se, vai lähdenkö etsimään jotain jalat alta vievää? Siinäpä kysymys.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kolmekymppinen ei ole enää nuori ja pari vuotta menee nopeasti. Voi tulla kiire siinä unelmapuolison löytämisessä. Ei kannata uskoa aina näitä vaaleanpunaisia tarinoita sielunkumppanin löytymisestä eron jälkeen...tottakai ne jotka löysivät mainostavat että vaihtamalla paranee, mutta sitten on se toinen puolisko joka ei löytänyt uutta tai löysi huonomman tilalle. He nuolevat haavojaan hiljaisuudessa.

 

Niin, no en mä ainakaan (toistaiseksi ole) löytänyt mitään sielunkumppania eron jälkeen. Toisaalta, mitä ap menettää, kun ei hänellä ole sitä nytkään? Ja toiseksi, minusta aika surullinen vaihtoehto haudata kaikkia nyt olemassa olevia unelmia (matkustelu, hyppy tuntemattomaan, seikkailu) vain tuo "kauhukuva" mielessään, ettei sitä sielunkumppania ole _senkään_ jälkeen, jos ei nytkään... Minusta nuo unelmat, itselleen eläminen kuulostaa paljon upeammalta! Toki ymmärrän, jos niitä lapsia tahtoo, mutta sekin on sitten myöhemmin, jos oikein ymmärsin. Kolmas pointti: jos sielunkumppanuutta ei ole nyt, niin lähtemällä tästä suhteesta saat ap ainakin mahdollisuuden löytää sielunkumppanin jostain toisesta ihmisestä, toisin kuin jäämällä tämän miehen luo.

Itse elän aivan hyvää elämää ilman sielunkumppania, tai muutakaan kumppania. Sanoisin, että tuollaisia toteuttamiskelpoisia unelmia minä kaipaan enemmän, ja varmasti rohkeutta toteuttaakin sellaisia...

Juuri tällainen "haluan kokea kaiken ennen lapsia ja elää täysillä mistään välittämättä" -mentaliteetti aiheuttaa pika-avioliittoja 'väärien' miesten kanssa ja sitten avioeroja kun lapset pitää paniikissa hankkia ensimmäisen suostuvaisen miehen kanssa vaikka aikaa olisi ollut kuinka paljon sopivan miehen etsimiseen. Mutta koska bailabaila, sekoilu ja minäminä.

Jos mulla olisi työpaikka euroopan suurkaupungissa odottamassa, lähtisin heti. Mutta minä en pystykään pitkiin parisuhteisiin.

Tavallaan voisin lapsia yrittää saada vaikka spermapankista, jos lastentekoaikana olisin yhä ilman miestä. Mutta, tietäisin että tämä mies olisi hyvä ja rakastava isä. Niin vaikeaa.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kolmekymppinen ei ole enää nuori ja pari vuotta menee nopeasti. Voi tulla kiire siinä unelmapuolison löytämisessä. Ei kannata uskoa aina näitä vaaleanpunaisia tarinoita sielunkumppanin löytymisestä eron jälkeen...tottakai ne jotka löysivät mainostavat että vaihtamalla paranee, mutta sitten on se toinen puolisko joka ei löytänyt uutta tai löysi huonomman tilalle. He nuolevat haavojaan hiljaisuudessa.

 

Niin, no en mä ainakaan (toistaiseksi ole) löytänyt mitään sielunkumppania eron jälkeen. Toisaalta, mitä ap menettää, kun ei hänellä ole sitä nytkään? Ja toiseksi, minusta aika surullinen vaihtoehto haudata kaikkia nyt olemassa olevia unelmia (matkustelu, hyppy tuntemattomaan, seikkailu) vain tuo "kauhukuva" mielessään, ettei sitä sielunkumppania ole _senkään_ jälkeen, jos ei nytkään... Minusta nuo unelmat, itselleen eläminen kuulostaa paljon upeammalta! Toki ymmärrän, jos niitä lapsia tahtoo, mutta sekin on sitten myöhemmin, jos oikein ymmärsin. Kolmas pointti: jos sielunkumppanuutta ei ole nyt, niin lähtemällä tästä suhteesta saat ap ainakin mahdollisuuden löytää sielunkumppanin jostain toisesta ihmisestä, toisin kuin jäämällä tämän miehen luo.

Itse elän aivan hyvää elämää ilman sielunkumppania, tai muutakaan kumppania. Sanoisin, että tuollaisia toteuttamiskelpoisia unelmia minä kaipaan enemmän, ja varmasti rohkeutta toteuttaakin sellaisia...

Juuri tällainen "haluan kokea kaiken ennen lapsia ja elää täysillä mistään välittämättä" -mentaliteetti aiheuttaa pika-avioliittoja 'väärien' miesten kanssa ja sitten avioeroja kun lapset pitää paniikissa hankkia ensimmäisen suostuvaisen miehen kanssa vaikka aikaa olisi ollut kuinka paljon sopivan miehen etsimiseen. Mutta koska bailabaila, sekoilu ja minäminä.

Aikamoinen oxymoron. Kun voi elää itselleen ja kokea asioita ja SIINÄ SAMALLA olla silmät avoinna sen hyvän kumppanin löytämiseen. Kuulostaa että sinun mielestäsi nimenomaan pitäisi jättää oma elämä elämättä ja vihkisormuksen kuva silmissä vain koko nuoruus etsiä Sitä Oikeaa Miestä. Nythän ap:lla on se "sopiva mies", jonka kanssa tehdä lapsi, mielestäsikö siihen olisi nyt tyydyttävä, vaikka se tarkoittaisi niiden omien unelmien hautaamista, niiden, jotka eivät tämän miehen kanssa ole yhteisiä unelmia? Silti mies on vaan niin hiton sopiva sinusta, niinkö? Minusta sopivampi kumppani on sellainen, jonka kanssa voi jakaa ja kokea yhdessä niitä unelmia.

16-vuotiaana lukiolaisena sen leffojen high school -rakkauden vihkimisen ja "bailabaila minäminä paska pika-avioliitto" -vaihtoehdon väliin mahtuu hei paljon muutakin. Live a little.