Kuinka pitkään mietit avioeropäätöstä?
Itselläni pohtiminen on jo kroonistunut. Ensin mietin kymmenisen vuotta haaveen tasolla, ja nyt viisi vuotta se on ollut konkreettisempaa. Mietin vain käytännön asioita, tunnepuoli ei ole vaivannut näinä vuosina. Taitaa olla jo vähän liikaa pohdintaa.
Tai toisinpäin - onko ihmisiä, jotka eivät koko avioliittonsa aikaa suunnittele, miten siitä pääsisi irti?
Kommentit (15)
Pari vuotta vakavissani. Sitten tein päätöksen ja ryhdyin toimenpiteisiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tai toisinpäin - onko ihmisiä, jotka eivät koko avioliittonsa aikaa suunnittele, miten siitä pääsisi irti?
Mistä pääsisi irti?
No avioliitosta, tietenkin. Ap
Ei ole ollut tarvetta miettiä, mutta en pitäisi toista löysässä hirressä vuositolkulla vaan tekisin ratkaisun melko nopeasti mutta hätäilemättä. Odotan samaa myös puolisoltani.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tai toisinpäin - onko ihmisiä, jotka eivät koko avioliittonsa aikaa suunnittele, miten siitä pääsisi irti?
Mistä pääsisi irti?
No avioliitosta, tietenkin. Ap
Miksi ihminen joka ei suunnittele avioeroaan, haluaisi siitä irti? Vai tarkoitatko, että miten pääsee irti toisesta osapuolesta, joka ei halua eroa, mutta sinä haluat? No, eroamalla.
Aika monta vuotta, mutta kaksi vuotta meni päätöksestä varsinaiseen toimintaan.
7-vuotta josta viimeinen 6kk avioliitossa.
Vierailija kirjoitti:
Ei ole ollut tarvetta miettiä, mutta en pitäisi toista löysässä hirressä vuositolkulla vaan tekisin ratkaisun melko nopeasti mutta hätäilemättä. Odotan samaa myös puolisoltani.
Meillähän mies ei koe olevansa löysässä hirressä, koska hänellä on ihan hyvä olo. Aina kun otan puheeksi omaisuuden jakamisen tai eron muuten, se on hirveän yllättynyt. Ihan kuin kuulisi ensimmäistä kertaa että haluan erota. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tai toisinpäin - onko ihmisiä, jotka eivät koko avioliittonsa aikaa suunnittele, miten siitä pääsisi irti?
Mistä pääsisi irti?
No avioliitosta, tietenkin. ApMiksi ihminen joka ei suunnittele avioeroaan, haluaisi siitä irti? Vai tarkoitatko, että miten pääsee irti toisesta osapuolesta, joka ei halua eroa, mutta sinä haluat? No, eroamalla.
Siis tuossahan kysyttiin, onko olemassa ihmisiä, jotka eivät missään vaiheessa suunnittele tai halua eroa. Jos joku ei missään vaiheessa halua erota, niin vastaus kysymykseen on "kyllä, on olemassa sellaisia ihmisiä". Mikä tuossa nyt oli vaikeaa?
Voihan sen elämänsä noinkin viettää. Suunnittelemalla. Luulisi että 15 vuodessa saisi jotain konkreettistakin aikaan.
20v. yhdessä, 11v. aviossa ja ei, en suunnittele miten pääsisin eroon miehestäni! Yksi kriisi suhteeseen mahtuu, mutta silloinkaan ei erottu hätäisesti, vaan selviteltiin ja tehtiin töitä suhteen eteen. Kuvitteletko oikeasti, että kaikkien muidenkin avioliitto on yhtä valetta? Millaisen kuvan parisuhteesta olet saanut omilta vanhemmiltasi?
Vierailija kirjoitti:
20v. yhdessä, 11v. aviossa ja ei, en suunnittele miten pääsisin eroon miehestäni! Yksi kriisi suhteeseen mahtuu, mutta silloinkaan ei erottu hätäisesti, vaan selviteltiin ja tehtiin töitä suhteen eteen. Kuvitteletko oikeasti, että kaikkien muidenkin avioliitto on yhtä valetta? Millaisen kuvan parisuhteesta olet saanut omilta vanhemmiltasi?
Samanlainen liitto vanhemmillani oli kuin meilläkin: tasainen, arki sujuu, mutta ei varmaan tunnetasolla mitään yhteyttä. Ja isäni on kovin dominoiva, siinä ei naisilla ole sanan sijaa kun hän päättää kaiken. Mikä sitten tekee avioliitosta "valetta", en minä tiedä. Kuulemma tavoittelen kuuta taivaalta, kun haluaisin jonkunlaisen läheisyyden tunteen parisuhteeseeni. Että voisi koskettaa toista ja puhua asioista. Harrastaa seksiäkin useammin kuin silloin jos pitää saada lapsi alkuun. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
20v. yhdessä, 11v. aviossa ja ei, en suunnittele miten pääsisin eroon miehestäni! Yksi kriisi suhteeseen mahtuu, mutta silloinkaan ei erottu hätäisesti, vaan selviteltiin ja tehtiin töitä suhteen eteen. Kuvitteletko oikeasti, että kaikkien muidenkin avioliitto on yhtä valetta? Millaisen kuvan parisuhteesta olet saanut omilta vanhemmiltasi?
Samanlainen liitto vanhemmillani oli kuin meilläkin: tasainen, arki sujuu, mutta ei varmaan tunnetasolla mitään yhteyttä. Ja isäni on kovin dominoiva, siinä ei naisilla ole sanan sijaa kun hän päättää kaiken. Mikä sitten tekee avioliitosta "valetta", en minä tiedä. Kuulemma tavoittelen kuuta taivaalta, kun haluaisin jonkunlaisen läheisyyden tunteen parisuhteeseeni. Että voisi koskettaa toista ja puhua asioista. Harrastaa seksiäkin useammin kuin silloin jos pitää saada lapsi alkuun. Ap
Tätä juuri tarkoitan! Tyydyit suhteeseen, koska et tiennyt paremmasta! Muuten et epäilisi, että kaikki muutkin ovat takuulla onnettomassa suhteessa. Oliko teillä joskus hyvä suhde ja oikeaa rakkautta, arvostamista ja toisen kunnioittamista? Jos kyllä, niin kannattaa varmaan eroajatusten sijaan mennä terapiaan ja tehdä töitä suhteen eteen. Jos ei, niin erota olisi pitänyt jo paljon aiemmin. Ihan yksilöterapiakin olisi sinulle varmaan hyödyllistä, ettei sama toistu seuraavassa suhteessa...
Mä olen nyt miettinyt kohta 2-vuotta. En kylläkään jatkuvasti. Menee kuukausia etten mieti. Mutta siellä taustalla se ajatus kuitenkin on.
Naimisissa oltu jo 18-vuotta. Mies pettänyt monta kertaa ja ollut tosi ilkeä, kun lapset oli pieniä.
Mies luulee että kaikki paha nyt unohdettu ja jatketaan elämää normaalisti. Tietysti haluaa unohtaa miten paska ollut, mutta mä en tiedä.
Joskus ajattelen et miksi en lähtenyt samantien kun vuosi sitten jäi pettämisestä kiinni. Olisi sillä adrenaalilla toteuttanut eron.
Nyt kun rauhoittunut menee kaikki vaan vatvomiseksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
20v. yhdessä, 11v. aviossa ja ei, en suunnittele miten pääsisin eroon miehestäni! Yksi kriisi suhteeseen mahtuu, mutta silloinkaan ei erottu hätäisesti, vaan selviteltiin ja tehtiin töitä suhteen eteen. Kuvitteletko oikeasti, että kaikkien muidenkin avioliitto on yhtä valetta? Millaisen kuvan parisuhteesta olet saanut omilta vanhemmiltasi?
Samanlainen liitto vanhemmillani oli kuin meilläkin: tasainen, arki sujuu, mutta ei varmaan tunnetasolla mitään yhteyttä. Ja isäni on kovin dominoiva, siinä ei naisilla ole sanan sijaa kun hän päättää kaiken. Mikä sitten tekee avioliitosta "valetta", en minä tiedä. Kuulemma tavoittelen kuuta taivaalta, kun haluaisin jonkunlaisen läheisyyden tunteen parisuhteeseeni. Että voisi koskettaa toista ja puhua asioista. Harrastaa seksiäkin useammin kuin silloin jos pitää saada lapsi alkuun. Ap
Tekee ihan fyysisesti pahaa lukea tällaista. Eikö yhtään mietitytä, että hukkaat elämäsi? Meillä ei ole kuin tämä yksi vaivainen lyhyt pätkä täällä, ja sinä päätät elää sen tuolla tavalla. Ehkä meillä tosiaan on eri käsitykset elämän mielekkyydestä, tai sä vain et näe sitä elämääsi sellaisena, että siitä kuuluisi nauttia. Minä näen sen niin, että yritän tehdä olostani täällä mahdollisimman mukavan, ja jos elämässä on joku asia, jonka voin muuttaa parempaan, teen sen jos vain voin. En voisi kuvitella, että eläisin vapaaehtoisesti sellaisen ihmisen kanssa, josta oikeastaan haluaisin eroon. Sehän on ihan itsekidutusta! Sulla on valinnan vapaus, muttet käytä sitä. Varmaan kiva joskus kuuskymppisenä katsoa taaksepäin ja huomata, että tässähän se elämä sitten meni kituuttaessa, vaikka olisin voinut pitää ihan hauskaa kaikki nämä vuodet.
Mistä pääsisi irti?