Lue keskustelun säännöt.
muistatteko kun se ukki vei lapsenlapsensa junaradalle, molemmat jäivät alle
27.09.2016 |
Lapsi sai vakavia loppuiän vammoja ja ukki kuoli.
Selvisikö se koskaan miksi hän teki niin? Asiaa vaivaa edelleen ja palaa aina vain mieleen. 😩
Kommentit (19)
Vierailija kirjoitti:
Muistelen, että Halusi satuttaa tytärtään, jonka taholta koki tulleensa loukatuksi, tappamalla tämän lapsen ja itsensä.
Herranihme sentään. ☹ mikä loukkaus voi tuollaisen vihan edes aiheuttaa. Toivottavasti lapsi elää niin hyvän elämän kuin on mahdollista. 💝
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kauanko tästä on? En muista tapausta.
Mä muistan kans. Ihan kamala tapaus. Se isoisäkin kuoli myöhemmin, ei onnettomuudessa.
Ohis, mutta muistan lapsuudesta, kun joku mummo oli tappanut lapsenlapsensa metsään. Voi, miten pelkäsin mennä mummini kanssa marjametsälle.
Seksuaalinen hyväksikäyttö? Halusi viedä hautaan asian..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itsekkyys ja pahuus huipussaan kun käytetään viatonta lasta koston välineenä :(
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muistelen, että Halusi satuttaa tytärtään, jonka taholta koki tulleensa loukatuksi, tappamalla tämän lapsen ja itsensä.
Herranihme sentään. ☹ mikä loukkaus voi tuollaisen vihan edes aiheuttaa. Toivottavasti lapsi elää niin hyvän elämän kuin on mahdollista. 💝
Persoonallisuushäiriöinen voi toimia noin. Ei tuohon ole olemassa mitään normaalilla terveellä järjellä ymmärrettävää syytä. Kyseessä täytyy olla empatiakyvytön ihminen joka ei ymmärrä eroa muiden (tässä tapauksessa lapsenlapsi) ja itsensä välillä. Tai sitten täysin todellisuudesta vieraantunut psykoosissa oleva.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onhan näitä tämmöisiä. :,-(
Äidilläni on luultavasti alkoholismi ja on muutenkin välillä vähän epävakaa ja raivoaa puhelimessa ja suuttuu milloin kellekin mistäkin. Hänellä on kuitenkin kova halu ja yritys olla hyvä mummi ja ehkä saattaisikin kuitenkin hoitaa lastani ihan hyvin, JOS hänet hoitoon antaisin. Pitäisi varmaan kuin kukkaa kämmenellä. Mutta kun en ikinä voi luottaa häneen 100% enkä tiedä, mitä saattaa keksiä. Äidin mielestä olen ihan liian ylihuolehtiva ja lapsessani (1,5-vuotias) liian kiinni. Hän on kova arvostelemaan kaikkea ja jakamaan ohjeita (ja käskemään), mutta hänen ei mielestään tarvitse noudattaa meidän antamia ohjeita.
Kun olin teini-ikäinen, hänellä oli vaikeuksia elämässä ja puhui silloin tällöin, että pitäisi hypätä sillalta. Muutama vuosi sitten oli puhunut sisarelleni, että pitäisi ajaa kalliota päin. Hän taitaa olla niitä henkilöitä, jotka puhuu tuollaisia ahdistuksissaan ja suutuspäissään eikä oikeasti aio toteuttaa. Mutta mistäs minä voin olla ihan varma? Lastani en ole koskaan jättänyt hänen kanssaan hetkeksikään kahden enkä aio ikinä jättääkään, saati hoitoon pidemmäksi aikaa.
Tuo on mun painajainen, että hän tekisi jotain itselleen ja samalla mun lapselle kostoksi mulle siitä, kun en anna hoitaa tai luota hänen ja anna olla mummi. Tai en tiedä, olenko vain vainoharhainen? Luulen, että en. Kai tää on ihan normaalia, että tulee halu suojella omaa lastaan ja niin kuuluukin olla. Sisareni luultavasti yritti itsemurhaa, tai en ole varma, ehkä ei, se saattoi olla onnettomuuskin ja äiti kai siksikin kovasti haluaisi nyt hoitaa lapsia. Jotenkin vain tuntui usein, että hän halusi mm. pitää lasta sylissä enemmän itsensä takia kuin lapsen, kun vauva itki, ei meinannut antaa takaisin, vaan olisi halunnut vielä pidellä. Tuntui jotenkin kovin epänormaalilta isoäiti-lapsenlapsi-suhteelta, ihan kuin vauvana olisi ollut joku terapiavauva? :,-( Meidän välit meni sellaisiksi, että jouduin katkaisemaan yhteydenpidon joku aika sitten.
Nyt tuskailen sen kanssa, miten jatkossa teen. Olenko lopun ikää pitämättä yhteyttä? Äiti tuskin koskaan muuttuu eikä taida mihinkään terapiaan suostua. Tuollaista aiempaa menoakaan en jaksa. Mitä lapselleni selitän sitten joskus, kun hän kysyy mummista? Miten opettaa, että asiat pitäisi selvittää, mutta äiti nyt vain ei silti ole mummin kanssa väleissä? Jos olisimme tekemisissä, niin miten selittää, miksi ei saa mennä mummille yökylään? Koska mummi on vähän vanhuudenhöperö eikä oikeasti pystyisi huolehtimaan? Ja onko sekään hyvä, että välimme olisi kireä(hkö)t ja se lapsi sen varmasti jollain tasolla aistisi/huomaisi?
Oliko sellainen tapaus joskus, jossa molemmat kuoli heti?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pelastustieto 10/2012 - lehdestä:
Saimme aamupäivällä 26.kesäkuuta hälytyksen raideliikenneonnettomuuteen, kun Länsi-Vantaalla pienen pojan ja sukulaismiehen yli ajoi lähijuna. Onnettomuus sattui Vantaankosken rataosuudella Myyrmäen ja Louhelan asemien välissä. Tämä pieni poika joutui ilman omaa syytään onnettomuuden uhriksi. Molemmat loukkaantuivat vakavasti onnettomuuden seurauksena. Mies kärsi molempien alaraajojen täysamputaation ja menehtyi saamiensa vammojen aiheuttamiin komplikaatioihin parin viikon kuluttua onnettomuudesta tajuihinsa tulematta.
Pieni poika Ville (nimi muutettu) joutui sairaalahoitoon kolmeksi kuukaudeksi. Ensitutkimusten jälkeen havaittiin vakava vamma päässä, joka aiheutti ulkoisen suuren haavan lisäksi myös kallon sisäisen verenvuodon. Lisäksi raajat saivat leikkaushoitoa vaativia vammoja. Ville menetti myös onnettomuuden takia puhekykynsä sekä kävelykykynsä. Aivosähkökäyrät eivät luvanneet hyvää tulevaisuutta. Myöhemmin hoitojen aikana Ville irroitettiin hengityskoneesta äidin toivoessa parasta ja vain huomatakseen, että Ville oli lopettanut hengittämisen heti koneen irroituksen jälkeen. Lääkärit eivät olleet toiveikkaita pojan puhekyvyn ja kävelykyvyn palautumiseen, jos ylipäätään pysyisi edes hengissä.
Sitkeä pieni taistelija
Sitkeä pieni taistelija toipui kuitenkin vastoin monia ennusteita siten, että pystyi jo elokuun puolivälissä istumaan. Iloisin yllätys oli, kun hän pystyi jo syyskuun lopulla kotiutumaan sairaalasta ja kävelemään itse. Puhekykykin palautui vähitellen. Kotiutumisen jälkeen Villen äiti lähestyi sähköpostitse Keski-Uudenmaan pelastuslaitosta, jotta hän voisi poikansa kanssa kohdata pelastajat kasvotusten ja kiittää pelastustöihin osallistuneita. Otin pyynnön vastaan ja välitin operatiivisen työvuoron yksikönjohtajien lisäksi kutsun myös sekä FinnHems 10:lle että Itä-Uudenmaan poliisilaitokselle. Ensimmäisenä paikalle saapuneella partiolla oli suuri rooli Villen pikaiseen pelastamiseen junan alta hoitohenkilökunnan huomaan ja siitä edelleen sairaalaan.
Jatkoa edelliseen samasta lehdestä:
Elämäniloisella pojalla hyvä ennuste
Ville saapui pelastuskeskukseen tuulisena iltapäivänä 16. lokakuuta ja odotti kovasti paloautojen näkemistä, koska äidin mukaan Villen suosikkisarja televisiossa on Palomies Sami. Meitä oli Villeä vastaanottamassa itseni lisäksi onnettomuudessa mukana olleista auttajista lääkintäjohtajana toiminut Pasi Hiitomaa, pelastusyksikönjohtajana ollut Sami Saarikoski, sekä kaksi konstaapelia poliisista. Alun esittelyjen jälkeen Sami esitteli Villen sekä hänen mukanaan tulleelle serkkupojalle Jopelle (nimi muutettu) paloautoja ja muuta kalustoa. Onnettomuudessa mukan olleet poliisit, vanhempi konstaapeli Jussi Peltoniemi, sekä vanhempi konstaapeli Juha Ali-Rantala keskustelivat Villen äidin kanssa sekä itse tapahtumasta, että muistakin asioista. Villen äitiä kiinnosti muutama asia itse onnettomuuteen liittyen ja me auttajat luonnollisesti halusimme tietää Villen kuntoutuksen suunnan ja ennusteen. Hänellä on tällä hetkellä erittäin hyvä ennuste, kuulemma suurelta osin hänen elämänilonsa ja pirteytensä ansiosta. Vierailuajankohta oli myös villen 3-vuotissyntymäpäivä ja olimme varautuneet pienillä lahjoilla. Siirryttyämme kalustohallin puolelle, konstaapelit antoivat Villelle poliisien paidan sekä pienoisauton, pelastuslaitoksen väki puolestaan nimikoidun oikean palomieskypärän. Sitten otimme muutaman yhteiskuvan muistoksi tapahtumasta ja halasimme hyvästeiksi. Villen äiti lupasi tulla vielä käymään uudelleen poikansa kanssa paloautoja katsomaan. hyvästit olivat tunteikkaat.
Tuota poikaa en unohda koskaan
Olimme kaikki pelastustöihin kuuluneet yhtä mieltä siitä, että tälläistä tunnetta ei rahalla saa ostettua: Näimme junanvaunun alta pelastetun ja nyt hyvin toipuneen pojanvesselin täynnä elämäniloa ja hyvää vauhtia kuntoutumassa. 21 vuotta itsekin alalla olleena ja 16 vuotta operatiivista työtä tehneenä voin sanoa, että tätä keikkaa - enkä tuota poikaa - unohda koskaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vitsit, onneksi poika toipui. Ihan tuli tippa linssiin kun luin tuon artikkelin.
Vierailija kirjoitti:
Jatkoa edelliseen samasta lehdestä:
Elämäniloisella pojalla hyvä ennuste
Ville saapui pelastuskeskukseen tuulisena iltapäivänä 16. lokakuuta ja odotti kovasti paloautojen näkemistä, koska äidin mukaan Villen suosikkisarja televisiossa on Palomies Sami. Meitä oli Villeä vastaanottamassa itseni lisäksi onnettomuudessa mukana olleista auttajista lääkintäjohtajana toiminut Pasi Hiitomaa, pelastusyksikönjohtajana ollut Sami Saarikoski, sekä kaksi konstaapelia poliisista. Alun esittelyjen jälkeen Sami esitteli Villen sekä hänen mukanaan tulleelle serkkupojalle Jopelle (nimi muutettu) paloautoja ja muuta kalustoa. Onnettomuudessa mukan olleet poliisit, vanhempi konstaapeli Jussi Peltoniemi, sekä vanhempi konstaapeli Juha Ali-Rantala keskustelivat Villen äidin kanssa sekä itse tapahtumasta, että muistakin asioista. Villen äitiä kiinnosti muutama asia itse onnettomuuteen liittyen ja me auttajat luonnollisesti halusimme tietää Villen kuntoutuksen suunnan ja ennusteen. Hänellä on tällä hetkellä erittäin hyvä ennuste, kuulemma suurelta osin hänen elämänilonsa ja pirteytensä ansiosta. Vierailuajankohta oli myös villen 3-vuotissyntymäpäivä ja olimme varautuneet pienillä lahjoilla. Siirryttyämme kalustohallin puolelle, konstaapelit antoivat Villelle poliisien paidan sekä pienoisauton, pelastuslaitoksen väki puolestaan nimikoidun oikean palomieskypärän. Sitten otimme muutaman yhteiskuvan muistoksi tapahtumasta ja halasimme hyvästeiksi. Villen äiti lupasi tulla vielä käymään uudelleen poikansa kanssa paloautoja katsomaan. hyvästit olivat tunteikkaat.
Tuota poikaa en unohda koskaan
Olimme kaikki pelastustöihin kuuluneet yhtä mieltä siitä, että tälläistä tunnetta ei rahalla saa ostettua: Näimme junanvaunun alta pelastetun ja nyt hyvin toipuneen pojanvesselin täynnä elämäniloa ja hyvää vauhtia kuntoutumassa. 21 vuotta itsekin alalla olleena ja 16 vuotta operatiivista työtä tehneenä voin sanoa, että tätä keikkaa - enkä tuota poikaa - unohda koskaan.
Jos tämä on totta, niin olipa ihanaa että poika elää ilmeisesti ihan hyvää elämä vammoista huolimatta!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyi vttu mikä julma elukka tuo ukki. Palakoon helvetissä ja pojalle paljon iloisia päiviä. 💕
Mä muistan kanssa mut muistin että lapsi olisi ollut tyttö. Mitäköhän hänelle nyt kuuluu? Taitaa olla jo koululainen.
Tästä tulee mieleen kaikkien aikojen hauskin otsikko lehdessä. "4-vuotias jäi junan alle. Mummo meni suremaan, jäi itse junan alle".
Tässä juttu ja kuvat vielä!
http://pelastustieto.fi/arkistojuttu/pienen-pojan-ihmepelastuminen-1020…
Traagista on se, että jos isoisä teki tekosensa koska lasta ei annettu hänelle hoitoon, mutta tällä teollaanhan ukki itse todisti, ettei hänestä olisi ollut lapsen hoitajaksi.
Ihana että pieni poika jäi eloon ja parani. Voi olla vaan aika kamalaa sitten isompana kun poika tajuaa mitä oma ukki teki hänelle.
Oliko tuo oikeasti sen takia, kun ei saanut hoitoon? Ei luoja... ;-( Miten lapsi muuten sitten kuitenkin oli ukilla?
Muistelen, että Halusi satuttaa tytärtään, jonka taholta koki tulleensa loukatuksi, tappamalla tämän lapsen ja itsensä.