Lue keskustelun säännöt.
Mistä mahtaa johtua, että minulla on erittäin vähän muistoja lapsuudestani?
ihmettelen vain
25.09.2016 |
Esimerkiksi ennen kouluikää minulla ei tunnu olevan ollenkaan kunnollisia muistikuvia, vain pieniä pirstaleita sieltä täältä. Sitäkin olen ihmetellyt, että kuinka monet tuntuvat muistavan esimerkiksi ensimmäisestä koulupäivästään todella paljon, esimerkiksi minkälaiset vaatteet ja reppu olivat, miltä tuntui mennä ensimmäisen kerran kouluun ja monia asioita, mitä siellä koulussa tapahtui, minkälainen ensimmäinen aapinen oli jne. Minä en todellakaan muista mitään sellaisia ensimmäisestä koulupäivästä, vain pari hyvin epävarmaa ja lyhyttä muistikuvaa on mahdollisesti juuri siitä päivästä. Muutenkin todella monet lapsuusmuistoni ovat osoittautuneet valemuistoksi, joita ei ole oikeasti tapahtunut, jotka ovatkin tapahtuneet täysin toisin kuin mitä minä muistan tai jotka ovat osoittautuneet jonkun muun minulle kertomiksi asioiksi, ei minun omiksi lapsuusmuistoiksi. Hämmentävintä on ehkä se, että vanhempanikaan (isä on tosin jo kuollut, mutta äiti elää vielä) eivät ole oikein muistaneet juuri mitään esim. siitä ajasta, kun olin ihan pieni. Heillä ei siis ole ollut mitään muistoja siitä, että missä iässä olen oppinut vaikka puhumaan, mikä oli ensimmäinen sanani, koska opin tarkkaan ottaen lukemaan jne.
Kommentit (12)
Mun mies ei muista lapsuudestaan juuri mitään. Siskonsa muistaa hyvinkin tarkkaan. Minäkin muistan yksittäisiä tapahtumia 3v lähtien.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä muistan asioita hyvin pienestä, alle 2v. mutta ei sitä muuten muista mistään ajasta mitään niin että muistaisi tarkkaan minä vuonna on tapahtunut mitä, minä päivänä ym. En minä muista edes viime vuotta, saati viime viikkoa edes tarkalleen mitä olen tehnyt minäkin päivänä jos ei ole tapahtunut jotain tosi erikoista. En minäkään muista koska lapset on oppineet puhumaan, jos en jostain muistiinpanoista katso, muistan toki suurinpiirtein että oliko vuoden vai puolitoista, mutta en muista mitenkään elävästi sitä että mikä oli ensimmäinen sana tms, sama juttu kävelemään oppiminen, no esikoisesta muistan että äitini ja nuorimmat sisarukseni oli silloin käymässä ja pikkusiskoni yllytti leikeissä tytärtäni kävelemään ja hän lähti kävelemään, ja itseasiassa toinen poikani oppi kävelemään ja toinen puuta vasten kun oltiin mun vanhemmilla kylässä, jotenkin kai se ylimääräinen yleisö saa lapsen rohkaisemaan mielensä uusiin temppuihin.
Miten sitä koska tarkalleen oppi lukemaan voisi edes muistaa kun se tapahtuu pikkuhiljaa, minä olen oppinut ekan luokan syksyn aikana lukemaan, kun menin kouluun en osannut ja jouluna osasin.
Mä en muista edes muutaman vuoden takaisia asioita, saati sitte lapsuudesta. Koko yläaste ja lukiokin hämärän peitossa...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En muista minäkään kuin lyhyitä välähdyksiä.
Sinulle on tapahtunut jotain niin traumaattista, että olet enemmän tai vähemmän tietoisesti unohtanut sen täysin ja ilmeisesti samalla on unohtunut suurin osa lapsuutta. Sinua on vaikka käytetty pitemmän aikaa seksuaalisesti hyväksi lapsuudessa mutta et itse muista sitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Psykologina tulee mieleen kaksi juttua. Toinen liittyy siihen miten paljon lapsen kanssa muistellaan ja sanoitetaan tapahtumia, kuvataan videoita ja valokuvia ja katsellaan niitä yhdessä myöhemmin tyyliin "muistatko kun näit pikkusiskon ekaa kertaa, sua jännitti kovasti mutta otit siskon syliin tosi hienosti, tässä te istutte". Tuollainen puhe ja kulttuuri varmasti vahvistaa lapsen kokemusta omasta historiastaan ja tukee pysyvien muistojen syntymistä. Toisille vanhemmille tuollainen on tärkeämpää ja luontevampaa kuin toisille. Toinen mikä tulee mieleen on dissosiaatio, mielen taipumus sulkea pois ikäviä ja vaikeita kokemuksia. Hankalissa oloissa kasvaneet lapset muistavat usein lapsuudestaan paljon vähemmän jälkeenpäin kuin muut. Psyyken suojelumekanismi. :)
Aika usein lapsuusajan muistot eivät ole henkilön omia muistoja, vaan hän on omaksunut ne muistot vaikkapa vanhempiensa kertomuksista. Se, että sinulta nuo varhaisajan muistot puuttuvat, selittyy pitkälti sillä että ne puuttuvat myös vanhemmiltasi. Kukaan ei siis ole "istuttanut" muistoja ensiaskeleista tai ensimmäisestä tarhapäivästä päähäsi.
En mäkään juuri muista mitään ennen esikoulua tapahtunutta ja tämä on täysin normaalia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko sun kanssa puhuttu ja puuhattu pienenä? Minä olin näkymätön lapsi, josta kukaan ei ollut kiinnostunut. En muista ennen kouluvuosia mitään - eikä ihmekään, kun minua "ei ollut olemassa" edes vanhemmille. Kuinka voisi muistaa elämäänsä, kun on ollut laiminlyöty ja yrittänyt vain pysyä huomaamattomana? Näen vanhempiani hyvin hyvin harvoin, enkä itseasiassa muista niistäkään tapaamisista jälkeen päin paljoa. Joudun piilottamaan persoonani heidän kanssaan enkä esim puhu itsestäni mitään (eivät kuuntele, puhuvat vain itsestään), joten tapaamisista ei jää juuri muistijälkiäkään kun en ole silloin minä vaan persoonaton vastaanottaja.
Sama juttu! Kiinnostaa! Samoin teinivuosista on muutama ihan 'pimeänä'