Käytkö joskus moikkaamassa naapurin vanhaa mummoa tai pappaa

Hienoa,että käyt. Mulla omat vanhemmat jo vanhoja,heitä käyn auttelemassa.

Hyvä jos käyt.

Omassa naapurissa ei minun tietääkseni asu niin vanhaa porukkaa, vielä.

Miten pienellä sitä voi ilahduttaa ja auttaa kanssaihmistä.

Täällä ei asu naapurustossa muita kuin nuoria lestadiolaisperheitä.

En tiedä onko tässä talossa sellaisia. Yhden papan tiedän, mutta hän itse on usein tuolla pihalla ja tulee juttelemaan. 

Voisin käydä, mutta tuntuu oudolta mennä vaan soittamaan puolitutun ovikelloa.

Käydään. Esim. jouluna oli yksin, veimme kahvileivät mukanamme ja kävimme jutustelemassa. Siitä tuli hyvä joulumieli itsellekin.

Asutaan uudella okt-alueella, joten täällä ei ole yhtään vanhuksia.

Eilen kävin viemässä pienen synttärimuistamisen. Vanhaa rouvaa pidetään yleisesti veemäisenä paskiaisena tässä taloyhtiössä, kukaan ei tykkää.

Minusta ihan mukava mummu ja veemäisestä kaukana. Itki tosi herkistyneenä kun kävin, eli ehkä se on niin että niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan.

Vierailija kirjoitti:

Voisin käydä, mutta tuntuu oudolta mennä vaan soittamaan puolitutun ovikelloa.[/quote

oi kuule, sitä voi mennä vaikka millä verukkeella. 

Leivoin sämpylöitä, ajattelin maistuisiko sinullekin ym.

Rohkeasti vain!

Joudun työkseni vanhuksia hoitamaan, se riittää. Vapaa-ajalla ei kiinnosta.

Itse oon hyvää vauhtia vanhenemassa. Koskakohan olen sitten niin vanha, että ilahdun jonkun vieraan ihmisen tuppautumisesta kotiini ynnä saamaan käynnistään itselleen hyvän mielen? 

täss lafkassa on vain opiskelijoita

Käyn lapsuuskaverini mummon luona. Pikkukoululaisina vietettiin monet iltapäivät kaverin mummolassa. Kaverini asuu Australiassa, joten hänen mummolakäynnit ovat ymmärrettävästi harvassa.

Kävin ja sain siitä aikamoisen riesan. Ovikello ja puhelin soi jatkuvasti ja nyt koko ajan pitäisi olla kuskaamassa häntä kauppaan tai pitäisi jotain olla korjaamassa hänen luonaan. Tai jos ei muuta niin pitäisi olla kahvittelemassa muuten vaan.

Tekisi mieli mennä juttelemaan naapurin suloiselle mummolle. En kuitenkaan tiedä yhtään, mitä sanoisin. Mummon jalat ovat jo niin huonot, ettei hän jaksa lähteä ulkoilemaan, joten hän joko istuu ulko-ovensa vieressä tuolilla tai sitten seisoo oviaukossa katselemassa ulkoilmaa. Hänellä on kuitenkin jo sen verran heikentynyt kuulo ja näkö, että lähestyminen tuntuu ajatuksena hankalalta. Ohi kulkiessani tervehdin, jolloin hän saattaa kääntää katseen suuntaani, mutta vasta kun heilautan hänelle kättä, hän hoksaa heiluttaa takaisin. Ei kuitenkaan koskaan sano mitään. Vaikuttaa silti enemmän ujolta kuin tylyltä. :D Onko kenelläkään jotain vinkkiä, miten aloittaa keskustelu huonokuuloisen ja -näköisen kanssa? Tiedän siis, että kyseessä on aivan suomenkielinen mummo, jonka luona käy sukulaisia silloin tällöin, joiden kanssa hän ilmeisesti juttelee.

En käy naapuripapan luona, hänen asunnostaan leijailee karmea tunkkahaju aina kun satumme samaan aikaan rappuun ja hän aukaisee asuntonsa oven.

Juttelen kyllä hänen kanssaan rapussa ja pihalla, kannan myös kauppakassit alhaalta ylös aina kun hänellä sellainen on.

Viedään lasten kanssa aina lämpimäisiä kun leivotaan ja kesällä kun naapuri toipui lonkkaleikkauksesta hain sille postin joka päivä ja kävin kaupassa jos tarvitsi, 

Lapset tykkää naapurin mummosta kovasti ja mummo meidän lapsista. Molemmin puolin tiedetään että ovikelloa voi soittaa jos tarvitsee apua mutta annetaan omaa rauhaa eikä tunkeilla.

Kiva ajatus. Mulla ei ole vanhoja naapureita, mutta vaikka olisikin, en tietäisi missä asunnossa ne asuu. Ja sit viel pitäis olla juttuväleissäkin, muuten olisi aika kiusallista.