Mies ei kestä mitään negatiivista.

Ei ole normaalia. Taitaa olla kovin epävarma mies itse

Huono itsetunto. Vastaat vaan, että ei olis parempi olla yksin ja että ei olisi parempi, että lähtee. Ja sit jatkat keskustelua itse aiheesta.

Mitä vastaat hänelle? Vaihda seuraavan kerran vastaustasi juuri päinvastaiseen ja katso mitä tapahtuu.

Vierailija kirjoitti:

Alan pikkuhiljaa kyllästymään tähän, elämä on kuin ritisevällä jäällä kävelyä. Niin kauan kun olen hyvällä tuulella ja iloinen, enkä valita mistään, niin kaikki on ok. Mutta jos esitän jostain asiasta negatiivisen kommentin tai hermostun, mies menee aivan lukkoon ja aloittaa uhkailun "olisiko sun parempi olla yksin" ja "ehkä on parempi että lähden". Olen pitkäpinnainen, enkä hermostu helposti. Miksei voi puhua ja riidellä reilusti, vaan aina pitää ottaa toi häipymiskortti esiin? Kaikki muu meidän suhteessa on niin hyvin.

Ollaan tunnettu jo 7 vuotta, asuttu yhdessä viimeiset neljä.

Minä erosin samanlaisesta miehestä. Ei tota jaksanut, kun toinen sai maailman luokan kriisin siitä, että huomautin juuston loppuneen tai että minulla olevan rankkaa töissä. Eksäni kohdalla epäilen, että hänen rankan lapsuuden ja nuoruuden ja siitä seuranneen masennuksen ym. tähden hänen maailmansa oli jotenkin hauras ja vain ns. positiivinen vire oli ainoa mitä hän kesti. Yritin aikani kannustaa ja auttaa ottamaan johonkin yhteyttä, mutta en halunnut viettää elämääni miehen kanssa, joka ei nähnyt mitään outoa/kehitettävää omassa käytöksessään tai joka ei osannut ymmärtää, että parisuhteessa kuuluu tukea myös sitä toista osapuolta eikä vain itseään hyysätä. Oli oikein fiksu mies noin muuten, mutta parempi näin erillään.

Olet luultavasti tyypillinen nalkuttaja. Valtaosa miehistä kestää kyllä asiallisen keskustelun hyvinkin negatiivisista asioista, mutta jos aloitat keskustelun nalkuttavaan äänensävyyn, niin miehelläsi leikkaa heti alkuun kiinni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Alan pikkuhiljaa kyllästymään tähän, elämä on kuin ritisevällä jäällä kävelyä. Niin kauan kun olen hyvällä tuulella ja iloinen, enkä valita mistään, niin kaikki on ok. Mutta jos esitän jostain asiasta negatiivisen kommentin tai hermostun, mies menee aivan lukkoon ja aloittaa uhkailun "olisiko sun parempi olla yksin" ja "ehkä on parempi että lähden". Olen pitkäpinnainen, enkä hermostu helposti. Miksei voi puhua ja riidellä reilusti, vaan aina pitää ottaa toi häipymiskortti esiin? Kaikki muu meidän suhteessa on niin hyvin.

Ollaan tunnettu jo 7 vuotta, asuttu yhdessä viimeiset neljä.

Minä erosin samanlaisesta miehestä. Ei tota jaksanut, kun toinen sai maailman luokan kriisin siitä, että huomautin juuston loppuneen tai että minulla olevan rankkaa töissä. Eksäni kohdalla epäilen, että hänen rankan lapsuuden ja nuoruuden ja siitä seuranneen masennuksen ym. tähden hänen maailmansa oli jotenkin hauras ja vain ns. positiivinen vire oli ainoa mitä hän kesti. Yritin aikani kannustaa ja auttaa ottamaan johonkin yhteyttä, mutta en halunnut viettää elämääni miehen kanssa, joka ei nähnyt mitään outoa/kehitettävää omassa käytöksessään tai joka ei osannut ymmärtää, että parisuhteessa kuuluu tukea myös sitä toista osapuolta eikä vain itseään hyysätä. Oli oikein fiksu mies noin muuten, mutta parempi näin erillään.

Vielä lisään, että kuten arvata saattoikin, niin hänellä oli huono itsetunto, jota myös pyrki pönkittämään kyseenalaisilla tavoilla. Kehuja, ihailua ja arvostusta oli saatava tavalla tai toisella. Hänellä oli aina suureellisia suunnitelmia (hänestä tulee maailman luokan tiedemies, palkitun ja rakastetun kahvipaahtimon omistaja, erittäin taitava muusikko, Pelle Peloton jne), joihin uppoutui täysin ja jotka myös jäivät aina hiipuen jonkun toisen innostuksen alle. Muille ihmisille hän aina esiintyi näine ideoineen, myös aikoinaan minulle joskin silloin mittakaava oli ihan mitätön vielä. Jos hänen kanssaan pyrki keskustelemaan asioista realistisesti, se oli kuin puhuisi rikkinäiseen puhelimeen. Hän ei halunnut näitä juttuja kritisoitavan tai kriittisesti tarkasteltavan vaan käänsi kommenttini itselleen sopiviksi.

Että joo, terapiaan hän suostui menemään vasta eromme jälkeen. Siihen asti olin näemmä kannatellut häntä sen verran riittävästi, että sai pidettyä illuusiostaan kiinni. En tiedä, mitä hänelle kuuluu nykyään. Jos googlaisin, niin saisin varmaan eteeni läjäpäin lisää suureellisia ideoita ja tavoitteita hänen kertominaan erilaisissa sosiaalisen median tileillä.

vaihda mies ja nainen sanojen paikkoja ja kaikki ehdottavat eroa ja uskovat, että pahoinpitelyt ovat jo kuvioissa mukana...

Oletko, ap, kerennyt vielä kertaakaan yhteisasumisenne aikana kunnolla sairastaa? Löytyykö tolkullista, empaattista puolta silloin? Tai oletko kokeillut, mitä tapahtuu, jos tuet miestä vain saman verran kuin hän sinua?

mun mies aivan samanlainen.. ja jos vähänkin sanon negatiivisella äänellä jotain, vaikka että oho, veitsi tippui, niin hänen mielestään raivoan ja paiskon tavaroita. erokortti ei onneksi heilu enää niin usein. En ole jaksanut välittää tuosta enää vuosiin. Joskus heitän vitsillä että juu, olen todella raivoissani  ja kohta hajotan koko kämpän.suurimmaksi osaksi sen tuntuu olevan sitä, että hänelle on vain jäänyt tuollainen rasittava kommentointi tapa päälle. 

 joskus aikoinaan mietin että mistä se voi johtua. 

Entäs jos mies ei jaksa kantaa tuota määrää negatiivisuutta? Kun pitäs olla ne 5 positiivista vähintään yhtä negatiivista kohtaan. Jotkut naiset ei tajua, että ne positiiviset puuttuu kokonaan.

Vierailija kirjoitti:

Oletko, ap, kerennyt vielä kertaakaan yhteisasumisenne aikana kunnolla sairastaa? Löytyykö tolkullista, empaattista puolta silloin? Tai oletko kokeillut, mitä tapahtuu, jos tuet miestä vain saman verran kuin hän sinua?

On empaattinen, auttaa ja passaa mua kyllä. Tekee ruokaa, tankkaa mun auton, hellii ja seksiä on usein, meillä on samanlainen huumori ja yhteiset kivat harrastukset. Enkä todellakaan ole nalkuttaja, tykkään myös passata miestä. Mutta jos tulee joku erimielisyys, niin pam! lähtökortti pöytään. Olen vastannut aina, etten todellakaan halua, että lähtee. Huomaan, että enää en uskalla sanoa mistään asiasta, joka jollain tavalla ehkä loukkaisi miestä.

Vierailija kirjoitti:

Entäs jos mies ei jaksa kantaa tuota määrää negatiivisuutta? Kun pitäs olla ne 5 positiivista vähintään yhtä negatiivista kohtaan. Jotkut naiset ei tajua, että ne positiiviset puuttuu kokonaan.

Kyllä. Tähän ikään (35+) ehtineenä olen seurannut vierestä niin monia parisuhteita, että ihmettelen monesti miten miehet jaksaa :O. Naiset valittaa, nalkuttaa, kiristelee, vahtii...kuitenkin miehen pitäisi olla uskollinen ja palvoa sitä pirttihirmua. Tähän kun vielä lisätään päälle se, että lössähtää eikä huolehdi itsestään niin soppa on valmis ja mies lähtee kyllä vieraan matkaan. Enkä ihmettele sitä yhtään tippaa.

ap jatkaa: pari kertaa olen sanonut, että kaikki perustuu vapaaehtoisuuteen, ei ole pakko olla yhdessä.

....ja sinä lopetat asiasta keskustelun kun se heittää häippäsykortin?Ai kun löytänyt hyvän keinon..Kuuletko että se häipyisi?Älä välitä mokomasta,asuat pitää puhua läpi.

Vierailija kirjoitti:

Alan pikkuhiljaa kyllästymään tähän, elämä on kuin ritisevällä jäällä kävelyä. Niin kauan kun olen hyvällä tuulella ja iloinen, enkä valita mistään, niin kaikki on ok. Mutta jos esitän jostain asiasta negatiivisen kommentin tai hermostun, mies menee aivan lukkoon ja aloittaa uhkailun "olisiko sun parempi olla yksin" ja "ehkä on parempi että lähden". Olen pitkäpinnainen, enkä hermostu helposti. Miksei voi puhua ja riidellä reilusti, vaan aina pitää ottaa toi häipymiskortti esiin? Kaikki muu meidän suhteessa on niin hyvin.

Ollaan tunnettu jo 7 vuotta, asuttu yhdessä viimeiset neljä.

En minäkään kuuntelisi jotain valittavaa ja riitelevää ihmistä vaan heittäisin sen helvettiin.

Jos ei osaa neuvotella asioista ilman äänen korottamista, suuttumista, murjottamista ja muuta vastaavaa niin ei voi elää ihmisten keskellä.

Ap kirjoita miehellesi kirje.

Kerro nuo hyvät puolet joita miehessä näet. Ja mistä pidät jne. Ja kerro että sinusta tuntuu todella pahalta kun mies vetää aina negatiivisista asioista puhuttaessa sen lähtemis kortin esiin. Pyydä että keskustelisitte asiasta viimeistään seuraavana päivänä rauhallisesti tai että mies vastaa sinulle kirjeellä viimeistään seuraavana päivänä.

Tai näytä vaikka tämä keskustelu miehellesi.

Olisiko siitä apua?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Alan pikkuhiljaa kyllästymään tähän, elämä on kuin ritisevällä jäällä kävelyä. Niin kauan kun olen hyvällä tuulella ja iloinen, enkä valita mistään, niin kaikki on ok. Mutta jos esitän jostain asiasta negatiivisen kommentin tai hermostun, mies menee aivan lukkoon ja aloittaa uhkailun "olisiko sun parempi olla yksin" ja "ehkä on parempi että lähden". Olen pitkäpinnainen, enkä hermostu helposti. Miksei voi puhua ja riidellä reilusti, vaan aina pitää ottaa toi häipymiskortti esiin? Kaikki muu meidän suhteessa on niin hyvin.

Ollaan tunnettu jo 7 vuotta, asuttu yhdessä viimeiset neljä.

Minä erosin samanlaisesta miehestä. Ei tota jaksanut, kun toinen sai maailman luokan kriisin siitä, että huomautin juuston loppuneen tai että minulla olevan rankkaa töissä. Eksäni kohdalla epäilen, että hänen rankan lapsuuden ja nuoruuden ja siitä seuranneen masennuksen ym. tähden hänen maailmansa oli jotenkin hauras ja vain ns. positiivinen vire oli ainoa mitä hän kesti. Yritin aikani kannustaa ja auttaa ottamaan johonkin yhteyttä, mutta en halunnut viettää elämääni miehen kanssa, joka ei nähnyt mitään outoa/kehitettävää omassa käytöksessään tai joka ei osannut ymmärtää, että parisuhteessa kuuluu tukea myös sitä toista osapuolta eikä vain itseään hyysätä. Oli oikein fiksu mies noin muuten, mutta parempi näin erillään.

Aikuinen ihminen ei valita msitään työpäivän rankkuudesta.

Kasva aikuiseksi ja opettele ITSE hoitamaan asiasi ilman että valitat niistä muille ihmisille. Ei joka vuosi voi olla ongelmia mistä tarvitsee valittaa ja kitistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Alan pikkuhiljaa kyllästymään tähän, elämä on kuin ritisevällä jäällä kävelyä. Niin kauan kun olen hyvällä tuulella ja iloinen, enkä valita mistään, niin kaikki on ok. Mutta jos esitän jostain asiasta negatiivisen kommentin tai hermostun, mies menee aivan lukkoon ja aloittaa uhkailun "olisiko sun parempi olla yksin" ja "ehkä on parempi että lähden". Olen pitkäpinnainen, enkä hermostu helposti. Miksei voi puhua ja riidellä reilusti, vaan aina pitää ottaa toi häipymiskortti esiin? Kaikki muu meidän suhteessa on niin hyvin.

Ollaan tunnettu jo 7 vuotta, asuttu yhdessä viimeiset neljä.

En minäkään kuuntelisi jotain valittavaa ja riitelevää ihmistä vaan heittäisin sen helvettiin.

Jos ei osaa neuvotella asioista ilman äänen korottamista, suuttumista, murjottamista ja muuta vastaavaa niin ei voi elää ihmisten keskellä.

No sehän siinä just onkin, kun en huuda, vaan yritän keskustella syyttelemättä. Kerron että miltä minusta tuntuu tai mikä mua ottaa päähän, en ikinä syytä miestä mistään. Tämän "riitelyn" olen ihan opetellut (eikä ole helppoa muuten). Joskus oikeassa elämässä on asioita ja tekoja, jotka tuottavat mielipahaa ja mielestäni niistä pitäisi uskaltaa sanoa myös. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Alan pikkuhiljaa kyllästymään tähän, elämä on kuin ritisevällä jäällä kävelyä. Niin kauan kun olen hyvällä tuulella ja iloinen, enkä valita mistään, niin kaikki on ok. Mutta jos esitän jostain asiasta negatiivisen kommentin tai hermostun, mies menee aivan lukkoon ja aloittaa uhkailun "olisiko sun parempi olla yksin" ja "ehkä on parempi että lähden". Olen pitkäpinnainen, enkä hermostu helposti. Miksei voi puhua ja riidellä reilusti, vaan aina pitää ottaa toi häipymiskortti esiin? Kaikki muu meidän suhteessa on niin hyvin.

Ollaan tunnettu jo 7 vuotta, asuttu yhdessä viimeiset neljä.

En minäkään kuuntelisi jotain valittavaa ja riitelevää ihmistä vaan heittäisin sen helvettiin.

Jos ei osaa neuvotella asioista ilman äänen korottamista, suuttumista, murjottamista ja muuta vastaavaa niin ei voi elää ihmisten keskellä.

Olen elännyt vastaavan ihmisen kanssa. Ymmärrän sen, että negatiivisesti kommentoivaa ihmistä ei jaksa, koska se saattaa viedä myös oman elämänilon. Kuitenkin ap puhui olevansa peruspositiivinen, joten mielestäni tässä ongelma on miehellä, niinkuin aikaisemmin myös minun parisuhteessa. Tässä esimerkki:

Puhisin ja huusin itsekseni vessassa, kun en saanut kunnolla takkujen takia hiuksiani laitettua hyvin. Olin kouluun menossa. En siis huutanut miehelleni, vaan itsekseni. No arvaa, mitä: Mies suuttui tästä ja rupesi huutamaan minulle, että minun pitäisi varmaan sitten muuttaa pois yhteisestä kodista, kun olen niin kamala huutajainen.

Olin nuori tällöin ja rupesin tosissaan pelkäämään ja kulkemaan varpaillani. Nyt en moista enää hyväksyisi.

Vierailija kirjoitti:

mun mies aivan samanlainen.. ja jos vähänkin sanon negatiivisella äänellä jotain, vaikka että oho, veitsi tippui, niin hänen mielestään raivoan ja paiskon tavaroita. erokortti ei onneksi heilu enää niin usein. En ole jaksanut välittää tuosta enää vuosiin. Joskus heitän vitsillä että juu, olen todella raivoissani  ja kohta hajotan koko kämpän.suurimmaksi osaksi sen tuntuu olevan sitä, että hänelle on vain jäänyt tuollainen rasittava kommentointi tapa päälle. 

 joskus aikoinaan mietin että mistä se voi johtua. 

Miksi sinä valitat jostain veitsen tippumisesta lattialle? Sinun kaltaisesi ihminen on äärettömän rasittava joka valittaa jostain noin pienestä asiasta