Lue keskustelun säännöt.
Miksi et muuta elämääsi?
11.09.2016 |
Mulla on ystävä (Kohta varmaan ex-ystävä kun en jaksa kuunnella ainaista ruikutust) jolla on aina kaikki huonosti. Töissä on kamalaa ja jatkuva yt-uhka päällä, poikystävä vaan pelaa tietokoneella ja juo kaljaa eikä huomioi ystävääni, rahat on aina loppu, työmatka liian pitkä, pylly liian iso, kanssaihmiset ilkeitä ja pukeutuvatkin rumasti, kaverit haluavat aina vääränlaisiin ravintoloihin syömään.....
Mutta ystävä ei tee mitään muuttaakseen mitään näistä asioista. Minä ja muut ystävät ollaan vinkattu sille avoimista työpaikoista, viilattu sen cv, otettu mukaan tilaisuuksiin jotka olisivat verkostoitumisen kannalta kullanarvoisia, kuunneltu loputonta valitusta poikaystävän urpoudesta ja yritetty hienotunteisesti kysyä onko siinä silti jotain hyvää, ja jos ei niin miksi tuhlata aikaansa suhteessa. Ollaan kehuttu, tuettu ja kannustettu kaikin mahdollisin keinoin mutta mitään ei tapahdu.
Silloin joskus kun ystävä ottaa hetkeksi pään pois perseestään niin se on hauska, fiksu ja todella monipuolisesti lahjakas ja mun on vaikea ymmärtää ettei se tee mitään muuttaakseen elämäänsä. Sillä on isoja (ja mun mielestä ihan toteutettavissa olevia) unelmia mutta siitä on ilmeisesti mukavampaa valittaa kuin ottaa pienintäkään askelta kohti haaveitaan.
Mikä saa ihmisen toimimaan näin? Mitkä ovat sinuna syyksi ja tekosyysi sille ettet ponnistele kohti parempaa elämää? Haluaisin kuulla omakohtaisia kokemuksia jos vaikka oppisin ymmärtämään ja auttamaan ystävääni paremmin.
Kommentit (26)
Pelkään muiden ihmisten reaktioita muutokseeni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Musta masennus on vähän liian helppo vastus kaikkeen saamattomuuteen ja huomiohakuisuuteen. En siis vähättele masennusta sairautena mutta luulen että diagnoosin saa vähän liian kevyesti.
Helpompaa olla tutussa ja osittain turvallisessa kun hypätä muutokseen tyhjän päälle.
Mulla ainakin masennus estää :/ but that's just me.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Masennus tuli mieleen ensimmäisenä, mutta jos jaksaa osallistua yhteisiin menoihinne niin en tiedä... Usein masentunut alkaa poteroitua.
Toinen vaihtoehto on parisuhteen kuluttavuus. Jospa siellä on dynamiikassa sellaista että ystävä on todella loppu asian kanssa?
Masennukseen en usko koska ystävä on energinen ja aikaansaava, sosiaalinen ja kiinnostunut omasta ja kotinsa ulkonäöstä.
Parisuhteen kuormittavuus oli hyvä pointti, en ollut edes ajatellut että se voisi vaikuttaa noin. Myös muutoksen pelko oli kiinnostava, miten sellaisessa tilanteessa vois tsempata toista?
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Moni jatkuva valittaja ei todellisuudessa uskalla tavoitella onnellisuutta ja tehdä tarvittavia ratkaisuja sen eteen.
Luulen että ihmiset pelkäävät toisten reaktioita, läheisten mielipiteitä ja ihan puhtaasti eniten sitä, että jos he korjaavat nuo ulkoiset paskat elämässään ja ovat silti onnettomia, entäs sitten? Silloin täytyisi tehdä itsetutkiskelua ja ottaa oma vastuu elämästään. Ihmiset ei uskalla.
Itse olin hetken aikaa ajautumassa yhdeksi näistä ihmisistä, ollessani ihan hyvässä avioliitossa ihmisen kanssa kenen kanssa en kuitenkaan ollut onnellinen. Muutuin kyyniseksi ja jopa halveksuen suhtauduin onnellisiin pareihin, jotka olivat kiinnostuneita toisistaan, joilla oli seksiä yms. Minä vaan valitin vuodesta toiseen. Samoin vihaamastani työpaikastani valitin pari vuotta. Jotenkin sisälläni oli se tunne, niinkuin mi.ulla ei olisi oikeutta muutokseen ja tavoitella onnea.
Kun sen muutoksen ensimmäisen askeleen ottaa, se on huumaavaa! Tuntee todella kuinka itse on vastuussa omasta onnellisuudestaan, aika pitkälti. Rohkeus myös kasvaa sitä myötä. Kun uskalsin lähteä vakaasta avioliitosta, ihan vain siksi etten itse ollut onnellinen, kaikki lähti siitä. Vaihdoin myös työpaikkaa.
Nykyään suhtaudun moniin asioihin eri tavalla. Olen myös opetellut sanomaan ei! Moni ihminen suostuu asioihin vaikkeivat halua. Olen opetellut olemaan rehellinen ja sanomaan suoraan johonkin (jos pyydetään vaikka palvelusta) että valitettavasti ei käy, en halua. Nykyään käytän usein ilmausta etten TAHDO tehdä jotain, enkä vetoa enää mihinkään "kyllä mä muuten mutta on jo 1000 rautaa tulessa"-tekosyihin. Voin ihan hyvin sanoa, että minä vietän mielummin sunnuntaiaamuni sängyssä kahvia juoden ja lehteä lukien, kuin vaikka kuskaamalla tuttavan tavaroita kirpputorille. Kaikki lähtee omanarvontunnosta.
Itseluottamuksen puute. Ja itsellä oli se että jostain syystä ero ei ollut mahdollista, toisin sanoen ei käynyt pienessä mielessäkään. Tai siis kävi, mutta se kauhu "mitä ihmisetkin sitten sanoo?" "olen tosi luuseri kun en yhtä parisuhdetta saanut pidettyä kasassa" Ero vaihtoehtoa ei jotenkin vain ollut olemassakaan vaikka oikeasti tiesin että se on vaihtoehto, mahdollisuus. Hirvittävän vaikea selittää.
No, erosta on nyt 6 vuotta ja kun se tietoisuus että todellakin eroan tuosta äijästä iski tajuntaan, kaikki oli kristallin selvää. Vaihtoehtoja ei ollut. Olimme yhdessä yli 20v ja jotenkin olin solminut elinikäisen liiton, mielessäni. Miestä ei voinut parisuhde kuviot kiinnostaa mutta minä vaan sitkeesti pidin meidät kasassa. Päivääkään / hetkeäkään en ole katunut.
Jälkikäteen pohtinut mikä piti siinä huonossa suhteessa? Ja tullut siihen tulokseen että: itseluottamuksen puute. Olen ollut nuori alkaessani tuohon suhteeseen enkä varmasti ole tiennyt muunlaisesta suhteesta ja lapsien myötä sitä ajatteli ettei voi rikkoa heiltä perhettä. Vaikka mikä on kamalinta lapsille että heillä on fyysisesti isä ja kuitenkaan se isä ei ole henkisesti paikalla? Minkälaisen parisuhde mallin annoinkaan omille lapsilleni? Kaduttaa, hävettää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Masennukseen en usko koska ystävä on energinen ja aikaansaava, sosiaalinen ja kiinnostunut omasta ja kotinsa ulkonäöstä.
Parisuhteen kuormittavuus oli hyvä pointti, en ollut edes ajatellut että se voisi vaikuttaa noin. Myös muutoksen pelko oli kiinnostava, miten sellaisessa tilanteessa vois tsempata toista?
Ap
Tässä on mielestäni sama juttu aikuisella kuin lapsellakin. Pitää saada onnistumisen kokemuksia siitä että osaa ja selviytyy. Mutta mikä se sitten on aikuisella? Benji hyppy on klisee, patikointi 20km kiinnostaa joitakuita. En oikeasti tiedä mistä aikuinen saisi varmuuden että osaa ja pystyy.
9 ja 10 liitos tosi paljon tarinoiden jakamisesta!
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiva saada huomiota valittamalla. Negatiivisesta kommentista saa aikaan enemmän säpinää, kyllähän se täällä palstallakin huomataan provojen määrässä. :D
Se valittaminen voi olla merkki jostain syvemmästä epätyytyväisyydestä - itselläni ainakin.
Valitin koko ajan. Siis joka asia oli huonosti. Kerran esim veitsi tippui lattialle ja rupesin itkemään. Totaalinen burnari töissä, vapaa-ajan velvoitteet, jotka olin itselleni kerännyt ja vieressä mitäänsanomaton mies. Kaikki yhtäkkiset liikkeet saivat pääni sekaisin.
Irtisanouduin ja solmu kaulassani hölleni. Kunhan vain muutkin valittajat uskaltaisivat poistaa elämästään kuonaa, rupeaa uutta vettä virtaamaan ja elämä maistuu joltain.
Valittaminen on hätähuutoa jostain muusta. Itselläni siitä, ettei kukaan tullut hullun työtaakkani ja minun väliini ennen kuin kamelinselkä katkesi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Silloin kun itse olin enemmän valittaja niin en koskaan oikeastaan puhunut niistä asioista jotka oikeasti harmittivat ja kalvoivat sisältä. Sellainen "normaali" valittaminen oli helpompaa kuin asioista puhuminen, joihin ei ole selvää ratkaisua ja jotka muut kokevat liian raskaina. En tiedä tekisikö esim terapia ystävällesi hyvää. Minulla asiat selkenivät vähitellen itsekseen elämänkokemuksen ja pitkän ajatustyön myötä.
Alkutietona olen yksinäinen, työtön, köyhä ja luottotiedoton.
Mikään ei motivoi parempaan elämään. Kuten laulussa sanotaan "Voisin siivota, mut kenen takia". Jos olis enemmän rahaa, mihin sen käyttäisin? Ostaisin uuden tietokoneen ja kännykän, kävisin ulkomailla. Silti olisin yksin. Miksi olen yksin enkä tutustu uusiin ihmisiin? Voisin tietysti mennä vaikka Facen ystäväryhmiin, mutta olen köyhä eikä kuitenkaan vois tehdä mitään. Tiedän, aikamoinen ristiriita. Tuolla rahalla on kyllä suuri psykologinen vaikutus, ainakin muhun. Viime kuussa sain maksettua loput "pakollisista" maksuista, nyt enää ulosotto jäljellä. Kuitenkin nyt jää enemmän rahaa ja sillä on ollut suuri vaikutus mielialaan.
Oikea syy ehkä varmaankin on siinä etten uskalla jollain tapaa. Läheisiä ystäviä ei ole ollut 15-vuoteen tai vois sanoo ettei ystäviä ollenkaan. En tiedä miksi suhteiden muodostaminen on niin vaikeaa, koska en ole ujo tai sosiaalisesti "kömpelö". Ehkä vain olen tottunut olotilaani ja muutoksen pelko on se suurin kynnys. Haluaisin töitä, mutta olen ollut melko passiviinen viime aikoina, ei sieltä kuitenkaan mitään tule. No ensi viikolla on työhaastattelu ja toivottavasti tärppää. Yhteiskunnan ja yksilön kannalta olis kyllä tärkeää, että pääsisin töihin. Sais elämällään edes jonkun merkityksen ja se on jo aika iso asia se.
JOS mulla olis ollu APn kaltaisia ystäviä niin uskon elämäni olleen paljon helpompaa...
16 toivottavasti sun haastattelu tärppää!
16 mutta huomaatkos että sait sen pakollisen maksettua? Onnistuit, hyvä sinä!! Onnittelut paikoillaan.
Olin kauan sitten hyvin tyytymätön elämääni. Erään tapahtuman seurauksena päätin tehdä muutoksen elämääni. Tein listan asioista joihin en ollut tyytyväinen sekä asioista joita halusin. Tämän seurauksena vaihdoin työpaikkaa, jätin suurimman osan kaveripiiristäni, aloitin uuden harrastuksen, vaihdoin vuorokausirytmiäni ja tein muutoksia rahan käyttööni.
Sain paljon kritiikkiä mutta vuosia myöhemmin voin todeta että oli yksi fiksuimmista päätöksistä joita olen tehnyt.
Helppoa on kaikki muu paitsi se ratkaiseva askel, joka saa aikaan sen muutoksen. Itsekin olen tässä puoli vuotta jo miettinyt Tinderin asentamista, enkä ole saanut aikaiseksi. En saa itsestäni sellaista kuvaa, jonka haluaisin laittaa profiiliin. En tiedä voinko kovin helposti sellaista edes itse ottaa. Kaverini on valokuvaaja, mutta en kehtaa pyytää häntä ottamaan kuvia johonkin deittisovellukseen.
Uuden harrastuksen aloittamista olen myös miettinyt, mutta en ole saanut aikaiseksi mihinkään lähtemistä. Tai no kyllä minä itsekseni olen alkanut kaikkea tekemään, mutta sosiaalisia suhteita kaipaisin lisää.
Masentunut?