Mitä syitä että ystävä vähentää tai lopettaa yhteydenpidon?

Hänen puolisonsa ei salli, että olemme ystäviä.

Minun yksi ystäväni oli ripustautuvaa tyyppiä ja sairastui sitten hyvin vakavasti. Sen jälkeen hän soitteli (asuimme kaukana toisistamme) ihan jatkuvasti pitkiä, tuntien mittaisia puheluita ja minä tuoreena äitinä pikkuvauvan kanssa en jaksanut sitä. Ei ollut oikein katkaista välejä, noin vain lakata vastaamasta hänelle, mutta niin tein. Huono omatunto vieläkin.

Henkilökohtaiset syyt, eli masennus ja uupumus. En jaksa tavata ihmisiä, jos tapaan se vie valtavasti voimia, yhteydenpito vain jää. Tunnen valtavan huonoa omatuntoa siitä etten saa vastattua yhteydenottoihin, olen varma että minuun ollaan suututtu siksi (sitä on tapahtunut) ja se vain tekee asioista vielä vaikeampaa.

Ystävyys kävi liian ahdistavaksi. Olisi pitänyt olla kokoajan hänen palvelijansa, 'psykiatriansa' ja 'kaatopaikkansa'. Ei kiitos.

Ystävän mustasukkaisuus ja kontrollointi.

Yksi ystävä otti yhteyttä vain, kun oli omia ongelmia, minun ongelmat eivät koskaan kiinnostaneet. Kyllästyin.

Toinen ystävä on epärehellinen. Vähensin yhteydenpitoa, kun en voinut enää uskoa mihikään sanomaansa.

Kolmas alkoi seurustella, eikä enää ottanut aloitetta yhteydenpitoon. Kyllästyin olemaan aloitteellinen, ku en saanut "huolenpitoa" edes vaikeissa elämäntilanteissa.

Yksipuolinen yhteyden pito.

Ystävä oli patologinen valehtelija, en jaksanut enää. Muina syinä oma masennus, halu olla yksin.

Räyhääminen puhelimessa.

Kyllästyin kaksimieliseen typerään vihjailuun joka käänteessä. Ja kun näytin ärsyyntymiseni, seurasi tyytyväistä, naurunräkätystä. Ystäväni on bi. Käyttäytyi kuin moukkamaisin heteroäijä, lisäksi nautti kiusanteosta.

Kaverin ahdistava käytös, kontrollointi ja ripustautuminen.

Iso velka.

Yksipuolinen yhteydenpito. Vain minä soittelin ja kyselin kuulumisia, kutsuin kylään jne. Kun omassa elämässä tapahtui isoja ja vaikeita asioita, en enää jaksanut pitää yhteyttä ystäviin. Kukaan ei ole ottanut yhteyttä minuun, vuosiin.

Olen lopettanut yhteydenpidon kokonaan seuraavista syistä:

- ystäväni löysi miehen, joka muutti lämpimän, avoimen ja ihanan ystäväni kylmäksi, laskelmoivaksi ja salamyhkäiseksi ihmiseksi; mies myös rajoitti ystäväni elämää ja teki selväksi inhonsa minua kohtaan (ystäväni piti tuota vain miehen lievänä mustasukkaisuutena eli ei vakavana asiana)

- kaverin yhteydenotot koskivat vain palveluksia, joita minun olisi tehtävä hänelle (näitä kavereita useampia kuin yksi)

- kaverilla oli inhottava tapa soitella pitkiä terapiayksinpuheluita syödessään, ajaessaan polkupyörällä, selaillessaan lehtiä ja katsellessaan televisiota; minusta tuntui aina siltä kuin olisin ollut jokin oheistoiminto, ja taisin ollakin

Mulla on paljon kavereita, mutta mulla on myös epäsosiaalisia erakkokausia, jolloin en yksinkertaisesti pidä yhteyttä kehenkään. Sitten, kun intoa on, aikaa ja jaksamista on rajallisesti, koska hyviä tyyppejä on niin monia ja pakko sitten valkata, että kehen on milloinkin yhteyksissä. Yksittäisen kaverin kohdalla tämä voi tarkoittaa sitä, että olen häneen yhteyksissä muutaman kuukauden tai jopa muutaman vuoden välein, ellei hän itse ota minuun päin yhteyttä. Moneen kaveriin haluaisin pitää enemmän yhteyttä, mutten yksinkertaisesti ehdi tai jaksa, vaikkei heissä mitään vikaa olekaan. Olen tämän monelle kaverilleni sanonutkin, kun on noita erakkokausia ollut, etteivät kuvittelisi sen johtuvan itsestään - olen muutenkin suorapuheinen ihminen.

On toki myös ihmisiä, joihin olen tarkoituksella pitänyt välit etäisinä ja joihin otan vähempi aktiivisesti yhteyttä. Syitä on yhtä monia kuin ihmisiäkin.

- Käyttäytyy törkeästi minua kohtaan, en näe mitään syytä pitää sellaista ihmistä elämässäni.

- Ihmiset, joilla on jatkuvasti kamalasti ongelmia ja pitäisi koko ajan olla tukena ja kuunnella. Olen - kenties vähän itsekkäästi - ruvennut miettimään, mitä hittoa minä itse saan tällaisesta kaverisuhteesta, jossa toinen on elämästä pihalla kuin lumiukko ja sössii asiansa. Toki kilttinä ihmisenä koitan välillä olla tukena, mutta pakko välillä ajatella omaakin jaksamista.

- Omaa tyystin erilaisen arvomaailman kuin minä. Monet erilaiset mielipiteet hyväksyn ja minusta on kiinnostavaa keskustellakin eri tavoin ajattelevien ihmisten kanssa. Ehkä se on vaan se tyyli, millä sen erilaisen arvomaailman tuo ilmi ja miten sitä toteuttaa.

- Ihminen, joka on käyttäytynyt todella paskasti kavereitani kohtaan. Valehdellut näistä paskaa viranomaisille, yms.

- Tai semmoinen, jonka käytöksestä useampi eri ihminen on minulle erikseen vuosien varrella valittanut ja joka on sitten kohdatessamme antanut itsestään todella huonon kuvan (ihan terve ihminen, makasi sohvalla/nojatuolissa katselemassa, kun autoin hänen kämppistään muutossa ja kannoimme painavia huonekaluja, apu olisi kyllä kelvannut - hauskinta oli, että siihen tuli joku ihan ventovieras, naapuri, tms., auttelemaan meitä).

- Exät, joista ero oli liian kivulias. Helpompi olla, kun en tiedosta näiden ihmisten olemassaoloa. (Parin exän kanssa olen ihan hyvissä väleissä ja pidän mielelläni silloin tällöin yhteyttä, kun ei ole vanhat tunteet millään tasolla kiusana.)

Ystäväni alkoholismi ja siitä johtuva lastensa laiminlyönti, valehtelu ja narsismi. Oman elämänsä ainainen surkuttelu vaikka minulla oli vielä surkeampaa.

tämä vei ihan liikaa energiaa minulta ja tein sossuun lasun ja hylkäsin. Kaikkea ei voi kestää

Mulle oli aika valaisevaa tajuta, että loppujenlopuksi me kaikki ollaan vaan sivuhahmoja muiden ihmisten monimutkaisissa elämäntarinoissa. Harvoilla on aikaa ja energiaa olla aktiivisesti negatiivinen jotain tuttua tai kaveria kohtaan. Kyse on vaan ajan rajallisuudesta ja priorisoinnista. Jos jonkun kaverin kanssa yhteydenpito vähenee, niin ei siinä tarvitse välttämättä olla mitään negatiivista taustalla.

Vierailija kirjoitti:

Mulle oli aika valaisevaa tajuta, että loppujenlopuksi me kaikki ollaan vaan sivuhahmoja muiden ihmisten monimutkaisissa elämäntarinoissa. Harvoilla on aikaa ja energiaa olla aktiivisesti negatiivinen jotain tuttua tai kaveria kohtaan. Kyse on vaan ajan rajallisuudesta ja priorisoinnista. Jos jonkun kaverin kanssa yhteydenpito vähenee, niin ei siinä tarvitse välttämättä olla mitään negatiivista taustalla.

Ei välttämättä tarvitse. Monen lapsuudenystävän kanssa yhteydenpito voi vain hiipua. Mutta jos on jonain ajanjaksona uhrannut monta tuntia toisen kuulemiseen ja auttamiseen, ja tämä jälkeen toisen puolelta hiipuu ystävyys, kun oma elämä on kunnossa, niin no... kyllä autetulla olisi peiliin katsomisen paikka.

Ainakin yhteen tyyppiin nämä syyt:

-ei ota koskaan itse yhteyttä, paitsi jos on joku pyyntö

-puhuu vain itsestään ja kuulumisistaan, toisen asiat ei kiinnosta

-lainaa rahaa, lupaa maksaa = ei maksa, sitten suuttuu jos mainitsee veloista jotain

Kiitos mutta ei kiitos.

Mulla oli hirveästi tekemistä, kun oli töitä ja kiire saada opinnäytetyö valmiiksi sekä valmistua, kun olin jo jatkoajalla muutenkin. Mulla oli silloin myös diagnosoitu eräs sairaus, joka aiheuttaa väsymystä ja masennustakin. Eräs kaveri yritti tavoitella, että nähtäiskö, kun hän oli maisemissa. En juuri silloin ois jaksanut häntä ja jäi vastaamatta, kun en keksinyt tarpeeksi hyvää tekosyytäkään eikä hän varmaan ois uskonutkaan. Soitteli muutamia kertoja myöhemmin ja jotenkin vain jäi aina vastaamatta, kun mietin, että mitä hittoa sanon. Sit ennen pitkää en edes kehdannut vastata mitään/ottaa yhteyttä, kun hävetti oma käytös. Joskus olen viime vuosina miettinyt, että pitäisikö ottaa yhteyttä. Ihan mukava ihminen, mutta sitten ajattelin, että ehkä en ole hänen arvoisensa ystävä, kun teen näin ja kun joskus jaksan häntä ja joskus en.