Mitä syitä että ystävä vähentää tai lopettaa yhteydenpidon?

Vierailija kirjoitti:

Yksipuolinen yhteyden pito.

Tämä

Itse lopetin yhteydenpidon lähes kaikkiin ihmisiin koska sairastuin masennukseen. Sitten nuorempana yksi hyvä ystävä jäi lähes kokonaan pois kun muutin toiselle paikkakunnalle. Ihmisillä on erilaisia syitä ja elämä menee eteenpäin, tulee uusia kavereita jne. niin sitten ne vanhat jää vähemmälle tai kokonaan pois

Vierailija kirjoitti:

Mulla oli hirveästi tekemistä, kun oli töitä ja kiire saada opinnäytetyö valmiiksi sekä valmistua, kun olin jo jatkoajalla muutenkin. Mulla oli silloin myös diagnosoitu eräs sairaus, joka aiheuttaa väsymystä ja masennustakin. Eräs kaveri yritti tavoitella, että nähtäiskö, kun hän oli maisemissa. En juuri silloin ois jaksanut häntä ja jäi vastaamatta, kun en keksinyt tarpeeksi hyvää tekosyytäkään eikä hän varmaan ois uskonutkaan. Soitteli muutamia kertoja myöhemmin ja jotenkin vain jäi aina vastaamatta, kun mietin, että mitä hittoa sanon. Sit ennen pitkää en edes kehdannut vastata mitään/ottaa yhteyttä, kun hävetti oma käytös. Joskus olen viime vuosina miettinyt, että pitäisikö ottaa yhteyttä. Ihan mukava ihminen, mutta sitten ajattelin, että ehkä en ole hänen arvoisensa ystävä, kun teen näin ja kun joskus jaksan häntä ja joskus en.

Mutta sullahan oli ihan aitoja syitä, ei olis tarvinnut keksiä tekosyitä.

Ystävän jatkuva myöhästely.

Kuulostaa ehkä naurettavalta syyltä ja pienet myöhästymiset sovitusta tapaamisesta eivät toki haitanneet, mutta lopulta se meni siihen, että odottelin useamman kerran yli puolituntia sovitussa paikassa. Kerran jopa jätti saapumatta paikalle, joka selvisi sekin vasta kun itse tiedustelin, että milloin hän suvaitsee saapua paikalle.

Lisäksi hänellä alkoi olemaan niin paljon tekemisiä, että piti varata kalenterista aikaa näkemiselle 2viikkoa etukäteen.

Enpä siis viitsinyt enää ehdottaa tapaamisia ja, ylläri, välit katkes kokonaan.

Ihminen alko käymään tylsäksi ja yhteistä juttua ja läppää ei enää löytynyt.

En jaksa nähdä kun aina täytyy roudata se mukulalauma mukana. Olen pyytänyt, että nähtäisiin joskus edes ihan aikuisten kesken, mutta kertaakaan ei ole 10 vuoteen onnistunut. Vaatii mittavia järjestelyjä kun välimatka on pitkä. En ole kiinnostunut käyttämään koko viikonloppua arjen kiireissä ison kurittoman lapsilauman kanssa, se ei virkistä vaan väsyttää entisestään. Ystävän kanssa kahden näkeminen voisi virkistää. Itsellänikin on lapsia, eli mikään lapsivihaaja en ole. Mutta koen olevani vielä muutakin kuin äiti. Yhteydenpito rasittaa kun joka kerta pitäisi alkaa sopimaan milloin viikonlopun yäkyläily sopii.

Ystävä käyttäytyi törkeästi minua kohtaan, tuntui että tein tai sanoin mitä vain niin ikinä se ei riittänyt hänelle. Hän käyttäytyi myös yhteisiä tuttujamme kohtaan todella törkeästi ja loppujen lopuksi teki jotain kamalaa josta sai maksaa kovan hinnan, minä olin ainoa joka piti yhteyttä häneen kun muut tuttumme eivät enää edes tervehtineet vastaantullessa.

Tästä huolimatta ystävä teki minulle pari röyhkeää juttua, yritti hyväksikäyttää ja oli ilkeä. Sitten päätin että minun paskamittari on täysi, en minäkään voi kaikkea sietää edes "ystävältä". Välimme menivät poikki ja rehellisesti uskon että hän ei nähnyt omassa toiminnassa mitään väärää vaan syyttää minua.

Oloni on paljon parempi nyt kun voin hengittää vapaammin.

En ole vain enää kiinnostunut ystäväni kaltaisesta ihmisestä tai hänen tavasta elää, olla ja ajatella. Olemme siis henkisesti kasvaneet erilleen. Mietin jokunen aika sitten, mikä hyvin toimivia ystävyyssuhteitani yhdistää ja tajusin, että yhdistävä tekijä on jatkuva henkinen kasvu. Jokainen on itsensä suhteen eteenpäin suuntautunut, kertoo aktiivisesti asioistaan keskustelussa, mutta osaa myös kuunnella minun asioitani ja kommentoida niihin jotain. Jos jonkun tyyli elää on se, että hommaa puolison, talon ja koiran ja sitten oletetaan oman elämän olevan siinä, puhutaan vain miehestä tai lapsista, tai vaihtoehtoisesti ei kerrota itsestä mitään todellista, niin en minä jaksa tuollaista kuunnella tai olla se, joka tuo aiheet pöytään. Minulla on yhteys ystävääni ihmisenä/henkisenä olentona, ei hänen haalimiinsa ulkosiin puitteisiin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla oli hirveästi tekemistä, kun oli töitä ja kiire saada opinnäytetyö valmiiksi sekä valmistua, kun olin jo jatkoajalla muutenkin. Mulla oli silloin myös diagnosoitu eräs sairaus, joka aiheuttaa väsymystä ja masennustakin. Eräs kaveri yritti tavoitella, että nähtäiskö, kun hän oli maisemissa. En juuri silloin ois jaksanut häntä ja jäi vastaamatta, kun en keksinyt tarpeeksi hyvää tekosyytäkään eikä hän varmaan ois uskonutkaan. Soitteli muutamia kertoja myöhemmin ja jotenkin vain jäi aina vastaamatta, kun mietin, että mitä hittoa sanon. Sit ennen pitkää en edes kehdannut vastata mitään/ottaa yhteyttä, kun hävetti oma käytös. Joskus olen viime vuosina miettinyt, että pitäisikö ottaa yhteyttä. Ihan mukava ihminen, mutta sitten ajattelin, että ehkä en ole hänen arvoisensa ystävä, kun teen näin ja kun joskus jaksan häntä ja joskus en.

Mutta sullahan oli ihan aitoja syitä, ei olis tarvinnut keksiä tekosyitä.

Toisaalta ehkä joo... Mut se asui silloin tosi kaukana ja oli kerrankin paikkakunnalla, niin ois ollut kai aika tökeröä aina sanoa, että mulla on niin paljon töitä ja oon ihan sikaväsynyt, vaikka totta ois ollutkin. Ois kuitenkin luullut ne tekosyyksi.

Itse asiassa myöhemmin tutustuin eräällä kurssilla yhteen tosi kivaan ihmiseen, kun aloitin samaan aikaan uudessa työssä ja puhuttiinkin, että harvoin juttu luistaa tällä iällä enää näin hyvin uuden ihmisen kans. Hän yritti ehdottaa tapaamista muutaman kerran, mut jouduin aina sanomaan, ettei käynyt, kun mulla oikeasti oli töitä. Yritin muistaakseni kyllä aina ehdottaa, että katsotaan joku toinen kerta. Mut se oli kai sittenkin liian epämääräinen vastaus ja ois pitänyt ehdottaa joku konkreettinen pv (mitä just silloin oli paha tietää, kun mun työt oli alussa tosi vaihtelevasti, etten aina itsekään tiennyt, koska oon töissä). Hän sitten ei lopulta enää vastannut mun puheluihin, luuli kai etten halunnut nähdä. :-(

Vierailija kirjoitti:

Ystävän jatkuva myöhästely.

Kuulostaa ehkä naurettavalta syyltä ja pienet myöhästymiset sovitusta tapaamisesta eivät toki haitanneet, mutta lopulta se meni siihen, että odottelin useamman kerran yli puolituntia sovitussa paikassa. Kerran jopa jätti saapumatta paikalle, joka selvisi sekin vasta kun itse tiedustelin, että milloin hän suvaitsee saapua paikalle.

Lisäksi hänellä alkoi olemaan niin paljon tekemisiä, että piti varata kalenterista aikaa näkemiselle 2viikkoa etukäteen.

Enpä siis viitsinyt enää ehdottaa tapaamisia ja, ylläri, välit katkes kokonaan.

Olemmeko sama ihminen? Minulla aivan samanlaisia kokemuksia. Kerrankin odottelin yli 1,5 tuntia, soittelin ja tekstailin perään että onko kaikki hyvin jne. Joskus pitkän ajan päästä sai ilmoitettua että "oho, unohtu". Sitten kun vastaava toistuu useamman kerran niin matka katkeaa.

Vierailija kirjoitti:

Yksipuolinen yhteyden pito.

Tämä. Vastavuoroisuus on ihan kiva juttu.

Itse olen alkanut välttelemään yhtä. Syynä verkostomarkkinointi. Aina ollaan houkuttelemassa mukaan/pakkomyymässä jotain.

Olisi kiva olla ihan vaan ystävä. Vaikka kuinka viestittää, ettei nuo asiat kiinnosta. Sitten tyyliin suututaan "ei sitten kun olet niin tyhmä ettet halua rikastua". Eipä tuo vuosien jälkeen rikastuneelta näytä:)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulle oli aika valaisevaa tajuta, että loppujenlopuksi me kaikki ollaan vaan sivuhahmoja muiden ihmisten monimutkaisissa elämäntarinoissa. Harvoilla on aikaa ja energiaa olla aktiivisesti negatiivinen jotain tuttua tai kaveria kohtaan. Kyse on vaan ajan rajallisuudesta ja priorisoinnista. Jos jonkun kaverin kanssa yhteydenpito vähenee, niin ei siinä tarvitse välttämättä olla mitään negatiivista taustalla.

Ei välttämättä tarvitse. Monen lapsuudenystävän kanssa yhteydenpito voi vain hiipua. Mutta jos on jonain ajanjaksona uhrannut monta tuntia toisen kuulemiseen ja auttamiseen, ja tämä jälkeen toisen puolelta hiipuu ystävyys, kun oma elämä on kunnossa, niin no... kyllä autetulla olisi peiliin katsomisen paikka.

Tai... Sitten on tullut lisää ongelmia, vaikeaa elämäntilannetta josta ei halua kuormittaa enää enempää samoja henkilöitä, siinä pelossa että luulevat aina olevan yhteydessä vain kun apua tarvitsee

Oon vähentänyt yhteydenpitoa erääseen ystävääni koska ei tule toimeen avopuolisoni kanssa, mutta kuitenkin hehkuttaa jatkuvasti kuinka he hänen toisen ystävänsä miehen kanssa tekevät kaikkea ja se vituttaa:( lisäksi puhuu itsestään paljon ja kuulumisiaan eikä kysy multa miten mulla menee? Lisäksi on negatiivinen ja en enää viihdy hänen seurassaan. Olen yrittänyt puhua asiasta mutta hän ei vaan ymmärrä..Toiseen kaveriin lopetin yhteydenpidon koska tuntui ettei meillä ollut enää samoja kiinnostuksen kohteita eikä oltu mitenkään läheisiä..

Vierailija kirjoitti:

Kertokaa syitä miksi itse olette vähentäneet tai lopettaneet yhteydenpidon johonkin ystäväänne.

Ystävyyssuhde parhaan ystäväni kanssa oli "tauolla",kun oma elämäntilanteeni oli niin raskas,etten osannut suhtautua hänen alkoholiongelmaansa oikein millään tavalla(joi itsensä humalaan joka kerta kun tapasimme,riippumatta siitä mitä oli tarkoitus tehdä yhdessä).

Erään toisen ystävän kanssa välit viilenivät kokonaan,kun hän alkoi tehdä ohareita ja perua tapaamisia viime hetkellä merkillisistä syistä(oli tarkoitus nähdä,ja hänelle tulikin akuutti tarve pestä mattoja yms).

Jatkuva erityiskohtelun vaatiminen. Ystävä sairasti masennusta ja ymmärrän ettei hänellä ollut helppoa, mutta kun se meni siihen että hänen piti suurin piirtein saada käydä vessassakin aina ekana, niin väsyin siihen. Ei myöskään ollut kiinnostunut minun kuulumisistani, aina vain hän hän hän ja vielä kerran hän, hyvässä ja pahassa.

Ystävälle ei koskaan sopinut mikään ajankohta kun yritin sopia treffejä etukäteen, tai perui viimetipassa, kun olin järjestänyt vapaata (ja joskus lastenhoidon) tapaamista varten. Ystävä puolestaan ehdotti tapaamisia aina olemattomalla varoitusajalla, koska ajatteli kai, että olen aina vapaana, kun teen töitä kotoa yrittäjänä. Tapaamiset vaativat aina joustoa minulta (ja puolisoltani, jonka kanssa työskentelen), sen sijaan että olisimme voineet sopia ajan joka sopii molemmille ilman ylimääräistä säätämistä. Ainainen joustaminen ja sumpliminen alkoi tuntua raskaalta ja epäreilulta, kun toinen ei koskaan halunnut varata aikaa mua varten.

Yhden ihan selkeän hyväksikäyttö suhteen olen lopettanut. Saman henkilön puheenaiheet olivat muutenkin lähinnä hänen itsensä parhaus ja muiden haukkuminen heti kun kyseiset henkilöt selkänsä käänsivät. Todella pahantahtoinen, ilkeä ja kateellinen ämmä. Ensivaikutelma hänestä oli aivan toisenlainen. Jotkut vaan osaavat roolinsa.

Itse kun olen masentunut,ahdistunut,stressaantunut olis kiva tavata tms. Kavereita mutta usein miten homma kaatuu päälaelleen kun joku alkaa yli innokkaana latelemaan sit tehdään tota, tehdään tätä, tuolla tota ja tota. Kun pyydät et voisko yks asia kerrallaan...menee ehkä viisi minuuttia ja taas sama... Loppujen lopuksi itelle jää olo kuin olis ollu tornaadon keskellä. Kaveri voi ilmoittaa viimeistään viellä et ois tosi kiva uudelleen nähdä se ja se päivä, mutta sitten ei kuulukkaan mitään tai kysyttäessä onkin buukannu kalenterin täyteen monta viikkoa.. Ja sitten muutaman päivän päästä soittelee ja ihmettelee koska nähtäis sopeis koska vaan, mutta ei ma ti ke eikä to eikä la tai su ja nyt kolme pe menee poikkeuksellisesti jossain mut muuten ihan mikä päivä vaan.. Ööö 😶

Kaveri alkoi olla tosi takertuva ja mustasukkainen jos ei päässyt mukaan kaikkeen mitä tein muiden kavereiden kanssa, ei voinut ymmärtää että kaikki ei mene 50-50 vaan parhaimpien ystävieni kanssa haluan viettää enemmän aikaa/tehdä jotain spessua... Joskus kun en suostunut tulemaan yökylään kun olin lähdössä viettämään iltaa ulos sanoi että no tuu sit baarista. Tuo oli jo niin outoa että ei hirveästi ole tehnyt mieli enää mennä käymään.