Kuinka kestätte nähdä lapsissanne omia huonoja luonteenpiirteitänne?

Minä taidan kestää melko huonosti. Olen melko itsekriittinen ja tiedostan monia negatiivisia piirteitä, tapoja ja ajatusmalleja itsessäni. Monet niistä menevät suvussa.

Vanhin lapseni on 12-vuotias ja valitettavasti monilta osin todella samanlainen kuin minä. En kestä. Minulta menee hermot erittäin herkästi, jos lapsi syyllistyy näihin itsessäni vihaamiin toimintoihin. Minua pännii, etten ole saanut kitkettyä näitä juttuja itsestäni pois enkä opetettua lapsiani sen paremmiksi.

Esimerkkeinä tällaisista esim. taipumus antaa pienten vastoinkäymisten pilata koko päivän, märehtiä pikkuharmeista valtavia, liika puheliaisuus ja muu sosiaalinen kömpelyys.

Suoraan sanottuna näiden omassa itsessä negatiivisina kokemien asioiden näkeminen lapsessa on johtanut siihen, että näen lapsenkin hetkittäin aika negatiivisessa valossa.

Ei varmaan ole vaikea arvata, etten juuri pidä itsestäni. On vaikeaa pitää lapsesta, jossa on niin paljon samaa kuin minussa.