Paha olla..

Erosin miehestäni noin vuosi sitten. Mies halusi erota, sillä hänen mielestään olin liian etäinen.

Rakastin miestä koko sydämelläni, mutta pelkäsin päästää häntä lähelleni. Minusta myös välillä tuntui, että kun yritin kertoa hänelle menneisyydestäni, hän ei ollut läsnä sillä tavalla, kuin pitäisi.

Erosimme, mutta pysyimme ystävinä. Välillä juttelimme päivittän, välillä viikoittain. Aloimme viettää uudelleen aikaa yhdessä. Emme seurustelleet, mutta käyttäydyimme kuten seurusteleva pari käyttäytyy. Hän jopa kertoi minulle, että hänen tunteensa ovat palanneet takaisin vahvoina ja että hän rakastaa minua.

Minä kuvittelin, että voisimme palata yhteen. Sain kuitenkin tietää, että hän oli tapaillut samaan aikaan erästä toista naista. Hän oli kuulemma lopettanut tapailun pian sen jälkeen, kun lähennyimme uudelleen. Kaikki ystäväni tiesivät tästä. Kaikki paitsi minä. Mies pyyteli anteeksi. Ainut syy, että hän ei kertonut, oli se, että ei halunnut menettää minua.

Tänään kaveri laittoi viestin. Miehellä on kuulemma nyt ollut pari viikkoa seksiuhde johonkin uuteen naiseen. Juttu on kuulemma jo päättynyt.

Kysyin mieheltä asiasta. Hän vastasi viestiini äsken. Hän on kuulemma jatkanut elämäänsä ja minun pitäisi tehdö samoin. Häntä ei enää kiinnosta minun tekemiseni. Hän käski minun unohtaa meidän yhteiset ajat kokonaan,hän on jo niin tehnyt.

Kertoi, että on nykyään vain ystävä tuon naisen kanssa, jota tapaili minun kanssa päällekkäin. Seksisuhteen tuohon kolmanteen naiseen joutui lopettamaan olosuhteiden pakosta. Hän kirjoitti, että nauttii elämästään nyt uusien ihmisten kanssa, ilman minua. Me lopetimme tapailun 2kk sitten.

En ymmärrä miksi hän on minulle noin ilkeä? Ensimmäisen kerran erosimme sovussa. Miestä itketti, kun kertoi minulle eropäätöksestä. Olimme sen jälkeen kavereita. Aloitimme tapailun uudelleen. Hän mokasi. Minä suutuin, mutta halusik silti olla väleissä. Miksi siis ansaitsen tällaisen kohtelun ?

Olo on kuin käytetyllä roskalla. Haaskasinko kaikki nämä vuodet? Miten pääsen tästä yli ? Miten voin enää luottaa kehenkään? Olenko tarpeeksi hyvä tai arvokas kenellekkään? Ulkonäössäni ei ole mitään vikaa, joten olenko ihmisenä näin kamala? Itkettää...

Vinkkejä, miten saan rakennettua itseluottamukseni takaisin? Miten olla iloinen asiakastapaamisissa? Miten luopua yhteisistä haaveista?