Miltä tuntuu hankkia lapsi ilman vauvakuumetta?

nosto

Ajatukseen tottui

Minulla ei ole koskaan ollut vauvakuumetta, mutta olen koko ajan ajatellut, että lapsi olisi syytä olla. En kuitenkaan ole löytänyt vielä ikinä halua tulla raskaaksi, joten lasta ei siis ole, vaikka periaatteessa haluaisin että olisi. Jotenkin tunteet vaan haraa pahasti raskautumista vastaan.

Vierailija kirjoitti:

Minulla ei ole koskaan ollut vauvakuumetta, mutta olen koko ajan ajatellut, että lapsi olisi syytä olla. En kuitenkaan ole löytänyt vielä ikinä halua tulla raskaaksi, joten lasta ei siis ole, vaikka periaatteessa haluaisin että olisi. Jotenkin tunteet vaan haraa pahasti raskautumista vastaan.

Tämä on supermielenkiintoista. Minkälaiset ajatukset puoltavat lapsen hankkimista, minkälaiset vastustavat sitä? Ovatko nuo "syytä olla" -ajatukset ympäristön asettamia paineita vai omia toiveitasi? -ap

Vierailija kirjoitti:

Minulla ei ole koskaan ollut vauvakuumetta, mutta olen koko ajan ajatellut, että lapsi olisi syytä olla. En kuitenkaan ole löytänyt vielä ikinä halua tulla raskaaksi, joten lasta ei siis ole, vaikka periaatteessa haluaisin että olisi. Jotenkin tunteet vaan haraa pahasti raskautumista vastaan.

En ole tuo kirjoittaja, mutta päässäni käyn tätä keskustelua:

Puolesta:

-ikä

-odotettavaa lisääntyä

- on ihan hyvä mies, olisi hyvä isä

- lapsi saisi ystävien lapsista kavereita

- tulevaisuudessa yhteiset asiat muiden lapsiperheiden kanssa

- olisi mukava opettaa jollekin maailmaa ja kasvatustehtävä tuntuu kivalta

- olisi mielenkiintoista nähdä, millaisia aikuisia lapsistani kasvaa

Vastaan:

- synnyttäminen tuntuu oudolle

- jo pelkkä ajatus raskaudesta/ pienen lapsen hoidosta tuntuu niin raskaalle, että en edes halua jaksaa sitä

- oman elämän menettäminen

- en halua lasta

Ja moni sanoo, ja tiedän että se on niin, että ei sitä omaa elämää menetä kun lapsi tulee. Että sitten se lapsi on OSA sitä minun OMAA elämääni.

Mutta tällä hetkellä tunnen, että minun elämäni, elämäni minuna ja tänä persoonana joka olen, loppuisi kun saisin lapsen. Sinänsä tuntuu aika isolta riskiltä riskeerata niin, että "kyllä ne ajatukset muuttuu kun saat vauvan syliisi". Muuttuuko? Entä jos ei muutukaan? Tästä syystä en halua tehdä lasta, ennen kuin olen 100 % varma että haluan lapsen. En kestäisi ajatusta siitä, että katuisin jälkeenpäin, tuntisin että oma elämäni on menetetty - ja sen kanssa olisi vain elettävä. Olen niin vastuuntuntoinen ihminen, että tiedän, ettei minusta olisi hylkäämään lastani. Joten eläisin loppuelämäni valittavana äitimarttyyrina. Että tämmösiä kauhuskenaarioita täällä :D  Ja muutenkin, on kai se vauva ihanampaa saada kun on päällä hillitön vauvakuume.. Mulla on välillä koirakuume, ja jos saisin sen tunteen vauvoista, olisi asia ihan eri. Mutta en ole tuntenut koskaan varsinaista vauvakuumetta. Ehkä se tulee sit vielä jos on tullakseen! 

- nainen 32 v

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla ei ole koskaan ollut vauvakuumetta, mutta olen koko ajan ajatellut, että lapsi olisi syytä olla. En kuitenkaan ole löytänyt vielä ikinä halua tulla raskaaksi, joten lasta ei siis ole, vaikka periaatteessa haluaisin että olisi. Jotenkin tunteet vaan haraa pahasti raskautumista vastaan.

Tämä on supermielenkiintoista. Minkälaiset ajatukset puoltavat lapsen hankkimista, minkälaiset vastustavat sitä? Ovatko nuo "syytä olla" -ajatukset ympäristön asettamia paineita vai omia toiveitasi? -ap

Hmm. Ei minua kiinnosta ympäristön odotukset, mietin vain omia toiveita.

Puoltaa: aina ollut haave siitä, että olisi perhe. Tykkäisin puuhastella vähintään kouluikäisen kanssa kaikkea. Tykkäisin nähdä kun oma lapsi kasvaa ja kehittyy. Uskon että olisi jotenkin täydellisempi olo elämässä jos olisi lapsi/lapsia. Lapset tykkää minusta joten saattaisin olla ihan hyvä lasten kanssa. Tuntuu että elämä on vajaa ilman lapsia.

Vastustaa: luulen että raskaana on epämiellyttävää olla. Synnytys tuhoaa kehoa, ehkä. Jotenkin raskaus on vastenmielinen ajatus. En jaksaisi vauva-aikaa yöheräämisineen. Pikkulapseen olisi liian sidottu, haluan matkustaa ja harrastaa. En ole koskaan kokenut että vauvat on söpöjä tai ihania, osaisinko tykätä omasta vauvasta, en tiedä. Vauvojen jatkuva tarvitsevuus ahdistaa. Pelkään että pikkulapsiarki pilaisi parisuhteen ja johtaisi eroon. Pelkään että mies ei kestäisikään isyyttä ja vastuuta ja jättäisi meidät. Pelkään että joutuisin yksin tekemään kaikki kotityöt ja hoitamaan vauvan, koska mies olisi töissä. Äidin rooli tuntuu minusta vieraalta. En tykkää melusta, rakastan rauhaa. Vihaan kaikkea hössöttämistä, ja tuntuu että raskauden ja vauvojen ympärille kertyy muiden taholta kamalasti hössöttämistä.

Tuntui siltä, että haluan perheen. Mies oli selvästi mua innokkaampi lasta hankkimaan. Siitä se ajatus sitten lähti, niin sanoakseni.

Vierailija kirjoitti:

Voisiko joku kuvailla vähän omaa ajatus- ja tunneprosessiaan, joka johti tietoiseen lasten hankkimiseen ilman voimakasta, kokonaisvaltaista tunnetta siitä, että pitää saada lapsi? Vauvakuumeesta on kirjoitettu paljon mutta tällaisista ns. järkipäätöksistä vähemmän.

Tietenkin lapsen hankkimiseen liittyy aina tunne siitä, että lapsi olisi syytä olla, mutta ymmärrätte varmaan eron vauvakuumeen ja ei-vauvakuumeen välillä tässä tapauksessa. Tai jos ette näe eroa, problematisoikaa fiksusti.

Vaimo kinusi vuodesta toiseen että pitää saada lapsi, lupasi itse vielä ottaa koko vastuun lapsen kasvatuksesta ja tehdä sataprosenttisesti kaikki siihen liittyvät työt. Suostuin lopulta koska asia oli hälle tärkeä. 

Vierailija kirjoitti:

Vihaan kaikkea hössöttämistä, ja tuntuu että raskauden ja vauvojen ympärille kertyy muiden taholta kamalasti hössöttämistä.

Tämä.

En jaksaisi sitä jo lisääntyneiden kavereiden ja sukulaisten "hyväntahtoista" neuvomista, saati että joku neuvolan hyysääjäterkka kertoilisi kuinka muka tietää asiat aina paremmin.

N36

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vihaan kaikkea hössöttämistä, ja tuntuu että raskauden ja vauvojen ympärille kertyy muiden taholta kamalasti hössöttämistä.

Tämä.

En jaksaisi sitä jo lisääntyneiden kavereiden ja sukulaisten "hyväntahtoista" neuvomista, saati että joku neuvolan hyysääjäterkka kertoilisi kuinka muka tietää asiat aina paremmin.

N36

Totta. Tuo neuvolan terkan hyysääminen ja neuvominen ketuttaisi enemmän kuin seitsemän piikkisikaa housuissa. Ajatuisin varmaan riitoihin sen terkan kanssa, jos se ei osaisi tieteellisesti perustella hyysäneuvojaan.

+ Isomman lapsen kanssa olisi kiva tehdä kaikenlaista

+ Tulen ihan hyvin juttuun lasten kanssa

+ Elämä olisi varmaan "täydempää"

- Vihaan melua ja mekkalaa

- Synnytys & raskaana oleminen ahdistava ja pelottava ajatus

- Huono turvaverkko

- Itsellä huono lapsuus, en halua toistaa samaa

Vierailija kirjoitti:

Ja moni sanoo, ja tiedän että se on niin, että ei sitä omaa elämää menetä kun lapsi tulee. Että sitten se lapsi on OSA sitä minun OMAA elämääni.

Ei se OMA elämä siihen lopu kun lapsi tulee, siitä OMAsta elämästä tulee vain hemmetin paljon ankeampaa. Mitään aikaa ja keskittymistä vaativaa ei enää voi harrastaa. 

Vierailija kirjoitti:

Ja moni sanoo, ja tiedän että se on niin, että ei sitä omaa elämää menetä kun lapsi tulee. Että sitten se lapsi on OSA sitä minun OMAA elämääni.

Kautta historian naiset ovat surreet sitä, että ovat äideiksi tultuaan menettäneet aikaisemman elämänsä, identiteettinsä ja monia heille tärkeitä asioita. Sen pitäisi riittää todisteeksi siitä, ettei mitään takeita ole.

Melkein kaikki lapsia hankkineet kaverini, joiden kanssa olen asiasta puhunut, ovat sanoneet, että he halusivat muuttaa elämänsä, luopua entisestä ja saada jotakin uutta tilalle. Tuntuu hullulta ja vastuttomalta halnkkia lapsia siinä uskossa, ettei mistään tarvitisi luopua. Se kun ei pidä paikkaansa. -ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja moni sanoo, ja tiedän että se on niin, että ei sitä omaa elämää menetä kun lapsi tulee. Että sitten se lapsi on OSA sitä minun OMAA elämääni.

Ei se OMA elämä siihen lopu kun lapsi tulee, siitä OMAsta elämästä tulee vain hemmetin paljon ankeampaa. Mitään aikaa ja keskittymistä vaativaa ei enää voi harrastaa. 

Ikävää, että sulla on mennyt näin. Älä kuitenkaan yleistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vihaan kaikkea hössöttämistä, ja tuntuu että raskauden ja vauvojen ympärille kertyy muiden taholta kamalasti hössöttämistä.

Tämä.

En jaksaisi sitä jo lisääntyneiden kavereiden ja sukulaisten "hyväntahtoista" neuvomista, saati että joku neuvolan hyysääjäterkka kertoilisi kuinka muka tietää asiat aina paremmin.

N36

Totta. Tuo neuvolan terkan hyysääminen ja neuvominen ketuttaisi enemmän kuin seitsemän piikkisikaa housuissa. Ajatuisin varmaan riitoihin sen terkan kanssa, jos se ei osaisi tieteellisesti perustella hyysäneuvojaan.

Mulla on ollut maailman parhaat neuvolan terkat, sekä äitiys- että lastenneuvolassa. Sellaiset, joilta oikeasti saa apua ongelmiinsa ja jotka ovat empaattisia ja kokeneita. Ihanaa, että on olemassa tällainen laadukas palvelu.

Tulin suunnittelematta raskaaksi ja päätettiin katsoa, mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

Onnellista aikaa se oli, mutta kyllä me kieltämättä aika järkipohjaisesti tulevaan lapseen valmistauduttiin, perehdyttiin kehityspsykologiaan, kiintymyssuhdeteoriaan jne.

Tunteet tulivat sitten pikkuhiljaa lapsen synnyttyä, huomasin rakastavani lapseni persoonaa ja huumoria kun hän alkoi kehittyä omaksi persoonakseen (noin 6kk-12kk).

Toki suojeluhalu ja silleen äidilliset vaistot heräsivät heti lapsen syntymässä, mutta varsinainen rakkaus ja kiintymys tulivat myöhemmin.

Lapsemme oli ja on edelleen helppo, hauska kaveri.

Vauvana nukkui hyvin ja itki harvoin, joskus meni useampi viikko itkemättä ollenkaan.

Hänen huumorintajunsa on pitkälti samanlainen kuin minulla ja isällään ja hän on kiinnostunut monista samoista asioista kanssamme, eli elämä on aika mielekästä ja mukavaa.

Ei siis kaduta, mutta emme halua lisää lapsia. Näin on hyvä ja mukavaa, yhden lapsen kanssa on helppo tehdä kaikenlaista, matkustaa ym.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla ei ole koskaan ollut vauvakuumetta, mutta olen koko ajan ajatellut, että lapsi olisi syytä olla. En kuitenkaan ole löytänyt vielä ikinä halua tulla raskaaksi, joten lasta ei siis ole, vaikka periaatteessa haluaisin että olisi. Jotenkin tunteet vaan haraa pahasti raskautumista vastaan.

Tämä on supermielenkiintoista. Minkälaiset ajatukset puoltavat lapsen hankkimista, minkälaiset vastustavat sitä? Ovatko nuo "syytä olla" -ajatukset ympäristön asettamia paineita vai omia toiveitasi? -ap

Hmm. Ei minua kiinnosta ympäristön odotukset, mietin vain omia toiveita.

Puoltaa: aina ollut haave siitä, että olisi perhe. Tykkäisin puuhastella vähintään kouluikäisen kanssa kaikkea. Tykkäisin nähdä kun oma lapsi kasvaa ja kehittyy. Uskon että olisi jotenkin täydellisempi olo elämässä jos olisi lapsi/lapsia. Lapset tykkää minusta joten saattaisin olla ihan hyvä lasten kanssa. Tuntuu että elämä on vajaa ilman lapsia.

Vastustaa: luulen että raskaana on epämiellyttävää olla. Synnytys tuhoaa kehoa, ehkä. Jotenkin raskaus on vastenmielinen ajatus. En jaksaisi vauva-aikaa yöheräämisineen. Pikkulapseen olisi liian sidottu, haluan matkustaa ja harrastaa. En ole koskaan kokenut että vauvat on söpöjä tai ihania, osaisinko tykätä omasta vauvasta, en tiedä. Vauvojen jatkuva tarvitsevuus ahdistaa. Pelkään että pikkulapsiarki pilaisi parisuhteen ja johtaisi eroon. Pelkään että mies ei kestäisikään isyyttä ja vastuuta ja jättäisi meidät. Pelkään että joutuisin yksin tekemään kaikki kotityöt ja hoitamaan vauvan, koska mies olisi töissä. Äidin rooli tuntuu minusta vieraalta. En tykkää melusta, rakastan rauhaa. Vihaan kaikkea hössöttämistä, ja tuntuu että raskauden ja vauvojen ympärille kertyy muiden taholta kamalasti hössöttämistä.

Kuulostaa fiksulta ja kypsältä pohdinnalta ja toisin kuin edellisellä kommentoijalla myös ihan oikealta dilemmalta. Arvostaako enemmän mahdollisuutta saada perhe vai mahdollisuutta nauttia parisuhteesta, vapaudesta, itsenäisyydestä ja muusta hyvästä, jota elämässä on lapsettomana? -ap

Niin, ja siis edellinen kommentoija pohti myös fikusti ja kypsästi,mutta koska hän ei halua lasta, kyse ei ole samalla lailla ratkaisemattomasta ongelmasta. -ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vihaan kaikkea hössöttämistä, ja tuntuu että raskauden ja vauvojen ympärille kertyy muiden taholta kamalasti hössöttämistä.

Tämä.

En jaksaisi sitä jo lisääntyneiden kavereiden ja sukulaisten "hyväntahtoista" neuvomista, saati että joku neuvolan hyysääjäterkka kertoilisi kuinka muka tietää asiat aina paremmin.

N36

Totta. Tuo neuvolan terkan hyysääminen ja neuvominen ketuttaisi enemmän kuin seitsemän piikkisikaa housuissa. Ajatuisin varmaan riitoihin sen terkan kanssa, jos se ei osaisi tieteellisesti perustella hyysäneuvojaan.

Mulla on ollut maailman parhaat neuvolan terkat, sekä äitiys- että lastenneuvolassa. Sellaiset, joilta oikeasti saa apua ongelmiinsa ja jotka ovat empaattisia ja kokeneita. Ihanaa, että on olemassa tällainen laadukas palvelu.

Ehkä sinäkin olet matalan koulutustason "ammattilainen", joka päivät pääksytysten hokee ylhäältä annettuja fraaseja totuutena?

Pohdin, katuisinko lasta vai lapsettomuutta enemmän. Omat lapset kun ovat  perustavanlaatuinen kokemus ihmiselämässä ja ilman niitä jäisi jotain oleellista ihmisyydestä kokematta, joten päätin hankkia lapsia. En ole katunut, ymmärrän muita ihmisiä paljon paremmin kuin ennen ja lapseni ovat mielestäni ihanan ainutlaatuisia.