Mies valittaa, ettei oo tekemistä!

Hei!

Mitähän tässä oikein pitäisi ajatella, nyt ei nimittäin hyvältä tunnu ollenkaan tämä tilanne... Tilanne on seuraavanlainen:

Mun miestystävä kokee, että kaikkeen tekemiseen tarvitsee rahaa. Mun ehdotukset vapaa-ajan viettoon eivät yleensä hänelle sovi. Aina pitäs olla hirveästi rahaa tilillä, että pääsis kaupungille ryyppäämään tms. Ja joka kerta, jos hän on jäänyt kotiin viikonlopuksi ja viettäny aikaa vain mun kanssa, niin semmoinen viikonloppu on hänen mielestään "ihan tyhjä ja turha". No, satuttaahan tuo, kun itse ainakin arvostan sitä aikaa, kun ei ole mihinkään kiire ja voi olla miehen kanssa kahdestaan, sitä aikaa kun ei ihan hirveästi ole. Olen sitten yrittänyt kysellä, että mikä olis semmoista tekemistä, joka hänelle kelpais, niin ei hän itsekään tiedä. Aina kaiken pitää olla hirveän mukavaa ja super kivaa, semmoisesta perus yhdessäolosta hän ei saa minkäänlaista nautintoa, tai ainakin siltä tuntuu. Jos joku hänen kavereistaan joutuu jostain syystä perumaan jonkun suunnitellun jutun tai ei ehdi viettää mieheni kanssa aikaa, niin mies haukkuu kaverinsa ja syyttää aina ulkopuolista omasta pahasta olostaan. Senkin hän sitten purkaa muhun. Joskus koen, että tilanne on kuin jossain uhmaikäisten hiekkalaatikolla... Olen oikeastaan aika väsynyt tähän, niin olen sitten itsekseni toisinaan, kun ei mikään tekeminen hänelle kelpaa ja hän jatkaa sitä samaa valitusta. Olis varmaan melkoinen sekamelska, jos tässä tilanteessa vielä sattuis perhettäkin olemaan. Kun eihän silloinkaan sitä rahaa ole joka viikonloppu rellestää, eikä aina voi olla kivaa. Ja mitäs sitten, jos olis perhettä ja oma lapsi joskus aloittais saman monkumisen, ettei oo tekemistä, kestäiskö mies sitä? Kuitenkin lapsella tommonen on ihan normaalia. Mitä te sanoisitte tässä tilanteessa miehelle?

Toinen seikka on se, että joskus (itse asiassa todella usein) hän ikään kuin vajoaa omaan maailmaansa. Häntä ei saa koskea, häntä ärsyttää kaikki, en saa häneen edes katsekontaktia ja hänelle on aivan sama, missä minä silloin olen (on sen sanonutkin). Jos alan itkeä, hän sanoo, että yritän jollain tavalla manipuloida tai hakea sääliä. Jos itken, hän on yleensä kylmä ja välinpitämätön. Silloin tietysti tuntuu paremmalta minunkin olla omissa oloissani. Miltä tällainen käyttäytyminen kuulostaa?