Tekisikö kenenkään muun mieli kertoa lapsuuden/nuoruuden ystävilleen ongelmistaan kotona ystävyytenne aikoihin?

En tiedä oikein, miksi, mutta minun tekisi mieli kertoa nuoruuden hyvälle ystävälleni, millaista meillä oli kotona, kun olin nuori ja olimme ystäviä. Silloin nuorena esitin, että meillä oli kaikki kotona hyvin ja suorastaan puolustelin vanhempiani, vaikkei siihen olisi ollut aihetta. Koin, etten voinut kertoa ystävälleni totuutta, sillä hän oli niin hyvästä ja hienosta perheestä itse, että olisi tuskin ymmärtänyt. Nyt ajattelen, että hänkin on aikuistunut ja nähnyt maailmaa enemmän tietääkseen, että sellaista on olemassa, mitä meidän kotonamme oli. Kenties hän tiesi sen jo silloin. Kenties hänenkin kotonaan oli omanlaisensa ongelmat.

Emme vaan ole ollut vuosiin juuri minkäänlaisissa tekemisissä. Taannoin törmäsimme kaupungilla ja sovimme menevämme jokin päivä kahville. Sopimus tuntui kuitenkin ehkä enemmän vaan sellaiselta kohteliaalta, mutta oikeasti merkityksettömältä heitolta.

Olisikohan mitään hyötyä enää alkaa "lämmittelemään" teinivuosien aikaista ystävyyttä ja odottaa tuolta vanhalta ystävältä minkäänlaista empatiaa enää aikuisiällä nuoruuden kokemuksiani kohtaan? Nyt aikuisiällä kun elämme mitä ilmeisemmin entistä erilaisempaa elämää, kun ei ole enää sitä yhteistä peruskouluakaan yhdistämässä.