Lue keskustelun säännöt.
Kun tuntee asiat astetta vahvemmin kun muut..
10.08.2016 |
Luin eilen netistä jotain mikä järkytti mun mieltä pahasti. Olen vaan itkenyt ja tuntenut syvää ahdistusta, sellaista joka oikeasti sattuu. Tämä ei siis ole se vesiliukumäki tapaturma, jossa pojalta irtosi pää, vaan vielä järkyttävämpi, mutta en aio sitä tänne kirjoittaa missään nimessä. En halua aiheuttaa jollekin tätä samanlaista pahaa oloa mikä mulla on nyt. Mies on parhaansa mukaan yrittänyt auttaa ja yritän peittää tän pahan olon lapseltani. Sanokaa mulle joku jotain, millä nyt pääsisin lukemastani asiasta yli. Toivon asiallisia kommentteja, koska on oikeasti hyvin paha olla..
Kommentit (8)
Vierailija kirjoitti:
Mikä siinä sattuu?
Ajatteletko, miltä tuntuisi, jos se sattuisi omalle kohdalle? Jos, niin kyse on pelosta.
Kyllä olet oikeassa. En pelkää itseni vaan lapseni puolesta. En halua että hänelle sattuu koskaan mitään pahaa. En ole koskaan aikasemmin (ennen lasta) järkyttynyt mistään näin pahasti, vaikka olen nähnyt ja lukenut hirveitä asioita elämässäni. Nyt tuntuu vaan niin uskomattoman pahalta, että jos tämä ei mene ohi niin joudun ehkä käymään lääkärissä.. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ajattele muuta, tee asioita kuten aina teetkin, pian se unohtuu. Tai katso/lue lisää ja turru.
Käy ulkona tai mene ystävän luokse. Tee jotain ihan muuta. Älä keskustele välttämättä juuri tästä asiasta, vaan tee jotain tiominnallista, joka ikäänkuin rauhoittaa hermoston, joka on poissa raiteiltaan. Usein toisen ihmisen turvallinen seura auttaa, jokin mielekäs tekeminen - lenkki, marjanpoiminta, leivonta, käsityöt...mitä vaan, millä keholle saa jotain muuta viestiä kuin "paniikkitila". Keho viestii sen sitten myös mielelle. Itselleni käy myös toisinaan noin. Vedän kierrokset jostain, joka ei varsinaisesti ole uhka, mutta jostain syystä saan sen vedettyä sellaiseksi ja sitten kehoni vetää stressireaktiot kaakkoon. Itku, ahdistus, jäätyminen, paniikki, hikoilu, sydämentykytykset jne. Kaikki tuttuja. Ainoa tapa jolla saan itseni rauhoitettua on aloittaa kehosta - jos käyn kierroksilla, ei "järkeily" auta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä siinä sattuu?
Ajatteletko, miltä tuntuisi, jos se sattuisi omalle kohdalle? Jos, niin kyse on pelosta.
Kyllä olet oikeassa. En pelkää itseni vaan lapseni puolesta. En halua että hänelle sattuu koskaan mitään pahaa. En ole koskaan aikasemmin (ennen lasta) järkyttynyt mistään näin pahasti, vaikka olen nähnyt ja lukenut hirveitä asioita elämässäni. Nyt tuntuu vaan niin uskomattoman pahalta, että jos tämä ei mene ohi niin joudun ehkä käymään lääkärissä.. Ap
Niin, tiedän kyllä mitä tarkoitat. Olen itse ollut samassa pisteessä vuosia sitten. Jouduin etsimään tieni ulos pelosta, ennenkuin mielenterveys tai psykosomaattiset sairaudet vievät minut. En myöskään halua lapselleni sitä kohtaloa, että joutuu elämään ilman äitiä.
Tie oli pitkä, mutta kyllä kymmenessä vuodessa tulin voiton puolelle. Kysymys on uskosta ja uskomuksista viime kädessä. Uskotko, että kaikki järjestyy ja elämä kantaa. Uskotko, että lopulta kaikki kääntyy hyödyksi. Uskotko, onko maailma hyvä vai paha. Jne.
Vierailija kirjoitti:
Ajattele muuta, tee asioita kuten aina teetkin, pian se unohtuu. Tai katso/lue lisää ja turru.
Yritän parhaani. Enkä todellakaan enää koskaan halua lukea mitään yhtä järkyttävää.. vaikka tiedän ettei sekään täysin mahdollista ole.. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Omien tunteiden käsittelyynkin voi oppia. Joidenkin pitää tehdä aika paljon ajatustyötä itsensä kanssa, että pystyy elämään tasapainossa.
Tai sitten ne on vain ne e-pillerit.
Vierailija kirjoitti:
Käy ulkona tai mene ystävän luokse. Tee jotain ihan muuta. Älä keskustele välttämättä juuri tästä asiasta, vaan tee jotain tiominnallista, joka ikäänkuin rauhoittaa hermoston, joka on poissa raiteiltaan. Usein toisen ihmisen turvallinen seura auttaa, jokin mielekäs tekeminen - lenkki, marjanpoiminta, leivonta, käsityöt...mitä vaan, millä keholle saa jotain muuta viestiä kuin "paniikkitila". Keho viestii sen sitten myös mielelle. Itselleni käy myös toisinaan noin. Vedän kierrokset jostain, joka ei varsinaisesti ole uhka, mutta jostain syystä saan sen vedettyä sellaiseksi ja sitten kehoni vetää stressireaktiot kaakkoon. Itku, ahdistus, jäätyminen, paniikki, hikoilu, sydämentykytykset jne. Kaikki tuttuja. Ainoa tapa jolla saan itseni rauhoitettua on aloittaa kehosta - jos käyn kierroksilla, ei "järkeily" auta.
Kiitos vinkistä. Kroppa vaan painanut tänään tonnin eikä voimia ole jotenkin tehdä mitään. Pitää ehkä jotenkin pakottaa itsensä. Lähteä vaikka ulos kävelylle, myöhemmin lapsen kanssa puistoon jne.. eiköhän tämä tästä. :) Ap
Mikä siinä sattuu?
Ajatteletko, miltä tuntuisi, jos se sattuisi omalle kohdalle? Jos, niin kyse on pelosta.