Voiko pettää ja rakastaa?
Mitä mieltä olet, voiko pettävä henkilö silti rakastaa kumppaniaan?
Mun on vaikea uskoa, että pettäjä oikeasti rakastaisi kumppaniaan. Miksi tekis jotain niin hirveää ihmiselle, jota rakastaa?
Kommentit (27)
Samaa mieltä. Jos rakastaa oikeasti, ei petä. Paitsi jos on joku sairas tapapettäjä, joita pettäjistä varmaan pieni vähemmistö on. Salasuhdetta pitävät eivät ainakaan rakasta omaa puolisoaan.
Jokainen määrittelee itse, mitä hyvin hämärä käsite "rakastaa" oikein tarkoittaa. Minä määrittelen sen tykkäämiseksi, kunnioittamiseksi ja yhdessä viihtymiseksi potenssiin kaksi. Kumppaniaan kunnioittava ihminen siis ei petä kumppaniaan, jos kerran on sovittu siitä, että vieraissa ei käydä. Vastaukseni oman määritelmäni perusteella on siis: ei voi.
Voi. Itse olen pettänyt juovuksissa pikkujouluissa, vaikka rakastin ja rakastan miestä (olemme edelleen yhdessä). Minusta vaan tulee viinan myötä hullu nymfomaani, jota himottaa ihan kaikki enkä saa kontrolloitua käytöstäni. Tuon tapauksen jälkeen en ole koskaan enää mennyt mihinkään pikkujouluihin enkä muihin tilaisuuksiin missä juodaan alkoholia, ilman että mies on mukana myös.
Eihän se nyt voi olla niin, että pettää ja rakastaa. Ei sellaista tehdä toiselle jos oikeasti välittää.
Aitoon rakkauteen kuuluu kunnioitus toista kohtaan. Pettäjä ei arvosta tai kunnioita puolisoaan.
Kyllä voi. Ei ole mitään tutkittua vastaväitettä sille. Myös se on tieteellisesti tutkittu fakta, että romanttinen rakkaus yhden henkilön kanssa voi kestää korkeintaan 1,5 vuotta. Sen jälkeen aivot eivät enää tuota rakkaushormoneita ja suhde perustuu korkeintaan kiintymykseen ja seksuaaliseen haluun.
MInä en ole pettänyt, mutta itseäni on petetty. Sitä kautta sanoisin, että voi pettää ja rakastaa. Kaikki ihmiset vaan eivät aina ja kaikissa tilanteissa ole niin henkisesti tasapainoisia kuin mitä ap olettaa kysyessään sinisilmäisesti "Miksi tekis jotain niin hirveää ihmiselle, jota rakastaa?".
Luulen että usein vastaus on, että täysissä sielun ja ruumiin voimissaan ei voisikaan ,ei tekisikään. Mutta sitten tulee ahdistuksia ja sisäisiä ristiriitoja ja ties mitä, ja lopulta voi päätyä tilanteeseen jossa pettää, vaikkei oikeasti itsekään sitä pohjimmmiltaan hyväksy eikä halua tehdä. Joskus siinä voi olla taustalla jopa niin suuri itseinho, että koska kokee ettei ole tarpeeksi hyvä puolisolleen, vapauttaa tämän itsestään pettämällä. Näin hakee ahdistuneena itselleen mielestään ansaittua kärsimystä: toisen vihan ja jätetyksi tulemisen.
En näe että seksi, rakkaus ja uskollisuus liittyvät toisiinsa.
Vierailija kirjoitti:

No en vaan käsitä, miksi niin tekis jos on kumppani jota rakastaa? Kun rakastaa niin varmasti seksi ainakin on mieluisempaa rakkaan tutun kumppanin kanssa kuin esim random baaripanon kanssa. Miks hakea joltain muulta sitä, minkä voi tehdä myös oman rakkaan kanssa?
Voi, mutta mitä väliä jos pettäjää ei voi rakastaa.
Kyllä voi. Pitkissä suhteissa suhde helposti arkipäiväistyy ja toinen on itsestään selvyys. Jollekin pettäminen herättää uudelleen tunteet pintaan, kun tajuaa tehneensä väärin. En usko niin mustavalkoiseen ajatteluun, että on joko tai. Olemme inhimillisiä ihmisiä ja pitkässä juoksussa olosuhteet muuttuu yms. Vahinkoja voi sattua. Ja itse en ole ikinä pettänyt 20 vuoden liiton aikana.
Ei voi. Rakkaus ei tahdo toiselle mitään pahaa.
Palavakaan rakkaus ei tee meistä virheettömiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
MInä en ole pettänyt, mutta itseäni on petetty. Sitä kautta sanoisin, että voi pettää ja rakastaa. Kaikki ihmiset vaan eivät aina ja kaikissa tilanteissa ole niin henkisesti tasapainoisia kuin mitä ap olettaa kysyessään sinisilmäisesti "Miksi tekis jotain niin hirveää ihmiselle, jota rakastaa?".
Luulen että usein vastaus on, että täysissä sielun ja ruumiin voimissaan ei voisikaan ,ei tekisikään. Mutta sitten tulee ahdistuksia ja sisäisiä ristiriitoja ja ties mitä, ja lopulta voi päätyä tilanteeseen jossa pettää, vaikkei oikeasti itsekään sitä pohjimmmiltaan hyväksy eikä halua tehdä. Joskus siinä voi olla taustalla jopa niin suuri itseinho, että koska kokee ettei ole tarpeeksi hyvä puolisolleen, vapauttaa tämän itsestään pettämällä. Näin hakee ahdistuneena itselleen mielestään ansaittua kärsimystä: toisen vihan ja jätetyksi tulemisen.
No en vaan käsitä, miksi niin tekis jos on kumppani jota rakastaa? Kun rakastaa niin varmasti seksi ainakin on mieluisempaa rakkaan tutun kumppanin kanssa kuin esim random baaripanon kanssa. Miks hakea joltain muulta sitä, minkä voi tehdä myös oman rakkaan kanssa?
Ei siinä aina tosiaan ole kyse mistään paremman seksin hakemisesta. Joskus ei oikeastaan edes seksin hakemisesta, vaan vaikka ahdistuksen purkamisesta seksuaaliseen likaiseksi koettuun toimintaan siksi että itselläkin on paha likainen olo.
Minä muistan nuorena ainakin joskus kun olin aika ahdistunut niin joskus en seksistä hakenut tosiaan nautintoa vaan nimenomaan tunnetta likaisuudesta ja huonoudesta, ikään kuin todisteeksi sille mikä koin sisäisesti olevani. Halusin nöyryyttää ja alistaa itseäni, rypeä pohjamudissa, katua.
Kyllä ainakin panomies osaa nussia vaikka ketä ja rakastaa vaikka kaikkia samaan aikaan.
Pannaan Suomi kuntoon!
Voihan sitä pettää ja rakastaa - mutta lähinnä itseään :).
Totta kai voi. Ei toisen rakastaminen mitenkään sulje pois sitä, etteikö haluaisi seksiä muiden kanssa. Ja tilaisuus usein tekee varkaan.
Ei kaikki ole musta-valkoista. Voi rakastaa useampaakin yhtä aikaa, ei haluaisi loukata ketään, mutta ristiriitaisia fiiliksiä... Eihän se oikein ole.
Riippuu tilanteesta. Jos pettäminen on tapahtunut kännissä, voi olla että rakastaa puolisoaan silti. Ei se silti hyväksyttävää ole, mutta kännissä voi helposti näin tapahtua