Näin "uudelleen opetin" puolison siivoamaan/takaisin siivousrutiiniin, mitä vielä voisin tehdä, apua?

Eka vaihe oli että, sovittiin että omat tiskit laitetaan suoraan tiskikoneeseen ja pyykit oikeaan pyykkikoriin (meillä lämmön mukaan lajiteltu) käännettynä. Jos tiskejä oli pöydillä en siirtänyt niitä koneeseen ja pessyt. Silloin mies sai syyttää itseään jos sheikkeri on jätetty makkariin viikoksi homehtumaan. En saanut antaa yhtään löysää ja siivota miehen sotkuja, koska silloin alkoi vaatimaan sitä.

En enää viikannut miehen pyykkejä ja laittanut kaappiin. Heitin ne vaan yhtenä myttynä miehen puolelle sänkyyn. Alkoi vähitellen oppimaan.

Sitten sovittiin että on tiski- ja pyykkivuorot. Kuukauden ajan toinen hoitaa tiskit ja toinen pyykit. Nyt kun miehellä on kaikki bokserit likaisina, niin se on ihan vaan oma häpeä kun ei ole hoitanut pyykkejään. Tai jos tiskipöytä on täynnä tiskejä miehen vuoron aikana, niin minun ei tarvitse niihin koskea, se on taas miehen häpeä.

Nämä oli ihan selkeitä ja melko helppo saada rutiiniksi, mutta nyt en tiedä miten jatkaisin. Olen yrittänyt että puhuttaisiin enemmän viikkosiivousvuoroista, mutta en ole saanut sitä läpi. Miehen mielestä joku kerran kuukaudessa imurointi riittää (ennen siivosi aina vähintään kerran viikossa). Olen testannut olla siivoamatta kuukausia, ja odottanut milloin mies itsenäisesti alkaisi siivoamaan, mutta sitä ei tosiaankaan tapahdu kuukauden aikana. Alkaa olla iljettävää asua omassa kämpässään, kun täällä ei ole vuoteen kunnolla siivottu.

Eli miten jatkaa, miten saan viikkosiivousrutiinin ja miehen tekemään myös näitä harvemmin siivottavia asioita, kuten suihku/sauna tai sälekaihtimet? On testattu sellaista siivouslistaa, johon kumpikin raksi omia tekemisiään ja näki kuinka usein mitäkin on tullut siivottua. Se ei toiminut, koska mies ei jaksanut raksia omiaan (ei siis kyllä tehnytkään mitään), ja eli harhoissa että siivoaa yhtä paljon kuin minä (suurimpien pölypallojen pyyhkäisy paperilla olkkarin pöydän alta ei vastaa koko talon imurointia mielestäni).

Ajatuksia? Muita joilla on ollut/on sama tilanne? Käsittääkseni kotiäidit usein joutuvat tällaisen "uhriksi", joka on osasyy miksi meillä ei ole lapsia.

Ap

Jaaha, olet sitten ottanut äidin roolin ja kasvatat miestäsi kuin keskenkasvuista nulikkaa. Ja mieskö alistuu ihan mutinoitta simputukseen?

PS En jaksanut lukea pitkää jaaritusta.

Jos huomautan että roskat voi viedä roskiin, niin se on nalkuttamista. Moni asia laitetaan nalkuttamisen piikkiin, ikäänkuin se jotenkin nollaisi koko asian, että on täysin turhaa pyytää toista siivoamaan jälkensä. Monet kerrat ollaan ridelty aiheesta siivoaminen, mutta on sekin parempi kuin vaan niellä kaikki ja olla hiljaa. En ole kodinkone, enkä naisena automaattisesti nauti siivoamisesta ja kodin ylläpidosta.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Jaaha, olet sitten ottanut äidin roolin ja kasvatat miestäsi kuin keskenkasvuista nulikkaa. Ja mieskö alistuu ihan mutinoitta simputukseen?

PS En jaksanut lukea pitkää jaaritusta.

Yritin monet kerrat käydä aikuisimaisia keskusteluja miehen kanssa, mutta ne ei tuottaneet tulosta. Sovittiin ihan aikoja milloin puhtutaan, ja aina silloin mies oli joko kipeä tai muuta tekosyytä että ei voinut puhua. Yritin kertoa miten toivoisin että yhdessä pidetään oma koti siistinä ja mies vaan nyökkäili eikä se koskaan johtanu mihinkään. Kun sovittiin että viikonloppuna siivotaan yhdessä, niin ei siivottu. Aina tuli miehen puolelta jotain muuta, ja aina sanoi että onhan täällä siistiä, ei tarvi siivota (vaikka vessa haisi ihan kuselle ja kolmeen kuukauteen oltu imuroitu). Laittoi minun niskaani, jos oli puhtaat vaatteet loppu, vaikka ihan hyvin pystyi itsekin pyykkäämään omia vaatteitaan. Keinot on loppu, en näe oikein muuta vaihtoehtoa kuin "uudelleen opettaa" hitaasti. Koetin sitä kertarymäyksellä, eikä se tuottanut tulosta vaan ihan kamalaa riitaa. Jos käyttäytyy kuin keskenkasvuinen nulikka, niin ei ne aikuisille tarkoitetut keinot ja keskustelut oikein toimi.

Ap

Muuta pois. Rypekööt omissa sotkuissaan ihan rauhassa.

Tollaselle ylimieliselle paskalle toivoisin työttömyyttä. Jos meet vaikka viikoksi tai pariksi pois ja sanot mennessäs, että palaat vain siistiin kotiin

Miksi vaivautua? Muuta pois. Mies varmasti löytää naisen joka haluaa pitää likaisia vaatteita ja elää paskan keskellä kusen hajussa.

Move on, baby.

Vierailija kirjoitti:

Muuta pois. Rypekööt omissa sotkuissaan ihan rauhassa.

Ostettu kämppä. Pois muuttaminen vähän hankalampaa. Joskus toivon että olisi joku mökki tai muu vastaava, jonne voisin mennä evakkoon (ja joka olisi siisti), ja jättää miehen katselemaan paskaansa. Mutta sekään ei tuottaisi tulosta, koska vaatisi vuoden jotta tajuaisi siivota itse.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Tollaselle ylimieliselle paskalle toivoisin työttömyyttä. Jos meet vaikka viikoksi tai pariksi pois ja sanot mennessäs, että palaat vain siistiin kotiin

Toivon minäkin. Vaan kääntäisi laiskana asian jotenkin selälleen, että nyt kun on työtön niin täytyy harrastaa eikä ehdi siivota, tai muuta soopaa. Aina hokee että jos hän olisi työtön niin tietenkin hoitaisi KAIKEN siivoamisen. Oikeen mahtipontisesti uhoaa. :D No miksei nyt voisi hoitaa OSAA siivoamista? En usko lainkaan hänen uhoamisiin, koska ei ole mitään näyttöä (paitsi silloin ennen kun hoiti asiat niinkuin aikuiset ihmiset konsanaan, mutta nykyiset perseilyt on nätisti nollannut asian).

Ap

Vierailija kirjoitti:

Miksi vaivautua? Muuta pois. Mies varmasti löytää naisen joka haluaa pitää likaisia vaatteita ja elää paskan keskellä kusen hajussa.

Move on, baby.

Jotenkin vaan tuntuu uskomattomalta että aloin seurustelemaan täysin järkevän aikuisen miehen kanssa, ja nyt jotenkin minulla on keskenkasvuinen laiskuri. Annoin ihan liikaa löysää työttömyyteni aikana, ja oletan että se on jotenkin korjattavissa, ja jossain on se aikuinen mies jonka kanssa aloin seurustelemaan. Muilla osa-alueilla on oikein järkevä, paitsi tämä siivoaminen. Harmi vaan että siivoaminen on niin iso osa arkea (tai pikemminkin siivoamattomuus näkyy, haisee ja tuntuu vahvasti arjessa), että se vaikuttaa elämiseen ja parisuhteeseen.

Ap

Meillä tismalleen sama tilanne, olen jo vuoden ollut koulussa eikä mies siivoa edelleenkään. Ennen sitä vetosi juurikin työttömyyteeni ja se on ihan ok että työttömänä siivosin, lupasi siivota kun olen taas töissä.

Koulussani seistään koko päivä ja vastaa kyllä ihan työpäivää, lisäksi työharjoitteluja paljon. Niin vain saan siivota kotiintullessani, vaikka olen ollut reissussa 7-17 koska joudun menemään bussilla (miehellä auto käytössä työmatkoihin), kun taas miehellä menee 5min työmatkoihin autolla ja tekee vielä 7,5h työpäiviä.

Vierailija kirjoitti:

Meillä tismalleen sama tilanne, olen jo vuoden ollut koulussa eikä mies siivoa edelleenkään. Ennen sitä vetosi juurikin työttömyyteeni ja se on ihan ok että työttömänä siivosin, lupasi siivota kun olen taas töissä.

Koulussani seistään koko päivä ja vastaa kyllä ihan työpäivää, lisäksi työharjoitteluja paljon. Niin vain saan siivota kotiintullessani, vaikka olen ollut reissussa 7-17 koska joudun menemään bussilla (miehellä auto käytössä työmatkoihin), kun taas miehellä menee 5min työmatkoihin autolla ja tekee vielä 7,5h työpäiviä.

Huh. :( Omassa päässäni koulu vastaisi melko pitkälti työtä, koska kotoa ollaan pois ja on harjoittelujaksot (jotka voivat johtaa työllistyimiseen) jotka ovat työtä vastaavia. Itse olen melko "kiltti" ja pelkään riidellä, mutta kun uskalsin alkaa puollustamaan itseäni ja riitelemään siivoamisesta, niin alkoi vähitellen tulla tuloksia. Asia täytyy vaan monta kertaa nostaa esille, ja kannattaa kokeilla kirjeen kirjoittamista. Se teki minulla enemmän vaikutusta kuin puheet (koska pystyin tuomaan kaiken esille ilman että mies keskeyttää ja vääntelee asioita).

Ap

Mitkä tekniikat on teillä muilla toiminut? Varmasti täällä on henkilöitä jotka on/on ollut vastaavassa tilanteessa tai ehkä tuttavia joilla on samanlaista?

Ap

Meillä kävi kans niin ja äitiysloma pahensi tilannetta myöhemmin. Ennen jos minä hoidin tiskit päivittäin, hän kerran viikossa imuroi ja luuttua, lattia sotkut siivottiin sitä mukaan kun sitä tuli, voi miten olikaan siistiä...

Nyt aina tasaisin väliajoin marmattaa miten on sotkua. Siihen nykyisin vaan vastaan, että älä valita vaan tee asialle jotain, siivoa jos häiritsee. Ei muuten siivoa, vaan painuu salille. Asiat monesti pahentuu kun sairastan enkä jaksa siivota, vaan yritän levätä ja parantua. Älkää hyvät ihmiset koskaan yrittäkö ilahduttaa miestä siivoamalla kotianne salitreenin aikana, kun tämä ensin raivoaa ettei jaksa kattella sotkua ja häipyy salille. Luulee siitäkin eteenpäin, että voi mennä vaan virkistäytymään ja koti on taianomaisesti puhdas kun taas palaa. Ristus kun olinkin tyhmä.

Meillä tilannetta auttaa kun hänene äiti sä tulee vieraisille ja sanon, että tällaisenkö kodin oikeasti haluaa omalle äitilleen näyttää. Johan tulee kinttuun vauhtia, eikä jäädä siivousaikana siivoilemaan tietokonepöydän laatikoita tai korjaamaan konetta joka oikeasti kuulemma pitää laskea kotityöksi (aka eli lukee uutisia tai selaa facebookkia.) vaan oikeasti tarttuu imuriin ja luuttuun. Itse alan oleen sitä mieltä että kone vaihtoonn jos sitä pitää viikoittain korjata.

Yrittää sanoa, ettei miksei hänen töitään verrata kodin töiksi, eli nää renkaan vaihdot ja tietokoneenkorjaamiset. On ollut pakko vastata että renkaat vaihdetaan kahdesti vuodessa ja hänellä on ollut aina apuina joko minä, isänsä tai minun isäni ja se kone saisi lentää roskiin kun on aina rikki, ainoa joka sitä käyttää on hän. Ja kaikkea aikaa mitä hän noihin asioihin laittaa ei ole millään tavalla verrannollinen mitä minulla uppoo tiskikoneen tyhjäys/täyttö, pesukoneen tyhjäys/täyttö ja ripustaa kuivamaan, imurointiin, pölyjen pyyhintään, luuttuamiseen ja tavaroiden paikoilleen laittoon, varsinkaan kunhän ei voi takkiaan laittaa henkariin eikä astioita viedä edes tiskipöydälle vaan ripottelee niitä sinne ja tänne sekä lapsen hoitoon.

Miehelläni on vielä kivan kieroutunut käsitys lasten hoidosta. Hän tekee osuutensa viedessään tämän puistiin, kunhan ensiksi olen aikaisin aamulla herännyt lapsen kansaa, syöttänyt, vaihtanut vaipan, pukenut ja pakannut tarvikkeet laukkuun valmiiksi, jotta hän voi vaan ottaa valmiin lapsen kainaloon ja täytetyn laukun olkapäälleen. Kiva miten poimii ne rusinat pullasta ja väittää panostavansa tasapuolisesti kodin töihin.

Erota ei viitsisi, hyvä mies, mutta niin helvetin laiska!

Meillä on auttanut se, kun suoraan sanon että mitä pitää siivota. "käytkö laittamassa pesukoneen päälle", "laita tää roska suoraan roskiin" ja ojennan sen miehelle. "sun vuoro imuroida"

Oma-alotteisesti ei osaa alkaa siivoamaan, omia pyykkejään pesee ainoastaan oma-alotteisesti, koska en todellakaan ala niitä pesemään.

Kaiken lisäksi mies on vielä sellainen, että jos en olekkaan muutamaan päivään imuroinut niin päivittelee että mitenkä roskainen lattia on, oikein ihmettelee "miten se voi ollakkin näin roskainen"

Tai jos näkee minut pesemässä ikkunoita "siitä onkin pitkä aika kun ne on pesty"- no viime viikolla pesin....Kissankarvat ja tassunjäljet jää ikävästi ikkunoihin kiinni.

Tai jos en olekkaan tiskannut, niin päivittelee sitä tiskivuorta kuin se olisi jotenkin todella ihmeellistä. Niin sitä tiskiä tulee kun ei ole joku tiskaamassa. Jännä vaan tuo ihan aito ihmetys, kuin kuvittelisi että kaikkina muina päivinä ne jotenkin maagisesti vain katoaa sieltä itsekseen.

Olen siis tuo jolla tismalleen sama tilanne

Vierailija kirjoitti:

Mitkä tekniikat on teillä muilla toiminut? Varmasti täällä on henkilöitä jotka on/on ollut vastaavassa tilanteessa tai ehkä tuttavia joilla on samanlaista?

Ap

Palkkasin siivoajan kahdeksi tunniksi lauantaiaamuna klo 8. Kun hän tuli, huikkasin miehelle että siivooja tuli, lähden ulos. Ei maksanut kuin 60 euroa mutta oli hyvä alku keskustelulle.

Vierailija kirjoitti:

Meillä kävi kans niin ja äitiysloma pahensi tilannetta myöhemmin. Ennen jos minä hoidin tiskit päivittäin, hän kerran viikossa imuroi ja luuttua, lattia sotkut siivottiin sitä mukaan kun sitä tuli, voi miten olikaan siistiä...

Nyt aina tasaisin väliajoin marmattaa miten on sotkua. Siihen nykyisin vaan vastaan, että älä valita vaan tee asialle jotain, siivoa jos häiritsee. Ei muuten siivoa, vaan painuu salille. Asiat monesti pahentuu kun sairastan enkä jaksa siivota, vaan yritän levätä ja parantua. Älkää hyvät ihmiset koskaan yrittäkö ilahduttaa miestä siivoamalla kotianne salitreenin aikana, kun tämä ensin raivoaa ettei jaksa kattella sotkua ja häipyy salille. Luulee siitäkin eteenpäin, että voi mennä vaan virkistäytymään ja koti on taianomaisesti puhdas kun taas palaa. Ristus kun olinkin tyhmä.

Meillä tilannetta auttaa kun hänene äiti sä tulee vieraisille ja sanon, että tällaisenkö kodin oikeasti haluaa omalle äitilleen näyttää. Johan tulee kinttuun vauhtia, eikä jäädä siivousaikana siivoilemaan tietokonepöydän laatikoita tai korjaamaan konetta joka oikeasti kuulemma pitää laskea kotityöksi (aka eli lukee uutisia tai selaa facebookkia.) vaan oikeasti tarttuu imuriin ja luuttuun. Itse alan oleen sitä mieltä että kone vaihtoonn jos sitä pitää viikoittain korjata.

Yrittää sanoa, ettei miksei hänen töitään verrata kodin töiksi, eli nää renkaan vaihdot ja tietokoneenkorjaamiset. On ollut pakko vastata että renkaat vaihdetaan kahdesti vuodessa ja hänellä on ollut aina apuina joko minä, isänsä tai minun isäni ja se kone saisi lentää roskiin kun on aina rikki, ainoa joka sitä käyttää on hän. Ja kaikkea aikaa mitä hän noihin asioihin laittaa ei ole millään tavalla verrannollinen mitä minulla uppoo tiskikoneen tyhjäys/täyttö, pesukoneen tyhjäys/täyttö ja ripustaa kuivamaan, imurointiin, pölyjen pyyhintään, luuttuamiseen ja tavaroiden paikoilleen laittoon, varsinkaan kunhän ei voi takkiaan laittaa henkariin eikä astioita viedä edes tiskipöydälle vaan ripottelee niitä sinne ja tänne sekä lapsen hoitoon.

Miehelläni on vielä kivan kieroutunut käsitys lasten hoidosta. Hän tekee osuutensa viedessään tämän puistiin, kunhan ensiksi olen aikaisin aamulla herännyt lapsen kansaa, syöttänyt, vaihtanut vaipan, pukenut ja pakannut tarvikkeet laukkuun valmiiksi, jotta hän voi vaan ottaa valmiin lapsen kainaloon ja täytetyn laukun olkapäälleen. Kiva miten poimii ne rusinat pullasta ja väittää panostavansa tasapuolisesti kodin töihin.

Erota ei viitsisi, hyvä mies, mutta niin helvetin laiska!

Kuulostaa kyllä ihan samalta kuin meillä! Mies on sokea omille sotkuilleen, tai asioille jotka pitäisi siivota, mutta jaksaa päivitellä jos imuroin hieman hutiloiden tai jos vessa haisee kuselle. Ei kuitenkaan tee asialle mitään tai jos sanon että siivoa itse se, niin yllättäen ei se vessa niin kuselle haisutkaan. Ja laskee omat ruuanlaitot yksinäisiksi kotitöiksi, vaikka aina vaatii minut apukokiksi. Sama homma auton pesussa. Jos vaadin miestä siivomaan kanssani jotain, toteaa että pesi eilen auton, joten ei tarvitse nyt siivota mitään. Sattuu vaan unohtamaan että olin myös pesemässä autoa, ihan samalla tavalla kuin mieskin. Ja omien tavaroiden järjestäminen = yhteisten asioiden siivous. Ei todellakaan ole. Järjestelee jotain omia harrastustavaroitaan oman kaapin sisällään. Ei se vastaa yhteisen vessan pesua.

Olen ollut sairaana niin että olen meinannut oksentaa nälkään ja toivonut mieheltä ruokaa. Mies on lupaillut ja kun en ole saanut, olen melkein pyörtymäisilläni heikkouteen sairaudesta ja nälästä mennyt itse kokkaamaan. Turha toivo että olisi mitään silloin siivonnut. Monesti lupaa siivoavansa jotain, ja saan viikko tolkulla kysellä milloin aikoo sen siivota, "no kohta kohta, huomenna". Kun vihdoin kahden kuukauden päästä se "huominen" tulee siivous hosutaan viidessä minuutissa, niin että jälki on rantuista ja yhtä tyhjän kanssa. Jos on johonkin yli kahden kuukauden paskat kerätty, sitä ei siivota ilman pesuaineita talouspaperilla viidessä minuutissa huiskaisemalla.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Meillä on auttanut se, kun suoraan sanon että mitä pitää siivota. "käytkö laittamassa pesukoneen päälle", "laita tää roska suoraan roskiin" ja ojennan sen miehelle. "sun vuoro imuroida"

Oma-alotteisesti ei osaa alkaa siivoamaan, omia pyykkejään pesee ainoastaan oma-alotteisesti, koska en todellakaan ala niitä pesemään.

Kaiken lisäksi mies on vielä sellainen, että jos en olekkaan muutamaan päivään imuroinut niin päivittelee että mitenkä roskainen lattia on, oikein ihmettelee "miten se voi ollakkin näin roskainen"

Tai jos näkee minut pesemässä ikkunoita "siitä onkin pitkä aika kun ne on pesty"- no viime viikolla pesin....Kissankarvat ja tassunjäljet jää ikävästi ikkunoihin kiinni.

Tai jos en olekkaan tiskannut, niin päivittelee sitä tiskivuorta kuin se olisi jotenkin todella ihmeellistä. Niin sitä tiskiä tulee kun ei ole joku tiskaamassa. Jännä vaan tuo ihan aito ihmetys, kuin kuvittelisi että kaikkina muina päivinä ne jotenkin maagisesti vain katoaa sieltä itsekseen.

Olen siis tuo jolla tismalleen sama tilanne

Tuo suorien ohjeiden anto on joskus täälläkin toiminut. Mutta mies tuppaa olemaan niin laiska että asiat tehdään "huomenna". Se on mielettömän väsyttävää olla se orkesterinjohtaja, joka komentelee aikuista ihmistä siivoamaan. Sitä on silti itse vastuussa siitä että mitä siivotaan ja milloin ja toivoo vaan että toinen noudattaa ohjeita ja päivästä toiseen hokea sitä samaa mantraa "imuroi tänään" "ai et, kyllä se pitäisi kun on niin paskaista" "ei kun se on nyt sun vuoro imuroida".

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitkä tekniikat on teillä muilla toiminut? Varmasti täällä on henkilöitä jotka on/on ollut vastaavassa tilanteessa tai ehkä tuttavia joilla on samanlaista?

Ap

Palkkasin siivoajan kahdeksi tunniksi lauantaiaamuna klo 8. Kun hän tuli, huikkasin miehelle että siivooja tuli, lähden ulos. Ei maksanut kuin 60 euroa mutta oli hyvä alku keskustelulle.

Haha, luulen että minun mies olisi käärmeissään jos tekisin näin. :D Tuo kun nukkuu aina kun mahdollista niin puolille päiville, ja on ihan helkkarin vihanen jos se herätetään. Muuten ihan loistava, mutta en halua että mies pystyy kuittaamaan omat siivousvuoronsa nuin helposti, että palkataan vaan siivooja. Kyllä, haluan siistin kodin, mutta haluan myös puolison joka huolehtii osuuksistaan ja ottaa minun tunteeni huomioon.

Ap

Eikä auta että tulee vieraita kylään. Silloin tekee hutiloiden vaan pinta siivouksen, eli talouspaperilla ja vedellä pyyhkäisee pahimmat sonnat. Ja sitten kun ovat kyläilleet ja pyydän että siivoaa nyt kunnolla kanssani niin toteaa ihan tosissaan että vastahan me siivottiin. Öh?!

Anoppi kyllä kuittailisi sotkuista, mutta ei kehtaa, koska luulee että minä olen syypää. Miehelle on jotain yksityisesti sanonut ja silloin on vähän siivonnut. Mutta anoppi ei pysty vierailemaan niin usein että saisi mieheen tarpeeksi siivous ytyä. Ja on se aika loukkaavaa että minun rukoiluja ja aneluja ei kuunnella, mutta anopin pienoiset vihjaukset uskotaan.

Ap